Euroviisut 2019

  • 38 174
  • 221

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Karsinnoissa voi käydä tuuri, että sinne osuu lupaava huippujunnu joka ei vaan ole tehnyt läpimurtoaan. Näihin kuuluvat Paradise Oskar ja Soft Machine. Toinen vaihtoehto on, että sinne eksyy keskinkertaisuuksia joiden tulevaisuus on karaokelaulajana eikä lahjat riitä edes tangokuninkaalliseksi. Tähän laariin menee sitten nämä Sandhjat ja Norma Jeanit.

Ruotsin Melodifestivalen paljastaa, että siellä on pinnan alla paljon lahjakkaita wannabe-poppareita joille on armeija wannabe Max Martineita tekemässä biisejä. Suomessa ei ole samanlaista poppikulttuuria ja kotimaisten karsintojen taso oli aika kamala ennen tätä nykyistä systeemiä. Kun nyt jäädään semeihin ja kutsuartistin kanssa jouduttiin kerjuukierrokselle niin eiköhän ensi vuonna ole taas vanhan mallin karsinnat.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
YLE:n kannattaisi valitsaessaan Suomen euroviisuedustajaa ja -kappaletta kaikki Euroviisukliseet: tällä tarkoitan sitä, että ei pyrittäisi tekemään euroviisumaista kappaletta ja esitystä, vaan ihan sen edustajan edustamaa musiikkityyliä vastaava kappale, joka on moderni ja jossa ei ole liikaa toistoa, mutta siinä on tarttuvat sanat ja kappaleen sanat ovat järkeviä. Sille valitulle edustajalle ja kappaleelle luodaan kappaleeseen sopiva lavaesitys. Nyt Darude syyllistyi tähän euroviisukliseeseen, että teki kolme niin sanotusti euroviisuihin sopivaa kappaletta, eikä keskittynyt siihen ydinosaamiseensa: Trance-musiikkiin. Lisäksi huhujen mukaan tätä suurta kuutiota, jota käytettiin UMK "Look Away"-kappaleen lavaesityksessä ei saada käyttää, koska se on liian painava Tel Avivin lavalle: siellä on kuulema käytössä LED-lattia. Ainakin omasta mielestäni tuo suuri kuutio olisi se Look Away-kappaleen tärkein juttu, jolla kappaleeseen saatiin lisää voimaa.

Itse valintaprosessista pidän kumpaakin vaihtoehtoa hyvänä ratkaisuna. Sisäiseen prosessiin tarvittaisiin tietenkin sen kehittämistä: Esimerkiksi useampi artisti ja/tai bändi mukaan UMK:hon, ettei siitä tule yhden artistin tai bändin show, jolle tehdään ne kolme kappaletta ja niistä valitaan se euroviisukappale. Darudenkin kappaleissa olisi voinut olla useampi laulaja, ainakin "Look Away:ssa" ja "Release Me:ssa", koska niissä tarvittaisiin enemmän voimaa ja tunnetta mukaan jotta kappaleen sanoma tulee ilmi. Mielestäni "Superman" onnistui Sebastianilta parhaiten. Jos Yle päättää vaihtaa nyt euroviisuedustajan valinnan sisäisestä hakuprosessista euroviisukarsinnaksi sinnekin voitaisiin kutsua muutama tunnettu artisti tai bändi ja loput sitten yleisen haun kautta. Tietenkin ainoa onnistuminen UMK:lla on varsinaisesti Softenginen 11. sija vuodelta 2014. Vuonna 2016 olisi voinut tulla parempaa menestystä, jos joko Mikael Saari tai Saara Aalto olisi valittu Sandhjan sijaan.

YLE:n lisäksi myös MTV3:llakin olisi mahdollista ottaa vetovastuu Suomen euroviisuedustajan valitsijan tehtävässä, koska ovat EBU:n jäsen. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten MTV3 hoitaisi euroviisuedustajan valinnan ja miten se toteutuisi itse Euroviisuissa.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Videota Daruden ja Sebastianin toisesta harjoituksesta:

https://www.facebook.com/viisukuppila/videos/628340814243159/

Ihan hyvältä kuulostaa, paitsi tuo lopetus on turhaa rääkymistä. Mieluiten samalla äänenpainolla. Tuo valkoinen lumikimpale, missä tuo tanssija on, näyttää vähän omaan silmääni tökeröltä. Mieluimmin olisi sellainen isompi lumikimpale, joka vähitellen alkaa mataloitua. Tulisi ainakin kappaleen sanoma paremmin perille, vaikka LED-seinällä tuodaan kappaleen ydin, ilmastonmuutos, ilmi jäävuorten sulamisella.
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Jaha. Tänään alkaa taas ne skabat, joissa Suomea viedään kuin litran mittaa :) Muilla on show't pystyssä, ja Suomi yrittää tosissaan jotain tylsää settiä. Kun ei edes Saara Aalto tajunnut, että Euroviisuissa show on yhtä tärkeää kuin liike huippujääkiekosssa, niin onhan peli nyt Suomen osalta ohi ennenkuin edes alkoikaan.
 
K

Kiekkokatsoja

Kerron mielipiteeni, josta on euroviisuista pitäjien turha suuttua.
Euroviisut on isolla rahalla, isolla show:lla tehtyä pinnallista kertakäyttömusiikkia. Musiikkia joista erittäin harva biisi jää eloon kisojen jälkeen. Mulle se musa on niin teennäistä, kuin musiikki vain voi olla. Mutta hyvä jos osa tykkää viisuista.
Hyvää viisujen kannalta olis se, että lauluja ei enää ole pakko esittää kotimaan kielellä.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Hyvää viisujen kannalta olis se, että lauluja ei enää ole pakko esittää kotimaan kielellä.

Eihän Euroviisuissa ole ollut pakko esittää lauluja kotimaan kielellä noin 20 vuoteen.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Finaaleja varten on Darudella kovien päätösten aika. Semifinaalien perusteella ainakin jokunen biisi menee kansan silmissä varmasti Suomen edelle.
Olen sitä mieltä, että Daruden tulee potkia tuo hemmetin laulaja pois ja ottaa ohjat omiin käsiin. Hakea kotoa ne kuuluisat nopeat lasit ja päräyttää lauantaina täysin puskista Sandstorm soimaan. Aivan sama mitä säännöt sanovat mahdollisesta biisin vaihtamisesta tai yhtään mistään. Darudella on oma maine pelissä ja sen maineen voi pelastaa esittämällä Sandstorm finaalissa ja se varmasti menisi jo pelkällä meemiarvolla voittoon. Aivan sama vaikka tulisi vartijat repimään Daruden ulos lavalta, mutta se on ainoa toivo ottaa voitto. Siitä vielä poistuminen päällikön tapaan helikopteriin narua pitkin kiiveten niin johan olisi yleisö esityksen jälkeen sen verran pähkinöissä, että sieltä tulisi ainakin 20 minuutin suosionosoitukset, ennen kuin seuraava pääse aloittamaan biisinsä. Toivottavasti vain kuningas Daruden kantti riittää suorittamaan tämän viisuhistorian kovimman vedon.
 
Viimeksi muokattu:

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vielä ei ole tulokset semifinaalista selvillä, mutta kyllä näyttäisi Suomen esityksen perusteella siltä, että mahdollisuudet finaaliin ovat aika slim and none. Logomon esityksen ainoa mielenkiintoinen elementti ja vahvuus eli "maapalloa" symboloiva tanssija ja kuutio olivat jostain syystä jääneet pois, ja sen jälkeen ei jäljelle jäänyt oikein mitään, minkä perusteella tuota nyt sitten lähtisi äänestämään. Eikä varmaankaan asiantuntijaraadeilta juuri enempää pisteitä heru kuin suurelta yleisöltä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itseä ehkä Suomen esityksessä ärsytti eniten ehkä se että tuo biisi olisi vaatinut Daruden mukana olemista, mutta nyt siellä hoilasi joku mies lavalla epävireisesti ja kerran taisi käväistä kuvissa itse pääjehu ja sekin kovin neutraalisti puvutettu kuten koko esitys oli laimeaa. Oli varmaan vähän jopa laskelmoitu että Darude saa vähän lisää nimeä euroopassa kun sen nimeä esityksessä käytetään mutta ei tarvitse itse esiintyä.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Puolan tippuminen harmittaa.

Muuten aika normaalia Euroviisutuubaa. Suomi putosi ansaitusti ulos jatkosta, koska biisi oli uskomattoman huono. Unohdettava ja tylsä eli ei ollut edes niin huono, että sen muistaisi huonoudesta ja saisi sillä ääniä.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Jotenkin naurattaa. Suomessa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen hakataan päätä seinään. On vuosi 2019, eikä Suomen "viisutuotanto" vieläkään tajua mistä Euroviisuissa on kysymys. Ei sinne mennä maailmaa pelastamaan. On vedettävä kaikkien aikojen show ja vielä selvinpäin, mikä on insinöörivaltakunnassa jo luonnostaankin vaikeaa. Synkistelläkin voi, mutta se on tehtävä ravistelevan mieleenpainuvalla tavalla. Toisinsanoen ennennäkemättömän taiteen keinoin. Nämä edes kuntoon, niin jotain voi alkaa tapahtuakin.

Islanti pääsi nyt takomaan sitä Euroviisujen markkinarakoa...vai oko se ehkä reikää, ettei kenellekään tule paha mieli. Juuri noin sinne on mentävä - all in ja shakin stevens. Todennäköisesti taistelee voitosta lauantaina.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Eniten huvitti Ylen euroviisujuontajien vuolas itku Daruden putoamisesta. Olihan tää Suomelta ylivoimaisesti paskin edustusbiisi moneen vuoteen ja sitten ihmetellään kui tollasella mitäänsanomattomalla tekeleellä ei päästykään finaaliin. Toisaalta koko euroviisut on mulle nykysin täysin mitäänsanomaton tapahtuma. Viime vuoden täydellisen farssivoittajan jälkeen ei vois oikeestaan enää vähempää kiinnostaa miten näissä muka-laulukisoissa tänäkään vuonna käy. Oon muutenki lauantaina keikalla kuuntelemassa oikeeta musiikkia ja tuun siis joka tapauksessa missaamaan tämän vuoden huikean finaali"spektaakkelin", ei sillä etten kotonakin olisi keksinyt parempaa katsottavaa.

Noin viiden vuoden välein euroviisuissa toki saattaa osua kohdalle ihan pätevä voittajabiisi mutta muutoin trendi taitaa olla, että sen maan esiintyjä kerää suurimmat äänivyöryt, joka eniten saa sateenkaarikansan kusemaan hunajaa. Koko formaatti on tänä päivänä lähinnä vitsi eikä edes hyvä sellanen, eikä vähiten nykyisen äänestyssysteemin ansiosta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Toi Suomen biisi oli vaan niin sysipaska että onneks sitä ei tarvii kuunnella enään. Eiköhän Rejman ollu tässä?

Islannin veto uppos ekalla kuuntelulla kympillä. Rammstein/Depeche Mode meni kyllä täysin. Veikkaan että jos pelkästään popula pääsis äänestään niin voittaa koko paskan. Lyön vedon siitä että on top-5 yleisöäänissä.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Toi Suomen biisi oli vaan niin sysipaska että onneks sitä ei tarvii kuunnella enään. Eiköhän Rejman ollu tässä?

Islannin veto uppos ekalla kuuntelulla kympillä. Rammstein/Depeche Mode meni kyllä täysin. Veikkaan että jos pelkästään popula pääsis äänestään niin voittaa koko paskan. Lyön vedon siitä että on top-5 yleisöäänissä.
Tuo oli, noh, mitäänsanomaton. Tulet kuulemaan tätä enääN.

Mut kyl nuo naapurit osaa, tällä kertaa eteläisten apuna.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Odotettu ja varsin oikeudenmukainen semifinaalikarsinta. Yhteenvetona sanottakoon, että todella heikkotasoinen semifinaali. Ei pelkästään biisien takia, vaan myös solisteilla ja/tai mikserillä oli eilen huono päivä. Sikäli Suomelta melkoinen suoritus, ettei tuosta keskinkertaisuudesta kyetty jatkoon, mutta tämähän oli pitkälti myös olettama...

Itse povasin liven perusteella jatkoon 8/10; tutkan alla finaaliin nousi Kypros ja Viro. Ensiksi mainittu olikin mielestäni semin suurin onnenkantamoinen, koska laulu ja show olivat heikkoja. Esikatseluissa povasin Kyproksen jatkoon, mutta live vesitti odotukset. Viro taasen oli jokseenkin ärsyttävä ja väsähtänyt, mutta kyllä tuolla biisillä ja laululla ansaitsi jatkopaikan. Hyvä Ruotsi!

Virheelliset jatkoennusteet annoin Unkarille sekä - kyllä vain - Suomelle. Unkari jätti valjun maun, koska biisistä oli siivottu koukkua tuova vihellys pois. Jäljelle jäi tylsähkö leirinuotiorallatus, jolle kuitenkin uskoin jatkopaikkaa ihan pelkästään sympaattisen ja yleisölle tutun esiintyjän vuoksi. Suomi oli mielestäni kaikin puolin heikko, mutta odotin sanoman ehkä kuitenkin purevan yleisöön ja semin latteus avasi mahdollisuuden yllätyksille. Noh, se yllätys tulikin sitten San Marinosta, ja hyvä niin!
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Eniten huvitti Ylen euroviisujuontajien vuolas itku Daruden putoamisesta. Olihan tää Suomelta ylivoimaisesti paskin edustusbiisi moneen vuoteen ja sitten ihmetellään kui tollasella mitäänsanomattomalla tekeleellä ei päästykään finaaliin.

Koomista oli se itkeminen kyllä, etenkin kun tämä lopputulema oli ennustettavissa helposti. Mutta tosin on myös todettava, että finaalista putoaminen tuossa karsinnassa oli toki sinällään saavutus. Taso oli nimittäin aivan henkeäsalpaavan huono, varmasti 2010-luvun huonoin, ja sitä myöten tuo oli taatusti helpoin esikarsinta jossa Suomi on ollut mukana. Ensimmäisestä noin kymmenestä esityksestä vain aivan parissa esimerkiksi laulaja osasi laulaa (Rejman oli myös oma hirveä itsensä), eli minkään sortin laulukilpailu Euroviisut eivät tietenkään nykyään ole..
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse seuraan mielelläni viisuja vuodesta toiseen. Nämä ovat vähän kuin toiset mm-kisat: huoletonta hauskanpitoa, jossa on pieni mahdollisuus kansalliselle menestykselle. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea kevyestä viihteestä, jota ei pidä ottaa haudanvakavasti.

Tästä päästäänkin Suomen viisumenestyksen ongelmiin. Joka vuosi lähetetään hampaat irvessä joku suorittaja suorittamaan, vaikka viisufanit ympäri Euroopan haluavat tulla viihdytetyiksi. Darudea seuratessa tuli ennemminkin sellainen olo, että hän on uhrautunut viisualttarille, kun parempaakaan ei löytynyt.

"Look Away" oli niin mitäänsanomaton, että on vaikea jälkikäteen edes arvioida sen vahvuuksia tai heikkouksia. Itse Darude näytti bulgarialaisen rantakahvilan baarimikolta, joka notkuu vanhasta matkaradiosta kuuluvan pietarilaisen diskokompin tahtiin. Rejman yritti ottaa tilaa haltuun, mutta laulu ei kantanut ja lavapresenssistä tuli mieleen firman viikkopalaverin avauspuheenvuoro. Karismaa oli kuin Halla-aholla lennokkaimpina hetkinä.

Mitä sitten itse biisistä on sanottavaa? Hyviä hetkiä, kohtuullisia rytminmuutoksia ja tasaista biittiä. Kertosäe on suorastaan masentava, vaikka sen pitäisi räjäyttää pankki. Mitään sellaista jännitystä luovaa ja hitaasti kehittyvää nostetta, jota on mm. Sandstormissa, ei tästä löydy.

Sekin on todettava, että Suomi ei yksinkertaisesti pärjää visuaalisessa ilmeessä Ruotsin tallille. Vaikka miten on kyse laulukilpailusta, pitää esiintyjä olla edustava tai jollain tapaa kiinnostava. Viron sliipattu surffitukka lauloi aivan nuotin vierestä, mutta moni kotikatsoja varmasti mietti, että onpas siinä menevän näköinen nuori mies. Tinder-termein tämä pyyhkäistiin oikealle, kun taas Rejman pelkän profiilikuvan perusteella vasemmalle.

Mitä Suomen sitten pitäisi tehdä? Ottaa tämä tapahtuma hieman rennommalla otteella. Suomi on kuin se keski-ikäinen insinööri, joka lähtee Stadin Tähteen ruudullisessa kauluspaidassa ja kuulakärkikynä rintataskussa etsimään elämänsä rakkautta. Suomen pitäisi antaa mahdollisuuksia sellaisille tyypeille, joilla on aitoa lavakarismaa ja musiikillista näkemystä. Tulisi unohtaa kaikki "vähemmistöpisteet" ja muut katkerien häviäjien taktiikat. Viisut voittaa lähes poikkeuksetta hyvä esitys, josta jää muistijälkiä.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Totuus on, että Suomi tippui finaalista, koska biisi on paska, esittäjät ovat paskoja ja esitys on paska. Tämä ei yllätä, koska Darude ei ole Sandstormin jälkeen saanut aikaiseksi oikein mitään ja Rejman on aina ollut korkeintaan keskinkertainen laulaja. Daruden valinta oli alkujaankin huono idea ja kertoo lähinnä siitä, että valintaa tekemässä olleilla ei ollut hajuakaan siitä mitä ovat tekemässä.

Suomen edustajat ja biisit ovat olleet lähes aina varsin heikkoja. Menestymättömyyden syitä on aika turha hakea mistään muualta, kuin huonoista biiseistä, esittäjistä ja esityksistä.

Ruotsissa pari vuotta asuneena tuli myös seurattua Melodifestivalenia, joka on todella iso juttu Ruotsissa. Kokonaisuus on niin hyvin tehty, että se ei juurikaan kalpene edes varsinaisille viisuille. Todella laadukkaita biisejä on joka vuosi useita, esitykset ovat näyttäviä ja esittäjät osaavat asiansa. Monille Ruotsalaisille tämä oma kilpailu on suurempi juttu, kuin viisufinaalit. Viisujen edustuspaikka voittajalle tuntuu olevan lähinnä sivubonus, eikä välttämättä se pääasia.

Suomessa ei ole Ruotsin kaltaista kunnollista omaa karsintakilpailua saatu koskaan aikaiseksi. Suomen yritykset ovat olleet tuotannoiltaan valovuosia jäljessä Ruotsia, joka on tarkoittanut myös heikkoa tarjontaa esittäjien ja biisien suhteen. Karsinnat ilmeisesti tekevät paluun ensi vuonna, mutta kauheasti luottoa se ei vielä tuo. Niin kauan kuin karsintoihin ei suhtauduta vakavasti, niin turha on odotella viisumenestystäkään.

Mitä tulee itse euroviisuihin, niin ihan mukava viihdetapahtuma se yleensä on. Vaihtelua on vuodesta toiseen kuitenkin todella paljon, eikä jokaisessa maassa onnistuta luomaan yhtä hienoa tapahtumaa. Myös finaalin biisivalikoima merkitsee paljon. Merkittävästi erilaisia biisejä tarvitaan, koska se pitää tapahtuman mielenkiintoisena. Ajoittain sekaan ei eksy riittävästi oikeanlaisia biisejä tai esityksiä, jolloin koko tapahtuman viihdearvo kärsii pahasti. Jopa tuo Ruotsin oma Melodifestivalen on tässä suhteessa parempi, eli viihdearvoltaan hyviä esityksiä nähdään siellä tasaisemmin.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen esityksessä ei pystytty käyttään UMK:ssa ollutta kuutiota, koska se oli liian painava Tel Avivin LED-lattialle. Valitettavasti Suomella ei ollut sitten esitykselleen B-suunnittelmaa, vaan mentiin köyhällä esityksellä: Tanssija tanssimaan valkoiselle "jääpalalle", UMK:ssa kuutiosta näkynyt kuvia ilmastonmuutoksesta pistettiin näkymään screeniltä, Darude soittimensa kanssa lavan vasempaan kulmaan ja Sebastian laulo lähinnä lavan etuosassa. Suurin ongelma Suomen esityksessä oli, että kamera poikkoili liikaa vähän missäkin. Paremmalla lavakokoonpanolla olisi tuo ongelma ratkaistu: Sebastian olisi pistetty laulamaan lähemmäksi tanssijaa ja screeniä. Tuskin oltaisiin päästy siltikään finaaliin, mutta olisi ollut ainakin mun mielestä fiksumpi esitys.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tämä ei yllätä, koska Darude ei ole Sandstormin jälkeen saanut aikaiseksi oikein mitään.
No tämähän nyt on ihan soopaa. Toki miten "aikaansaamisen" sitten määrittelee, mutta onhan hän kansainvälisen uran luonut deejii, joka tuottaa musiikkia koko ajan ja esiintyy isoissa mestoissa. Vaikka Sandstorm antoikin aika hyvän selkänojan toteuttaa itseään, niin silti ihan kaikista ei ole lähtemään tuonne ulkomaille hakemaan leipää niinkin äärimmilteen kilpaillulta alalta mikä tuo klubimusiikki on. Daruden valintaan noin muuten, niin hänhän ei ollut listassa ensimmäisten joukossa ja ehti kieltäytymäänkin kertaalleen ennen suostumista. Darude teki tässä palveluksen Suomelle eikä päinvastoin ottaessaan riskin viisuosallistumisesta kaiken maailmaan maripudasten ja muiden repiessä päätään.

Eihän tuo biisi lähtenyt missään vaiheessa ja tuossa musassa pitää lähteä, eikä minulle ainakaan lavashow:sta mikään sanoma välittynyt. Suomen kansasta vielä sen verran, että ehkä me ansaitsemme tämän mitä euroviisuista saamme suhtautumisellamme niihin, joka on haudanvakava ja pyhempi kuin monet muut.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No tämähän nyt on ihan soopaa. Toki miten "aikaansaamisen" sitten määrittelee, mutta onhan hän kansainvälisen uran luonut deejii, joka tuottaa musiikkia koko ajan ja esiintyy isoissa mestoissa. Vaikka Sandstorm antoikin aika hyvän selkänojan toteuttaa itseään, niin silti ihan kaikista ei ole lähtemään tuonne ulkomaille hakemaan leipää niinkin äärimmilteen kilpaillulta alalta mikä tuo klubimusiikki on. Daruden valintaan noin muuten, niin hänhän ei ollut listassa ensimmäisten joukossa ja ehti kieltäytymäänkin kertaalleen ennen suostumista. Darude teki tässä palveluksen Suomelle eikä päinvastoin ottaessaan riskin viisuosallistumisesta kaiken maailmaan maripudasten ja muiden repiessä päätään.

Eihän tuo biisi lähtenyt missään vaiheessa ja tuossa musassa pitää lähteä, eikä minulle ainakaan lavashow:sta mikään sanoma välittynyt. Suomen kansasta vielä sen verran, että ehkä me ansaitsemme tämän mitä euroviisuista saamme suhtautumisellamme niihin, joka on haudanvakava ja pyhempi kuin monet muut.
On luonut kansainvälisen uran, mutta ilman Sandstormia olisi voinut ura jäädä lyhyeksi. Tai ei ainakaan olisi tunnettu oikein missään. Olen itsekin fanittanut Darudea aikanaan varsin paljon, mutta kyllähän tuon Sandstormin lisäksi on tuotanto ollut hyvin tasapaksua, eikä ole kyennyt erottumaan joukosta myöhemmin enää mitenkään. Asiansa osaava ammattilainen, mutta ei sellainen velho biisien tekemisen suhteen, että olisi viisuihin hyvä valinta.

Voihan se olla, että vaihtoehtojen joukossa Darude oli se "vähiten paska", mutta se ei tee Darudesta hyvää valintaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös