EU:n imago-ongelma piilee juuri siinä, että keskivertokansalaisen on hankala hahmottaa Unionin tuomia etuja. Haitat, tai ainakin kuvitellut sellaiset, on helppo paikantaa EU:n budjettiin tai Brysellin virkamiehistöön.
Laskutoimituksiin otetaan vain konkreettiset, omin silmin luettavat numerot - eli tässä tapauksessa nettomaksuosuus. Huomioimatta jää, mitä kaikkea saamme takaisin: turvallisuutta, yhteistä lainsäädäntöä, dynaamiset työmarkkinat ja ulkopoliittista vipuvoimaa. Sitten on vielä inhimilliset ja kulttuurilliset mahdollisuudet, kuten liikkumisen helppous ja työmahdollisuudet. Ei näille pysty laskemaan mitään euromääräistä summaa.
Populisti toki sanoo tähän, että samat mahdollisuudet olisivat ilman jäsenyyttä. Ei se ihan niinkään ole. Jopa unionin ulkopuolelle jättäytyneet maat, kuten Sveitsi, ovat halukkaita maksamaan EU:n hyödyistä. Käytännössä ne ovat Unionin lainsäädännön piirissä mutta eivät pääse osallistumaan sen sorvaamiseen. Mitä lisäarvoa tällainen ratkaisu toisi Suomelle?
EU:n rahankäyttö on talousalueen koko huomioiden pähkinöitä. Jopa pelastuspaketti, vaikka suurelta kuulostaakin, on verrattain pieni ja ulottuu pitkälle aikajänteelle. Paljon suurempaa vahinkoa tulisi, jos esim. Italia ajautuisi pankkikriisiin. Silloin Suomenkin tappiot voitaisiin joutua laskemaan vuositasolla miljardeissa.
Suomen etu on - niin ikävältä kuin se kuulostaakin - maksaa kiltisti yhteiseen pottiin ja toivoa EU:n vahvistumista. Maailmanpolitiikan areenoilla ei suuria toimijoita kiinnosta vähääkään piskuisen Suomen itsemääräämisoikeus. Tulevaisuuden maailmassa, jossa Kiina ja Yhdysvallat jakavat lääniä, on Suomella vain EU ja eurooppalaisuus, johon tukeutua. Suomen uskottavuutta EU-pöydissä nakertaa toistuvasti epäjohdonmukaisuus.
Laskutoimituksiin otetaan vain konkreettiset, omin silmin luettavat numerot - eli tässä tapauksessa nettomaksuosuus. Huomioimatta jää, mitä kaikkea saamme takaisin: turvallisuutta, yhteistä lainsäädäntöä, dynaamiset työmarkkinat ja ulkopoliittista vipuvoimaa. Sitten on vielä inhimilliset ja kulttuurilliset mahdollisuudet, kuten liikkumisen helppous ja työmahdollisuudet. Ei näille pysty laskemaan mitään euromääräistä summaa.
Populisti toki sanoo tähän, että samat mahdollisuudet olisivat ilman jäsenyyttä. Ei se ihan niinkään ole. Jopa unionin ulkopuolelle jättäytyneet maat, kuten Sveitsi, ovat halukkaita maksamaan EU:n hyödyistä. Käytännössä ne ovat Unionin lainsäädännön piirissä mutta eivät pääse osallistumaan sen sorvaamiseen. Mitä lisäarvoa tällainen ratkaisu toisi Suomelle?
EU:n rahankäyttö on talousalueen koko huomioiden pähkinöitä. Jopa pelastuspaketti, vaikka suurelta kuulostaakin, on verrattain pieni ja ulottuu pitkälle aikajänteelle. Paljon suurempaa vahinkoa tulisi, jos esim. Italia ajautuisi pankkikriisiin. Silloin Suomenkin tappiot voitaisiin joutua laskemaan vuositasolla miljardeissa.
Suomen etu on - niin ikävältä kuin se kuulostaakin - maksaa kiltisti yhteiseen pottiin ja toivoa EU:n vahvistumista. Maailmanpolitiikan areenoilla ei suuria toimijoita kiinnosta vähääkään piskuisen Suomen itsemääräämisoikeus. Tulevaisuuden maailmassa, jossa Kiina ja Yhdysvallat jakavat lääniä, on Suomella vain EU ja eurooppalaisuus, johon tukeutua. Suomen uskottavuutta EU-pöydissä nakertaa toistuvasti epäjohdonmukaisuus.