Tässä nimen omaan painotus tuossa kaoottisessa tilanteessa. Eloonjääneitähän vietiin eri sairaaloihin, eikä kukaan koordinoinut ensivaiheessa eri sairaaloiden ja viranomaisten välillä toimintaa tai tiedonkulkua. Nyt en ehdi etsimään lähdettä, mutta muistelen, että oli Tukholman suurlähetystön työntekijä, joka sitten alkoi koostaa eri lähteistä saamistaan tiedoista listaa pelastuneista.
Lisäksi oletan, että osa pelastuneista oli siinä kunnossa sairaalaan saapuessaan, että kaikki eivät pystyneet kertomaan edes nimiään, vaan osalta uhreista oli kyselty että "satutko tuntemaan ketään näistä muista". Plus lisäksi kielimuuriakin on ollut välissä.
Moka ihan saletisti, mutta ei mikään todiste salaliitoista.