Miten ja missä määrin ammattiyhdistysväki rekrytoi työpaikoilla uusia (usein nuoria) duunareita liiton jäseniksi? Itse olen työskennellyt epäpoliittisissa ja liittoihin kuulumattomissa "riistäjäfirmoissa" eikä asia ole myöskään koskettanut itseäni työpaikalta käsin. Menneinä aikoina rekrytointi oli aktiivista ja painostus saattoi olla rankkaa, mikäli joku ei olisi halunnut liittyä. Ajat ja käytännöt ovat toki muuttuneet sitten nostalgisen 70-luvun. Vaan ovatko Jatkoajan kirjoittajat törmänneet vastaavaan ilmiöön, siis jonkin liiton jäsenyyden "väkisinmyyntiin"? Tapahtuuko tällaista yhä?
Liittoja on erilaisia, kaikkihan eivät käy edes työehtosopimusneuvotteluja. Mutta tämänhän jo tiesimmekin.
Kyllä perinteisillä teollisuuspaikkakunnilla luottamusmies saattaa edelleen tulla kertomaan sen faktan, että huonosti tulee käymään sosiaalisesti ja työpaikan pitämisen kannalta, jos et liittoon liity... (Ennen sotiahan onnettomuuksia oikein "järjestettiin" sellaisille työntekijöille, jotka eivät liittyneet "kassaan", joista siis oli kaksi versiota, maanalainen sotilaspuolen ja virallinen työväenyhdistyksen.)
Kaikkein törkeimmiltä "väärinkäytöksiltä" meitä suojaa paradoksaalisesti korkea järjestäytymisaste, toisin sanoen näiden ihmisten ei tarvitse näyttää "parhaita puoliaan" nykytilanteessa, ei ainakaan kaikilla aloilla, vrt. tilannetta Ranskaan tai vaikkapa Tehyn järjestämän sairaanhoitajapuolen lakkoon, ja sen tekemiin ylilyönteihin. Tehyhän on vain yksi kolmesta liitosta, ja joutuu siten toimimaan "härkisti" ja "vedättämään" työpaikoilla, jotta se saisi jäseniä kaapattua muista liitoista tai Loimaan kassasta.
Viimeksi muokattu: