Edelleenkään en usko, että Markkaselle tullaan potkuja antamaan. Jos Jussi rakastaa seuraa, niin hänen pitää itse ymmärtää väistyä tehtävästä. SaiPan hallitus ei Tersan johdolla ole vaikuttanut missään vaiheessa olleen tyytymätön Markkasen toimintaan ja siellä ollaan iloisia, kun kiva jätkä ja SaiPa-legenda hoitaa seuran asioita.
Markkasen valinta toimitusjohtajaksi oli aivan älytön ratkaisu SaiPalta, mitä en ole missään vaiheessa ymmärtänyt. Ilman mitään soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta otetaan ex-pelaaja seuran toimitusjohtajaksi sillä verukkeella, että hän on kuulunut jonkun aikaa seuran hallitukseen. On hieman eri asiaa johtaa urheiluseuraa, kun käydä jossain hallituksen kokouksessa hännystelemässä Tersaa ja kumppaneita.
Ihan heti tulee Markkaselta mieleen kaksi ihan älytöntä mokaa, joissa on yritetty säästää ihan vääristä paikoista. Ensimmäinen on tuo lomautuscase. Jos joltain lakifirmalta on saatu sellainen lausunto, että tuo on laillisesti oikein, niin ehkä olisi kannattanut kysyä vielä toista mielipidettä. Mielestäni tuo oli aika selkeä tapaus, vaikka itse olen aikoinaan opiskellut yliopistossa ainoastaan pari kurssia työoikeutta. Tuotakaan virhettä ei tajuttu sitten myöntää ja vietiin asia hovioikeuteen, jolla saatiin vain lisää kustannuksia ja negatiivista julkisuutta.
Toinen virhe on UTJ:n lomauttaminen ja hyppääminen itse UTJ:n saappaisiin. UTJ:n puuttumisesta saadut säästöt ovat aika pieniä siihen nähden, että sen jälkeen on nyt pari kertaa käytetty lähes 2 miljoonaa euroa/vuosi huonosti. Huonosti rakennetun joukkueen merkitys joukkueen menestykseen sekä yleisömääriin ja sitä kautta sisääntuleviin tulovirtoihin on myös varmaan aika paljon isompi kuin UTJ:n vuosipalkka.
Kokemattoman ja epäpätevän johtajan tyypillinen virhe on lähteä säästämään vääristä paikoista. Markkanen ei selvästi ole ymmärtänyt esimerkiksi UTJ:n roolin tärkeyttä. Ennen SaiPa hankki sellaisia ulkomaalaispelaajia, joiden olemassaoloa muut liigaseurat eivät olleet edes havainneet. Nyt SaiPa hankkii niitä ulkomaalaispelaajia, joita agentit tarjoavat Liigaan. SaiPan resursseilla ja houkuttelevuudella se tarkoittaa sitä, että SaiPa hankkii pääosassa ulkomaalaispelaajia, jotka eivät muille joukkueille kelpaa. Ei se ole ihme, että osumaprosentti on hieman heikentynyt.