Eri urheilulajien vertailua

[lihaani]

En ole seurannut ketjua, mutta olen innokas pyöräilijä:

Onko Ranskan/Italian/Espanjan ympäriajojen voittajilla millainen fyysinen kunto?

 

[eagle]

En ole seurannut ketjua, mutta olen innokas pyöräilijä:

Onko Ranskan/Italian/Espanjan ympäriajojen voittajilla millainen fyysinen kunto?

Samaa tasoa piirikunnallisen hiihtäjän kanssa. Siis hiihtäjän, ei ampumahiihtäjän!

 

[Hidas_ja_kankea]

Suomen eräs tunnettu fysiikkaguru kertoili seminaarissa, että jonkun suomen koripallon poikamaajoukkueen vatsarutistusmediaani oli testeissä ollut 15kpl. Puhutaan maajoukkueurheilijoista..
Monilla jääkiekkoilijoilla fysiikkapuoli hoidettu junnuna niin yksipuolisesti, olemattomasti, ja kaikin puolin päin vittua, että sanoo tietävänsä usein jo pelaajan nähdessään kumpi käsi alhaalla tämä pelaa jne. Fudiksessa se on ihan tunnustettu fakta, että keskiverto suomipoika on aivan täydellinen rimpula sekä voimassa, kestävyydessä, että näiden eri variaatioissa verrattuna ulkomaalaisiin lajitovereihinsa. Sama pätee varmaan muihinkin palloilulajeihin. Syyksi ei käy pleikkarit yms. vaan ihan meidän harjoittelukulttuuri, jossa hifistellään tieteellä ja ollaan tekevinämme kovaa vaikka oikeasti varsinkin ruohonjuuritasolla meno on sellaista, että hyvä kun hiki tulee. Katselee fudiksessa venäläisiä, saksalaisia, ruotsalaisia junnuja ja aikuisiakin, niin ne pelaajat ovat siellä kun armeijassa verrattuna meidän touhuihin, eikä kenellekkään tule mieleen, että onkohan toi nyt valmentajalta vähän epäreilua juoksuttaa poikia pari tuntia ilman palloja vesisateessa ja ajella itse pyörällä vieressä välillä pää punaisena huudellen kun läksytkin pitäs vielä tehdä. Siinä vaiheessa kun jokainen 15v jalkapalloilija juoksee sen 3000m/12min, tekee 4-8 leukaa, parisataa vatsaa, ja kyykkää reilun 100kg, niin aletaan puhumaan edes aihioista, jotka eivät ole antaneet järjetöntä etumatkaa aikuisuuteen kasvaessa pelkästään olemalla huonokuntoisia ja kovaan treeniin kykenemättömiä

Olisi hyvä huomioida kuinka erilainen fyysisesti normikoripalloilija ja moneen muuhun lajiin verrattuna. Testit eivät anna oikeaa kuvaa kunnosta. Suhteutettuna omaan kokoonsa muurahainen on paljon voimakkaampi ja parempikuntoisempi kuin sarvikuono.

Itse asiassa nuorukaisen kasvaessa 10+ senttiä vuodessa ja pituusennusteen ollessa 205+, pitää harjoitus tehdä omilla räätälöidyillä erikoisohjelmilla. Varsin usein tuossa tilanteessa olevia tapauksia on laitettu "harjotuskieltoon" määräajaksi. On tosiaan räätälöidyn ohjelmat, jotta saataisiin pelaajalle pitkä ura.

 

[Sambody]

En ole seurannut ketjua, mutta olen innokas pyöräilijä:

Onko Ranskan/Italian/Espanjan ympäriajojen voittajilla millainen fyysinen kunto?

Hapenottokykyhän noilla on kovaa luokkaa ja sitten tavallaan lajivoima suhteessa omaan painoon on suht mykistävää luokkaa. Pitkien ympäriajojen voittajat leivotaan lähes poikkeuksetta vuorilla, missä hyvin pitkälti ratkaisee kuinka paljon saat kampeen tehoa omaan painoosi nähden tuotettua sen 30-60min ajanjakson jolloin luonnollisesti kaikesta ylimääräisestä painosta on haittaa, kun mäkeä ylös pitää itseään raahata. Kovimmat mäkeen sotkijat puskevat jaloistaan 5,5-6 W/kg sen kulloisenkin ratkaisunousun ajan jolloin painetaan sitä isoa kovaa. Kuitenkaan absoluuttisessa voimassa nuo ovat aivan rimpuloita.

Sitten eri maailmaan mennään, kun jätetään nuo mäkimiehet pois ja siirrytään saman lajissa kirimiehiin tai jopa ratapyöräilijöihin. Näillä taas ei sitä turhaa lihasta ole, mutta jalat ovat kyllä järkyttävät tukit. Voivat painaa jopa etapin(+100kilsan sotkemisen jälkeen) päätteeksi kirissä 1500-2000 Wattia pedaaleihin voimaa. Ratapyöräilijä Robert Förstermann on kertonut pystyvänsä jalkaprässissä 640kiloon ja kyykkäämään 260kg. En tuosta sitten ottanut selvää ovatko nuo maksimeita.

 

[Rushlow]

Jos hiihtäjiä ja jääkiekkoilijoita vertaa niin hiihtäjät ovat huomattavasti kovemmassa kunnossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kiekkoilijat olisivat laiskempia harjoittelijoita. Jääkiekko on taitolaji, jossa fyysisellä kunnolla ei ole yhtä suurta merkitystä kuin monissa muissa urheilulajeissa. Pärmäkosken ja harrastelijahiihtäjän tekniikoissa ei ole yhtä suurta eroa kuin Malkinin ja harrastekiekkoilijan pelitaidoissa. Jääkiekkoilijoilla on käytössä samat 24 tuntia päivässä itsensä kehittämiseen kuin hiihtäjillä, mutta hiihtäjät käyttävät tuosta suuremman osan fyysisen kuntonsa kehittämiseen. Jos verrataan NHL-joukkueiden 1. ja 4. kenttien pelaajia niin suurimmat erot eivät ole fyysisessä kunnossa vaan taidoissa. Myös Selänteen ja muutaman muun pelaajan pärjääminen päälle nelikymppisinä maailman kovimmassa kiekkoliigassa kielii taitojen merkityksestä fyysisen kunnon yli.

NHL-kiekkoilijoilla on noin 3-4 ottelua viikossa lokakuusta kevääseen. Matkustelua ympäri Pohjois-Amerikkaa. Heillä ei ole näin ollen edes ole yhtä paljon aikaa kuntonsa kehittämiseen kuin hiihtäjillä. Jotta kiekkoilijona pärjää, pitää olla hyvässä kunnossa verrattuna muihin kiekkoilijoihin, hiihtäjiin verrattuna voi olla paljon huonommassa kunnossa.

 

[Mike]

Olisi hyvä huomioida kuinka erilainen fyysisesti normikoripalloilija ja moneen muuhun lajiin verrattuna. Testit eivät anna oikeaa kuvaa kunnosta. Suhteutettuna omaan kokoonsa muurahainen on paljon voimakkaampi ja parempikuntoisempi kuin sarvikuono.

Itse asiassa nuorukaisen kasvaessa 10+ senttiä vuodessa ja pituusennusteen ollessa 205+, pitää harjoitus tehdä omilla räätälöidyillä erikoisohjelmilla. Varsin usein tuossa tilanteessa olevia tapauksia on laitettu "harjotuskieltoon" määräajaksi. On tosiaan räätälöidyn ohjelmat, jotta saataisiin pelaajalle pitkä ura.

Tottakai noin, mutta ei kyseistä tulosta voi silti puolustella millään, koska se aivan täysin käsittämätön, vaikka testiryhmänä olisivat olleet randomit sohvaperunat, joilla ei ole ollut mitään säännöllistä harjoittelua taustallaan koskaan.

 

[Larionov #8]

Tämä on totta. Bolliksen tekonurtseilla futatessa näkee monesti Hifkin lätkäjunnut "lenkillä" siinä Nordiksen takana. Harvempi noista ottaa juoksuaskeliakaan enää, kun valmentaja siirtyy hallin ovista sisään.

Tämä toki ei suoraan liity ketjun viimeisimpään aiheeseen, eli huipulla oleviin hokiteroihin, vaan juuri tuohon mainitsemaasi ruohonjuuritasoon.

En tiedä meneekö tämä nyt offtopiciksi, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Pyöräilen suht ahkerasti n. 3-4 40km lenkkiä viikossa. Lenkkivauhti on näin loppukesästä jo melko reipas 30-32km/h.

Ajan yleensä saman lenkin ja pari kertaa seuraksi on sattunut TuTon ilmeisesti A-junioreita. Voi olla muitakin, mutta aikuisuuden kynnyksellä kuitenkin. Tuo ryhmä venyy pitkäksi letkaksi ja joukkoon mahtuu monenmoista "urheilijaa". Kärkipää ajaa sellaista vauhtia, että pystyisivät huonona päivänä minut haastamaan. Loppupäässä ajo on pelkkää selviytymistä ja naureskelua. Ajetaan vaan kun on ohjelmaan tuollainen lenkki laitettu. Tuskin noilla loppupään tyypeillä tulee edes hiki, mutta aikaa saavat hommaan kulumaan.

Täytyy tietysti huomioida, että tuossa porukassa osalla kalusto on sellaista, että sillä joutuu tasoitusta antamaankin.
Silti, jos parhaassa iässä olevat juniorit eivät pysty 40:stä harrastesarjakiekkoilijaa tuon kummemmin haastamaan, niin herää kysymys mikä mahtaa olla vaatimustaso muuten. Itsekään en kuitenkaan en ole mikään uberkova ajaja, vaan ajelen vain että jotenkin jaksaisi jäällä paremmin. Häviän tuolla lenkillä ehkä 15v junioripyöräilijöille ainakin vartin. Tuton junnuista parhaat häviävät minulle vartin.

 

[Pipolätkä]

En tiedä meneekö tämä nyt offtopiciksi, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Pyöräilen suht ahkerasti n. 3-4 40km lenkkiä viikossa. Lenkkivauhti on näin loppukesästä jo melko reipas 30-32km/h.

.
Silti, jos parhaassa iässä olevat juniorit eivät pysty 40:stä harrastesarjakiekkoilijaa tuon kummemmin haastamaan, niin herää kysymys.

Itsehän tuossa vastaat omaan kysymykseesi. Todennäköisesti nuo juniorit ovat silloin tällöin pyöräilijöitä jotka vähemmän juuri tuota lajia ovat treenanneet. Samalla tavalla jos sinut laitettaisiin heidän jääkiekkotreeneihin vetämään niin todennäköisesti itse(ei millään pahalla, ajattelisin vain että sinun harrastekiekossa ei niin kovaa vedetä) alkaisit piiputtamaan jo loppua kohden. Lisäksi kestävyysurheilussa harvemmin nuoret pärjäävät vaan tuossa tarvitaan vuosien varrella kasvavaa kestävyyttä mikä pitkään treenanneella on parempi kuin nuorella.

Ei tuo poista sitä tosiasiaa että eihän tuo loppupää saisi vain höntsäillä ja urheilijan pitäisi todellakin pärjätä harrastelijalle edes jollain tavalla.

 

[TosiFani]

...Silti, jos parhaassa iässä olevat juniorit eivät pysty 40:stä harrastesarjakiekkoilijaa tuon kummemmin haastamaan, niin herää kysymys mikä mahtaa olla vaatimustaso muuten. Itsekään en kuitenkaan en ole mikään uberkova ajaja, vaan ajelen vain että jotenkin jaksaisi jäällä paremmin. Häviän tuolla lenkillä ehkä 15v junioripyöräilijöille ainakin vartin. Tuton junnuista parhaat häviävät minulle vartin.

Tämän tyyppisten tarinoiden perusteella on hyvin vaarallista tehdä suuria johtopäätelmiä. Me emme tiedä loppuen lopuksi mikä porukka sinun kanssasi oli pyöräilemässä, emmekä me myöskään tiedä mikä pyöräretken tarkoitus oli, lämmittely, aerobinen harjoitus, palauttelu... Oliko vauhti maksimia jne.

Joukkueurheilussa on mukana aina heikkoja harjoittelijoita, jotka pyrkivät väistelemään työntekoa aina kun mahdollista. Väittäisin, että karkeasti ottaen joukkueen urheilullisuus jakautuu (kuten kaikki muukin maailmassa) Gaussin käyrän mukaisesti. On jääkiekkoilijoita, jotka ovat fyysisesti huippukunnossa ja pärjäisivät monissa testeissä yksilöurheilijoille. Mutta on siellä joukossa myös niitä, joiden fyysinen harjoittelu on luokkaa naurettava.

Päästäkseen kansainväliselle huipulle joukkueurheilijan täytyy olla huippukunnossa. On aivan selvä, että pyöräilijä tai vaikka pitkän matkan hiihtäjän aerobinen kunto on yleensä selvästi kiekkoilijaa parempi, ei kai tästä tarvitse vääntää. Minua vaan häiritsee esim. jääkiekkoilijoiden haukkuminen yhtenä ryhmänä. Jos jääkiekkoilijoiden kunto määriteltäisiin Ville Uusitalon tai Tomas Zaborskyn mukaan, moni yksilöurheilija jäisi toiseksi.

Ja kun puhutaan junnuista, täytyy muistaa, että suurinosa joukkueesta on mukana, koska kiekkoilu on vaan kivaa, ilman suurempia urheilullisia tavoitteita.

 

[regularflex]

Jotain Pärmäkosken 27 leukaa täällä hehkutetaan kuin intiaanikesää, mutta Lontoossakin 2012 Suomea olympialaisissa edustanut meloja Jenni Mikkonen veti melkein kaksinkertaisen määrän leukoja. Kyseisen naisen leuanvetotulos oli 47 leukaa. Se on mielestäni lähes 70-kiloiselle naisurheilijalle varsin hyvä tulos. Penkistäkin taisi nostaa 100 kiloa.

 

[Mike]

Ja kun puhutaan junnuista, täytyy muistaa, että suurinosa joukkueesta on mukana, koska kiekkoilu on vaan kivaa, ilman suurempia urheilullisia tavoitteita.

Tässä pitääkin erottaa harrastelu ja kilpaurheiluun tähtäävä toiminta erikseen. Kun puhutaan esim. junioreiden edustusjoukkueista, niin siellä pitäisi sen vaatimustason olla sellainen, että yhtäkään ns. vapaamatkustajaa ei roikotettaisi mukana, vaan tiettyjen perusvaatimusten pitää täyttyä. Jos urheilija ei ole lahjakas harjoittelija, niin hänestä ei nykypäivänä ikinä voi mitään kummempaa tulla missään kilpaillussa lajissa, vaikka dominoisi vielä teinipoikana muilla lahjoillaan. Esim. B-junioreissa ja vanhemmissa pitäisi tehdä niitä aikuisurheilijoita, ja silloin se harjoittelu on niiden jätkien duuni eikä duuni ole aina kivaa. Melkein voisi kärjistäen sanoa, että mikäli haluaa sen pelaamisen olevan kivaa, niin sen harjoittelun tulisi aika taajaan tuntua saatanan epämukavalta ja raskaalta. Tommosille huonot fysiikkapohjat omaaville nuorukaisille ei voi myöhemmin alkaa sitä ruuvia kovin nopeasti kiristämäänkään, koska pohjat niin paskat ettei reppanoilla kestä paikat - ja taas menetetään aikaa ja annetaan etumatkaa jota ei koskaan saa kurottua kiinni.
Meillä ei ole tuollaista vaatimustasoa, puhumattakaan kulttuurista jossa junnupelaajat tekisivät ne omalle ajalle ajoittuvat harjoitteensakin tunnollisesti, koska ei vaadita, seurata, eikä se ole sisäänrakennettuna meidän palloilukulttuurissa. Yksilölajien urheilijoillehan tuo on itsestäänselvyys, ja tietävät suoraan, että missään ei voi fuskata, koska aina löytyy iso kasa jengiä jotka ovat läksynsä tehneet ja sä et pärjää, mutta siellä onkin perinteitä ja kulttuuria. Meidän palloilu on summittaista harrastelua ja "hauskanpitoa".

 

[Keskiviiva]

Heitän ketjun otsikkoon liittyen mietteen, että kaikki sellaiset lajit jossa pärjätään huipputasolla vielä yli 35 vuotiaana laajemminkin, niin eivät voi olla fyysisesti niitä vaativimpia. Ihminenhän on tutkitusti fyysisesti parhaimmillaan 25-28 vuotiaana, jonka jälkeen alkaa rapistuminen, joka kiihtyy melko selvästi 35 vuoden jälkeen. Toki tuota prosessia voi osin hidastaa kovalla treenillä, mutta kuitenkin, esim. jääkiekossa huipputasolla näkyy melko paljon 36-40 vuotiaita ja yli neljäkymppisiäkin, joka kertoo jostain. Toki jääkiekon luonne lajina, neljä ketjua ja mahdollisuus pelata lyhyitä vaihtoja, mahdollistaa joukkueessa pysymisen pidempäänkin, mutta ihmeen hyvin kiekkoilijat pysyvät vauhdissa mukana vielä neljäkymppisinä. Toisaalta luistelu on kuin raiteilla etenemistä ilman jatkuvia polviin kohdistuvia tärähdyksiä, joka mahdollistaa paikkojen kestämisen pidempään. Jos vertaa vaikkapa tennikseen, jossa juostaan muutaman metrin pyrähdyksiä, pysähdytään äkillisesti, otetaan uusi nopea startti, hypätään lyömään iskulyöntiä ja laskeudutaan alas ja tämä kaikki toistetaan yhdessä ottelussa muutaman tunnin aikana kaksisataa kertaa ja otteluja pelataan vuoden aikana likimain 100 kpl. Lisäksi tenniksessä kroppaan kohdistuu jokaisella lyönnillä kova kiertoliike, jonka vuoksi keskivartalon lihakset joutuvat koville ja jokaisen syötön jälkeen pelaaja tippuu alas noin 30cm korkeudelta, joka vaatii lihaksistolta sellaista luontaista kestävyyttä, jota ei voi edes treenata. Tämän vuoksi moni tennispelaaja joutunut lopettamaan lupaavalta vaikuttaneet uransa polvivaivoihin.
Jokaisessa lajissa tietty on omat kovat fyysiset vaatimukset, jopa shakissakin. Mielenkiintoinen aihe ja niin kovin moniulotteinen.

 

[TosiFani]

Tässä pitääkin erottaa harrastelu ja kilpaurheiluun tähtäävä toiminta erikseen. Kun puhutaan esim. junioreiden edustusjoukkueista, niin siellä pitäisi sen vaatimustason olla sellainen, että yhtäkään ns. vapaamatkustajaa ei roikotettaisi mukana, vaan tiettyjen perusvaatimusten pitää täyttyä...

...Meillä ei ole tuollaista vaatimustasoa, puhumattakaan kulttuurista jossa junnupelaajat tekisivät ne omalle ajalle ajoittuvat harjoitteensakin tunnollisesti, koska ei vaadita, seurata, eikä se ole sisäänrakennettuna meidän palloilukulttuurissa. Yksilölajien urheilijoillehan tuo on itsestäänselvyys, ja tietävät suoraan, että missään ei voi fuskata, koska aina löytyy iso kasa jengiä jotka ovat läksynsä tehneet ja sä et pärjää, mutta siellä onkin perinteitä ja kulttuuria. Meidän palloilu on summittaista harrastelua ja "hauskanpitoa".

Tästä on väännetty pitkään Nuori Suomi -ketjussa.

Joukkueurheilussa suurinosa pelaajista on on harrastamassa ja pitämässä hauskaa. Sellaisia pelaajia, joilla on lahjoja huipulle on hyvin vähän yhdessä junnujoukkueessa, jos yhtään. Takana vuosina puhuttiin, että keskimäärin esim. Ässien junnujen yhdestä ikäluokasta tulee 1 - 2 liigapelaajaa. Nämä lahjakkaat pelaajat tarvitsevat joukkueen kehittyäkseen, joukkue ei välttämättä tarvitse heitä. Ja osa porukasta on tosiaankin vain harrastamassa ja pitämässä hauskaa ja he lopettavat, jos homma ei ole enää hauskaa. Joukkuelajien junnuvalmentajalla täytyy olla pelisilmää, jotta porukka pysyy kasassa.

Yksilölajien valmentaminen on tässä mielessä helpompaa, jos junnua ei kiinnosta, lopettakoon. Yksilölajien valmentajat pääsevät valmentamaan lähes aina motivoituneiden urheilijoiden kanssa, heidän ei tarvitse miettiä joukkueen pelaamista miettiessään harjoitusten vaatimustasoa. Totta kai yksilölajien valmentajat mielellään haukkuvat joukkueurheilijoita ja ovat osaltaan oikeassakin. Mutta he eivät mielestäni näe kokonaisuutta, koska he toimivat yksilön kanssa, jonka valinnat eivät vaikuta muihin.

Ja kyllä lahjakkaat junnut tekevät omalla ajallaan harjoitteet tunnollisesti. @P.Sihvonen kertoi mm. Saroksesta ja Porissa tiedetään Armian viettämät ulkojäillä viettämät tunnit. Valitettavasti joukkueurheilussa täytyy pitää mainitsemasi vaatimustaso junnuissa sen verran matalalla, että joukkue pysyy koossa. Tämäkin tietysti vaihtelee paikkakunnittain, pikku kylissä pitää pitää kaikki mukana, pääkaupunkiseudulla voidaan heikoimpia heittää ulos joukkueesta.

Jääkiekossa pitäisi siirtyä entistä enemmän yksilöurheilun suuntaan. Lahjakkaille ja motivoituneille lisää talenttijäitä, joilla useamman ikäluokan parhaat harjoittelisivat yhdessä, vähemmän joukkueharjoituksia.

 

[Larionov #8]

Oma pointti olikin ettei verrata 40v triathlonistia (mitä itse en siis ole) ja kiekkojunnuja vaan 40v harrastekiekkoilijaa ja u20 kiekkoilijoita.
Voihan se olla, että TPS:n mestarijoukkue polkee kovempaa.

 

[valkeaori]

Heitän ketjun otsikkoon liittyen mietteen, että kaikki sellaiset lajit jossa pärjätään huipputasolla vielä yli 35 vuotiaana laajemminkin, niin eivät voi olla fyysisesti niitä vaativimpia. Ihminenhän on tutkitusti fyysisesti parhaimmillaan 25-28 vuotiaana, jonka jälkeen alkaa rapistuminen, joka kiihtyy melko selvästi 35 vuoden jälkeen. Toki tuota prosessia voi osin hidastaa kovalla treenillä, mutta kuitenkin, esim. jääkiekossa huipputasolla näkyy melko paljon 36-40 vuotiaita ja yli neljäkymppisiäkin, joka kertoo jostain. Toki jääkiekon luonne lajina, neljä ketjua ja mahdollisuus pelata lyhyitä vaihtoja, mahdollistaa joukkueessa pysymisen pidempäänkin, mutta ihmeen hyvin kiekkoilijat pysyvät vauhdissa mukana vielä neljäkymppisinä. Toisaalta luistelu on kuin raiteilla etenemistä ilman jatkuvia polviin kohdistuvia tärähdyksiä, joka mahdollistaa paikkojen kestämisen pidempään. Jos vertaa vaikkapa tennikseen, jossa juostaan muutaman metrin pyrähdyksiä, pysähdytään äkillisesti, otetaan uusi nopea startti, hypätään lyömään iskulyöntiä ja laskeudutaan alas ja tämä kaikki toistetaan yhdessä ottelussa muutaman tunnin aikana kaksisataa kertaa ja otteluja pelataan vuoden aikana likimain 100 kpl. Lisäksi tenniksessä kroppaan kohdistuu jokaisella lyönnillä kova kiertoliike, jonka vuoksi keskivartalon lihakset joutuvat koville ja jokaisen syötön jälkeen pelaaja tippuu alas noin 30cm korkeudelta, joka vaatii lihaksistolta sellaista luontaista kestävyyttä, jota ei voi edes treenata. Tämän vuoksi moni tennispelaaja joutunut lopettamaan lupaavalta vaikuttaneet uransa polvivaivoihin.
Jokaisessa lajissa tietty on omat kovat fyysiset vaatimukset, jopa shakissakin. Mielenkiintoinen aihe ja niin kovin moniulotteinen.

Nyrkkeilyssä ainakin on tälläkin hetkellä melkoisen iäkkäitä huippuja, Kuten Vladimir Klitschko 39v ja Floyd Maywather Jr 38v. Myös Vitali Klitschko otteli viimeiset matsinsa 41-vuotiaana.

Naisten uintia taas en ole koskaan arvostanut kovin korkealle, johtuen näistä monista viime vuosien maailmanennätyksistä, joita ovat tehneet 16-18 vuotiaat tytöt. Ei siinä uinnin taso voi kovin kummoinen olla, jos tuon ikäiset tehtailevat useita maailmanennätyksiä.

 

[dana77]

Tässä pitääkin erottaa harrastelu ja kilpaurheiluun tähtäävä toiminta erikseen. Kun puhutaan esim. junioreiden edustusjoukkueista, niin siellä pitäisi sen vaatimustason olla sellainen, että yhtäkään ns. vapaamatkustajaa ei roikotettaisi mukana, vaan tiettyjen perusvaatimusten pitää täyttyä.

Varmaan pitäisi, mutta tässä maassa on 14 liigajoukkuetta + Jokerit mikä tarkoittaa että jokaisesta ikäryhmästä pitäisi löytyä noin 300 motivoitunutta ja lahjakasta yksilöä. Se on kuitenkin aika paljon pyydetty tämän kokoisesta maasta. Jos siis perusvaatimuksien pitäisi täyttyä, niin sitten pitäisi tinkiä taitotasostakin merkittävästi.

Tiedossa on, että ikäluokasta mj-tason tähtipelaajia tulee keskimäärin 1-2 ja liigatason pelaajia ehkä 10, niin on aika helppo ymmärtää ettei 250 heikoimpaa välttämättä ammattimainen harjoittelu josta ei makseta motivoi.

Ihan samalla tästä maasta ei löydy tuollaista määrää motivoituneita hiihtäjiä per ikäluokka

 

[Mike]

No itse toiminut jalkapallossa, jossa isompi pelaajamassa & kenties vähän pienemmät joukkuekoot, enkä ehkä niinkään osannut ajatella jääkiekossa olevan isona ongelmana myös se vaadittava pelaajamäärä suhteessa harrastajamäärään. Toisaalta B-ikäisistä ylöspäin ei joukkueita käsittääkseni lätkässäkään muodosteta enää yhdestä ikäluokasta, vaan B:ssä kahdesta ja A:ssahan voivat pelata & ja varsinkin harjoitella kaikki, joilla kapasiteetti siihen riittää. Tuohon ikäluokka-ajatteluun siinä mielessä ihan turha kokonaan hirttäytyä varsinkaan sen treenaamiseen suhteen, vaikka haasteita siinä onkin.

Lajista riippumatta kyse lähinnä siitä, että se ruuvi pitäisi ihan sieltä harrastuksen alkumetreiltä asti olla sen verran kireällä, että tietynlainen mankeli on tullut jo ohimennen käytyä lapsuusvuosina läpi ja tuo kynnys lähteä yrittämään oman parhaan potentiaalinsa ulosmittaamista olisi mahd.pieni, ja sitä myöten se 14-15-vuotiaiden tosissaan vääntävien ja riittävät harjoitukselliset valmiudet omaava massa mahdollisimman suuri. Tekemisen pitäisi tapahtua niiden parhaiden pelaajien ehdoilla, eikä niin että parhaat joutuvat tyytymään siihen mitä muu massa haluaa tehdä.
Jos se tarkoittaa sitä, että harrastajamäärät nuorimmassa päässä vähän putoavat niin olkoon sitten niin. Ei niistä lopettaneista olisi hyviä pelaajia tullut leikkimiselläkään. Lisää vaatimista, lisää kilpailua, ja seuroilta rohkeutta lyödä tasokkaita valmentajia sinne lapsi-ikäluokkiin, jossa työn hedelmiä ei mitata vielä seuran kuittaamin pokaalein.

 

[TosiFani]

...Jos se tarkoittaa sitä, että harrastajamäärät nuorimmassa päässä vähän putoavat niin olkoon sitten niin. Ei niistä lopettaneista olisi hyviä pelaajia tullut leikkimiselläkään. Lisää vaatimista, lisää kilpailua, ja seuroilta rohkeutta lyödä tasokkaita valmentajia sinne lapsi-ikäluokkiin, jossa työn hedelmiä ei mitata vielä seuran kuittaamin pokaalein.

Ei ehkä hyviä pelaajia, mutta heistä saataa tulla isojen yritysten pomoja, jotka jakavat sponsorirahaa. Heistä voisi tulla jääkiekkofaneja, paikallisen joukkueen kausikorttilaisia. Heistä saattaisi tulla tuomareita, huoltajia, joukkueenjohtajia tai jopa valmentajia.

En ymmärrä miksi osa porukasta pitää pudottaa pois, jotta lahjakkaat ja motivoituneet voisivat harjoitella. Ajattelusi on suppeaa, katsoa asiaa yhden putken läpi. Hyvä valmentaja käsittelee pelaajia yksilöinä, motivoi heitä vahvuuksien kautta ja pystyy pitämään myös ns. sosiaalikiekkoilijat mukana.

 

[Fordél]

Lajista riippumatta kyse lähinnä siitä, että se ruuvi pitäisi ihan sieltä harrastuksen alkumetreiltä asti olla sen verran kireällä, että tietynlainen mankeli on tullut jo ohimennen käytyä lapsuusvuosina läpi ja tuo kynnys lähteä yrittämään oman parhaan potentiaalinsa ulosmittaamista olisi mahd.pieni, ja sitä myöten se 14-15-vuotiaiden tosissaan vääntävien ja riittävät harjoitukselliset valmiudet omaava massa mahdollisimman suuri. Tekemisen pitäisi tapahtua niiden parhaiden pelaajien ehdoilla, eikä niin että parhaat joutuvat tyytymään siihen mitä muu massa haluaa tehdä. Jos se tarkoittaa sitä, että harrastajamäärät nuorimmassa päässä vähän putoavat niin olkoon sitten niin. Ei niistä lopettaneista olisi hyviä pelaajia tullut leikkimiselläkään. Lisää vaatimista, lisää kilpailua, ja seuroilta rohkeutta lyödä tasokkaita valmentajia sinne lapsi-ikäluokkiin, jossa työn hedelmiä ei mitata vielä seuran kuittaamin pokaalein.

Aika typerä näkemys, etenkin lihavoitu osuus. Mietippä vaikka, että ketä varten koko toimintaa ensisijaisesti pyöritetään? A) paikallista seuraa B) vanhempia C) Suomen huippu-urheilua, D) kansantaloutta vai E) lasta ja nuorta varten? Voisiko olla vaikka niin, että ensisijaisesti toiminnan täytyisi olla niitä liikkujia ei lapsia ja nuoria varten. Heitä on muuten moneen junaan, jos et sattumoisin tiedä. Osaa kiinnostaa kova kilpailu ja katsoa, että mihin omat rahkeet riittävät. Osaa kiinnostaa kuitenkin vain liikkua ja pelailla kaverien kanssa. Voisiko olla järkevintä, että järjestettäisiin monipuolista toimintaa, ja kun ruuvia tarvii todenteolla kiristää, olisi tarjolla myös harrastusmahdollisuuksia niille, joita ei kiinnosta kilpailla ja harrastaa verenmaku suussa? Tästä hyöytyvät kaikki. Seurat eivät menetä arvokkaita maksavia jäseniään, vanhemmat saavat lapsilleen harrastusmahdollisuuksia, huippu-urheilu saa oman massansa työstettäväksi ja mikä tärkeintä, lapset ja nuoret saavat harrastaa ihan sillä tasolla kuin itse haluavat. Kansantalouskin kiittää, kun lapsista tulee entistä liikunnallisempia, mikä on muuten oikeasti aivan helkkarin suuri kysymys yhteiskunnamme tulevaisuuden kannalta. Paljon suurempi kuin saako Suomi olympialaisista kaksi, kolme vai kuusi mitalia tai onko meillä yksi vain neljä NHL:n ykköskierroksen varausta.

 

[morukara]

Kyllä itse nuorelle urheilijalle jää iso vastuu kehityksestään. Se vaan pitää ymmärtää ja valmentajien pitäisi tehdä se selväksi. Jääkiekossakin kilpailu alkaa olla niin kova (ml. harjoittelu) että harva pääsee huipulle enää pelkällä talentilla. Pitää treenata omalla ajalla ja paljon. Tätä voi käydä kysymässä vaikka Litmaselta, jonka ura olisi varmasti ollut aivan erilainen ilman kovaa omatoimista harjoittelua ja kehittymisen paloa. Ketään ei voi eikä pidä pakottaa sellaiseen, eli sen kuuluu lähteä junnusta itsestään.

Lahjakkaampi kaveri voi dominoida meidän junnuliigoissa ilman erityisempää työntekoa ja luulla että se tie vie huipulle. Kyllä sillä voi johonkin päästäkin, mutta jos tähän lisätään omaa harjoittelua vaikka 700h vuodessa (~2h päivässä) niin kymmenessä vuodessa se tekee jo 7000h ja se on jo aika paljon. Se vaatii uhrauksia.

Kiinassa lupaavimpia junnu-urheilijoita laitetaan sisäoppilaitoksiin, jossa näistä koulitaan lajiensa huipulle armottomalla treenillä, niin että nämä näkevät vanhempiaan ehkä kerran vuodessa. On ymmärrettävää että länsimaisen pleikkarisukupolven on hankala pärjätä nykypäivänä tietyissä lajeissa. Jääkiekossa asia ei ole aivan näin, mutta kaikessa urheilussa yleinen taso on noussut viime vuosikymmeninä ja huipulle pääsy on yhä vaikempaa ja edellyttää entistä isompia panostuksia ja uhrauksia.

Tärkeintä silti on että lapset ja nuoret liikkuvat, kuten edellinen kirjoittajakin totesi.

 

[Mike]

Ei ehkä hyviä pelaajia, mutta heistä saataa tulla isojen yritysten pomoja, jotka jakavat sponsorirahaa. Heistä voisi tulla jääkiekkofaneja, paikallisen joukkueen kausikorttilaisia. Heistä saattaisi tulla tuomareita, huoltajia, joukkueenjohtajia tai jopa valmentajia. .

Voi heistä tulla edelleenkin. Pointtina lähinnä se, että näille kavereille meillä voi olla ne kaverijengit, jossa roikotetaan sitä jengiä jonka kapasiteetti ei joko lahjojen, harjoittelun tai motivaation takia riitä sinne tasoryhmiin.

En ymmärrä miksi osa porukasta pitää pudottaa pois, jotta lahjakkaat ja motivoituneet voisivat harjoitella. Ajattelusi on suppeaa, katsoa asiaa yhden putken läpi. Hyvä valmentaja käsittelee pelaajia yksilöinä, motivoi heitä vahvuuksien kautta ja pystyy pitämään myös ns. sosiaalikiekkoilijat mukana.

Ei ole olemassa valmentajaa, joka ilman itsepetosta uskoisi, että on hyvä että meillä pelaa samassa jengissä maan kärkitason pelaajia ja niitä joita ei kiinnosta. Kyseinen asetelma ei palvele sen enempää sitä kärkeä kuin niitä tumpuloitakaan ja kukaan ei kehity kuten voisi kehittyä paremmassa ympäristössä. Se nyt vaan on niin.
Se on infra, jossa parhaat pelaavat peliä heikompien ehdoilla, ja heikoimmat pysyvät aina heikkoina, koska ovat siinä ympäristössään kuvainnollisesti maahan lyötyjä statisteja sen sijaan, että pelaisivat ja kamppailisivat keskenään, joka voisi jopa onnistumisten kautta herättää sen uinuvan vietin. Kilpailu 0, ja mikään ei kehitä ja potki urheilijayksilöä eteenpäin kun kilpailu ja menestyksen tavoitteleminen. Sekä joukkueen kautta, mutta arkiduunissa myös joukkueen sisäisen munanmittailun kautta. Ihannetilanteessa sulla valmentajana on joukkueen sisäinen asetelma jo sellainen, että kovin vaatimustaso tulee sieltä pelaajilta itseltään, jotka eivät hyväksy kuin 110% sekä itseltään että muilta, ja palautetta tulee heti jos joku vetelee vähän muissa maailmoissa jopa yhden yksittäisen syötön.

 

[TosiFani]

...Ei ole olemassa valmentajaa, joka ilman itsepetosta uskoisi, että on hyvä että meillä pelaa samassa jengissä maan kärkitason pelaajia ja niitä joita ei kiinnosta. Kyseinen asetelma ei palvele sen enempää sitä kärkeä kuin niitä tumpuloitakaan ja kukaan ei kehity kuten voisi kehittyä paremmassa ympäristössä. Se nyt vaan on niin...

On sellaisia valmentajia, Porissakin löytyy muutama. Ässien 89-ikäluokka oli hyvä esimerkki tästä.

Suurin ongelma tässä on valmentajien vanha-aikaisuus, putkimainen ajattelu. Jos joukkueelle rakennetaan mahdollisuuksia hyvään harjoitteluun, siihen sitoutuminen voi perustua vapaaehtoisuuteen. Eikä toiminnan tarvitse toimia heikompien ehdoilla, eikä heidän tarvitse olla maahan lyötyjä statisteja.

Ja jos seurassa löytyy pelaajia tasojoukkueihin, niin siitä vaan. Valitettavasti jääkiekon kalleus syö pelaajamassaa siellä c-junnuiässä.

 

[Mike]

Aika typerä näkemys, etenkin lihavoitu osuus. Mietippä vaikka, että ketä varten koko toimintaa ensisijaisesti pyöritetään? A) paikallista seuraa B) vanhempia C) Suomen huippu-urheilua, D) kansantaloutta vai E) lasta ja nuorta varten? Voisiko olla vaikka niin, että ensisijaisesti toiminnan täytyisi olla niitä liikkujia ei lapsia ja nuoria varten. Heitä on muuten moneen junaan, jos et sattumoisin tiedä. Osaa kiinnostaa kova kilpailu ja katsoa, että mihin omat rahkeet riittävät. Osaa kiinnostaa kuitenkin vain liikkua ja pelailla kaverien kanssa. Voisiko olla järkevintä, että järjestettäisiin monipuolista toimintaa, ja kun ruuvia tarvii todenteolla kiristää, olisi tarjolla myös harrastusmahdollisuuksia niille, joita ei kiinnosta kilpailla ja harrastaa verenmaku suussa? Tästä hyöytyvät kaikki. Seurat eivät menetä arvokkaita maksavia jäseniään, vanhemmat saavat lapsilleen harrastusmahdollisuuksia, huippu-urheilu saa oman massansa työstettäväksi ja mikä tärkeintä, lapset ja nuoret saavat harrastaa ihan sillä tasolla kuin itse haluavat. Kansantalouskin kiittää, kun lapsista tulee entistä liikunnallisempia, mikä on muuten oikeasti aivan helkkarin suuri kysymys yhteiskunnamme tulevaisuuden kannalta. Paljon suurempi kuin saako Suomi olympialaisista kaksi, kolme vai kuusi mitalia tai onko meillä yksi vain neljä NHL:n ykköskierroksen varausta.

Ilmaisin ehkä itseäni huonosti. Tarkoitin, että nimenomaan sieltä kilpailuun valmistavasta päästä putoaa sitä massaa, kun tehdään tasoryhmiä riittävän aikaisin ja pidetään niiden luonnissa myös siitä kiinni, ettei osa pojista on siellä siitä syystä ettei sille tai faijalleen tuu paha mieli, vaikka on nähtävissä ettei poika siihen ryhmään kuulu kokoamishetkellä, ja on todennäköistä, että hänen harjoittelullaan kuilu tulee pikemminkin kasvamaan kuin pienenemään. Todennäköisesti tää jätkäkin jatkaa sitä liikkumistaan pidempään kun se pannaan suosiolla sinne harrastajaryhmään, jossa voi touhuta vähän vapaammin, eikä roikoteta väkisin ryhmässä jossa on pelkkänä jarruna.
Tässä tullaan siihen toiminnan organisoimiseen. Meidän pitäisi rohkeammin laittaa porukkaa jonoon ja erotella ryhmää siellä ikäluokan sisällä ja vaatia siltä parhaimmistolta jotain ihan muuta ja seurata, että niissä luoduissa tavoitteissa pysytään. Jokaisessa massassa on joku kärki ja jos näin pienessä maassa halutaan tehdä vaikka futareita, niin se kärkimassa pitää repiä irti niistä harrastajista väkisin ja koittaa kääntää kanssaan jokainen kivi, jotta selviää mikä se lopullinen potentiaali siellä taustalla on

 

[Fordél]

Ilmaisin ehkä itseäni huonosti. Tarkoitin, että nimenomaan sieltä kilpailuun valmistavasta päästä putoaa sitä massaa, kun tehdään tasoryhmiä riittävän aikaisin ja pidetään niiden luonnissa myös siitä kiinni, ettei osa pojista on siellä siitä syystä ettei sille tai faijalleen tuu paha mieli, vaikka on nähtävissä ettei poika siihen ryhmään kuulu kokoamishetkellä, ja on todennäköistä, että hänen harjoittelullaan kuilu tulee pikemminkin kasvamaan kuin pienenemään. Todennäköisesti tää jätkäkin jatkaa sitä liikkumistaan pidempään kun se pannaan suosiolla sinne harrastajaryhmään, jossa voi touhuta vähän vapaammin, eikä roikoteta väkisin ryhmässä jossa on pelkkänä jarruna.

Tässä tullaan siihen toiminnan organisoimiseen. Meidän pitäisi rohkeammin laittaa porukkaa jonoon ja erotella ryhmää siellä ikäluokan sisällä ja vaatia siltä parhaimmistolta jotain ihan muuta ja seurata, että niissä luoduissa tavoitteissa pysytään. Jokaisessa massassa on joku kärki ja jos näin pienessä maassa halutaan tehdä vaikka futareita, niin se kärkimassa pitää repiä irti niistä harrastajista väkisin ja koittaa kääntää kanssaan jokainen kivi, jotta selviää mikä se lopullinen potentiaali siellä taustalla on[/QUOTE]

Ilmaisit iteäsi aikalailla eri tavalla edellisessä viestissäsi. Siinä sua ei haitannut yhtään vaikka harrastajamäärät putoaisivat ja jengi lopettaa, kun ei heistä olisi tullut huippuja ollenkaan. Käsittämätön näkemys, kaikkien osapuolten kannalta.

Juuri siinä, että mahdollisimman aikaisin pakotetaan tekemään lajivalinta sekä "lajitellaan" lapset ja nuoret heidän tasonsa mukaan, jätetään kääntämättä kaikki kivet. Silloin menestys on "muutaman" kortin varassa. Toki jossain vaiheessa erottelua on tehtävä, mutta ei nyt sentään ihan nuorimmissa lapsissa. Ja tässä keskustelussa unohtuu se, mikä on kuitenkin kaikista olennaisinta: lapsen monipuolinen liikkuminen omalla ajallaan. Ei ne seuran harkat riitä, jos lapsi tai nuori haluaa isona huippu-urheilijaksi. Tekeminen omalla ajalla ratkaisee. Nykyisiä ja entisiä huippu-urheilijoitamme yhdistää se, että he ovat liikkuneet monipuolisesti niin seuratoiminnassa kuin etenkin sen ulkopuolella kavereiden kanssa.

Mutta tämä menee nyt jo taas sen verran ohi aiheen, että ei tästä sen enempää.

 

[Mike]

On sellaisia valmentajia, Porissakin löytyy muutama. Ässien 89-ikäluokka oli hyvä esimerkki tästä.

Suurin ongelma tässä on valmentajien vanha-aikaisuus, putkimainen ajattelu. Jos joukkueelle rakennetaan mahdollisuuksia hyvään harjoitteluun, siihen sitoutuminen voi perustua vapaaehtoisuuteen. Eikä toiminnan tarvitse toimia heikompien ehdoilla, eikä heidän tarvitse olla maahan lyötyjä statisteja.

Ja jos seurassa löytyy pelaajia tasojoukkueihin, niin siitä vaan. Valitettavasti jääkiekon kalleus syö pelaajamassaa siellä c-junnuiässä.

Se harjoittelu kärsii siitä, jos sulla on hyvin eritasoisia jätkiä siellä ryhmän sisällä. Tempo putoaa harjoitteissa, koska siellä on heikkoja lenkkejä joiden taito/pelinopeus ei riitä niiden läpiviemiseen samalla tavalla kuin paremmillaan. Lisäksi niille heikoille lenkeille ei ihan kauheasti niitä onnistumisen elämyksiä siellä treeneissä tule, kun parempansa menevät ohi vasemmalta ja oikealta. Tottakai usein on mahdollista pilkkoa porukka harjoitteissa moneen suht. samantasoiseen pienryhmään, mutta on myös vastaavasti paljon asioita, jossa ne tasoerot heikentävät harjoitusvastetta huomattavasti. Ei tule riittävästi kamppailua, osa feidaa kondiksensa takia 5min kovavauhtisen tekemisen jälkeen ja lopputreenit kuuluu oksennusta pidätellen, osa selviää tempotreeninä toimivasta pienpelistä laittamatta kaikkea peliin, koska niin paljon parempi jne. Aina jos sulla on isoja tasoeroja, niin on myös kompromisseja ja kompromissit ovat perseestä kun harjoitellaan. Eli kyllä. Tietyllä tavalla jokainen joukkue menee niiden heikoimpien ehdolla.

Sitten kun ketjun aiheena oli se fysiikka, niin varsinkin nuorilla käy usein niin, että kun sulla on jotain ryhmälenkkejä jne., niin sieltäkin päästä jossa olisi rahkeissa varaa, niin pudottaudutaan siihen heikkokuntoisten vauhtiin ihan vaan koska ihmisluonne, sen sijaan että vedettäisiin soolona täysiä ja venattaisiin muita 15min maalissa. Palloilijan kilpailuvietti ei jostain syystä kukoista ryhmälenkeillä jos tietävät voiton olevan varma :) Sitten kun sulla on se tasainen hyvin motivoitunut massa, jossa sisäinen kilpailu kukoistaa ja jossa vielä yleensä muutama muiden tekemisiä kyttäävä jokaisesta velttoilusta vittuileva poliisi mukana, niin samainen ryhmälenkki muuttuukin kilpajuoksuksi. Ei tietenkään aina hyvä sekään, mutta kertoo osaltaan siitä, että joukkueurheilijoilla se 110% antaminen vaatii yleensä sen, että on voittaakseen pakko antaa. Jos se tulee vähemmällä, niin sitten se otetaan vähemmällä hymy huulilla. Ihminen.. Yksilöurheilijat ovat kaikin puolin helvetin paljon kovaluontoisempia sissejä, ja se johtuu siitä että tietävät mitä se huipulle pääseminen vaatii just sulta.