On sellaisia valmentajia, Porissakin löytyy muutama. Ässien 89-ikäluokka oli hyvä esimerkki tästä.
Suurin ongelma tässä on valmentajien vanha-aikaisuus, putkimainen ajattelu. Jos joukkueelle rakennetaan mahdollisuuksia hyvään harjoitteluun, siihen sitoutuminen voi perustua vapaaehtoisuuteen. Eikä toiminnan tarvitse toimia heikompien ehdoilla, eikä heidän tarvitse olla maahan lyötyjä statisteja.
Ja jos seurassa löytyy pelaajia tasojoukkueihin, niin siitä vaan. Valitettavasti jääkiekon kalleus syö pelaajamassaa siellä c-junnuiässä.
Se harjoittelu kärsii siitä, jos sulla on hyvin eritasoisia jätkiä siellä ryhmän sisällä. Tempo putoaa harjoitteissa, koska siellä on heikkoja lenkkejä joiden taito/pelinopeus ei riitä niiden läpiviemiseen samalla tavalla kuin paremmillaan. Lisäksi niille heikoille lenkeille ei ihan kauheasti niitä onnistumisen elämyksiä siellä treeneissä tule, kun parempansa menevät ohi vasemmalta ja oikealta. Tottakai usein on mahdollista pilkkoa porukka harjoitteissa moneen suht. samantasoiseen pienryhmään, mutta on myös vastaavasti paljon asioita, jossa ne tasoerot heikentävät harjoitusvastetta huomattavasti. Ei tule riittävästi kamppailua, osa feidaa kondiksensa takia 5min kovavauhtisen tekemisen jälkeen ja lopputreenit kuuluu oksennusta pidätellen, osa selviää tempotreeninä toimivasta pienpelistä laittamatta kaikkea peliin, koska niin paljon parempi jne. Aina jos sulla on isoja tasoeroja, niin on myös kompromisseja ja kompromissit ovat perseestä kun harjoitellaan. Eli kyllä. Tietyllä tavalla jokainen joukkue menee niiden heikoimpien ehdolla.
Sitten kun ketjun aiheena oli se fysiikka, niin varsinkin nuorilla käy usein niin, että kun sulla on jotain ryhmälenkkejä jne., niin sieltäkin päästä jossa olisi rahkeissa varaa, niin pudottaudutaan siihen heikkokuntoisten vauhtiin ihan vaan koska ihmisluonne, sen sijaan että vedettäisiin soolona täysiä ja venattaisiin muita 15min maalissa. Palloilijan kilpailuvietti ei jostain syystä kukoista ryhmälenkeillä jos tietävät voiton olevan varma :) Sitten kun sulla on se tasainen hyvin motivoitunut massa, jossa sisäinen kilpailu kukoistaa ja jossa vielä yleensä muutama muiden tekemisiä kyttäävä jokaisesta velttoilusta vittuileva poliisi mukana, niin samainen ryhmälenkki muuttuukin kilpajuoksuksi. Ei tietenkään aina hyvä sekään, mutta kertoo osaltaan siitä, että joukkueurheilijoilla se 110% antaminen vaatii yleensä sen, että on voittaakseen pakko antaa. Jos se tulee vähemmällä, niin sitten se otetaan vähemmällä hymy huulilla. Ihminen.. Yksilöurheilijat ovat kaikin puolin helvetin paljon kovaluontoisempia sissejä, ja se johtuu siitä että tietävät mitä se huipulle pääseminen vaatii just sulta.