.
Juuri siinä, että mahdollisimman aikaisin pakotetaan tekemään lajivalinta sekä "lajitellaan" lapset ja nuoret heidän tasonsa mukaan, jätetään kääntämättä kaikki kivet. Silloin menestys on "muutaman" kortin varassa. Toki jossain vaiheessa erottelua on tehtävä, mutta ei nyt sentään ihan nuorimmissa lapsissa. Ja tässä keskustelussa unohtuu se, mikä on kuitenkin kaikista olennaisinta: lapsen monipuolinen liikkuminen omalla ajallaan. Ei ne seuran harkat riitä, jos lapsi tai nuori haluaa isona huippu-urheilijaksi. Tekeminen omalla ajalla ratkaisee. Nykyisiä ja entisiä huippu-urheilijoitamme yhdistää se, että he ovat liikkuneet monipuolisesti niin seuratoiminnassa kuin etenkin sen ulkopuolella kavereiden kanssa.
Mutta tämä menee nyt jo taas sen verran ohi aiheen, että ei tästä sen enempää.
Tasoryhmiä tarvitaan jo hyvin nuorissa lapsissa, mutta se ei tarkoita samaa kuin että pakotettaisiin valitsemaan laji. Tuo lajivalinnan ajankohta riippuu mielestäni hyvin pitkälti lajistakin. Esim. jalkapallossa sen pelivälineen hallitsemiseen tarvittavien taitojen hiominen ja toistomäärien nakuttelu pitäisi aloittaa hyvin nuorena, koska silloin meillä on herkkyyskausi niiden oppimiseen. Aika faktana voi sanoa, että mikäli peliväline ei oikein ole hallussa 12-13v, niin ei se tule ikinä olemaankaan. Vastaavasti voisin kuvitella, että vaikkapa mailankäsittelytaito yms. ei vaadi yhtä kovaa jumppaa ihan lapsuusvuosina ja lätkä on lisäksi kropalle hyvin yksipuolinen laji, joten muu liikunta sikälikin välttämättömyys ihan jo lihasepätasapainon välttämiseksi
Oma tekeminen tietenkin kaiken a ja o, mutta vastuu on liitoilla, seuroilla ja valmentajilla. Kukaan heistä ei voi tehdä yhtään huippua, mutta voivat ryssiä jokaisen, josta sellainen voisi tulla