En ole seurannut ketjua, mutta olen innokas pyöräilijä:
Onko Ranskan/Italian/Espanjan ympäriajojen voittajilla millainen fyysinen kunto?
Suomen eräs tunnettu fysiikkaguru kertoili seminaarissa, että jonkun suomen koripallon poikamaajoukkueen vatsarutistusmediaani oli testeissä ollut 15kpl. Puhutaan maajoukkueurheilijoista..
Monilla jääkiekkoilijoilla fysiikkapuoli hoidettu junnuna niin yksipuolisesti, olemattomasti, ja kaikin puolin päin vittua, että sanoo tietävänsä usein jo pelaajan nähdessään kumpi käsi alhaalla tämä pelaa jne. Fudiksessa se on ihan tunnustettu fakta, että keskiverto suomipoika on aivan täydellinen rimpula sekä voimassa, kestävyydessä, että näiden eri variaatioissa verrattuna ulkomaalaisiin lajitovereihinsa. Sama pätee varmaan muihinkin palloilulajeihin. Syyksi ei käy pleikkarit yms. vaan ihan meidän harjoittelukulttuuri, jossa hifistellään tieteellä ja ollaan tekevinämme kovaa vaikka oikeasti varsinkin ruohonjuuritasolla meno on sellaista, että hyvä kun hiki tulee. Katselee fudiksessa venäläisiä, saksalaisia, ruotsalaisia junnuja ja aikuisiakin, niin ne pelaajat ovat siellä kun armeijassa verrattuna meidän touhuihin, eikä kenellekkään tule mieleen, että onkohan toi nyt valmentajalta vähän epäreilua juoksuttaa poikia pari tuntia ilman palloja vesisateessa ja ajella itse pyörällä vieressä välillä pää punaisena huudellen kun läksytkin pitäs vielä tehdä. Siinä vaiheessa kun jokainen 15v jalkapalloilija juoksee sen 3000m/12min, tekee 4-8 leukaa, parisataa vatsaa, ja kyykkää reilun 100kg, niin aletaan puhumaan edes aihioista, jotka eivät ole antaneet järjetöntä etumatkaa aikuisuuteen kasvaessa pelkästään olemalla huonokuntoisia ja kovaan treeniin kykenemättömiä
Hapenottokykyhän noilla on kovaa luokkaa ja sitten tavallaan lajivoima suhteessa omaan painoon on suht mykistävää luokkaa. Pitkien ympäriajojen voittajat leivotaan lähes poikkeuksetta vuorilla, missä hyvin pitkälti ratkaisee kuinka paljon saat kampeen tehoa omaan painoosi nähden tuotettua sen 30-60min ajanjakson jolloin luonnollisesti kaikesta ylimääräisestä painosta on haittaa, kun mäkeä ylös pitää itseään raahata. Kovimmat mäkeen sotkijat puskevat jaloistaan 5,5-6 W/kg sen kulloisenkin ratkaisunousun ajan jolloin painetaan sitä isoa kovaa. Kuitenkaan absoluuttisessa voimassa nuo ovat aivan rimpuloita.En ole seurannut ketjua, mutta olen innokas pyöräilijä:
Onko Ranskan/Italian/Espanjan ympäriajojen voittajilla millainen fyysinen kunto?
Olisi hyvä huomioida kuinka erilainen fyysisesti normikoripalloilija ja moneen muuhun lajiin verrattuna. Testit eivät anna oikeaa kuvaa kunnosta. Suhteutettuna omaan kokoonsa muurahainen on paljon voimakkaampi ja parempikuntoisempi kuin sarvikuono.
Itse asiassa nuorukaisen kasvaessa 10+ senttiä vuodessa ja pituusennusteen ollessa 205+, pitää harjoitus tehdä omilla räätälöidyillä erikoisohjelmilla. Varsin usein tuossa tilanteessa olevia tapauksia on laitettu "harjotuskieltoon" määräajaksi. On tosiaan räätälöidyn ohjelmat, jotta saataisiin pelaajalle pitkä ura.
Tämä on totta. Bolliksen tekonurtseilla futatessa näkee monesti Hifkin lätkäjunnut "lenkillä" siinä Nordiksen takana. Harvempi noista ottaa juoksuaskeliakaan enää, kun valmentaja siirtyy hallin ovista sisään.
Tämä toki ei suoraan liity ketjun viimeisimpään aiheeseen, eli huipulla oleviin hokiteroihin, vaan juuri tuohon mainitsemaasi ruohonjuuritasoon.
Itsehän tuossa vastaat omaan kysymykseesi. Todennäköisesti nuo juniorit ovat silloin tällöin pyöräilijöitä jotka vähemmän juuri tuota lajia ovat treenanneet. Samalla tavalla jos sinut laitettaisiin heidän jääkiekkotreeneihin vetämään niin todennäköisesti itse(ei millään pahalla, ajattelisin vain että sinun harrastekiekossa ei niin kovaa vedetä) alkaisit piiputtamaan jo loppua kohden. Lisäksi kestävyysurheilussa harvemmin nuoret pärjäävät vaan tuossa tarvitaan vuosien varrella kasvavaa kestävyyttä mikä pitkään treenanneella on parempi kuin nuorella.En tiedä meneekö tämä nyt offtopiciksi, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Pyöräilen suht ahkerasti n. 3-4 40km lenkkiä viikossa. Lenkkivauhti on näin loppukesästä jo melko reipas 30-32km/h.
.
Silti, jos parhaassa iässä olevat juniorit eivät pysty 40:stä harrastesarjakiekkoilijaa tuon kummemmin haastamaan, niin herää kysymys.
...Silti, jos parhaassa iässä olevat juniorit eivät pysty 40:stä harrastesarjakiekkoilijaa tuon kummemmin haastamaan, niin herää kysymys mikä mahtaa olla vaatimustaso muuten. Itsekään en kuitenkaan en ole mikään uberkova ajaja, vaan ajelen vain että jotenkin jaksaisi jäällä paremmin. Häviän tuolla lenkillä ehkä 15v junioripyöräilijöille ainakin vartin. Tuton junnuista parhaat häviävät minulle vartin.
Ja kun puhutaan junnuista, täytyy muistaa, että suurinosa joukkueesta on mukana, koska kiekkoilu on vaan kivaa, ilman suurempia urheilullisia tavoitteita.
Tässä pitääkin erottaa harrastelu ja kilpaurheiluun tähtäävä toiminta erikseen. Kun puhutaan esim. junioreiden edustusjoukkueista, niin siellä pitäisi sen vaatimustason olla sellainen, että yhtäkään ns. vapaamatkustajaa ei roikotettaisi mukana, vaan tiettyjen perusvaatimusten pitää täyttyä...
...Meillä ei ole tuollaista vaatimustasoa, puhumattakaan kulttuurista jossa junnupelaajat tekisivät ne omalle ajalle ajoittuvat harjoitteensakin tunnollisesti, koska ei vaadita, seurata, eikä se ole sisäänrakennettuna meidän palloilukulttuurissa. Yksilölajien urheilijoillehan tuo on itsestäänselvyys, ja tietävät suoraan, että missään ei voi fuskata, koska aina löytyy iso kasa jengiä jotka ovat läksynsä tehneet ja sä et pärjää, mutta siellä onkin perinteitä ja kulttuuria. Meidän palloilu on summittaista harrastelua ja "hauskanpitoa".
Heitän ketjun otsikkoon liittyen mietteen, että kaikki sellaiset lajit jossa pärjätään huipputasolla vielä yli 35 vuotiaana laajemminkin, niin eivät voi olla fyysisesti niitä vaativimpia. Ihminenhän on tutkitusti fyysisesti parhaimmillaan 25-28 vuotiaana, jonka jälkeen alkaa rapistuminen, joka kiihtyy melko selvästi 35 vuoden jälkeen. Toki tuota prosessia voi osin hidastaa kovalla treenillä, mutta kuitenkin, esim. jääkiekossa huipputasolla näkyy melko paljon 36-40 vuotiaita ja yli neljäkymppisiäkin, joka kertoo jostain. Toki jääkiekon luonne lajina, neljä ketjua ja mahdollisuus pelata lyhyitä vaihtoja, mahdollistaa joukkueessa pysymisen pidempäänkin, mutta ihmeen hyvin kiekkoilijat pysyvät vauhdissa mukana vielä neljäkymppisinä. Toisaalta luistelu on kuin raiteilla etenemistä ilman jatkuvia polviin kohdistuvia tärähdyksiä, joka mahdollistaa paikkojen kestämisen pidempään. Jos vertaa vaikkapa tennikseen, jossa juostaan muutaman metrin pyrähdyksiä, pysähdytään äkillisesti, otetaan uusi nopea startti, hypätään lyömään iskulyöntiä ja laskeudutaan alas ja tämä kaikki toistetaan yhdessä ottelussa muutaman tunnin aikana kaksisataa kertaa ja otteluja pelataan vuoden aikana likimain 100 kpl. Lisäksi tenniksessä kroppaan kohdistuu jokaisella lyönnillä kova kiertoliike, jonka vuoksi keskivartalon lihakset joutuvat koville ja jokaisen syötön jälkeen pelaaja tippuu alas noin 30cm korkeudelta, joka vaatii lihaksistolta sellaista luontaista kestävyyttä, jota ei voi edes treenata. Tämän vuoksi moni tennispelaaja joutunut lopettamaan lupaavalta vaikuttaneet uransa polvivaivoihin.
Jokaisessa lajissa tietty on omat kovat fyysiset vaatimukset, jopa shakissakin. Mielenkiintoinen aihe ja niin kovin moniulotteinen.
Varmaan pitäisi, mutta tässä maassa on 14 liigajoukkuetta + Jokerit mikä tarkoittaa että jokaisesta ikäryhmästä pitäisi löytyä noin 300 motivoitunutta ja lahjakasta yksilöä. Se on kuitenkin aika paljon pyydetty tämän kokoisesta maasta. Jos siis perusvaatimuksien pitäisi täyttyä, niin sitten pitäisi tinkiä taitotasostakin merkittävästi.Tässä pitääkin erottaa harrastelu ja kilpaurheiluun tähtäävä toiminta erikseen. Kun puhutaan esim. junioreiden edustusjoukkueista, niin siellä pitäisi sen vaatimustason olla sellainen, että yhtäkään ns. vapaamatkustajaa ei roikotettaisi mukana, vaan tiettyjen perusvaatimusten pitää täyttyä.
...Jos se tarkoittaa sitä, että harrastajamäärät nuorimmassa päässä vähän putoavat niin olkoon sitten niin. Ei niistä lopettaneista olisi hyviä pelaajia tullut leikkimiselläkään. Lisää vaatimista, lisää kilpailua, ja seuroilta rohkeutta lyödä tasokkaita valmentajia sinne lapsi-ikäluokkiin, jossa työn hedelmiä ei mitata vielä seuran kuittaamin pokaalein.
Lajista riippumatta kyse lähinnä siitä, että se ruuvi pitäisi ihan sieltä harrastuksen alkumetreiltä asti olla sen verran kireällä, että tietynlainen mankeli on tullut jo ohimennen käytyä lapsuusvuosina läpi ja tuo kynnys lähteä yrittämään oman parhaan potentiaalinsa ulosmittaamista olisi mahd.pieni, ja sitä myöten se 14-15-vuotiaiden tosissaan vääntävien ja riittävät harjoitukselliset valmiudet omaava massa mahdollisimman suuri. Tekemisen pitäisi tapahtua niiden parhaiden pelaajien ehdoilla, eikä niin että parhaat joutuvat tyytymään siihen mitä muu massa haluaa tehdä. Jos se tarkoittaa sitä, että harrastajamäärät nuorimmassa päässä vähän putoavat niin olkoon sitten niin. Ei niistä lopettaneista olisi hyviä pelaajia tullut leikkimiselläkään. Lisää vaatimista, lisää kilpailua, ja seuroilta rohkeutta lyödä tasokkaita valmentajia sinne lapsi-ikäluokkiin, jossa työn hedelmiä ei mitata vielä seuran kuittaamin pokaalein.
Ei ehkä hyviä pelaajia, mutta heistä saataa tulla isojen yritysten pomoja, jotka jakavat sponsorirahaa. Heistä voisi tulla jääkiekkofaneja, paikallisen joukkueen kausikorttilaisia. Heistä saattaisi tulla tuomareita, huoltajia, joukkueenjohtajia tai jopa valmentajia. .
En ymmärrä miksi osa porukasta pitää pudottaa pois, jotta lahjakkaat ja motivoituneet voisivat harjoitella. Ajattelusi on suppeaa, katsoa asiaa yhden putken läpi. Hyvä valmentaja käsittelee pelaajia yksilöinä, motivoi heitä vahvuuksien kautta ja pystyy pitämään myös ns. sosiaalikiekkoilijat mukana.
...Ei ole olemassa valmentajaa, joka ilman itsepetosta uskoisi, että on hyvä että meillä pelaa samassa jengissä maan kärkitason pelaajia ja niitä joita ei kiinnosta. Kyseinen asetelma ei palvele sen enempää sitä kärkeä kuin niitä tumpuloitakaan ja kukaan ei kehity kuten voisi kehittyä paremmassa ympäristössä. Se nyt vaan on niin...
Aika typerä näkemys, etenkin lihavoitu osuus. Mietippä vaikka, että ketä varten koko toimintaa ensisijaisesti pyöritetään? A) paikallista seuraa B) vanhempia C) Suomen huippu-urheilua, D) kansantaloutta vai E) lasta ja nuorta varten? Voisiko olla vaikka niin, että ensisijaisesti toiminnan täytyisi olla niitä liikkujia ei lapsia ja nuoria varten. Heitä on muuten moneen junaan, jos et sattumoisin tiedä. Osaa kiinnostaa kova kilpailu ja katsoa, että mihin omat rahkeet riittävät. Osaa kiinnostaa kuitenkin vain liikkua ja pelailla kaverien kanssa. Voisiko olla järkevintä, että järjestettäisiin monipuolista toimintaa, ja kun ruuvia tarvii todenteolla kiristää, olisi tarjolla myös harrastusmahdollisuuksia niille, joita ei kiinnosta kilpailla ja harrastaa verenmaku suussa? Tästä hyöytyvät kaikki. Seurat eivät menetä arvokkaita maksavia jäseniään, vanhemmat saavat lapsilleen harrastusmahdollisuuksia, huippu-urheilu saa oman massansa työstettäväksi ja mikä tärkeintä, lapset ja nuoret saavat harrastaa ihan sillä tasolla kuin itse haluavat. Kansantalouskin kiittää, kun lapsista tulee entistä liikunnallisempia, mikä on muuten oikeasti aivan helkkarin suuri kysymys yhteiskunnamme tulevaisuuden kannalta. Paljon suurempi kuin saako Suomi olympialaisista kaksi, kolme vai kuusi mitalia tai onko meillä yksi vain neljä NHL:n ykköskierroksen varausta.
Ilmaisin ehkä itseäni huonosti. Tarkoitin, että nimenomaan sieltä kilpailuun valmistavasta päästä putoaa sitä massaa, kun tehdään tasoryhmiä riittävän aikaisin ja pidetään niiden luonnissa myös siitä kiinni, ettei osa pojista on siellä siitä syystä ettei sille tai faijalleen tuu paha mieli, vaikka on nähtävissä ettei poika siihen ryhmään kuulu kokoamishetkellä, ja on todennäköistä, että hänen harjoittelullaan kuilu tulee pikemminkin kasvamaan kuin pienenemään. Todennäköisesti tää jätkäkin jatkaa sitä liikkumistaan pidempään kun se pannaan suosiolla sinne harrastajaryhmään, jossa voi touhuta vähän vapaammin, eikä roikoteta väkisin ryhmässä jossa on pelkkänä jarruna.
On sellaisia valmentajia, Porissakin löytyy muutama. Ässien 89-ikäluokka oli hyvä esimerkki tästä.
Suurin ongelma tässä on valmentajien vanha-aikaisuus, putkimainen ajattelu. Jos joukkueelle rakennetaan mahdollisuuksia hyvään harjoitteluun, siihen sitoutuminen voi perustua vapaaehtoisuuteen. Eikä toiminnan tarvitse toimia heikompien ehdoilla, eikä heidän tarvitse olla maahan lyötyjä statisteja.
Ja jos seurassa löytyy pelaajia tasojoukkueihin, niin siitä vaan. Valitettavasti jääkiekon kalleus syö pelaajamassaa siellä c-junnuiässä.