Sen sijaan hiihdon MM-kullan voittanut voipi olla hyvinkin maailman paras lajissaan vaikka Sundby olisi poissa.
Sehän on kiinni aivan täysin siitä, miten parhaimmuus määritellään. Pitääkö voittaa arvokisoissa yksi kilpailu, vai laittaa vaikka koko vuosi puntariin? Mennäänkin kilpailusuorituksesta arvostelulajiksi. Tehdään mittauksia urheilijan rasvaprosenteista, sykkeistä, hapenottokyvystä, veriarvoista, unen laadusta ja sukupuoliaktin pituudesta. Tehdään niistä joku kerroin, millä voidaan verrata arvoja kanssakilpailijoihin ja kerrotaan kisapisteet tuolla kertoimella. Kisoista saa pisteitä sen mukaan, ketkä kaikki olivat mukana. Jos Sundby ei ole mukana, kisasta saa nolla pistettä, koska nollalla kertomisella on sellainen ominaisuus. Tai jos minä en ole mukana, siitä tulee edelleen nolla, koska pitää vertailla kaikkiin samanarvoisesti.
Eli, voidaan vain arvioida, kuka on paras. Tai sitten otetaan lusikka kauniiseen kätöseen ja katsotaan tuloksista, kuka voitti. Voittajasta tiedetään sen verran, että hänen loppuaikansa voittaa vertailussa muiden osallistujien ajat. Mutta paremmuudesta emme tiedä edelleenkään mitään, ellemme määrittele, mitä "paras" tarkoittaa. Emme me tiedä sitäkään, onko maailman "paras" juoksija Usain Bolt vai Mo Farah, vaiko sittenkin joku aitojen ylittäjä. Ei meidän tarvitsekaan tietää. Mutta sen tiedän, että nämä hiihtoketjut ovat Jatkoajan typerimpiä ketjuja ja Hiihtofani typerimpiä kirjoittajia.