Toisaalta ajattelen myös niin että uhkakuvana ilmastonmuutos, luontokato ja muut ylikulutuksen seuraukset on jotain mihin on vaikea verrata mitään muuta. Voisi kuvitella että se olisi jo sellaista minkä pitäisi yhdistää ihmisiä, mutta päinvastoinhan se näyttäisi valitettavasti menevän.
Tätä olen jo pitkään sanonut, ja sanonut myös, että mielestäni niin Vihreät, luonnonsuojelujärjestöt kuin Elokapinakin ovat tehneet tässä ison virheen. Näiden ongelmien korjaus kun vaatisi sen, että sen taakse saa paljon porukkaa: se vaaditaan jo pelkästään tekoihin, mutta se vaaditaan myös demokraattisen päätöksentekoon.
Siksihän olen kovasti täälläkin kironnut sitä, että miksi luonnonsuojelusta oli pakko tehdä vastakkainasettelu? Miksi Vihreiden oli pakko tehdä maaseudusta itselleen vihollinen? Miksi luonnonsuojelusta on haluttu tehdä isolle kansanryhmälle kirosana, jolla oikeutetaan heihin kohdistetut raippatoimet? Luonnonsuojelusta pitäisi tehdä hauska ja iloinen asia, joka sopii kaikille, ei niin, että Vihreissä aletaan kiistellä siitä, kuka on oikea Vihreä ja kuka ei (josta siis Soininvaara joskus 2015-2020 valitti).
Ehdottomuus ja vaihtoehdottomuus ovat kaikkien aatteellisten aktivistien heikkous, niin myös luonnonsuojelijoiden. Minulle esimerkiksi henkilökohtaisesti ei ole koskaan auennut se, että miksi Suomessa Vihreiden piti vastustaa vesi- ja ydinvoimaa niinkin paljon, että lopulta kun eivät suostuneet mihinkään kompromisseihin, joutuivat ohjelmassaan toteamaan sen, että venäläinen maakaasu olkoot sitten "Vihreä ratkaisu". Puhtaampaa toki kuin kivihiili, mutta, mutta...
Jos Elokapinan viesti on jotenkin tällainen: Ilmastonmuutos on karkaamassa hallitsemattomaksi aiheuttaen katastrofaalisia seurauksia viimeistään jo lapsillemme. Suurimpana syyllisenä siihen on länsimainen elämäntapa/ talous/politiikka (lue: siis myös me) ja päättäjiemme haluttomuus tehdä riittäviä korjaavia toimenpiteitä.
Kuten niin monessa muussakin asiassa, tässäkin asiassa on monta mutkaa matkassa.
Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun. Se vain on todella pitkässä puussa, kun huomioidaan, millaisia valtioita globaaliin maailmaan kuuluu: öljyntuottajamaat, Kiina, Intia, yms.
Poliitikot eivät voi lähteä kovin järeisiin toimiin siksi, kun se romuttaa yhteiskuntaa. Kovin paljoa esimerkiksi Suomessa ei talouden ja elintason tarvitse laskea, että heikoimmassa asemassa olevia tulee liikaa ja se alkaa aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta ja sitä kautta saa aikaan negatiivisen kierteen. Se taas puolestaan sitten, no, kansalaisten mielipiteet vaihtuvat ja valtaan äänestetään ihmisiä, jotka viis veisaavat ilmastonmuutoksesta, kunhan vain yhteiskunta pysyy kasassa - tai päästetään yhteiskunta hajoamaan, joka, no, silloin kulutus kyllä varmaan laskee...
Joskus aikanaan sanoin sellaista, että en näe muuta mahdollisuutta luonnon suojelemiseksi kuin ekodiktatuurin, jota puolestani en kannata siksi, koska (a) kukaan ei saa perustettua diktatuuria ekologisista syistä, vaan aivan muista syistä, ja (b) jos joku siinä onnistuisi, niin se muuttuisi varsin nopeasti tavalliseksi diktatuuriksi, eli siis tuottamaan hyvinvointia eliitille ja pitämään kansalaiset kurjuudessa.
Toisaalta taas sitten ilmastonmuutos sekin romuttaa yhteiskuntia. Suo siellä, vetelä täällä. Siksi minun oma linkolalainen käsitykseni on se, että koska yhteiskuntaa ei haluta romuttaa päätöksillä, se tapahtuu sitten reaalimaailman muutoksilla.
Tulevaisuudessa siis Elokapina ja monet muut ympäristöliikkeet kyllä saavat "synninpäästön", näin uskon: siis sillä tavalla, että asia oli oikea. No, onhan se oikea. Minä vain näen asian niin, ettei asioiden toitottamisesta ole paljoa hyötyä, jos niille on silti hankala tehdä mitään.
Perusongelma on se, että meitä on oikeasti täällä Maapallolla ihan liikaa. Vähän linkolalaisuuteen kallellaan olevana ajattelen, että se ongelma ratkeaa itsekseen, kunhan sen vain päästää repsahtamaan. Jos oikeasti haluaisi tehdä töitä sen eteen, että kaikille 10 miljardille ihmisille taataan länsimainen elintaso kestävällä pohjalla, niin onhan se sen kokoluokan projekti, että se ei kyllä ihan pelkällä Suomen eduskunnan kokoisella joukolla onnistu millään (s.o. Elokapinan kohderyhmä).
Niin millaista Elokapinan toiminnan olisi sitten oltava että tämä viesti saisi sisältönsä vakavuuteen nähden riittävää näkyvyyttä sekä taakseen tarpeeksi kannatusta, jotta ne toimenpiteet voisivat olla mahdollisia?
Jos haluaa kannatusta, niin asia pitää *markkinoida* ihmisille niin, että he sen ostavat.
Lähes kaikessa aktivismissa on sellainen kummallisuus sisään rakennettuna, että asiasta koetetaan tehdä mahdollisimman kulmikas ja hankalasti nieltävä. Jos ihmiset eivät tuota kulmikasta nyrkinkokoista pilleriä halua niellä, niin aktivismissa yleensä ei lähdetä pyöristämään kulmia, vaan sen sijaan nyrkinkokoisesta palikasta tehdään jalkapallon kokoinen ja siihen laitetaan piikkejä, ja sitä koetetaan väkisin tunkea kurkusta alas. Olen sanonut, että on porukkaa, jonka kosketus tahtoo tehdä asiasta kuin asiasta paskan makuista, ja toivoisin, etteivät he koske mihinkään tärkeään asiaan.
Aktivismissa lähes aina on myös sellainen ominaisuus, että on tärkeämpää se, että porukka on samaa mieltä asiasta, kuin se, että asiaa kannattaisi mahdollisimman moni. Kuinka monta kertaa olette kuulleet vaikkapa siitä, kuinka joku poliittinen puolue - varsinkin pienpuolue - sanoo sitä, kuinka ei voi tehdä kompromisseja, kuinka tärkeämpää on aate ja arvot, ja jos se ei myy, niin se ei ole aatteen, vaan kansalaisten vika.
Jos luonnonsuojelua haluaa markkinoida, niin se minusta kannattaisi tehdä viihteelliseksi ja kivaksi. Olisi kaikkein parasta ensin alkaa poimimaan matalalla roikkuvia hedelmiä, jos niitä on. Kaikkein tärkeintä olisi tarjota vaihtoehtoja. Ei niin, että kainuulainen karjatila on ajettava alas ja viljelijä työttömäksi kaupunkiin, vaan niin, että se kainuulainen karjatila elää ja voi hyvin, ja siitä huolimatta on vähän ekologisempi kuin aiemmin. Parasta olisi, jos se samalla myös tuottaisi viljelijälleen paremman elintason - silloin sitä olisi tosi vaikea kenenkään vastustaa.
Olen lähes varma, että jos ratkaisu on olemassa, se ratkaisu on uusi tekniikka. Me tiedämme tosi hyvin nykyisen tekniikan rajat. Se, mitä kaikkein kipeimmin kaivataan, on riittävän hyvä vaihtoehto fossiilisille polttoaineille. Minä esimerkiksi olisin valmis kompromisseihin tämän asian suhteen eli saattaisin priorisoida sen korkeammalle kuin vaikkapa jokien, metsien ja porolaidunten suojelemisen. Mutta yleensä ottaen luonnonsuojelujärjestöt eivät ole valmiita tällaisiin kompromisseihin, se on joko-tai - joko kaikki tai sitten ei mitään.