Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 238 205
  • 10 881

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Täällä on myös esitetty esitetty ratkaisumalleja sarjan avaamisen kipukohtien lääkitsemiseen.
Onko siihen vielä löydetty ratkaisua, kuinka pelaajamarkkinoilla menetellään nousun sattuessa huhtikuussa, kun pelaajasopimukset seuraavaksi kaudeksi tehdään jo ennen vuodenvaihdetta? Tämä on aika iso "kipukohta", eikä kovin suurta realismia taida olla olettaa, että pelaajasopimusten teko voitaisiin siirtää marraskuulta kauden jälkeiseen aikaan. Ainakin pelaajayhdistys suhtautuisi todennäköisesti aika penseästi siihen, että heidän jäsentensä mahdollisuuksia harjoittaa ammattiaan hieman vaikeutettaisiin.

Eli kysymys on siis yksinkertaisesti siitä, millä miehillä nousijajoukkue voi pelata liigaan noustuaan. Pelkkä nousuhuuma ei nimittäin riitä kannattelemaan kovinkaan pitkälle 1-9- ja 10-1-tappioissa, sillä nousijakaupungissakin ylivoimainen enemmistö katsojista on aivan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat nähdä hyviä pelaajia ja voittoja niin kuin muuallakin, eikä suinkaan mitään "fanaattisia friikkejä", joita ei paljon hetkauta, vaikka esim. Lukko kävisi hakemassa 0-12-vierasvoiton omasta kotihallista.
 
Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
En ole montaa liigapeliä viime kaudella katsonut, enkä kiinnittänyt silloin huomiota katsojien ikärakenteeseen. Onko siellä kovin paljoa nuoria vai onko vain kausikortin ostaneet setämiehet paikalla ja kaikki ne, jotka tulee firman piikkiin. Jääkö tämä nyt kasvamassa ole E-urheilusukupolvi kotiin katsomaan CS:GO matsia mieluummin kuin lähtee katsomaan liigamatsia kylmään halliin puupenkeille? Eli onko ne liigahallin penkit tyhjiä 20 vuoden päästä kun setämiehet joutuu vanhainkotiin ja e-urheilusukupolvi jää kotiin.

Tämähän se on olennainen. Joskus muinoin jääkiekkokin oli nuorison laji. Keski-ikäistynyt ja eläköitynyt jääkiekkokatsomo ei jääkiekon hiipumista huomaa, koska se tapahtuu hitaasti.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämähän se on olennainen. Joskus muinoin jääkiekkokin oli nuorison laji. Keski-ikäistynyt ja eläköitynyt jääkiekkokatsomo ei jääkiekon hiipumista huomaa, koska se tapahtuu hitaasti.

Aika entinen ei koskaan enää palaa. Joskus muinoin nuoriso harrasti eri lajeja urheiluseurojen ulkopuolella mm. pihalätkää ja pelaamista luonnon jäillä. Nykyään enää harvemmin näkee kaveriporukoita pelailemassa lätkää tai futista ainakaan niin usein kuin joskus muinoin. Kuulemma nuoret seuraavat nykyään E-Urheilua. Eihän tuota nykynuorisoa saa kohta minnekään lähtemään tietokoneen luota.

Tosin näistä eri joukkuelajien yleisömääristä löytyy ihan tutkimustuloksiakin ja jääkiekko ei ainakaan poikkea mitenkään huonolla tavalla nuorempien ikäluokkien seuratuimpien lajien osalta. Jääkiekon osalta peleissä käyvä ikärakenne ikäryhmien 15-24, 25-34, 35-44, 45-54 ja yli 54-vuotiaiden osalta on yllättävänkin tasainen. Vähiten yleisöä käy tutkimuksen mukaan yli 54-vuotiaiden ikäryhmästä. Nuo ikäryhmät 15-44-vuotiaiden osalta ovat käytännössä tasan. Toki paikkakuntakohtaisia eroja voi olla, mutta ainakin Kouvolassa on havaittavissa, että eniten kasvua yleisömäärissä on varmasti tapahtunut alle 24-vuotiaiden osalta.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Olet mielestäni pahasti väärässä. Minä en ainakaan JYPin putoamista pelkäisi, mutta minua harmittaisi suuresti minkä tahansa nykyisen liigaorganisaation tarpeeton tuhoutuminen, jos se ajautuisi konkurssiin putoamisen myötä. Toki jos tilalle saataisiin aina toinen ammattilaisorganisaatio nousijan myötä, niin se paikkaisi tilannetta, mutta vaarana on, että moni nousijajoukkue ajautuisi karsintoihin pian uudelleen ja taloutta on vaikea pitää kasassa, jos nousee ja putoaa lyhyen aikavälin sisällä.

On toki erittäin romanttista ja hienoa ajatella sitä nousujuhlaa, mutta täytyy silti muistaa, että ei se ole pelkkää juhlaa ja karsintojen palauttaminen voi huonosti hoidettuna johtaa monien joukkueiden vakaviin talousvaikeuksiin. Koskee sekä nykyisiä liiga-, että mestisjoukkueita.

Pelko ei saa määritellä asioita, mutta ei myöskään sokea luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Mitä ikinä tehdäänkin, niin se tulee tehdä hyvin suunnitellusti ja harkitusti. Isot muutokset ohjaavat koko suomalaisen jääkiekkoilun tulevaisuutta.

Kyllä sitten tulevaisuudessa pitää olla A ja B -liigojen välillä karsinnat samoin kuin B-Liigan ja Mestiksen välillä.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä sitten tulevaisuudessa pitää olla A ja B -liigojen välillä karsinnat samoin kuin B-Liigan ja Mestiksen välillä.

Kerroit aikaisemmin, että E-Urheilu uhkaa jääkiekon valta-asemaa, koska jääkiekossa ei ole karsintasarjaa liigan ja mestiksen välillä. Et ilmeisesti huomannut kysymystäni eli kysymys kuuluu onko E-Urheilussa jossakin lajissa liigakarsintoja? Kysyn siksi, koska en seuraa lainkaan E-Urheilua.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko siihen vielä löydetty ratkaisua, kuinka pelaajamarkkinoilla menetellään nousun sattuessa huhtikuussa, kun pelaajasopimukset seuraavaksi kaudeksi tehdään jo ennen vuodenvaihdetta? Tämä on aika iso "kipukohta", eikä kovin suurta realismia taida olla olettaa, että pelaajasopimusten teko voitaisiin siirtää marraskuulta kauden jälkeiseen aikaan.
Tuo on iso kysymys ja selkeä kipukohta, joka avoimeen sarjaan liittyisi. Vaihtoehtoja tuon ongelman ratkaisemiseksi on kuitenkin onneksi olemassa. Sopimusten tekemisen myöhentäminen ei tosiaan ole realistinen vaihtoehto ainakaan ylhäältä annettavin määräyksin. Luonnollinen muutos ajan myötä sarjojen välisen kuilun kavetessa on sen sijaan mahdollinen. Samoin, tasoerojen kaventuessa myös ongelma pienenee.

Alkuun voitaisiin ajatella nousijalle jotain NHL-tyylistä muiden joukkueiden suojaamattomien pelaajien kaappausoikeutta, kuten Las Vegasin kanssa tehtiin.

Laadukas juniorityö nousisi väistämättä keskiöön. Siitä kumpuaa jokaisen joukkueen ”halpa” runko, jota sarjatason vaihtuminen ei niin kovasti moukaroisi.

Luonnollisesti pelaajasopimuksiin alettaisiin kirjaamaan ehtoja liittyen putoamiseen ja nousemiseen.

On syytä muistaa, ettei sarjan avaaminen ja pienentäminen ole asia, joka tehdään sormia napsauttamalla ja yhtä äkkiä. Suunnitelmallisuus on tärkeää. Sarjojen välinen yhteistyö niin taloudellisesti kuin urheilullisesti pitää olla tuolloin aivan erilainen kuin nykyään. Tämä on tärkeä asian ymmärtää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo voihan tuo asia noinkin olla. Onko tiedossa kuinka paljon Suomessa seurataan E-Urheilua? Näkeekö E-Urheilun yleisömäärät jostakin?
Tosin voin vakuuttaa, että itse kasvan aikaisemmin horsmaa Honkanummella, kun alkaisin seuraamaan E-Urheilua.
Liigan playoffit pelattiin kaiketi jonkinlaisena E-urheiluna. Nuo pelit olivat elämäni ensimmäiset ja viimeiset E-turnaukset. En voisi kuvitellakaan, että katsoisin liigan 60 kierrosta, kun joku pelaa matseja playstationilla. Jossain taisi olla maininta liigan ePlayoffien yleisömääristä ja muistaakseni ei niitä pelejä kovinkaan monta henkilöä katsonut.
No nuot liiga pleijarit nyt olikin ihan hassuttelua ja niillä ei e-urheilun kanssa ollut oikeasti mitään tekemistä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Niin minkä kuopan kiekkoilu on ihan itse kaivanut? Sen, että lajissa tarvitaan varusteita? Miten itse olisit tämän ongelman ratkaissut?
Nykyiset kovat suojat maksavat paitsi paljon ovat myös enemmän vaarallisia kanssa pelaajille kuin turvallisia yleisesti, nyt kun joustokaukalot ovat käytännössä vakio, pitäisi nuo kovat suojat kieltää ja palata pehmeisiin suojiin (ainakin olkapää ja kyynersuojissa). Tämä olisi paitsi turvallisuus myös resurssikysymys, nuo pehmeät suojat olisi huomattavasti halvemmat tuottaa ja täten laskisi varusteiden hintoja.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kerroit aikaisemmin, että E-Urheilu uhkaa jääkiekon valta-asemaa, koska jääkiekossa ei ole karsintasarjaa liigan ja mestiksen välillä. Et ilmeisesti huomannut kysymystäni eli kysymys kuuluu onko E-Urheilussa jossakin lajissa liigakarsintoja? Kysyn siksi, koska en seuraa lainkaan E-Urheilua.
On karsinnat tai suorat tippumisen lähes jokaisessa pelissä, missä e-urheilua pelataan, kilpapelaajia on niin paljon, että sarjatasot ja lohkot olleet tässäkin ratkaisu, ja mitään sarjatasoa ei ole suljettu. En kuitenkaan näe, että tämä on se syy miksi e-urheilu ihmisiä ja varsinkin nuoria kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Alkuun voitaisiin ajatella nousijalle jotain NHL-tyylistä muiden joukkueiden suojaamattomien pelaajien kaappausoikeutta, kuten Las Vegasin kanssa tehtiin.
Tässä on sellainen ongelma, että pelaajia ei saa kaupata joukkueen talousalueen ulkopuolelle ilman pelaajan suostumusta. En tiedä onko tuo pelaajayhdistyksen kautta hommattu pykälä vai löytyykö tuo jostain lakitekstistä. Joka tapauksessa tuota ei kovin helposti voi muuttaa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Niin minkä kuopan kiekkoilu on ihan itse kaivanut? Sen, että lajissa tarvitaan varusteita? Miten itse olisit tämän ongelman ratkaissut?
Ei varsinaisesti kiekkoilu itse ole kaivanut mutta onhan lätkän ja futiksen harrastamisessa järjettömät erot. Jo pelkät kenttävuokrat on aivan eri, jääaika/futiskentän vuokra. Nuo varusteet tekee jo ison eron rahassa, taitaa jo yksi maila maksaa enemmän mitä futiksen koko setti kaudeksi. Lisenssit, vakuutukset, seuramaksutkin on futiksessa huomattavasti halvempia.

Ja aiheeseen takaisin.. Kerro nyt jo @Nelfor, miksi automaationa on konkurssi jos Seura putoaa tason alaspäin? Jaksat tuota mantraa suoltaa ulos kokoajan mutta ainakin mulla on mennyt ohi jos olet sen jossain perustellut.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä on sellainen ongelma, että pelaajia ei saa kaupata joukkueen talousalueen ulkopuolelle ilman pelaajan suostumusta. En tiedä onko tuo pelaajayhdistyksen kautta hommattu pykälä vai löytyykö tuo jostain lakitekstistä. Joka tapauksessa tuota ei kovin helposti voi muuttaa.
Haaste tuokin ja aika keinotekoinen toimintamalli tuo olisikin. Minä kuitenkin luulen, että useat pelaajat ovat valmiita siirtymään peliajan ja työpaikan perässä toiselle paikkakunnalle. Kuuluu ammattiin.
 
Tuollainen McTorson järjestelmä olisi todennäköisesti myös EU-lakien vastainen (rikkomalla työvoiman vapaata liikkumista). Niin kauan se toki toimii, kunnes joku yksittäinen pelaaja vie asian käräjille.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ei kyllä oikein tuokaan kuulosta järkevältä systeemiltä että pelaajia toisilta voisi kaapata. Eiköhän nuokin ole niitä juttuja että nousijan asema voisi turvata vaikka kaudeksi jolloin joukkue voi sopeutua liigan vauhtiin ja rakentaa ensikauden joukkuetta rauhassa. Tällöin karsinnoissa olisi sitten se toiseksi viimeinen jos tämä nousija jää jumboksi.
 
Sarjajärjestelmät yli lajirajojen perustuvat osin yhteisesti sovittuihin herrasmiessääntöihin. Sellainenhan tämäkin toimintapa olisi. En tiedä olisiko moinen edes hyvä. Minä liputan enemmän hyvän valmistautumisen ja sarjatasojen välisen yhteistyön merkityksen puolesta. Ja tietenkin urheilun!
 
Tällaisessa "laajennusdraftissa" ei vaan tuollaisia herrasmiessääntöjä voi oikein soveltaa, Suomi kun ei ole Amerikka.

Kun kerran liputat hyvän valmistautumisen ja sarjatasojen välisen yhteistyön merkityksen puolesta, niin kerrohan miten turvataan sellaisen alemman sarjatason joukkueen tulevaisuus, joka panostaa nousuun isolla rahalla, eli velalla, mutta ei nousekaan. Miten turvataan tällaisen joukkueen toiminnan jatkuvuus?

Ja vielä. Kannattaa ihan huoletta suhtautua nykyiseen liigakiekkoiluun ensisijaisesti viihdebisneksenä, ja toissijaisesti urheiluna. Näinhän asia oikeasti on.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tuo kasvattajarahojen maksaminen oli erinomainen idea, jonka toteuttaminen ei mahdottomia vaatisi. Pieni juttu, mutta askel oikeaan suuntaan.
Kasvattajakorvausjärjestelmä on jo olemassa. Löytyy googlettelemalla Jääkiekkoliiton kilpailusäännöt 2020-21, kohta 2.8. Tässä jutussa avataan muutaman vuoden takaista tilannetta. Kannattaa myös huomioida, että jos pelaaja siirtyy esimerkiksi TuTon B-nuorista Ilvekseen, ei TuTon "edari" saa niitä rahoja, vaan kasvattajakorvaus maksetaan junioriorganisaatiolle. Varsinaiset siirtokorvauksethan ovat olleet EU-lain vastaisia jo neljännesvuosisadan ajan Bosman-päätöksestä lähtien. Siirtokorvausjärjestelmä kieltämättä paransi pienempien seurojen asemaa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tällaisessa "laajennusdraftissa" ei vaan tuollaisia herrasmiessääntöjä voi oikein soveltaa, Suomi kun ei ole Amerikka.
Kyllä voi. Toki Suomessa ja Euroopassa suojaamatta jäämiselle pitää saada pelaajan suostumus. Kyllä uraansa, rooliaan ja peliaikaansa ajatteleva pelaaja on suostuvainen työpaikan vaihtamiseen. Tai ainakin osa on.
Kun kerran liputat hyvän valmistautumisen ja sarjatasojen välisen yhteistyön merkityksen puolesta, niin kerrohan miten turvataan sellaisen alemman sarjatason joukkueen tulevaisuus, joka panostaa nousuun isolla rahalla, eli velalla, mutta ei nousekaan. Miten turvataan tällaisen joukkueen toiminnan jatkuvuus?
Kun kokonaisuus on kunnossa, ei riskillä nousun yrittämiseen ole tarvetta.
Ja vielä. Kannattaa ihan huoletta suhtautua nykyiseen liigakiekkoiluun ensisijaisesti viihdebisneksenä, ja toissijaisesti urheiluna. Näinhän asia oikeasti on.
Ei ole. Kaiken pohjana on urheilu ja kilpailullisuus. Niiden ympärille on muovautunut viihdebisnes. Ei toisinpäin. Jos urheilu poljetaan täysin viihdebisneksen alle, hiipuu myös bisnes, lopulta.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ei kyllä oikein tuokaan kuulosta järkevältä systeemiltä että pelaajia toisilta voisi kaapata. Eiköhän nuokin ole niitä juttuja että nousijan asema voisi turvata vaikka kaudeksi jolloin joukkue voi sopeutua liigan vauhtiin ja rakentaa ensikauden joukkuetta rauhassa. Tällöin karsinnoissa olisi sitten se toiseksi viimeinen jos tämä nousija jää jumboksi.

Kommentti omaan boldaukseen: mihin jäi se avoin liiga ja kilpailullisuus sekä jännitys loppuun asti, kuka jää viimeiseksi? Ei ole helppoja ratkaisumalleja.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Paras sarjajärjestelmä olisi ilman muuta elinvoimanen avoin sarja karsintoineen aina liigasta mestiksen kautta divareihin saakka.

Mutta. Mestis on tällä hetkellä täysin näivettynyt, eikä se yhtäkkiä nouse takaisin elinvoimaiseksi vain sillä että karsinnat palautettaisiin. Itseasiassa mielestäni mestisjoukkueilla on parempi sauma kehittää toimintaansa nyt kun ei tarvitse mennä "all in" vain sen takia että voitetaan yksi ottelusarja keväällä. Ja riskinä se että otetaan taloudellisesti turpaan jos hävitään se sarja tai pahimmassa tapauksessa ei edes päästä sinne. Ymmärrän kyllä, että mestiksen ollessa sitä mitä se nyt on, on toiminnan kehittäminen haastavaa ja tuskaisaa kun vetoapua ei juurikaan muilta organisaatioilta ole luvassa.

Ongelma on myös se, että jos mestisjoukkueet nyt alkaisivatkin kehittää toimintaansa ja anoisivat liigapaikkaa ja sen saisivat, niin liigassa on nyt jo niin paljon joukkueita, että jos et ole ensimmäinen mikä sinne nostetaan voi portit olla aika tiukasti kiinni. Tuskin liigakaan haluaa yli 16 joukkuetta. Joten tällainen "suljettu" sarja josta ei voi tippua, mutta mihin voi nousta, kaatuisi lopulta omaan mahdottomuuteensa.

Mielestäni pitäisi siis alkaa panostaa mestikseen. Pitäisi löytää muitakin keinoja kehittää sarjaa kuin pelkkä karsintojen palautus. Ei se ole mikään taikaisku joka parantaa kaiken. Ja mestiksen kehittäsen pitäisi alkaa mestiksestä itsestään ja sen joukkueista, ei sitä kukaan muukaan heille tee. Ajan myötä kun mestis palautuisi paremmaksi sarjaksi niin voitaisiin karsintojen kautta vähentää liigasta kolme joukkuetta, että saataisiin 12 joukkuetta liigaan ja 12 mestikseen.

TLDR: Avoin sarja karsinnoilla paras, mutta mestis tällä hetkellä niin kuraa ettei karsinnoista ole mitään hyötyä joten kehitetään mestistä ensin ja palataan sitten karsintoihin.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kommentti omaan boldaukseen: mihin jäi se avoin liiga ja kilpailullisuus sekä jännitys loppuun asti, kuka jää viimeiseksi? Ei ole helppoja ratkaisumalleja.
On. On helppoja ratkaisuja. Liigan viimeinen putoaa, Mestiksen eka nousee. Liigan toiseksi viimeinen karsii Mestiksen toiseksi viimeistä vastaan. Ja joku jo ihmetteli miten turvataan riskillä, velalla ja tyhmyydellä epäonnistunutta joukkuetta joka ei noussutkaan? Pitääkö sellaista jotenkin tukea? Antaa viikkorahaa? Ihan järjetöntä! Eiköhän niihin sopimuksiin ole aika helppo lisätä pykälä purusta jos taso vaihtuu? Tuo jopa saattaa ollakin jo sopimuksissa esim. termillä, liigasopimus.
Miksi kaikesta täytyy tehdä niin hiton vaikeeta?
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pointtini oli se, että jos on avoin sarja, mutta nousijalle se on suljettu vuodeksi, onko silloin kysymys avoimesta kilpailusta. Ehdotus vuoden turvapaikasta perustuu taas siihen, että nousija ehtisi laittaa talouttaan kuntoon, kun ero Liigan ja Mestiksen välillä on niin suuri.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
voi. Toki Suomessa ja Euroopassa suojaamatta jäämiselle pitää saada pelaajan suostumus. Kyllä uraansa, rooliaan ja peliaikaansa ajatteleva pelaaja on suostuvainen työpaikan vaihtamiseen. Tai ainakin osa on.
Ei me voida tehdä suunnitelmia oletusten varaan, eli että luotetaan siihen, että pelaaja ajattelee uraansa ja suostuu kyllä pelipaikan toivossa muuttamaan.
Kun kokonaisuus on kunnossa, ei riskillä nousun yrittämiseen ole tarvetta.
Eli unelmahöttöä taas.
Ei ole. Kaiken pohjana on urheilu ja kilpailullisuus. Niiden ympärille on muovautunut viihdebisnes. Ei toisinpäin. Jos urheilu poljetaan
Näin oli 80 luvulla kun pääsarjatason urheilu Suomessa toimi amatööripohjalta. Nykyisin asia on toisin. Ihmiset maksavat nähdäkseen ammattilaisten kiekkoviihdettä.

On. On helppoja ratkaisuja. Liigan viimeinen putoaa, Mestiksen eka nousee. Liigan toiseksi viimeinen karsii Mestiksen toiseksi viimeistä vastaan. Ja joku jo ihmetteli miten turvataan riskillä, velalla ja tyhmyydellä epäonnistunutta joukkuetta joka ei noussutkaan? Pitääkö sellaista jotenkin tukea? Antaa viikkorahaa? Ihan järjetöntä! Eiköhän niihin sopimuksiin ole aika helppo lisätä pykälä purusta jos taso vaihtuu? Tuo jopa saattaa ollakin jo sopimuksissa esim. termillä, liigasopimus.
Miksi kaikesta täytyy tehdä niin hiton vaikeeta?
Minä sitä kyselin. Nousua yrittävän on pakko ottaa riskiä, muuten ei nousu onnistu millään. Jos nousu ei syystä tai toisesta onnistukaan, niin se sitä yrittänyt joukkue on konkurssissa hyvin äkkiä. Tämä ei mielestäni palvele suomalaista jääkiekkoa millään lailla.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nousua yrittävän on pakko ottaa riskiä, muuten ei nousu onnistu millään. Jos nousu ei syystä tai toisesta onnistukaan, niin se sitä yrittänyt joukkue on konkurssissa hyvin äkkiä. Tämä ei mielestäni palvele suomalaista jääkiekkoa millään lailla.
Eikö sieltä joka vuosi vähintään yksi nouse ja jos teet asiasi hyvin, tulee sun vuoro varmasti.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei me voida tehdä suunnitelmia oletusten varaan, eli että luotetaan siihen, että pelaaja ajattelee uraansa ja suostuu kyllä pelipaikan toivossa muuttamaan.
Ei missään nimessä tarvitse toimia oletusten varassa. Kyllä asian voi selvittää etukäteen. Suojaamattoman pelaajien listalle laittaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.
Eli unelmahöttöä taas.
Innovatiivisuus, päättäväisyys ja rohkeus näyttäytyvät sinulle unelmahöttönä.
Näin oli 80 luvulla kun pääsarjatason urheilu Suomessa toimi amatööripohjalta. Nykyisin asia on toisin. Ihmiset maksavat nähdäkseen ammattilaisten kiekkoviihdettä.
Kummaksun näkökulmaasi, jossa urheilu, ammattilaisuus ja viihde eivät mahdu saman katon alle. Kyllä mahtuvat. Se on kaiken mahdollistava symbioosi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös