Liigassa on myös kaudella 23-24 liikaa joukkueita, kuten oli myös kaudella 22-23, ja 21-22 jne. Aivan mahtavaa saada Espoo Liigaan, mutta huolestuttaa kyllä että Liigasta tulee entistä enemmän raakile-juniorikiekkoilijoiden ja ulkomaisten ECHL-jyrien pelikenttä.Liigassa on kaudella 24-25 liikaa joukkueita, ei muuta.
Näpäytyshalu oli ehkä väärä sana kuvaamaan. Voi se olla näpäytystäkin joiltain osin, mutta ehkä enemmän puhuisin sittenkin pelosta omaa työpaikkaa kohtaan.
Minusta vaikuttaa pikemmin siltä, että Liiga on ollut ihan myötämielinen Jokeri-logolle, mutta Jollen katastrofihanke oli nou nou. Tähän hankkeeseehen liittyi myös kuuluisa "Jokerit ei kiinnosta ketään -artikkeli".
Ehkä se Liiga-pomojen lapsellinen näpäytyshalu on totta, ehkä vahvistusharhan tulosta.
Ja niin se nyt tulee olemaan kaikille tulevillekkin.
Paitsi että tuleeko? Itsekin näin luulin, mutta tuossa muistutettiin, että alunperinkin puhuttiin siitä, että Espoo ehtii nousta vielä vanhoilla ”säännöillä”, joihin tuo 5-vuoden maksuaika kuuluu.
Mitä lakia ja miten rikotaan? Osakeyhtiölaki asiaa määrittelee. Eri anneissa on eri ehtoja. Ihan normaalia.Nousijalta ei voi vaatia mitään, mitä ei vaadita nykyisiltä jäseniltä. Ensi vuonna jos nousijan pitää maksaa heti ja Espoo makselee vielä 4 vuotta, niin lakiahan siinä rikotaan.
Mitä lakia ja miten rikotaan? Osakeyhtiölaki asiaa määrittelee. Eri anneissa on eri ehtoja. Ihan normaalia.
Osakeanneissa noudatetaan lain osalta osakeyhtiölakia. Osakeyhtiö voi myydä tänä vuonna osakkeen eurolla ja sitten seuraavana vuonna tuhannella eurolla kts. esim. pörssikurssit. Kilpailunrajoituslakia ei sovelleta siinä asiassa. Kaksi eri asiaa.Muuten näin, mutta määräävä markkina-asema aiheuttaa erilaisia rajoituksia siihen mitä saa, ja ei saa, tehdä.
On iso ero olla seurana suomen korkeimmalla sarjatasolla ja yhdessä muiden seurojen ja jääkiekkoliiton siunauksella sulkea kyseinen sarjataso muilta ja kertoa jatkossa omistavansa tämä Liiga, kun taas poistua korkeimmalta sarjatasolta ja ilmoittaa pelaavansa jatkossa jääkiekkoliiton kilpasarjatoiminnan ulkopuolella omaa perustamaansa Liigaa. Tässä kait koko asian pihvi on ja siksi Liigan toiminta ei ole oman oikeudenmukaisuuden ymmärryksen mukainen. Näetkö sinä tässä mitään hassua?Eikös jokainen kuka haluaa, voi perustaa vaikka minkälaisen liigan missä pelaa?
Onko jossakin kiveen hakattu, että tässä maassa ei voisi olla useampi "liiga"?
Vastasinkin jo äsken aiempaan vastaavaan viestiin, mutta kyllä se silloin pitäisi perustaa se sarja itse eikä ottaa valmista sarjaa, joka sattuu olemaan kilpajärjestelmän myötä jo valmiiksi seuratuin Liiga koko maassa.Muutoinkin Liigan määrittäminen niin, että sillä olisi määräävä markkina-asema on vähintäänkin kyseenalainen. Kukaan ei estä perustamasta kilpailevia sarjoja Suomeen. Ehkä nykyinen liigan mestarin kutsuminen Suomen mestariksi tulisi vaihtaa liigamestariksi.
Niin se vain on, että joskus on vaivaa nähtävä.Vastasinkin jo äsken aiempaan vastaavaan viestiin, mutta kyllä se silloin pitäisi perustaa se sarja itse eikä ottaa valmista sarjaa, joka sattuu olemaan kilpajärjestelmän myötä jo valmiiksi seuratuin Liiga koko maassa.
Onko Liigaseurat sen vaivan nähneet?Niin se vain on, että joskus on vaivaa nähtävä.
Osakeanneissa noudatetaan lain osalta osakeyhtiölakia. Osakeyhtiö voi myydä tänä vuonna osakkeen eurolla ja sitten seuraavana vuonna tuhannella eurolla kts. esim. pörssikurssit. Kilpailunrajoituslakia ei sovelleta siinä asiassa. Kaksi eri asiaa.
Muutoinkin Liigan määrittäminen niin, että sillä olisi määräävä markkina-asema on vähintäänkin kyseenalainen. Kukaan ei estä perustamasta kilpailevia sarjoja Suomeen. Ehkä nykyinen liigan mestarin kutsuminen Suomen mestariksi tulisi vaihtaa liigamestariksi.
Edelleen puhut kahdesta eri asiasta. Osakeyhtiö saa itse päättää millä hinnalla ja millä ehdoin se osakkeitaan myy.Itse ole lakiasiantuntija mutta käsittääkseni jotkut asiantuntijat ovat olleet tästä kanssasi eri mieltä.
Ovat. Jokerit, Jokp ja muut seurat Suomessa voivat aivan vapaasti perustaa kilpailevan sarjan.Onko Liigaseurat sen vaivan nähneet?
Edelleen puhut kahdesta eri asiasta. Osakeyhtiö saa itse päättää millä hinnalla ja millä ehdoin se osakkeitaan myy.
Pointtihan tossa on että liiga on asettanut osakkeen lunastamisen markkinalle pääsyn ehdoksi. Siksi sen ehtojen kohtuullisuudella on merkitystä. Tämäkin on asia josta asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä. Lopullinen totuus selviää vasta oikeudessa jos asia sinne viedään.Edelleen puhut kahdesta eri asiasta. Osakeyhtiö saa itse päättää millä hinnalla ja millä ehdoin se osakkeitaan myy.
Tuolta lisää määräävästä markkina-asemasta.
Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö
Määräävä markkina-asema ei itsessään ole kiellettyä, mutta määräävässä asemassa oleva yritys ei saa käyttää asemaansa väärin.www.kkv.fi
Markkinoille pääsyn? Jääkiekon pelaamiselle Suomessa? Taistelusta Suomen mestaruudesta? Ainoa mikä omaan silmään näytää epäilyttävältä on tuo Suomen mestaruus. Kun Liigan voittajaa aletaan kutsua Liigamestariksi, en näe asiassa ongelmaa. Joukkueet voivat pistää omia liigojaan pystyyn niin monta kuin itse haluavat ja laittaa niiden mestaruuksille haluamiaan nimiä.Pointtihan tossa on että liiga on asettanut osakkeen lunastamisen markkinalle pääsyn ehdoksi. Siksi sen ehtojen kohtuullisuudella on merkitystä. Tämäkin on asia josta asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä. Lopullinen totuus selviää vasta oikeudessa jos asia sinne viedään.
Minusta jo se että Liiga on kokoustanut KKV:n kanssa ja sen jälkeen perääntynyt ja tullut vastaan eri ehdoissa kertoo siitä että liigassakaan ei ole luottoa oman toiminnan puhtauteen.
Juu. Sun näkemys on kyllä tullut selville. Kuten sanoin on asiantuntijoillakin erilaisia näkemyksiä asiasta. Selvyys tulee sitten oikeudesta jos tulee.Markkinoille pääsyn? Jääkiekon pelaamiselle Suomessa? Taistelusta Suomen mestaruudesta? Ainoa mikä omaan silmään näytää epäilyttävältä on tuo Suomen mestaruus. Kun Liigan voittajaa aletaan kutsua Liigamestariksi, en näe asiassa ongelmaa. Joukkueet voivat pistää omia liigojaan pystyyn niin monta kuin itse haluavat ja laittaa niiden mestaruuksille haluamiaan nimiä.
Pointtini kuitenkin oli, että yhtiön osakeannissa sovelletaan osakeyhtiölakia, ei kilpailunrajoituslakia, johon määrävä markkina-asema sisältyy. Jokainen voi osallistua yhtiön X osakeantiin tänä päivänä tietyin ehdoin ja hinnoin ja vuoden päästä uuteen X:n antiin eri ehdoin ja eri hinnoin.
Laitatko niitä asiantuntijoiden lausuntoja, joiden mukaan osakeantiin ei sovelleta osakeyhtiölakia, vaan kilpailunrajoituslakia.Juu. Sun näkemys on kyllä tullut selville. Kuten sanoin on asiantuntijoillakin erilaisia näkemyksiä asiasta. Selvyys tulee sitten oikeudesta jos tulee.
On myös selvää että liigakin pelkää kartellituomiota. Ei ne muuten olisi kyselleet useampaan KKV:stä mitä pitää muuttaa niin että toiminta olisi OK.
Tässäkin ketjussa on linkitettynä eri asiantuntijoiden näkemyksiä. Kannattaa perehtyä. Asia ei todellakaan ole mustavalkoinen.
Jos Liiga voisi ihan vapaasti päättää osakkeen hinnan niin miksi siitä tingittiin lähes puolet?
Eihän kukaan ole väittänyt että osakeantiin ei sovellettaisi osakeyhtiölakia.Laitatko niitä asiantuntijoiden lausuntoja, joiden mukaan osakeantiin ei sovelleta osakeyhtiölakia, vaan kilpailunrajoituslakia.
Tuolta voi perehtyä osakeyhtiölakiin Osakeyhtiölaki 624/2006 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®
Edelleen puhut kilpailulisenssistä, minä olen vastannut viestiin jossa puhuttiin liigaosakkeen hinnasta, sekä ehdoista ensi kauden jälkeen ja olen koko ajan puhunut liigaosakkeen hinnoittelusta ja siitä, että jokainen osakeyhtiö voi määritellä annin ehdot sellaiseksi kuin haluaa ja myydä osakkeen sillä hinnalla, kuin haluaa. Pörssissä esimerkiksi tarjonta ja kysyntä määrittävät hinnan. Pörssiin pyrkivä yhtiö voi määritellä listautumisannissa sellaisen hinnan kuin se katsoo olevan osakkeen arvon. Sijoittaja voi päättää osallistuuko antiin, vai ei. Osakeyhtiölaki määrittelee sovellettavan lainsäädäännön. Tämän nyt luulisi olevan selvää jokaiselle. Jos ei ole niin turha asiaa vatvoa, ei se siitä miksikään muutu.Eihän kukaan ole väittänyt että osakeantiin ei sovellettaisi osakeyhtiölakia.
Kysymys on siitä että Liigaan pääsemiseksi ei saa asettaa kohtuuttomia tai syrjiviä ehtoja. Kun osakkeen lunastaminen on ehtona niin osakkeen hinta ei saa olla kohtuuton. Jos Liiga päästäisi pelaamaan ilman osaketta eli osake ei olisi lisenssin ehdoissa voisi osake maksaa vaikka sata miljoonaa.