Totta, tuo on minun mielipide, mutta myös valitettavan oikea sellainen. NHL:ssä isopalkkaisia pelaajia myydään siksi, kun palkkakatto rajaa rahan käyttämistä, vaikka joukkuetasolla haluja olisikin maksaa enemmän. Kyse ei NHL:ssä ole siitä, että myydään kallispalkkaisia pelaajia, koska seura olisi muuten ajautumassa konkurssiin. En vain ymmärrä mitään vertailumahdollisuutta Liigan tyhjennysmyyntien ja NHL:n palkkakaton välillä.
Siitä oikeellisuudesta tässä kohtaa lienee vain se oma arviosi, mutta en toki kiellä sitä mahdollisuutta että se olisi oikea. Tokihan kyseessä on kaksi erillistä asiaa sikäli, että toisella on rahaa kuin roskaa, mutta ei voi sitä käyttää, ja toisella ei niinkään ole, mutta sitä tarvitsee. Yhtäkaikki seuran taloudellisista ratkaisuista kuitenkin kovassa bisnesliigassa kuitenkin kysymys, joten sikäli molemmat ovat liiketaoudellisia ratkaisuita joukkueen mahdolliseen menestymisen eteen. Toki sitä menestystä voidaan tarkastella tässä tapauksessa mainitsemmallasi tavalla, jolloin ymmärrän ajatuksessi vastustaa vertailua.
Ei ja ei. Jos seura vuodesta toiseen kahlaa konkurssin partaalla ja kilpailee lähinnä jumbosijasta, sen tekohengitys ei todellakaan ole hyvä asia. Ihan normaali asia yritysmaailmassa, että huonosti toimiva yritys jossain vaiheessa kaatuu. Vuosi toisensa jälkeen tapahtuvat tyhjennysmyynnit ovat seuroilta suora sylkäisy niin kannattajien, sponsoroivien yritysten, liigan seuraajien kuin tv-lähetysten tuottajien kasvoille. Olet maksanut Liiga-tasoisesta viihteestä, mutta saat sen sijaan junnupelin katsottavaksi, jossa ei ole minkäänlaista pelillistä panosta.
Mulla ei ainakaan ole sellaisia arvomerkkejä hihassa tai kauluksissa, joiden pohjalat voisi mennä sanoamaan etteikö tekohengitys näille seuroille olisi ihan hyvä asia, jos kuitenkin haluavat yrittää toimintansa pystyssä pitää, ja tarjota kannattajilleen edes sen minkä kulloinkin kykenevät. Jos se ei riitä menestykseen liigassa, niin voidaan äkkiseltään päätelllä, että vielä vähemmän se riittää sellaisella, jolla ei ole mitään taloudellista pohjaa edes neämmä yrittää, vaan oletuksena on tällä hetkellä, että liigaan astutaan ilmaiseksi saamaan parin millin tuet toiminnalleen. Eli ottamaan hyöty (ne rusinat pullasta) niistä liigan itselleen luomista ja neuvottelemista resursseista. ei oikein kestävllä pohjalla, kun kuitenkin suurin osa haluaa sitä ammattilaiskiekkoa seurata.
En tiedä mihin seuraan nyt tällä viittaat, mutta on siellä kyllä ainakin kaksi seuraa, jotka on kaatunut ja lähtenyt sen jälkeen uudelleen nousemaan terveemmällä pohjalla. Mainitaan toki näiden kahden tarkoittamani seuran olevan Kiekko-Espoo ja Jokerit. Ja kummassakin tapauksessa konkurssi on mahdollistanut uuden ja laadukkaamman organisaation kehittämisen terveemmälle pohjalle. Ja toivotaan kummankin kohdalla saman kehityksen jatkuvan. En usko Jokereitten kannattajista kenelläkään, toivottavasti, tällä hetkellä olevan ikävä Harkimon aikoja puhumattakaan venäläisestä fiaskosta. Ja tuskinpa Espoossakaan ikävöidään Salonojan aikoja...
Aivan oikein oli mainittsemasi seurat. Toinen on toki konkurssiin kaatunut ja uudelleen rakentanut toimintansa. toisen tapauksessa lähinnä myydään logoa enemmän tai vähemmän tarjoavalle, joten eivät ihan ole riinasteisia tuossa mielessä kuitenkaan. Mutta pidän ehdottomasti kyllä jokereiden nykyistä johtoa todella erinomaisena, jos aidosti pitävät kiinni kaikesta esittämästään, eikä lopulta kyse ole vain mediapelistä ja mielikuvista. Eittämättä saamme tulevaisuudessa pareeman jokerit inkarnaation liigaan aikanaan. Ainakin näin toivon.
ja juu toivottavasti tosiaan ei kukaan ikävöi Harkimoa eikä Salonojaa, ja pidetään moiset kaukana noiden seurojen tulevaisuudesta.
Milloin seuraavat joukkueet ovat pelanneet korkealla tasolla pidempään kuin yhden suonenvetokauden verran? SaiPa, Sport, Jukurit, KooKoo.
Otetaan esimerkkinä Sportin sijoitukset liigahistoriansa ajalta: 14, 10, 14, 15, 11, 15, 10, 12, 14
Ikävä tosiaankin ettei Sport ole paremmin onnsitunut menestymään, ja että näyttää olevan myös vaikealla talousaluellakin, mutta ei se ole syy kaataa hommaa jos haluavat edelleen ymmärtää ja saavat asiansa hoidettua -ja ihan haluamallaan tavalla- siten että velvoitteensa hoitavat, sillä ovat kuitenkin ammattilaisseura tässä maassa.
Niin, valitettavastiu useamman joukkueen asenne vaikuttaa olevan sellainen, että miksi sinne playoffeihin edes tarvitsisi oikeasti yrittää, kun kyllä Liiga ne hengissä pitää kuitenkin. Ja voivat sitten kesken kauden myydä pelaajat pois ja paikkailla tulosta, kun se väistämätön playoffien missaaminen on taas kerran tapahtumassa.
Uskoakseni jokainen sinne PlayPffeihin varmastikin yrittää, mutta koskan on nähtävissä, että taloudellinen kuilu kuitenkin on ohjaavassa asemassa, ja juurikin siksi, että näissä hinnoissa jossa Suomessa liikutaan, näkyy budjettien vaikutus enemmän kuin NHLn tyyppisessä sarjassa, jossa jokaisen seuran budjetti kuitenkin on sellaisessa luokassa, että ratkaisevia eroja sen mestaruuden suhteen tulee ossamisesta joukkueen taustajoukoissa (valmennus, johto, UTJ jne).
Jos joukkue täällä tosiaankin huomaa, että homma on taas käsistä luiskahtamassa, lienee ihan hyvä kuitenkin, että on vaihtoehtoja toimia joukkueen toiminnan jatkumiseksi, joten olen sen valmis suomaan, ja juuriksin siksi, että kyseessä on kuitenkin liikeyritys, vaikka se ei isoja voittoja juuri kykene näillä markkinoilla tavoittelemaankaan, ja osa toki niistä on sidoksissa siihen menestykseen. Siellä kuitenkin edelleenkin on seuroja, joilla on ihan menestystäkin kaikista nyt käsillä olevista vaikeuksista huolimatta, joten en nyt liikaa jumiutusi siihen Sportiin, joka tuntuu nyt olevan sen Hiltusen vuoksi se punainen vaate kaikille, koska uskovat ettei oma seura koskaan saa tilaisuuttaan Hiltusen vuoksi.
Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä Suomessa, mistä seura on tai minkävärinen valomainos hallin ulkoseinässä on, jos pärjäävät kilpailullisesti. Jos Sallan naruskan kiekkojääkarjut pelaavat parempaa kiekkoa kuin Vaasan Sport ja kaataisivat ne esimerkiksi karsinnoissa, niin silloin Sallan naruskan kiekkojääkarhuilla pitäisi olla mahdollisuus pelata Liigaa, vaikka pelaisivat 300 ihmistä vetävässä hallissa. Kyllä nekin sieltä Liigasta pois putoaa jatkossa, jos eivät pysty sillä tasolla jatkamaan. Ja niin sen kuuluukin mennä.
On sillä tietenkin merkitystä kun ammattilais-sarjasta kuitenkin puhutaan. Jos pelaavat parempaa kiekkoa, ja rahat löytyy, niin liiga on heille koko ajan ollut avoin, ja nythän sinne voi ammattilaisseurana noustakin pelaamalla. Toki se vaatii rahaa, mutta edelleenkään en näe tällä hetkellä syytä, miksi liigajoukkueet päästäisivät rahanjaolle ketään ilmaiseksi, kun sellaisella joukkueella ei ole osaa eikä arpaa mihinkään liigan vallitsevaan sopimukseen. Harva kuitenkaan tällaisessa tapauksessa on valmis kaikille lahjoittelemaan liki pari milliä rahaa vain ilosta että seura nousi liigaan, tai ainakaan ilman, että sitten perii sen takaisin jos joukkue putoaa. Voi meinaan olla, että tämä tekisi pahan loven siellä liigassa leikkimässä käyneelle seuralle, kun tuhlaisi rahat, ja sitten joutuisi maksamaan ne takaisin, koska ilmaiseksi ei kai kuitenkaan muuta ala kakkuaan jakamaan.
Lopuksi vielä vastauksena toisessa vastauksessai minulle esiinnostamasi "söpöily", jossa viittasit tuohon ristiriitaan viestienin sisällössä.
Itse en -kuten olen jo useinkin aiemmin todennut- arvosta maailman hulluutta ammattilaisurheilun suhteen, ja minun ihanne maailmassani sellaista ei lainkaan olisi. Pidän todellakin ammattilaisurheilua tämän maailman mustana aukkona, ja sen takan eniten seisovat tahot, jotka tarvitsevat tienaamilleen rahoille kohdetta tuhlattavaksi. He kaipaavat niin kovin aikansa gladiaattoreita hikoilemaan kentälle, ja siksi ei siellä ole kellekään väliä, että mitä nämä tienaavat, sillä mikään ei heille koskaan ole liikaa palkkaa tarjoamastaan huvista kansalle.
Minulle siis kelpaisi oikein hyvin paluu takaisin sinne 70-80 luvulle, jossa seurat olivat enintään puoliammattimaisia, ja niiden ensisijainen tehtävä ei ollut tehdä harrastajistaan miljonäärejä, eikä välttämättä seuraa pyörittävistäkään tahosta. Jos tällaiseen palattaisiin, niin urheiluromanttiset haaveet palaisivat osaksi urheilun hegemoniaa, ja seurauskollisuus sekä laadukas junnutyö tuottaisi mahdollisesti kivaa seurattavaa porukoille, kun se "oma joukkue" ajattelu olisi jälleen voimissaan. Nyt kun koko homma on lähinnä rahalla joukkueen ostamista, jota tuetaan -jos siihen resurssit on- niillä ns "omilla pelaajilla", jotka hekin hyvin nopeasti vaihtavat niihin isompiin ympyröihin, koska money talks.
Jos siis ammattilaisurheilu kuitenkin on se realitetti, jonka kanssa joudumme elämään, niin kaiketi sitten on järkevintä myös lähestyä siitä juuri sellaisena, eikä haihatella millään romantiikalla. Vain siksi puolusta tässä liigaa, sillä sen vähättlemisestä on nyt kuitenkin tullut jotenkin sellaista, joka ei ole enää lainkaan raiteillaan.
Jokainen on nähnyt kyllä, jos yhtään on seurannut, että ei Liiga ole ollenkaan niin huono sarja kuin uskotellaan, joten miksi rikkoa jotakin joka kuitenkin toimii edes sillä tavoin hyivin, että Suomi on kansainvälistä huippua juuri tällä hetkellä. On siis pakko myöntää, että jotkain hyötyäkin siitä liigasta on suljettunakin ollut, vaikka sen yrittäisikin itseltään kieltää.
Ja juuri tässä mielessä pitää asiat tehdä harkiten, eikä vain ilosta muutella asioita.
Ja edelleen, mun tehtävä ei ole otta kantaa siihen, miksi ei juuri yksikään mestisseura ole saanut puhuttua itselleen kunnaltaan, kaupungiltaan, liike-elämältään mitään tukea sen liigahaaveen toteuttamiseksi. Jos on ollut esittää hyvät suunintelmat ja hyödyt kaikille asianomaisille instansseille, niin varmastikin sitä tukea olisi saatu. Nyt on vaan tyydytty, ja kun tilaisuus tuli ns "hyökätä" alettiinkin syyttlemään vain sitä liigaa siitä omasta ahdingosta sekä kehittymättömästä toiminnastaan.
Mutta joo, kun nyt nousu on mahdollista, ja tuota osakemaksuaan vasten on kutienkin tarjolla sitä rahaa, niin ei kun hatutu kouraan ja sinne kuntien sekä sponssien jutulle, että tehkää meille halli ja antakaan rahaa, niin jo kohta täältä pesee.