Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 287 754
  • 11 231

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän ongelma on

a) palkanmaksukyvyn heikentyminen muita eurosarjoja vasten. Eli myös tason tippuminen huonompien ulkkareiden kautta sekä omien tähtien valumisena ulkomaille.
b) Ristiin pelaaminen aiheuttaa painetta ottaa riskejä, jotka vie koko idean saman sarjan sisällä tapahtuvasta tasonmittauksesta.

Pyörää ei kande yrittää keksiä uusiksi, kun parit toimivat mallit on olemassa. Toinen on se suljetun sarjan malli, jota nyt pyöritetään ja joka on omalta osaltaan ollut menestys (vaikka kuinka kinaa vastaan, niin Maju menestys näyttää, ettei se taso ole kovinkaan isosti kokonaiskuvassa laskenut) tai avoin malli, jossa noustaan ja pudotaan. Näissä malleissa Ruotsalaisten uusi malli näyttäis lyhyehkön otannan perustella taloudellisesti parhaalta molemmille sarjatasoille.
Se tosin vaatii ihan merkittävää kehitystä Mestisseuroilta. Siellähän se pienimmän pelaajabudjetin joukkue vetää kautta noin 600K masseilla. Ja niitä on siis vissiinkin vaan se yksi. Ja monella se huitelee siellä noin kahdessa millissä, ja puhutaan siis vain pelaajabudjetista.

Jos näihin lukuihin (edes lähelle) ei päästä, niin vaikka pelaajayhdistys sanoisi ja vaatisi mitä vaan, niin ei sinne mestikseen paljoa huippuja jää, tai jengi pelaa kuitenkin moodissa, jossa vain osalle maksetaan palkkaa. Tai ainakaan palkkaa jolla elää ilman kakkosduunia.

Liigajoukkueiden taas vähetessä suunnitelmian mukaisesti, ei välttämättä sielläkään perse kestä maksaa nelosen pelaajille 300K palkkoja, joten vuoto ulkomaille vain kiihtyy, ja varsinkin kun siellä alkaa uusia euroopan maita menemään muutenkin ohi palkanmaksussa.

Kyllä siellä saa vielä joku miettiä kuula punaisena tätä hommaa.
Ja voisihan se mestis nyt alkaa huvikseen pienen tasonmittaamisen Allsvenskanin seuroja vastaan, että millä tasolla täällä oikeastaan mennään. Jos vaikka osoittauutukin, että mestis on huikeassa kuosissa pelaajatasoltaan. Jotain turnauksia, jostakin rahasummasta (kun kerran katsomot vetää väkeä solkenaan) voisi järkkäillä näiden maiden alasarjojenkin välillä.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Hieman jo aiemminkin asiaa sivusin, mutta täällä haikaillaan Liigan pienentämistä 12 tai jopa 10 joukkueen kokoiseksi. Nyt kun Liigaa katsoo niin siellä jopa toiseksi viimeinen joukkue tällä hetkellä kykenee taistelemaan pudotuspelipaikoista. Liiga on todella tasainen. SaiPaa lukuunottamatta muut 14 seuraa ovat kyllä kilpailukykyisiä nyky-Liigaan. Se minun mielestäni kertoo, että Liiga voi olla noin nykykokoa tulevaisuudessakin. Se että Liigan kokoa haluttaisiin pienentää Mestiksen kilpailukyvyn lisäämiseksi on mielestäni väärin tai jotenkin ajatellaan, että pienemmässä Liigassa pelin taso olisi merkittävästi korkeampi. Karsinnat / varmanousu -mallit sen sijaan ovat se mitä nyky-Liiga tarvitseekin.
Kaudesta on pelattu edelleen alle puolet. Kuten aina ennenkin, niin pohjasakkien erot sääliviivaan turpoavat tässä seuraavan puolentoista kuukauden aikana niin, että kärkiukot myydään muualle, kun pelkoa putoamisesta ei ole. Niin se aina menee, eikä se muutu ennen kuin urheilullisiis palautetaan tähän yhtälöön.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu

Kuten sanoin niin kannatan karsintoja / varmanousu -järjestelmää. Se tuo sen kaivatun urheilullisuuden. Liigan koko sen sijaan on oikealla tasolla. Suurinpiirtein. Omasta mielestäni suomalaiselle kiekkoilulle on etu se, että Liiga on tasainen ja tiukkoja pelejä tulee laajalla rintamalla. Tämän vuoden Liiga on osoittanut, että se on mahdollista.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Hieman jo aiemminkin asiaa sivusin, mutta täällä haikaillaan Liigan pienentämistä 12 tai jopa 10 joukkueen kokoiseksi. Nyt kun Liigaa katsoo niin siellä jopa toiseksi viimeinen joukkue tällä hetkellä kykenee taistelemaan pudotuspelipaikoista. Liiga on todella tasainen. SaiPaa lukuunottamatta muut 14 seuraa ovat kyllä kilpailukykyisiä nyky-Liigaan. Se minun mielestäni kertoo, että Liiga voi olla noin nykykokoa tulevaisuudessakin.

Mitä väliä liigan tasaisuudella on, jos pelit ovat pääsääntöisesti aivan täyttä paskaa, josta hakemalla saa hakea jotain etäisesti jääkiekkoon liittyvää? Tämä johtuu liian suuresta joukkuemäärästä, jonka takia liigassa on suuri joukko pelaajia, joiden ei pitäisi olla lähelläkään liigakaukaloa. Paitsi pleksin toisella puolella.

Tämän pitäisi kuitenkin olla viihdettä, josta yleisö on valmis maksamaan.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Mitä väliä liigan tasaisuudella on, jos pelit ovat pääsääntöisesti aivan täyttä paskaa, josta hakemalla saa hakea jotain etäisesti jääkiekkoon liittyvää? Tämä johtuu liian suuresta joukkuemäärästä, jonka takia liigassa on suuri joukko pelaajia, joiden ei pitäisi olla lähelläkään liigakaukaloa. Paitsi pleksin toisella puolella.

Tämän pitäisi kuitenkin olla viihdettä, josta yleisö on valmis maksamaan.

Pelin tasaisuus tekee siitä katsojalle jännittävän. Pärjääkö omat vai viekö vieraat. Pelin tasoon vetoaminen on hyvin kalteva pinta, jossa huomataan ettei oikeastaan mikään koskaan ole hyvää vaan kaikki on paskaa. NHL:stä alkaen.

Lisäksi en usko, että joukkuemäärän vähentyessä hyvä pelaaja-aines mitenkään merkittävissä määrin tiivistyisi Liigaan vaan maksajan perässä juoksee kärkipelaajat ulkomaille ja Liigassa on töppöstä ja möttöstä joka tapauksessa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
12+12 varmasti olisi ehkäpä se paras ja myös realistisin malli nyt kun Espoo on taas hengissä ja Jokeritkin takaisin Suomen sarjoissa. 10+10 on vaikeasti toteutettavissa ja myös vaikeampi luoda systeemi pudotuspeleineen. 12 joukkueen sarjoissa kahdeksan menisi pudotuspeleihin ja viimeinen putoaisi suoraan ja toiseksi viimeinen karsisi. Tällä voitaisiin saada melkoista urheilun draamaa ja panoksellisia pelejä kaikille ihan runkosarjan loppuun asti. Tuolla systeemillä saadaan sellainen Mestiskin, että kyllä sitä kehtaa pelata. Eli paluu siihen, mikä aikoinaan romutettiinkin. Jonnet ei varmaan muista, mutta joku Hermeskin veti parin tonnin yleisömääriä aikoinaan ykkösdivisioonassa, joten nykyisessä Mestiksessäkin on seuroja, joilla on potentiaalia kasvaa selvästi, jos sarjaan saadaan kunnon eloa.

Mitään ristiinpelaamisia ei tarvita.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaudesta on pelattu edelleen alle puolet. Kuten aina ennenkin, niin pohjasakkien erot sääliviivaan turpoavat tässä seuraavan puolentoista kuukauden aikana niin, että kärkiukot myydään muualle, kun pelkoa putoamisesta ei ole. Niin se aina menee, eikä se muutu ennen kuin urheilullisiis palautetaan tähän yhtälöön.
No sinänsähän se lienee joukkueiden oikeus -piti siitä tai ei (en itsekään tykkää)- toimia taloutensa tueksi parhaaksi näkemällään tavalla. Se sitten taas on toisten liigajoukkueiden ongelma, että lähtevätkö tähän mukaan. Mielestäni kuitenkin tämäkin on parempi kuin se konkurssi. Näin itsekin tekisin, jos joutuisin joukkueen taloutta hoitamaan, ja niin tekisi aivan kaikki muutkin vaikka muuta väittäisivät. Ei kai kukaan huvikseen duunipaikkaansa alasaja jos se on vältettävissä. No kunhan ei mitään myy naapurin paskamaahan (itäpuoli).
 
Nigi

Jäsen
Mitä väliä liigan tasaisuudella on, jos pelit ovat pääsääntöisesti aivan täyttä paskaa, josta hakemalla saa hakea jotain etäisesti jääkiekkoon liittyvää?

No nyt on melkoinen kommentti. Siis pelit ovat aivan täyttä paskaa? Verrattuna mihin? KHL? NHL?

Tässä kommentissa haisee se, että kun Jokerit eivät ole mukana, niin kaikki on paskaa. Se, että tuosta laskettaisiin joukkuemäärää parilla jengillä, ei muuta tasoa ”aivan täydestä paskasta” konvehdiksi.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä väliä liigan tasaisuudella on, jos pelit ovat pääsääntöisesti aivan täyttä paskaa, josta hakemalla saa hakea jotain etäisesti jääkiekkoon liittyvää? Tämä johtuu liian suuresta joukkuemäärästä, jonka takia liigassa on suuri joukko pelaajia, joiden ei pitäisi olla lähelläkään liigakaukaloa. Paitsi pleksin toisella puolella.

Tämän pitäisi kuitenkin olla viihdettä, josta yleisö on valmis maksamaan.
Ja hyvin näyttävät maksavan tälläkin hetkellä. Yleisöä on, lipun hinnat korkeat, oheistuotteita myydään ja viihdettäkin on, pelaajia kehittynyt valmiiksi lähtemään maailmalle, maajoukkue voittanut vain liigapelaajilla maailmanmestaruuden, CHL voittojakin muutamia napattu matkan varrella, tasaisia otteluita, myytyjä TV-paketteja ym ym. Se, että sinä et tästä maksa, ei tarkoita etteikö muut niin tekisi, ja pitäisi liigaa ihan kovatasoisena sekä viihteenäkin.
Ja jos nyt jatketaan tuota paska-ajatustasi, niin tuskin se ainakaan paranee nostamalla sinne mestiksestä joukkueita nykyisten liigajoukkueiden tilalle, joten huono peruste muutokselle.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
12+12 varmasti olisi ehkäpä se paras ja myös realistisin malli nyt kun Espoo on taas hengissä ja Jokeritkin takaisin Suomen sarjoissa. 10+10 on vaikeasti toteutettavissa ja myös vaikeampi luoda systeemi pudotuspeleineen. 12 joukkueen sarjoissa kahdeksan menisi pudotuspeleihin ja viimeinen putoaisi suoraan ja toiseksi viimeinen karsisi. Tällä voitaisiin saada melkoista urheilun draamaa ja panoksellisia pelejä kaikille ihan runkosarjan loppuun asti. Tuolla systeemillä saadaan sellainen Mestiskin, että kyllä sitä kehtaa pelata. Eli paluu siihen, mikä aikoinaan romutettiinkin. Jonnet ei varmaan muista, mutta joku Hermeskin veti parin tonnin yleisömääriä aikoinaan ykkösdivisioonassa, joten nykyisessä Mestiksessäkin on seuroja, joilla on potentiaalia kasvaa selvästi, jos sarjaan saadaan kunnon eloa.

Mitään ristiinpelaamisia ei tarvita.
Mä laittaisin tän muotoon 14 + 10. Liigassa on pakko olla enemmän kuin 10-12. Näin saadaan sinne järkimäärä pelejä, kun taas mestispuolella ne vähenisi, josta syntyisi säästöjä kuluissa, kuin myös saisi sitä sinne itskettyä lepoaikaa, ennen sen mahdollisen liigajoukkueen kohtaamista karsinnoissa. Tällä vältetään myös liigaotteluiden liian peineksi putoaminen, sekä niiden saatanallisten kaudenaikaisten ottelusarjojen pelaaminen samoja joukkueita vastaan. Lisäksi tämä pitää riittävän määrän taloudellisesti vahvoja joukkueita oikealla puolella tuota rajaviivaa. Se sitten, että miten nousu toteutetaan, että onko suora nousu vai karsinta, niin se on mulle sinänsä ihan sama, mutta itse kannatan karsintaa, jotta joukkue näyttää olevansa valmis liigaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ja hyvin näyttävät maksavan tälläkin hetkellä. Yleisöä on, lipun hinnat korkeat, oheistuotteita myydään ja viihdettäkin on, pelaajia kehittynyt valmiiksi lähtemään maailmalle, maajoukkue voittanut vain liigapelaajilla maailmanmestaruuden, CHL voittojakin muutamia napattu matkan varrella, tasaisia otteluita, myytyjä TV-paketteja ym ym. Se, että sinä et tästä maksa, ei tarkoita etteikö muut niin tekisi

Jos kaikki on niin hyvin, niin miksi sitten liigan yleisömäärät laahaavat ja laskevat käytännössä kaikkialla muualla kokoajan, jos ei huomioida Nokia-areenan tuomaa lisäystä, joka nostaa keskiarvoa?

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Ja niin liigan kultapossukerholle on käynyt aikoja sitten.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos kaikki on niin hyvin, niin miksi sitten liigan yleisömäärät laahaavat ja laskevat käytännössä kaikkialla muualla kokoajan, jos ei huomioida Nokia-areenan tuomaa lisäystä, joka nostaa keskiarvoa?

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Ja niin liigan kultapossukerholle on käynyt aikoja sitten.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Just. Onko täällä minkäänlaista luetun ymmärtämisen taitoa?

Asia on helppo kääntää positiiviseksi liigan toimesta, kun se kerrotaan julkisuuteen noin. Tuossa kun otat huomioon Nokia-Areenan ja yleisömäärän laskemiseen liittyvän muutoksen, että määrään lasketaan kaikki myydyt liput, toisin kuin aiemmin, niin saahan mustan värjättyä valkoiseksi liigan lämpimässä ofiisissa.

Tässä yksi hyvä esimerkki, mikä totuus oikeasti on:

Eli kaikki on aivan loistavasti. Työ, se jatkuu.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
b) Ristiin pelaaminen aiheuttaa painetta ottaa riskejä, jotka vie koko idean saman sarjan sisällä tapahtuvasta tasonmittauksesta.

Avaas tätä pikkaisen lisää. Mille joukkueille esim. tuollaisessa oletetussa 9+9 ristiinpeluu mallissa tulisi paineita ottaa riskejä? Jos vaikka joukkueet jaettaisiin tämän päivän runkosarjasijoitusten mukaan tuollaiseen 9+9 malliin, niin näyttäisi tältä

Ilves
Tappara
HIFK
Kärpät
KalPa
Jukurit
JYP
Pelicans
Ässät

Lukko
TPS
Sport
HPK
KooKoo
SaiPa
IPK
Ketterä
JoKP

Eli jos alemmastakin ryhmästä on mahdollisuus päästä pudotuspeleihin, niin mille seuralle tässä mallissa syntyisi paineita ottaa riskejä ja miksi?

Meinaa vaikka joukkue tippuisi tuohon alempaan ryhmään, niin se olisi kuitenkin ihan eri tason kilpailu (jo ristiinpelaamisen muodostaman kilpailullisen haasteen takia), kuin Mestis ja edellytykset tehdä asioita olisi myös aivan eri tasolla, kuin Mestiksessä. Vai tarkoitatko kenties, että alemman ryhmän joukkueet joutuisivat kokemaan paineita riskinottoon ja jos, niin miksi? Ristiinpeluista huolimatta alemman ryhmän kolme parasta pääsisi esim. 12 joukkueen pudotuspeleihin, jolloin ei olisi mitään järkeä koota joukkuetta suhteessa ylemmän ryhmän joukkueisiin vaan nimenomaan suhteessa alemman ryhmän joukkueisiin.

Okei tässä kyseisessä esimerkissä tossa alemmassa ryhmässä olisi "massijoukkueita" Lukko ja TPS, mutta koska kolme pääsisi pudotuspeleihin, niin heikomman resurssien joukkueiden kannattaisi rakentaa joukkueensa suhteessa tuohon alemman ryhmän potenttiaalisiin kolmospaikan joukkueisiin ja sillä voi sitten päästä kevään peleihin ja mahdollisesti jopa nousta ylempään ryhmään, vaikkei mitalipeleihin riittäisi tekeminen.
 
marso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
12 olisi mielestäni pääsarjaan hyvä määrä. Runkosarjan voisi vaikka jakaa neljän täyden kierroksen jälkeen kahteen jatkosarjaan, jotka pelattaisiin kaksinkertaisina. Runkosarjaan tulisi näin 54 peliä. Alemman jatkosarjan kaksi parasta puolivälieriin ja kaksi huonointa pelaavat putoamissarjan, jonka häviäjä putoaa sarjatasoa alemmas. Ylemmässä sarjassa ratkottaisiin kotiedut ja runkosarjan voitto.

Divarissa/mestiksessä/liigaB:ssä olisi samoin 12 joukkuetta. Sarjassa ei välttämättä olisi kaikki joukkueet täynnä ammattilaisia, mutta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pitää mielestäni olla tilaa vähän värikkäämmälle porukalle, jotta harppaukset eri sarjatasojen välillä eivät kasva liian suuriksi.

12 joukkueen pääsarjaan noustessa sarjapaikan säilyttäminen on huomattavasti helpompaa kuin 10 joukkueen sarjaa noustessa. Hissiliikkeen välttäminen ei ole tietenkään tuolloinkaan itsestäänselvyys, mutta pienemmässä sarjassa nousijalla on todella ahdasta.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Tämän vuoden Liiga on osoittanut, että se on mahdollista.
Tämän vuoden liiga on osoittanut sen mitä aiemminkin eli liigan tasaisuus säilyy joskus puoleen väliin runkosarjaa.

Mielestäni kuitenkin tämäkin on parempi kuin se konkurssi.

Miksi seurat menisivät pudotessaan konkurssiin, jos/kun sarja olisi oikeasti auki? Ihan vilpittömästi kysyn. Onko niin, että Jokereiden kaltaista yleisöä ei saisi, jos liigaan pääsisi suoraan voittamalla Mestiksen tai mahdollisesti myös karsintojen kautta.
 
Nigi

Jäsen
Ensinnäkin, miten Jokerit liittyy millään tavalla tähän asiaan?

Siten, että tämä mielipide Liigan tasosta tuli Jokerien kannattajan näppäimistöltä. Tällainen kommentti kuin:

Pelit, josta hakemalla saa hakea jotain etäisesti jääkiekkoon liittyvää

on aivan höpöpuheita, josta paistaa selvästi läpi paha olo Liigaa kohtaan. Mihin näissä puheissasi vertaat Liigaa? Kiinnostaisi tietää mikä on sinulle se sarja, missä näkee näitä jääkiekkoon liittyviä juttuja.

Uskot siis, että nykyisessä tilassa, jossa pelistä saa oikein hakemalla hakea jotain edes etäisesti jääkiekkoon liittyvää muuttuu jääkiekkojen jääkiekoksi, kunhan vain muutama seura tiputetaan pois?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
ei olisi mitään järkeä koota joukkuetta suhteessa ylemmän ryhmän joukkueisiin vaan nimenomaan suhteessa alemman ryhmän joukkueisiin.
Ei olisi järkeä… Missä todellisuudessa näin kävisi? Kysynpähän vaan.

Halu menestyä siä pleijareissa ajaa kilpavarusteluun. Paine pärjätä top9:lle ajaa kilpavarusteluun. Rajalla erityisesti.

Erikseen pelatessa ei paineita voittaa korkeamman sarjatason joukkuetta ole. Heti kun pelataan ristiin tai alemmasta pääsee ylemmän peliajreihin, rahoituskriisi on vain ajan kysymys.

Onko olemassa oikean elämän esimerkkejä, jossa sarjajärjestelmässä, jossa olisi mahdollisuus "siirtyä" ylempiensä kanssa pelaamaan kannusta? Itse en tunne tämmöstä, ja sille lienee syynsä, ettei sellaisia järjestelmiä ole rakennettu edes bisnesvetoisiin ameriikansajoihin.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei olisi järkeä… Missä todellisuudessa näin kävisi? Kysynpähän vaan.

Halu menestyä siä pleijareissa ajaa kilpavarusteluun. Paine pärjätä top9:lle ajaa kilpavarusteluun. Rajalla erityisesti.

Erikseen pelatessa ei paineita voittaa korkeamman sarjatason joukkuetta ole. Heti kun pelataan ristiin tai alemmasta pääsee ylemmän peliajreihin, rahoituskriisi on vain ajan kysymys.

Onko olemassa oikean elämän esimerkkejä, jossa sarjajärjestelmässä, jossa olisi mahdollisuus "siirtyä" ylempiensä kanssa pelaamaan kannusta? Itse en tunne tämmöstä, ja sille lienee syynsä, ettei sellaisia järjestelmiä ole rakennettu edes bisnesvetoisiin ameriikansajoihin.

Toki halu menestyä pleijareissa ajaa kilpavarusteluun, mutta niin se tekisi joka ikisessä mallissa. Eli ei tämä malli mitenkään erikseen luo ylimääristä painetta tuollaiseen ja siten sellainen väite juuri tätä mallia vastaan tuntuu kummalliselta.

Toki joku alemman ryhmän joukkue voi kokea painetta pärjätä top9 joukkueille, mutta koska siinä alemmassa ryhmässä mentäisiin kevään pudotuspeleihin suhteessa toisiin alemman ryhmän joukkueisiin, niin mitään järkeä tuollaisessa ei olisi.

Ja toki joukkue joka aloittaa kautensa alemmasta ryhmästä, voi laittaa Suomen mestaruuden tavoitteekseen (ja panostaa joukkueeseen sen mukaan), mutta aivan samalla tavalla CHL:ään osallistuva suomalaisseura voisi tuolla "halu menestyä" perusteella lähteä kauteen 10 miljoonan pelaajabudjetilla, koska Sveitsissä ja Saksassakin on sellaisia. Toistaiseksi tällaisia peliliikkeitä ei kuitenkaan olla nähty, joten en näkisi mitään syytä, miksi vauhtisokeus iskisi sitten tuollaisessa 9+9 mallissa, joka rakennettaisiin juuri sen takia, että oman tasoiset seurat pelaisivat enemmän keskenään.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
”Mestis-seurat kokevat tämän johtuvan vuosien ajan kestäneestä yksipuolisesta toiminnasta, jossa kaikki Liigan ulkopuoliset organisaatiot on jätetty oman onnensa nojaan.”

Tällaiset lausunnot antavat ikävä kyllä aika ressukka-kuvan Mestis-seuroista. Kyse on liiton alaisesta sarjasta ja seurojen organisaatiot ovat käsittääkseni täynnä ihan toimintakykyisiä henkilöitä; mitä ihmettä tuolla ”oman onnen nojaan” -kohdalla edes tarkoitetaan? Mestis-seuroilta on jollain tavalla estetty hyvän duunin tekeminen ja mahdollisuus kehittää omaa toimintaa sekä luoda arvoa sarjalle ja seuroille sen oman hyvän duunin kautta?

Aina ihmetyttänyt Mestis-yhteisön surkea itsetunto ja oman tuotteen mollaaminen; kaikki toiminnan arvo on sidottu mahdollisuuteen päästä sarjasta pois Liigaan sen sijaan, että keskityttäisiin luomaan Mestiksestä itsessään kiinnostava ja laadukas tuote. Ripaus self-help -ajattelua ja oman arvon tunnetta tekisi Mestis-seuroille ja -yhteisölle hyvää jatkuvan itsesäälin ja omien vaikutusmahdollisuuksien lyttäämisen sijasta.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
”Mestis-seurat kokevat tämän johtuvan vuosien ajan kestäneestä yksipuolisesta toiminnasta, jossa kaikki Liigan ulkopuoliset organisaatiot on jätetty oman onnensa nojaan.”

Tällaiset lausunnot antavat ikävä kyllä aika ressukka-kuvan Mestis-seuroista. Kyse on liiton alaisesta sarjasta ja seurojen organisaatiot ovat käsittääkseni täynnä ihan toimintakykyisiä henkilöitä; mitä ihmettä tuolla ”oman onnen nojaan” -kohdalla edes tarkoitetaan? Mestis-seuroilta on jollain tavalla estetty hyvän duunin tekeminen ja mahdollisuus kehittää omaa toimintaa, luoda arvoa sarjalle ja seuroille sen oman hyvän duunin kautta?

Aina ihmetyttänyt Mestis-yhteisön surkea itsetunto ja oman tuotteen mollaaminen; kaikki toiminnan arvo on sidottu mahdollisuuteen päästä sarjasta pois Liigaan sen sijaan, että keskityttäisiin luomaan Mestiksestä itsessään kiinnostava ja laadukas tuote. Vähän sitä kuuluisaa self-help -ajattelua ja oman arvon tunnetta tekisi Mestis-seuroille ja -yhteisölle hyvää jatkuvan itsesäälin ja omien vaikutusmahdollisuuksien lyttäämisen sijasta.

Tämä tuntuu kyllä itsestäkin varsin kummalliselta. Täällä tunnutaan olevan valmiita räjäyttämään Liiga säpäleiksi, joka kuitenkin toimii hyvin ja kerää suomalaisessa mittakaavassa täysin poikkeukselliset määrät rahaa vuosittain. Mutta samalla kun tuo hyvin toimiva Liiga oltaisiin valmiita räjäyttämään säpäleiksi, niin samaan aikaan kitistään siihen malliin, että Mestis olisi joku pyhä lehmä ja siihen ei sitten suurin surminkaan saa koskea. Siis tuote, joka on jo parisenkymmentä vuotta ollut enemmän ongelma kuin ratkaisu Suomikiekossa.

Eli jos Suomeen saataisiin rakennettua jonkinlainen kaksiportainen Liiga, niin kyllä siinä vaiheessa voitaisiin Mestis brändi ihan tylysti heittää roskiin, täysin tarpeettomana ongelmajätteenä ja Liigan alapuolelle voisi sitten kehittää niin ikään kaksiportaisen Suomi-sarjan. Näiden kahden (tai näkökulmasti riippuen neljän) portaan alla voisi sitten olla 1. divisioona, 2.divisioona ja niin edelleen.

Meinaa vaikka täällä kuinka jeesusteltaisiin, niin kyllähän varmasti suurimmalle osalle suomalaisista kiekkokuluttajista ensimmäinen mieleyhtymä termistä Mestis on luultavasti negatiivinen, eikä positiivinen. Eli jos Suomikiekkoon oltaisiin nyt sitten tekemässä jotain isompaa rakennemuutosta, niin kyllä siinä samalla kannattaisi sitten pohtia, että onko järkeä jatkaa Mestis brändillä. Sillä kun lähdettäisiin vääjäämättä historiallisella painolastilla takamatkalta, kun uutta tuotetta koitettaisiin yhteistyökumppaneille myydä. Suomi-sarja brändillä päästäisiin Liigan alapuolelta todennäköisesti ikäänkuin puhtaalta pöydältä liikkeelle.

Ja kun mietitään seurojakin, niin kyllähän useampi silloin vuosituhannen vaiheessa halusi uusia logonsa. HPK:lla oli se ihme kypärä viritys, Lukolla kettu, IFK:lla se joku punainen kissapeto ja niin edelleen. Eikös likimain jokainen ole palannut vanhaan? Meinaa eikös Mestis brändikin ole tuon saman aikakauden tuotos? Eli jos tosiaan joku isompi rakennemuutos saataisiin Suomessa aikaan, niin olisiko silloin myös aika päästää Mestis brändi eläkkeelle?
 
Viimeksi muokattu:

Motti-Masa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, PeTo
”Mestis-seurat kokevat tämän johtuvan vuosien ajan kestäneestä yksipuolisesta toiminnasta, jossa kaikki Liigan ulkopuoliset organisaatiot on jätetty oman onnensa nojaan.”

Tällaiset lausunnot antavat ikävä kyllä aika ressukka-kuvan Mestis-seuroista. Kyse on liiton alaisesta sarjasta ja seurojen organisaatiot ovat käsittääkseni täynnä ihan toimintakykyisiä henkilöitä; mitä ihmettä tuolla ”oman onnen nojaan” -kohdalla edes tarkoitetaan? Mestis-seuroilta on jollain tavalla estetty hyvän duunin tekeminen ja mahdollisuus kehittää omaa toimintaa sekä luoda arvoa sarjalle ja seuroille sen oman hyvän duunin kautta?

Aina ihmetyttänyt Mestis-yhteisön surkea itsetunto ja oman tuotteen mollaaminen; kaikki toiminnan arvo on sidottu mahdollisuuteen päästä sarjasta pois Liigaan sen sijaan, että keskityttäisiin luomaan Mestiksestä itsessään kiinnostava ja laadukas tuote. Ripaus self-help -ajattelua ja oman arvon tunnetta tekisi Mestis-seuroille ja -yhteisölle hyvää jatkuvan itsesäälin ja omien vaikutusmahdollisuuksien lyttäämisen sijasta.
Se tarkoittaa sitä, että imuroitiin kolme vahvinta joukkuetta Liigaan antamatta mitään tilalle. Sen pitäisi mennä niin, että Mestiksen voittaja nousee Liigaan ja Liigan viimeinen tippuu alas. Ja Mestiksen toinen karsii. Eli näin olisi Jukureiden ja KooKoon ja Sportin pitänyt pyrkiä Liigaan. Näin meillä säilyisi myös toinen kovahko kiekkosarja. Jääkiekkoliitto on jättänyt pääsarjansa oman onnensa nojaan, kun se on ajanut Liigan etua eikä oman sarjansa etua. Jääkiekkoliiton pitäisi vaatia, että pääsarjan alla on toinen kova sarja ja joukkueet vaihtavat pelaamalla paikkaa sarjojen välillä. Nyt kun Mestiksestä ei voi kohtuullisin ehdoin nousta ylös, ei sarja kiinnosta yleisöä eikä sponsoreita. Siksi sarja on tuuliajolla ja jätetty oman onnensa nojaan.
 
Viestisi ilmentää juuri sitä ajattelua, jota en ymmärrä: kaikki Mestis-tuotteen arvo sidotaan mahdollisuuteen nousta pois sarjasta sen sijaan, että pyrittäisiin näkemään ja luomaan ensisijaisesti arvoa itse Mestikselle kilpailuna ja Mestis-mestaruudelle.

Kun yhteisö ja seurat itse rummuttavat, että Mestiksellä ei kilpailuna ole mitään arvoa ilman nousumahdollisuutta niin luonnollisesti myös sarjan ulkopuoliset tahot, yleisö ja sponsorit näkevät sen seurauksena sarjan arvottomana.

Toimii ihan yksilötasollakin: jos viestit joka suuntaan, että hei olen arvoton luuseri ilman mahdollisuuksia oman tilanteen parantamiseen, niin arvaa mitä, muut todennäköisesti suhtautuvat sinuun arvottomana luuserina.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös