Missä kohtaa siitä ensimmäisestä sulkemisesta alettiin keskustella ja missä kohtaa se oli virallista julkistusta (huhtikuu 2000) vailla käytännössä varmaa?
Tämä on oma mielenkiintoinen kokonaisuutensa, joka on keskusteluissa vähemmän esillä. Päätös sarjan sulkemisesta ei joka tapauksessa ollut mikään hetken mielenjohde vaan enemmänkin pitkällisen kehityskaaren tulos. Suljetun sarjan mahdollisuutta väläyteltiin esim. Kiekkolehdessä jo kaudella 1985-86 ja myöhemminkin samalla vuosikymmenellä, joskin aihetta käsitelleissä artikkeleissa todettiin yleensä, ettei aika ollut "kypsä" sellaiseen.
1990-luvun alun dramaattinen lama ajoi useat kilpavarustelukierteessä olleet seurat henkihieveriin sekä monia näistä konkursseihin niin SM-liigassa kuin ykkösdivisioonassa. Huoli liigaseurojen tilanteen heikkenemisestä näkyy vuosikymmenen alun karsintajärjestelmistä. Kun juuri ennen lamaa (keväällä 1991) sarjasta oli pudonnut suoraan yksi joukkue (SaiPa) ja toiseksi viimeinen joutunut karsintaan, luovuttiin suorasta putoamisesta vuotta myöhemmin, ja laman keskellä 1992 tehtiin päätös liigasta karsimaan joutuvien joukkueiden määrän pudottamisesta vain yhteen joukkueeseen. Liigaseuroilla oli toiveita sulkea sarja jo tuolloin, mutta yhden joukkueen karsimaan joutuminen oli eräänlainen kompromissi divariseurojen (tai niitä edustaneen Sarjaseurat ry:n) kanssa.
1990-luvulla jääkiekko alkoi suhteellisen nopeasti muuttua ammattimaisemmaksi. Viranomaistahot olivat jo vuosien ajan kiinnittäneet huomiota pelaajien asemaan. Nämähän eivät virallisesti olleet työntekijöitä: heille oli jo vuosikymmenten ajan maksettu pelaamisesta palkkioita eikä palkkaa (johon sisällytetään työnantajalle kuuluvat sosiaaliturvamaksut). Syyskuussa 1994 vakuutusoikeus (korkein päättävä elin työeläkeasioissa) teki syyskuussa ennakkopäätöksen, jonka mukaan palkkaa/palkkioita ja ns. ”pinnarahoja” vähintään 56 640 markkaa vuodessa seuraltaan saava pelaaja on työsuhteessa seuraansa. Käytännössä kaikki SM-liigapelaajat ansaitsivat mainittua summaa enemmän. Edellämainittu lama ja pelaajien asemaan muuttuminen vaikuttivat voimakkaasti liigaseurojen haluun sulkea sarja. Haluttiin ehkäistä kehitys, jossa seurat elävät yli varojensa ja toisaalta suojata sekä yritysten (=seurojen) että niiden työntekijöiden (=pelaajien) asemaa. Ajateltiin, että vakaat työnantajat ovat pidemmällä aikavälillä myös pelaajien etu.
Maailmanmestaruutta (1995) seuranneen jääkiekkobuumin ja Bosman-päätöksen (1995-96) jääkiekkomaailman markkinat alkoivat vähitellen ylikuumentua. Varsinkin pienemmät liigaseurat (kuten JYP ja etenkin KalPa) ajautuivat pahoihin talousvaikeuksiin menojen kasvettua lyhyessä ajassa erittäin dramaattisesti. Jääkiekon suosiosta huolimatta monien seurojen tulopuoli sakkasi samaan aikaan, kun mainittu Bosman-päätös oli kieltänyt EU:n sisäiset siirtokorvaukset pelaajasopimuksen umpeuduttua. Monet seurat olivat laskeneet talouttaan näiden korvausten varaan.
Päätös liigan sulkemisesta syntyi jossain vaiheessa kauden 1999-2000 kuluessa. Kärppien nostaminen nostaminen pääsarjan 13:nneksi joukkueeksi sarjan pistäminen säppiin kolmeksi kaudeksi (kuten alkuperäinen päätös oli) vaikutti (varmaankin) luontevalta päätökseltä, koska muilla divariseuroilla toiminta ei tuossa vaiheessa ollut "liigaorientoitunutta". Liigassa haluttiin myös antaa seuroille aikaa tervehdyttää talouttaan, ja toisaalta välttää lokakuussa 1998 ollut tilanne, jossa yksi liigaseura oli lähellä lopettaa kauden kesken (tällaisen vyyhdin selvittäminen olisi aiheuttanut merkittäviä taloudellisia menetyksiä muille seuroille sekä ollut melkoinen imagotappio koko liigatuotteelle). Ajateltiin myös, että jääkiekkoon on hankalampi saada sijoittajia, jos huonoimmassa tapauksessa joukkue alisuorittaa, putoaa sarjasta ja menee konkurssiin. Sijoitusten arvo putoaisi siis tässä tapauksessa lyhyessä ajassa nollaan. 1990-luvullahan käytössä ei ollut minkäänlaisia "sateenvarjorahastoja", jolla pudonneen seuran elinvoimaa (ja jopa olemassaoloa) olisi voitu turvata.
Vaikka alemmalla tasolla liigan sulkemista luonnollisesti vastustettiin, on mielenkiintoista havaita, että kannatusta suljetulle sarjalle tuli jopa vähän yllättäviltäkin tahoilta, ainakin yksittäisinä heittoina. Esim. 1990-luvulla KooKoon valmentajana toiminut Esa Siren hehkutti järjestelmää, jossa ammattilaiset pelaisivat pääsarjassa ja puoliammattilaiset/amatöörit kakkostasolla. Hän toivoi myös alemman pelien keskittämistä viikonloppuihin, jolloin nuoret pelaajat pystyisivät viikolla keskittymään paremmin opiskeluihinsa.
Kovin äänekästä vastustusta sarjan sulkeminen ei tuoreeltaan tuonut - ehkä sosiaalisen median rajallisuuskin vaikutti siihen - koska systeemi tosiaan luotiin alunperin vain kolmen kauden ajaksi. Ihmetystä se toki herätti.