Samaa mieltä siitä, että pienpuoluetentti on monella tapaa paljon mielenkiintoisempi kuin isojen puolueiden puheenjohtajien tentit. Pienpuolueet myös tarjoavat niin laajan kattauksen erilaisia poliittisia vaihtoehtoja ja ideologioita, että jokaiselle potentiaaliselle äänestäjälle luulisi joku sopiva löytyvän. Kirjoitin enemmän omia ajatuksiani pienpuoluetentistä tänne:
Eduskuntaan pyrkivät pienpuolueet
Sellainen vinkki vielä vaalitenttien seuraajille, että kannattaa etsiä myös sellaisia isojen puolueiden tenttejä, joissa ovat puhumassa muut kuin puolueiden johtohenkilöt. Tällöin keskustelujen taso on yleensä paljon parempaa kuin puheenjohtajien välisissä kilpaa huuteluissa. Esimerkiksi tässä Länsiväylän vaalipaneelissa vähemmän tunnetut ehdokkaat keskustelevat keskenään ihan järkevästi:
Jengirikollisten rangaistukset jakoivat ehdokkaita Länsiväylän vaalipaneelissa – "Lähden vahvasti haastamaan..."
Jep, ja puoluepolitiikassa on tapahtunut sadan vuoden aikana hyvin merkittävää monimutkaistumista suhteessa siihen, miten puolueen edustamat asiat tietyllä kentällä määritellään. Eli, jos poliittisella pronssikaudella voitiin puolueet sijoittaa janalle, eli toiseen päähän oikeisto, toiseen vasemmisto ja ihmiset äänestivät ehdokkaitaan näillä periaatteilla. Sijainti janalla määritettiin suhteessa isoon kuvaan eli talousjärjestelmään. Toiset olivat sosialisteja, toiset ei-sosialisteja. Ja jotenkin silloin tiesi, mitä joku ihminen eri asioista ajattelee, jos tiettyyn puolueeseen kuului. Puolueet olivat ikään kuin pikkukauppoja, joista sai vain rajatun määrän asioita.
Kuva alkoi pikku hiljaa monimutkaistua. Arvot alkoivat vaivihkaa hiipiä politiikkaan, en tietenkään väitä, etteikö sosialisti käsittänyt tiettyjä asioita omaan arvoperheeseensä kuuluviksi. Kuten että olet duunari, joka diggaa Neuvostoliittoa ja ruumiillinen työ on sinulle ylin arvo. Joka tapauksessa, voitiin pikku hiljaa siirtyä nelikenttään ja 2D-maailmaan. Politiikka alkoi kadota politiikasta, sijaan astuivat erilaiset preferenssit. Tämä korostui sosialismin romahduksen jälkeen. Ihmiset alkoivat miettiä, miten perustelen olevani vasemmistoa, jos usko sosialismiin on kadonnut. Puolueista tuli isompia kauppoja, lopulta aatteen supermarketteja.
Ja niin sijaan astuivat pikemminkin elämäntapasosiologiaan liittyvät määritteet. Joku on arvokonservatiivi, mutta talousliberaali. Tätä kenttää voidaan edelleenkin käyttää ihan hyvin luokitteluun, kuten teetkin tuossa. Tietyssä mielessä se kattaa jotakin poliittisesta kentästä ja suurinpiirtein antaa kuvan siitä, miten poliittiset aatteet sijoittuvat tietyllä kentällä. Vaan on sitten puolueita, jotka eivät halua sijoittaa itseään "perinteiseen" 2D-kenttään, vaan vaativat lisää ulottuvuuksia.
Silloin kuvaan astuu 3D-mallinnus. Eivät ole olemassa pelkästään arvot ja talous, vaan arvot saattavat lyödä toisiaan niin vahvasti korville, että täytyy löytää uusia ulottuvuuksia politiikan kenttää kuvaamaan. Esimerkkinä tästä persut: puolue on nykyisin talousliberaali noin keskimäärin, soinilaisia lienee jo aika vähän eliitissä. Ja puolue on keskimäärin arvokonservatiivinen, eli pitää kiinni tietyistä perheeseen ja sukupuoleen liittyvistä arvoista. Mutta sitten kuvaan mukaan astuu myös kolmas dimensio, suhde maahanmuuttoon.
Onko suhde maahanmuuttoon jotakin sellaista, mitä ei enää voi kuvatakaan 2D-kentässä? Periaatteessa talousliberaali kannattaa työperäistä maahanmuuttoa melko laajalti. Tarvitaan vain kotoutusta ja niin hyvinkin erilaisista kulttuureista lähtöisin oleva kelpaa meille siivoojaksi. Capitalism rules Ok? Mutta jos maahanmuuttoon liittyykin muita arvoperäisiä tekijöitä ja se on tärkeä kysymys, silloin tarvittaisiin yksi ulottuvuus lisää. Nimittäin konservatiivi saattaa hyvinkin arvostaa maahanmuuttajien panosta tai sitten ei.
Oma argumenttini lähtee siitä, että syöksymme politiikassa 3D:n yli 4D-maailmaan ja samalla kuvauskykymme ulottumattomiin. Miksi esimerkiksi maahanmuutto olisi jokin perustava ulottuvuus, joka määrittäisi aatteellista lokaatiotamme jossakin kuutiossa. Entäpä suhde ilmastonmuutokseen? Tai eläinsuojeluun? Ydinvoimaan? Maaseutuun? Mitäpä olisi hyvinvointivaltion idea? Tosin viimeinen ei jaa ihmisiä Suomessa, vain Liberaalipuolue näyttää kannattavan yövartijavaltiota ja tämä on täysin marginaalinen tekijä meillä.
Ulottuvuuksiksi voidaan määritellä myös vaikkapa erilaiset kulutustottumukset, suhde Venäjään, armeijaan, YK:n ja niin edelleen. Tarvitaan vain huolellista uudelleenmäärittelyä, tiettyä klusteroimista ja taas meillä on käsillä uusi ulottuvuus, jossa voisimme mitata puolueen aatepohjan sijoittumista politiikan kentällä. Asiaa monimutkaistaa entisestään se, että on varmaan aika paljon tuulitunneleita, jotka eivät äänestä puoluetta, vaan ehdokasta. Tällöin suistutaan pois aatteiden kentältä, mutta myös tietty puolue saa ansaitsematonta arvonnousua, kun sattuu olemaan paljon tarjolla hyvännäköisiä ehdokkaita.
Yksi ratkaisu kuvaamaani pulmaan on se, että valitaan useita tekijöitä, joita kuvataan nelikentän avulla eli tehdään useita nelikenttiä eri tekijöillä. Verrataan myös vaikkapa talousliberaalia ja eläinsuojelua yms. Näin saataisiin monipuolisempi kuva puolueiden paikasta aatteellisella kentällä. Eikä janakaan ole poissa käytöstä, koska on kumpujen yössä edelleen ihmisiä, jotka hahmottavat politiikan kentän perinteisesti ja äänestävät, kuten suvussa ollaan totuttu äänestämään. von Rettig ei äänestä vihervassaria, vaikka asuisi vuokrayksiössä Jakomäessä ja omistaisi vain ruohoviljelmän kylpyammeessa. Ja päinvastoin, Paasio on demari, vaikka parin miljoonan osakesalkku on paisunutkin viiteen miljoonaan.
Toisin sanoen, kytkös aatteeseen on monella äänestäjällä varsin löyhä. Se voi olla huonosti artikuloitu, toisinaan kuitenkin täysin riittävä. Jos vihaat maahanmuuttajia ja se on tärkein asia sinulle, silloin vaihtoehtoja ei puolueista ole kovin montaa. Mutta kun tuossa sinimustien tapauksessakin on monta erillistä tekijää, jotka repivät äänestäjää eri suuntiin, niin valinnan vaikeus on ilmeinen. Mielestäni noissa natseissa oli yllättävää Venäjä-vastaisuus. Tämä ilmeisesti jakaa "äärioikeistoa" melko lailla. Voit kannattaa hyvinvointivaltiota, vastustaa Ukrainan auttamista, mutta kuitenkin panostaa paljon omaan puolustuskykyyn. Rautaa rajalle, on tavallaan perinteinen äärioikeiston idea Suomessa. Ano Turtiainen lienee asiasta eri mieltä.
Puolueiden luokittelussa yhden asian liikkeet ovat tavallaan myös antoisia. Pienellä puolueilla ei riitä energiaa kovin laajoihin yhteiskuntapoliittisiin kannanottoihin. Siksi vaikkapa eläinsuojelu on kysymys, jonka kautta kaikki muut kysymykset nähdään. Hyödyttääkö tämä ja tämä asia eläinsuojelun asiaa. Muista kannanotoista voidaan hahmottaa puolueen sijoittumista poliittiseen kenttään. Juuri eläinsuojeluun keskittyvä ryhmä on kuitenkin hankalaa sijoittaa kenttään, jos juuri tätä ulottuvuutta ei sijoittelussa huomioida. Joudutaan tavallaan arvaamaan loput: itse sijoittaisin ko. puolueen vihervasemmistoon, mutta tähän joukkoon voi mahtua varsin toisentyyppisiäkin näkemyksiä yhteiskunnasta.
Eläinsuojelu voisi olla myös pitkästyneen yläluokkaisen svenska talande bettre folkin naispuolisen jäsenen harrastus. Jolloin saattaakin äänestää tätä puoluetta, kun on tympääntynyt RKP:n. Ehkäpä näin syntyi aikoinaan Vihreä liikekin. Porukkaan houkuteltiin kaikkia luonnonsuojelusta innostuneita, kunnes huomattiin, että heidän yhteiskunnalliset näkemyksensä talous-akselilla poikkeavat radikaalisti toisistaan. Pidän suurena saavutuksena sitä, että Vihreät jotenkin onnistuivat integroimaan taistolaiset ex-kommunistit samaan syssyyn hyvinkin koulutettujen ja pärjäävien cityvihreiden kanssa. Joilla ei ole mitään vaikeuksia tuprutella ilmastoa uudella katumaasturilla lipuen. Mutta luonto on enemmän kuin eläimet, joten ehkäpä Eläinoikeuspuolue ei vain nouse eduskuntaan asti. Varsinkaan kun eläimet eivät saa äänestää: miljoona kärpästä ei voi olla väärässä.
Joka tapauksessa, poliittisen kentän analyysi on huomattavan vaikeaa, siksi myös mielenkiintoista. Pienpuolueet tuovat omat arvonsa läpinäkyvämmin julkisuuteen ja siksi niitä on helpompi hahmottaa. Hallitukseen menossa olevat puolueet pyrkivät aina silottelemaan asioita, eivätkä kerro äänestäjille, mitä todellisuudessa aikovat tehdä. Pitää miellyttää mahdollisimman montaa potentiaalista äänestäjää. Tällöin myös aatteelliset kysymykset hautautuvat kompromissien alle, mikä ei kaikkia äänestäjiä miellytä.
www.satakunnankansa.fi