Mainos

Eduskuntavaalit 2023

  • 384 014
  • 4 394

Fordél

Jäsen
Sen lapsilisän on tarkoitus kannustaa lisääntymään ja kattamaan siitä aiheutuvia kuluja. Kyllä mä olen sitä mieltä, että sen ansaitsee myös hyvätuloinen siinä missä se köyhäkin enkä näe että se "menee hukkaan", jos ne lapsilisät sijoitetaan lapsen puolesta.
Ei vaan lapsilisää maksetaan alle 17-vuotiaan lapsen elatusta varten. Näin sanoo laki. Lapsilisällä voi nähdä olevan myös lapsen hankkimista kannustava vaikutus. Tosin tältä osin se ei ole tehokas tukikeino. Ei tietenkään lapsilisä mene hukkaan, vaikka se sijoitettaisiin lapsen puolesta. Mutta etuuden tavoitteen kannalta ne menevät hukkaan, jos niitä ei enää tarvitakkaan lapsen elatusta varten. Eikä sitä tällöin ole tarvittu edes sen hyvin toissijaisen tavoitteen eli lapsen hankinnan kannalta.

Tämä keskustelu on hyvin kummallista. Aika harvan tuen tai etuuden kohdalla edes esitettäisiin tällaisia etuuden tavoitteiden ohi meneviä perusteluita. Esim. jos yritystukia perusteltaisiin sillä, että niitä on ihan ok käyttää yrityksen osakepääoman kasvattamiseen, niin tuskin menisi läpi.

Veikkaan, että aika monella pienituloisella se vasta hukkaan meneekin, kun rahat käytetään johonkin ihan muuhun kuin siihen lapseen.
Veikkaan, että niilä pienituloisilla lapsilisä menee myös useammin juuri siihen lapseen ja hänestä aiheutuviin kustannuksiin eli täysin tarpeeseen. Sori, mutta täysin typerä perustelu.

Saatan toki olla väärässä, mutta kyllähän sä tässä jälleen niitä hyvätuloisia haukut siihen malliin, että ainakaan mun on vaikea nähdä tätä kyllä minään muuna kuin antipatiana
Ööö...Miten haukun hyvätuloisia tai koen antipatiaa heitä kohtaan? Ensinnäkään lapsilisäjärjestelmän haasteet eivät ole heidän syytään. Siinä kohdin haukut menevät järjestelmän suuntaan.

Toiseksi se, että hyvätuloiset ovat monesti irtauntuneet todellisuudesta, ei ole mitään antipatiaa. Se on täysin luonnollista. Minäkin olen irtaantunut monien väestöryhmien arjesta ja todellisuudesta.

Kolmanneksi, miksi ihmeessä suuntaisin antipatiaa hyvätuloisia kohtaan, koska heillähän on hyvin merkittävä rooli mm. tämän hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisessa, kuten mahdollistamassa lapsilisien maksamisen. Hyvätuloisille tulee täältä ihan vain yläfemmaa.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Unohdit myös keskustelusta nämä hyvätuloisille progressiivisesti kohdistuvat maksut, kuten päivähoitomaksu. Progressiivisella verotuksella kai pitäisi kattaa tällaiset asiat, kuten sanottua pidän korkean verotuksen perusteena toimivia ja kattavia julkisia palveluja tulotasosta riippumatta.
Niin et ole vieläkään esittänyt, että mitä ovat nämä verotuloilla rahoitettavat julkiset palvelut, joita hyvätuloiset eivät saa ja joita heidän pitäisi saada? Terveyspalvelut olet nostanut esille, mutta niitäkin hyvätuloiset saavat ihan yhtä hyvin (tai siis huonosti) kuin huonompituloiset. Lapsilisä taas ei ole edelleenkään palvelu vaan etuus.

Lapsilisät ovat yhtä heikko esitys tilanteen korjaamiseksi, kuin nämä Perussuomalaisten populistiset ja typerät heitot. Tässä maassa ei ole edes niin paljon hyvätuloisia, että tällä olisi mitään merkitystä ja hallinnollinen himmeli tulee yllättävän kalliiksi.
Nyt tämä yhteiskunta on optimoitu tuensaajille ja nykymalli ei valitettavasti enää toimi, joten jotain pitäisi tehdä. Enkä usko että lapsilisät on se, jolla tilannetta kannattaisi ensimmäisenä korjata.
Harva varmasti on väittämässä, että lapsilisien maksu hyvätuloisille on nykyisen yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. Mutta jos ja kun tässä yhdessä etuudessa on tehottomuutta, se kannattaa mieluummin korjata kuin jättää korjaamatta. Se olisi loogista.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Niin et ole vieläkään esittänyt, että mitä ovat nämä verotuloilla rahoitettavat julkiset palvelut, joita hyvätuloiset eivät saa ja joita heidän pitäisi saada?

Ei se sovi korkean verotuksen ja muut minun rahoilla -narratiiviin.

Vähemmän sairastavat rahoittavat sairastavien palveluita. Varovaisemmat niiden keille sattuu ja tapahtuu vakuutuskorvaukset. Jos et käy kirjastossa aika laiskaa siitä on vinkua ettei muutkaan saisi käydä. Onhan näitä esimerkkejä.

Tällä mallilla näin, tasaveromallilla toisin ja toki yksi vaihtoehto on sitten että verotetaan vähän ja maksetaan palveluista paljon.

Onneksi ollaan pohjoismaissa. Kanadakin ihan hyvä.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Niin et ole vieläkään esittänyt, että mitä ovat nämä verotuloilla rahoitettavat julkiset palvelut, joita hyvätuloiset eivät saa ja joita heidän pitäisi saada? Terveyspalvelut olet nostanut esille, mutta niitäkin hyvätuloiset saavat ihan yhtä hyvin (tai siis huonosti) kuin huonompituloiset. Lapsilisä taas ei ole edelleenkään palvelu vaan etuus.

Harva varmasti on väittämässä, että lapsilisien maksu hyvätuloisille on nykyisen yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. Mutta jos ja kun tässä yhdessä etuudessa on tehottomuutta, se kannattaa mieluummin korjata kuin jättää korjaamatta. Se olisi loogista.
Etköhän nyt melkoisen fiksuna kirjoittajana itsekin tajunnut, etteivät palvelut ole ulottumattomissa, vaan käytännössä, niihin ei luoteta ja niitä ei käytetä. Silti niistä maksetaan, sen lisäksi on paljon tulosidonnaisia maksuja, jotka jyrkentävät progressiota. Suomalainen verotus on kireä, jopa yksi Euroopan kireimmistä hyvätuloisille. Siksi en hirveästi lämpene ajatukselle syventää tuota kuilua, mutta se ei tarkoita ettenkö kannattaisi Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Meillä on kuitenkin mahdotonta käydä keskustelua Tanskan tai Ruotsin malleista, koska mitään ei voi muuttaa ja näistäkin malleista pyritään poimimaan rusinat pullasta, eli Suomen verotus on ok, koska Tanskassa se on vielä kireämpi, vaikka todellisuudessa iso ero tulee nimenomaan alemmista tulodesiileistä. En usko, että kukaan kuitenkaan sillä perusteella ehdottaisi omien eturyhmiensä verojen kiristämistä. Eikä ehdota myöskään korkeampaa arvonlisäveroa elintarvikkeille.

Täällä on aika isoja systeemisiä ongelmia, kun valtio ottaa tällä hetkellä miljardeittain syömävelkaa ja syntyvyys on laskussa, silloin ehkä pyrkisin leikkaamaan jostain muualta, kuin marginaalisesta lapsilisästä hyvätuloisilta. Samanlaista näpertelyä kuin lähes kaikkien puolueiden ehdotukset. Parhaalta vaihtoehdolta tällä hetkellä tuntuisi omilla jaloilla äänestäminen, kun seuraa vaalikeskustelua.
 
Fordél

Jäsen
Etköhän nyt melkoisen fiksuna kirjoittajana itsekin tajunnut, etteivät palvelut ole ulottumattomissa, vaan käytännössä, niihin ei luoteta ja niitä ei käytetä. Silti niistä maksetaan, sen lisäksi on paljon tulosidonnaisia maksuja, jotka jyrkentävät progressiota.
Avaatko nyt vihdoin, että mistä julkisista ja verorahoitteisista palveluista me nyt puhutaan? Terveyspalvelut on jo käsitelty, mutta mitä ne muut ovat joihin ei luoteta ja joita ei käytetä? Ei ne ainakaan ole koulutus- ja sivistyspalveluita, ympäristösektorin palveluita, kulttuuripalveluita tai liikuntapalveluita. Liikennepalveluitakaan je tuskin ovat, koska hyvätuloiset kyllä käyttävät teitä ja julkista liikennettä.

Täällä on aika isoja systeemisiä ongelmia, kun valtio ottaa tällä hetkellä miljardeittain syömävelkaa ja syntyvyys on laskussa, silloin ehkä pyrkisin leikkaamaan jostain muualta, kuin marginaalisesta lapsilisästä hyvätuloisilta. Samanlaista näpertelyä kuin lähes kaikkien puolueiden ehdotukset. Parhaalta vaihtoehdolta tällä hetkellä tuntuisi omilla jaloilla äänestäminen, kun seuraa vaalikeskustelua.
Eli kun kyseessä ei ole erityisen iso toimenpide, se voidaan jättää tekemättä. Kummallinen näkemys. Itse tekisin sekä pienet että isot toimenpiteet.
 
Vatso

Jäsen
Onhan se nyt näpertelyä alkaa säätämään lisää tulosidonnaisia etuuksia, rakentaa lisää byrokratiaa ja lopputuloksena miljoonien säästö. Mihin tuo tuloraja edes pitäisi vetää, ylin 10% jää ilman? Vai ylin 20%, silloin ollaan n. 3800e/kk ansaitsevissa. Entä lasketaanko tämä perhekohtaisesti tai huomioidaanko jotenkin verotuksessa, vs. yksi 100k tienaava vs. 2 kpl. 50k tienaavia, nettotuloissa iso ero? Koska laskenta sitten tehdään, esim. tämän vuoden tulojen perusteella ensi vuoden lapsilisät, entä mitä kun tulot muuttuvat, peritäänkö sitten jo maksetut tuet takaisin? En edes pysty käsittelemään sitä kampaviinerien määrää, ennen kuin tuo himmeli on saatu maaliin.

Lapsilisien kokonaissumma taitaa olla sen n. 1,6 miljardia, siitä vain kaikki pois niin aletaan puhumaan jo kunnon summista. Tai leikataan se 20% suoraan kaikista lapsilisistä, yhdellä nuijan kopautuksella satojen miljoonien säästö ja sillä selvä. Etuuden sitominen tulosidonnaiseksi jyrkentää entisestään maailman lähes jyrkintä verotuksen progressiota ja aiheuttaa taas vain uusia tuloloukkuja, kun suunta nimen omaan pitäisi olla toiseen suuntaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei Träskbäckillä ole minkäänlaista asemaa puolueessa. Jocka on ihan hienon uran omalla sektorillaan luonut kaveri joka politiikassa menee Fjäderin, Sammallahden yms. "komukkakammoisten porukkaan".

Täysi oikeushan Jockalla on toki mielipiteitään esittää, ja hänen äänestäjilleen puheensa uppoavat kuin veitsi voihin. Läpimenoonsa en usko, kun ei ollut aluevaaleissakaan mikään erityinen ääniharava eikä ole esiintynyt telkkarissakaan vuosikausiin. Monelle tulee edelleen yllätyksenä kuinka merkittävä lineaarinen televisio on - varsinkin kun katsotaan eniten äänestäviä ikäluokkia.

No mutta kyllähän me nyt kaikki HotHitin muistamme!
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Some-ehdokkaista puheenollen: Terapeutti-Ville jää toivottavasti kauas eduskunnasta. Siis Ville Merinen, SDP Pirkanmaa. Täysin epäeettistä poseerausta ammattinsa huomioiden. Arveluttavaa toimintaa somessa.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Some-ehdokkaista puheenollen: Terapeutti-Ville jää toivottavasti kauas eduskunnasta. Siis Ville Merinen, SDP Pirkanmaa. Täysin epäeettistä poseerausta ammattinsa huomioiden. Arveluttavaa toimintaa somessa.
Jännä nähdä muutenkin, että miten esimerkiksi noiden twitterin somesankareiden suosio realisoituu vaalipäivänä. Onhan siellä varmaan joka puolueella ainakin joku tyyppi äänessä. Sitten kuitenkin se on aika pieni määrä ihmisiä, ketkä niitä seurailee.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täällä ollaan oikeasti luomassa entisestään suurempia kannustinloukkuja ja tilannetta, että esim yksinhuoltajan ei kannata mennä millään tuloilla töihin. Jokainen voi käydä pyörittelemässä laskureita, mikä on se palkka jolla 3 lapsen yh:n kannattaa nyt ottaa työpaikka vastaan. Voin kertoa, että paljon jo nyt, puhumattakaan että menettäisi vielä verottomat lapsilisät jos sattuisi naulaamaan vaikka jonkun 6k/kk duunin tuohon lisäksi. Oltaisiin oikeasti tilanteessa, että tuotakaan duunia ei kannata ottaa vastaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Aika vähän tulee mitään ns hyvän mielen tarinoita eduskuntavaalien osalta esiin, niin on nostettava esiin ex luistelija Mika Poutalan toimet.

Hän oli kuullut, että Espoon kaupungin varikolle oli toimitettu isot määrät vaalimainoksia, jotka oli joko tuuli tiputtanut, vandaali repinyt alas tai ne oli olleet väärässä paikassa ja poistettu. Niin Poutala tarttui tuumasta toimeen ja lähti laittamaan kaikki mainokset - puolueesta riippumatta - takaisin kadunvarsiin.

Siinä on urheilun fair play siirtynyt hienosti myös politiikan puoleen. Hienoa.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haluatko siis luoda yhden ansiotuloverotuksen progressiota lisäävän elementin? Mitä tarkoittaa "hyvin toimeentuleva"? Millä tuloilla lapsilisistä pitäisi alkaa maksaa veroja?
Ehdotuksesi lieneekin pelkkä populistinen heitto.

Lapsilisien verotukselle jyrkkä ei. Sen sijaan sosiaaliturva pitäisi muuttaa vastikkeelliseksi.

Sama kai se on millä tavalla hyväosaisilta otetaan lapsilisät pois. Jos niitä ei veroteta, niin yhtä hyvä vaihtoehto on ettei niitä makseta alkujaan ollenkaan. Tarkoitus on ettei valtio tuhlaisi varoja johonkin sellaiseen mistä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Tätä populismi on parhaimmillaan, eikö?

Koska ei ole yhtä selvää rajaa kuka on ja kuka ei ole hyvin toimeentuleva, verotus on siinä mielessä oiva tapa syödä hyöty pois niitä saavilta. Olisin avoin muillekin ehdotuksille, tarkoitus pyhittää keinot.

Kuka tai ketkä ovat hyvätuloisia? Tässä on varmaan keskustelun paikka, mutta kun talouden kuukausittaiset bruttotulot alkavat olla 8.000€/kk, mielestäni lapsilisiin voi sunnata jo leikkuria reilusti. Ja sitä ennen jotenkin porrastetusti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Ajatellaanpa perhettä, josta 18-v asuu kotona ja on opintojen välissä töissä 2 500 euron kk-palkalla. Nuoremmat lapset ovat myös kotona. Vanhempien yhteenlaskettu bruttoansio kuukaudessa on 5.750 euroa. Reilusti leikkuria lapsilisiin? Mielestäni ei, jos lähdetään siitä olettamuksesta, että lapsilisiä maksetaan. Esimerkki perheen menot ovat oletustasolla kohtuullisen suuret ja harrastukset maksavat.

Ainakin joku vuosi sitten Suomessa oli tilanne, jossa pieni rikkain osuus oli nettomaksajia, keskiluokka lähellä neutraalia kuitenkin hieman saaja ja siitä alaspäin olevat tulodesiilit nettosaajia. Kuinka järkevää on lisätä nettomaksajien kustannuksia edelleen esimerkiksi lapsilisiä leikkaamalla tai ne poistamalla tilanteessa, jossa lapsilisiä ylipäätään maksetaan?

Yksi asia, jonka toivoisi eduskuntavaalikeskusteluissa nousevan esille, on tasaverotus. Nyt meillä on mahdollista nostaa tuloja kahta eri väylää hyödyntäen. Tasavero ansiotuloille, yrittäjätuloille ja pääomatuloille toisi tulot samanlaisen verotuksen piiriin ja poistaisi tarpeen siirtää ansiotulo- ja yrittäjätuloja pääomatuloiksi tilanteissa, joissa verotus pienenee pääomatuloina.

Keskusteluun kuuluisi myös monien asioiden ohella sekin, miten mahdollinen uudistus vaikuttaisi tulonsiirtojen tarpeeseen ja olisiko eläkemaksujen maksaminen kaikista tuloista tavoiteltavaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikissa päätöksissä pitäisi ottaa huomioon työperäinen maahanmuutto. Miten tänne maahan saadaan ulkomailta niitä veronmaksajia? Lapsilisä on kosmeettinen, mutta markkinoinnin kannalta hieno asia. Rajaamalla se vain osalle vie sekin taas yhden vetovoimatekijän pois.
 
Hyvä näkemys! Vaikka olen samaa mieltä, olisi paikallaan käydä laaja tukikeskustelu osana vielä laajempaa sosiaalipolitiikan uudistamista. Meillä maksetaan tukia Ranskan jälkeen eniten ja talous on niistä henkilökohtaisella ja yhteiskunnan tasolla yhä riippuvaisempi. Miten tätä voidaan muuttaa vai onko siihen todellista tarvetta?
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ajatellaanpa perhettä, josta 18-v asuu kotona ja on opintojen välissä töissä 2 500 euron kk-palkalla. Nuoremmat lapset ovat myös kotona. Vanhempien yhteenlaskettu bruttoansio kuukaudessa on 5.750 euroa. Reilusti leikkuria lapsilisiin? Mielestäni ei, jos lähdetään siitä olettamuksesta, että lapsilisiä maksetaan. Esimerkki perheen menot ovat oletustasolla kohtuullisen suuret ja harrastukset maksavat.

Tätä pohdintaa tulisi käydä ja sitten luoda malli ettei 3 lapsen yksinhuoltajat, yllä mainitut perheet, ja muut jotka tarvitsevat lapsilisiä, kärsisi siitä että hyvätuloisilta, jotka siirtävät lapsilisät suoraan lapsien osakesäästötileille, viedään etu pois.

Otin oman esimerkini janan toisesta päästä, eli niistä joilta voidaan viedä lapsilisät, jotka varaurastuttavat lapsia veronmaksajien rahoilla. Lapsilisän tarkoitus lienee kattaa lapseen kohdistuvia menoja. Ei kartuttaa osakesäästötiliä, josta tämä keskustelu lähti liikkeelle.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Aika vähän tulee mitään ns hyvän mielen tarinoita eduskuntavaalien osalta esiin, niin on nostettava esiin ex luistelija Mika Poutalan toimet.

Hän oli kuullut, että Espoon kaupungin varikolle oli toimitettu isot määrät vaalimainoksia, jotka oli joko tuuli tiputtanut, vandaali repinyt alas tai ne oli olleet väärässä paikassa ja poistettu. Niin Poutala tarttui tuumasta toimeen ja lähti laittamaan kaikki mainokset - puolueesta riippumatta - takaisin kadunvarsiin.

Siinä on urheilun fair play siirtynyt hienosti myös politiikan puoleen. Hienoa.
Meinaat tätä videota? Ei Poutala siinä sano pystyttävänsä mitään vaan otti ne säilytykseen ja toimittavansa ne kollegoilleen.

Jännästi muuten tuuli kaatanut lähinnä oikeisto- ja keskustapuolueiden mainoksia. No oli sille yksi erehdys käynyt, kun Inka Hopsun mainos kaatunut, mutta noin muuten. Demarien ja vasemmistoliiton kyltit tuuli oli säästänyt kokonaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tätä pohdintaa tulisi käydä ja sitten luoda malli ettei 3 lapsen yksinhuoltajat, yllä mainitut perheet, ja muut jotka tarvitsevat lapsilisiä, kärsisi siitä että hyvätuloisilta, jotka siirtävät lapsilisät suoraan lapsien osakesäästötileille, viedään etu pois.

No, asia kannattaisi minusta kuitenkin ensin tutkia. Siis mitkä olisivat edun poiston kokonaisvaikutukset. Lainaan tähän nyt vasemmistoliiton Veronika Honkasaloa:

"Universaali lapsilisä on ainoa suora tulonsiirto yhteiskunnalta lapsiperheille ja tukee siksi myös keski- ja hyvätuloisten halua rahoittaa hyvinvointivaltion menoja."

Honkasalo osuu minusta aika ytimeen ja ymmärtää sen, että ainoiden nettomaksajien halua rahoittaa yhteiskunnan palveluja ei välttämättä kannattaisi sorkkia.

Otin oman esimerkini janan toisesta päästä, eli niistä joilta voidaan viedä lapsilisät, jotka varaurastuttavat lapsia veronmaksajien rahoilla. Lapsilisän tarkoitus lienee kattaa lapseen kohdistuvia menoja. Ei kartuttaa osakesäästötiliä, josta tämä keskustelu lähti liikkeelle.

Kyllä, ja ymmärrän tämän. Toisaalta ei välttämättä ole yhteiskunnankaan kannalta järkevää vahtia, miten lapsilisä käytetään lapsen hyväksi. Joka tapauksessa Suomessa tulisi käydä keskustelu sosiaalipolitiikasta ja sen tavoitteista. Meillä on tulossa - toivottavasti keskustelun jälkeen, jota tosin epäilen - sosiaaliturvauudistus. Ehkä seuraavan hallituksen tai ainakin sitä seuraavan hallituksen listalle.
 
Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Esimerkiksi Lääkäriliitto on tuonut esille:

"alkoholikuolleisuus ja alkoholiperäiset maksasairaudet ovat lisääntyneet vuoden 2018 lakiuudistuksen jälkeen. Uusien vapautuksien sijaan kansanterveyden näkökulmasta olisi pikemminkin hyödyllistä alentaa päivittäistavarakaupoissa myytävien alkoholijuomien enimmäisvahvuutta takaisin 4,7 prosenttiin, tai Ruotsin mallin mukaisesti 3,5 prosenttiin".

Olettaen, että tietävät mistä kirjoittavat, viinejä ei tuoda ruokakauppaan ilman haittojen lisääntymistä. Joten demarit eivät tue uudistusta.
Ei ole kovin vakuuttavalla pohjalla tuo tutkimus. Alkoholikuolleisuus on laskenut 2007-2017 välisenä aikana ja vertailuvuodeksi on valittu tuon ajanjakson alhaisin lukema vuodelta 2017, vaikka useamman vuoden keskiarvo olisi ollut parempi vertailuluku verrattuna vuosiin 2018 ja 2019.

Lisäksi tutkimuksessa on verrattu alkoholikuolleisuuden absoluuttisia määriä, eikä sen suhdetta kokonaiskuolleisuuteen. Väestön ikääntyminen kasvattaa jatkuvasti kokonaiskuolleisuutta ja samalla alkoholikuolleisuutta.

Omat johtopäätökseni tutkimuksesta ovat, että kokonaiskuolleisuuden kasvu selittää suurimman osan alkoholikuolleisuuden kasvusta ja loput selittää vuosien välinen kuolleisuuden vaihtelu.

Ei ihan nollatason tutkimus, mutta erittäin agendan mukainen tulosten tulkinta.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Jännästi muuten tuuli kaatanut lähinnä oikeisto- ja keskustapuolueiden mainoksia. No oli sille yksi erehdys käynyt, kun Inka Hopsun mainos kaatunut, mutta noin muuten. Demarien ja vasemmistoliiton kyltit tuuli oli säästänyt kokonaan.
Tämä johtunee siitä, että meillä Espoossa katujen varsilla on lähinnä oikeistopuolueiden mainoksia. Esim. demareiden mainoksia on suorastaan hämmästyttävän vähän, ainakin niillä alueilla, joilla pääasiassa liikun. Heittäisin lonkalta, että kokoomusehdokkaiden vaalimainosten osuus on vähintään 50 %.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei ole kovin vakuuttavalla pohjalla tuo tutkimus. Alkoholikuolleisuus on laskenut 2007-2017 välisenä aikana ja vertailuvuodeksi on valittu tuon ajanjakson alhaisin lukema vuodelta 2017, vaikka useamman vuoden keskiarvo olisi ollut parempi vertailuluku verrattuna vuosiin 2018 ja 2019.

Lisäksi tutkimuksessa on verrattu alkoholikuolleisuuden absoluuttisia määriä, eikä sen suhdetta kokonaiskuolleisuuteen. Väestön ikääntyminen kasvattaa jatkuvasti kokonaiskuolleisuutta ja samalla alkoholikuolleisuutta.

Omat johtopäätökseni tutkimuksesta ovat, että kokonaiskuolleisuuden kasvu selittää suurimman osan alkoholikuolleisuuden kasvusta ja loput selittää vuosien välinen kuolleisuuden vaihtelu.

Ei ihan nollatason tutkimus, mutta erittäin agendan mukainen tulosten tulkinta.

Hyvä tietää. Kuten totesin, itse kannatan viinejä ruokakauppaan, mutta erilaiset selvitykset tai "selvitykset" voivat uudistusta tukevan päätöksen estää osalta eduskuntapuolueita.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Olen huomannut saman ilmiön muuallakin. Vaalimainoksia rikotaan ja poistetaan paikoiltaan. Samaan aikaan toisaalla eräät laittavat vaalimainoksia innokkaasti paikoilleen. En tiedä mitä hyötyä on kenenkään rikkoa mainoksia ja samalla roskata luontoa. Luulisi, että ihmisillä olisi järkevää tekemistä muutoinkin kuin ajaa autolla turhanpäiten ja käyttäytyä typerästi.
 
4

444

Tämä johtunee siitä, että meillä Espoossa katujen varsilla on lähinnä oikeistopuolueiden mainoksia. Esim. demareiden mainoksia on suorastaan hämmästyttävän vähän, ainakin niillä alueilla, joilla pääasiassa liikun. Heittäisin lonkalta, että kokoomusehdokkaiden vaalimainosten osuus on vähintään 50 %.
Uskoisin että selittyy ilmastonmuutoksella. Kyllä tuuli tietää, keiden mainoksiin pitää iskeä.
Toinen vaihtoehto on lukutaidottomat perssuvandaalit, jotka eivät ole tienneet, keiden mainoksia pitikään taas tuhota.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Nyt viimeaikoina on tullut kyllä itselle todella vahva fiilis että persut voittaa vaalit. Vieläpä isosti, toisena tulisi kokoomus.

Jotenkin näyttää tai tuntuu siltä että jengi on kyllästynyt nykyhallituksen jatkuvaan sekoiluun.

Marinin loputtomaan tarpeeseen saada ihailua ja huomiota, vastuunpakoiluun, Mäkysen tyylipuhtaaseen valehteluun, sähköhyvitysten sekametelisoppaan mistä ei ota kukaan mitään selvää ja noin miljoonaan muuhun asiaan.
Nyt viimeisenä katujengit mitä erityisesti vihreät taitaa edelleen kiistää että sillä olisi mitään tekemistä maahanmuuton kannalta. Ihmiset alkaa nähdä jo väkisinkin tämän hullutuksen läpi.

Vaaleihin on vielä parikolme viikkoa aikaa ja vieläkin ehtii saada aikaan sekoilua ja kohuja jotka edelleen heikentää nykyisten hallituspuolueiden suosiota.

Olisiko niin että kansa on saanut tarpeekseen nykymenosta? Luulen että on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös