Saturday night fever North Korea style
Lupailin tarinaa Luxemburgin turnauksen päätösillasta kun menin paikallisen kaverini kanssa joukkueiden hotellille järjestämään hieman kauppoja Pohjois-Korean pelaajien kanssa pelipaidoista. Kaverini järjesti jo kesken kisojen jotain varusteita pelaajille, kuten yhdessä viestissäni kerroin ja turnauksen jälkeen oli tarkoitus tehdä lisää kauppoja, joissa omistajaa vaihtaisi joukkueen tässä turnauksessa käyttämät paidat. Sitten lokoisa asento, nyt tulee tarinaa ja paljon. Toivottavasti myös kiintoisaa sellaista.
Menimme n. klo 23 hotellille ja suureen ruokasaliin, jossa Georgian joukkue ja erotuomarit olivat syömässä. Kaverini tunsi hotellin henkilökuntaa, kumpikaan meistä ei siis majoittunut hotellissa, ja pääsimme syömään ilmaiseksi. Pastaa ja jauhelihakastiketta, jokin muu lämmin ruoka mitä en enää jaksa muistaa ja runsas salaattipöytä. Lisäksi oli hedelmäpiirakkaa jälkiruoaksi, joten kyllä myöhäinen illallinen kelpasi.
Lisäksi oli erillinen pöytä, jossa oli kyltti ja siinä luki "Halal. Only for team United Arab Emirates." Heidän erikoisruokavaliotoiveetkin siis oli otettu huomioon.
Kesken meidän ruokailun Pohjois-Korean joukkue saapuu syömään. Valmentajat toki omaan pöytään ja pelaajat omaansa. Luultavasti turnauksen aikana pelaajat saavat parhaat ruuat koko vuoden aikana kun ruoka kotipuolessa voi olla hieman heikompaa ravintosisällöltään.
Odoteltiin pöydässä rauhassa kunnes Pohjois-Korean pelaajat vähitellen poistuivat hotellin aulan suuntaan. Yksi heistä vinkkasi meille ja lähdimme heidän perään. Aulassa parhaiten englantia (eli alkeet) osannut pelaaja ojensi meille lautasliinan, johon hän oli kirjoittanut tussilla "Room 219"
Kaverini selvitti, että varusteet ovat hänen autossaan parkkipaikalla ja käski tuoda paitoja sinne. "Ok, ok", kuului vastaus. Pari pelaajaa lähti meidän kanssamme autolle ja yksi lähti hakemaan varustekassia, jossa hän toi paitoja.
Auto oli parkkeerattu sisäänkäynnistä ulos tullessa hieman etuoikealle taaimmaiseen riviin. Välissä oli kahdessa rivissä autoja parkissa, joten matkaa autolle oli noin 80 metriä. Miksi tämän pitäisi kiinnostaa ketään? Noh, se selviää myöhemmin tarinassa.
Autolle tuli muistaakseni neljä pelaajaa, ja suunnilleen saman toivomuslistan mukaan kaveri oli järkännyt varusteita: mailoja, hanskoja, luistimia, maalivahdille maski ja räpylä. Yksi pelaaja oli pyytänyt kisojen aikana koon 5 luistimia ja tuolloin pienen viittomisen jälkeen selvisi, että ne tulisivat hänen pojalleen.
Kohtalainen härdelli päällä, mutta aika hyvässä sovussa tavara ja pelipaidat pelaajan mustasta varustekassista vaihtoivat omistajaa. Puolenkymmentä paitaa kaveri sai tässä vaiheessa ja minä heitin ne auton takapenkille.
Vaihtokauppojen ollessa loppusuoralla joukkueen valmentajat tulivat hotellin edustalle tupakalle. Ei pelaajille paniikkia tullut, mutta musta varustekassi jäi autolle, koska luultavasti sanomisen puolelle olisi mennyt, jos sen kanssa olisi lompsinut johtajien ohi.
Siinä oli samassa myös tämän kaverin kavereita ja yksi pelaajista jäi selvittämään mihin hotellihuoneeseen pitäisi tulla. Hän yritti kämmeneen piirtämällä kuvata huonenumeroa, mutta ei meinattu saada selvää mitä hän tarkoitti. Yksi kaverin kavereista kaivoi puhelimensa esille ja pyysi pelaajaa näpyttelemään siihen huonenumeron.
214.
Pelaaja lähti hotellin sisälle ja olimme keskimmäisen pysäköintirivistön kohdalla. Tuolloin joukkueen general manager tuli meidän luokse ja kiitteli vuolaasti kuinka ystäväni on auttanut pelaajia saamaan varusteita. Kaveri totesi, että olkaa hyvä, ilomielin autan kun hänellä on ollut ylimääräisiä varusteita ja hän on saanut ystäviltäänkin varusteita lahjoitettavaksi. He siis tiesivät kyllä, että pelaajat saavat varusteita ja se oli heille enemmän kuin ok. Sitä he tosin eivät tienneet, että pelipaidat vaihtoivat omistajaa.
Kun Pohjois-Korean pelaajat saapuivat illalla hallille mitalienjakoa varten, niin pari pelaajaa järkkäsi silloin jo pari paitaa. Kun pelaajat ja johtajat menivät katsomoon, niin koppikäytävällä oli pari pelaajaa, ketkä vinkkasivat minulle ja kaverilleni. Siellä he tarjosivat paria paitaa, ja kysyin kaveriltani hieman normaalia puheääntä hiljempaa, että onko tuo maalivahdin paita. Yksi pelaajista alkoi välittömästi hyssyttelemään ja katseli todella hermostuneesti selkänsä taakse koppikäytävän sisääntuloaukolle, ettei kukaan koutseista vaan tullut paikalle. Katsomosta sinne ei voinut nähdä, joten suojattu paikka oli kyseessä. Menimme saman tien kaverini kanssa muutaman metrin päässä olleeseen vessaan katsomaan millaisia riepuja meille tarjottiin. Eli luvatonta toimintaa siis paitojen välittäminen eteenpäin, ainakin käytöksestä päätellen.
Noniin ja takaisin hotellille tapahtuneeseen.
Samassa yhteydessä kaveri pahoitteli syvästi aamun jupakkaa, jossa saksalaisfanit lauloivat pilkkalauluja Kim Jong-Ilistä ja kävivät pelaajien kimppuun. "That was stupid, that was very very stupid. They were drunk but it was still very stupid", hän pahoitteli. GM nyökytteli hyväksyvästi. Samassa ystäväni kehui, aiheestakin, Pohjois-Korean joukkueen esityksiä turnauksessa ja sanoi, että he olisivat ansainneet nousun, koska he pelasivat joukkueena hyvin tasaisesti ja Bulgarialla oli vain yksi hyvä ketju.
GM totesi vain, että sellaista se on. Sen jälkeen hän sanoi, että hän haluaa lahjoittaa ystävälleni Pohjois-Korean jääkiekkoliiton viirin. Kävelimme kaverini ja kahden hänen kaverin kanssa koutsien luokse. Viirissä oli masto ja kivestä tehty jalka. Viiri oli valkoinen, siinä oli ilmeisesti kiekkoliiton logo ja tekstiä koreaksi. Todella tyylikäs eikä todellakaan löydy tuollaista esinettä ihan jokaiselta.
Lisäksi joukkueen yksi valmentajista antoi meille kaikille neljälle Pohjois-Korean lipun näköisen pinssin. Maalipinta oli yhdestä kohtaa hieman kulunut ja sen kiinnitysmekanismi oli perinteisen nastan ja metallisen vastakappaleen sijaan hakaneula, joka oli kahdessa metalliurassa jotenkin löyhän näköisesti kiinni. Nöyrät kiitokset ja tämän jälkeen GM pyysi kaveriani jäämään yhteiskuvaan.
Kaveri suostui, mutta ensin hän vei viirin autolleen. Menin sinne hänen kanssaan ja autolla huomattiin, että perkele se pelaajan varustekassi on vielä täällä ja pohdittiin, että miten me se saadaan hotelliin ilman, että kukaan koutseista näkee. Sisäänkäynnin edessä oli jotain pensaita ja sen molemmilta puolilta pääsi kiertämään oville. Johtajat päivystivät vasemmalla puolella. Tehtiin niin, että kaverini meni minun edelläni valokuvaukseen ja minä otin kassin oikealle olalleni ja kun kaverini oli kiinnittänyt heidän huomion, minä livahdin mahdollisimman huomaamattomasti sisälle ja heti sisäänkäynnin oikealla puolella oli nahkanojatuoli, jonka sivulle heitin kassin piiloon jos johtajat sattuisivat tulemaan ekana sisään.
Kaverini tuli aika nopeasti sisälle ja johtajat olivat edelleen ulkona. Kassi kantoon ja kerrokseen.
Menimme hissillä ylös ja suuntasimme huoneeseen 219, jonka ovi oli sepposen selällään auki. Ikkuna oli auki ja huoneessa melkoinen tupakan haju, vaikka pöydällä oli tupakointikieltomerkki. Lisäksi huoneessa ei ollut televisiota lainkaan. Kuten ei ollut missään muussakaan pelaajien huoneessa vaikka kävimme vissiin neljässä eri huoneessa ja televisio olisi kuulunut joka huoneen varusteluun.
Kävimme parissa huoneessa katsomassa mitä paitoja siellä tarjottiin ja oliko vielä jotain kamaa, jota pelaajat olisivat tarvinneet. Mailoja oli muutama pelaaja vailla ja sitten selvitettiin minkä kätinen maila pitäisi olla.
Lähdimme kaverin kanssa autolle hakemaan mailoja ja pelaajat jäivät huoneisiin. Kas kummaa, johtajat olivat vielä ulkona ja GM tuli taas juttelemaan. Vuonna 2008 kun Pohjois-Korea oli viimeksi Luxemburgissa pelaamassa, niin joukkueen GM sai samaiselta kaverilta Montrealin mailan. Kaverini muistutti siitä ja GM muisti, että tosiaan, niinhän silloin kävi. Kaverini halusi sitten lahjoittaa hänellekin yhden autossaan olleista mailoista. Iskemätön, muoveissa ollut Reebokin 4K-maila, joita hänellä taisi olla yhteensä viisi kappaletta. Rightin maila löytyi ja GM oli tyytyväinen.
Otimme loput mailat mukaan ja lähdimme takaisin hotellihuoneisiin. Kaverini kysyi minulta montako paitaa hänen kannattaisi näistä pyytää. Sanoin, että jos maila per paita on liikaa, niin joko 3 paitaa 4 mailaan tai 2 paitaa 3 mailaan.
Siellä sitten esitettiin vaatimuksia, mitä paitaa pitäisi olla ja montako. Ensin tarjosivat kahta paitaa neljään mailaan, mutta kaverini totesi, että hän lähtee pois jos ei saa niin monta paitaa kuin hän haluaa. Samassa, minulle suurena yllätyksenä kun kuvittelin, että heille ei käteinen kelpaa, pelaajat tarjosivat minulle rahaa vastaan paitoja.
Yksi pelaaja toi yli 10 vuotta vanhan punaisen naisten maajoukkueen paidan ja se haisi aivan navetalle. Hän pyysi siitä varmaan 40 euroa aluksi, mutta kieltäydyin. Lopulta hän laski pyyntönsä 25 euroon ja totesin, että otetaan sitten. Yksi tarjottu paita oli myös joku vanha paskainen naisten maajoukkueen paita, mihin oli nimi kuumapuristettu selkään, mutta kirjaimista oli ehkä 1 1/2 jäljellä ja sitä en huolinut.
Sitten yksi pelaaja toi maalivahdin täysin iskemättömän valkoisen pelipaidan. Se oli kausien 2011-12 paita ja siinä oli ollut nimilappu ommeltuna selkään, mutta se oli otettu pois. Sen lisäksi siinä ei ollut pienintäkään kiekon tai pelin jälkeä. Tosin kohtalaisen ummehtunut haju siinä oli, kun se ja kaikki muut paidat mitä he kauppasivat ovat varmaan aina olleet pelikassissa lojumassa näkemättä koskaan päivänvaloa, raitista ilmaa ja pesukonetta. Tai nyrkkipyykkiä.
Merkit täyteen, jatkuu seuraavassa viestissä.
