Colorado Avalanche 2005-2006

  • 51 890
  • 372

X-Hearted

Jäsen
Grainger kirjoitti:
Eipäs muuten tehnyt, vaan 69:ssä ottelussa tehot 25+54. Sakicin jälkeen Avsien tehokkain pelaaja ja olisi taistellut ilman loukkaantumistaan pistepörssin voitostakin.
Aivan oikein, katselin väärää vuotta - kautta 2002-2003. Sorry ja kiitos paikkauksesta.
 
dana77 kirjoitti:
Lukitaanko arvaus?

money talks and forsberg talks bullshit.

Lukitaan arvaus, sehän meni ihan oikein. Siis Forsberg halusi rahaa enemmän, ja palasi Philadelphiaan. Nyt Coloradolta sitten puuttuu kakkossentteri. Turgeon sinällään on mun käsittääkseni ollut viimeaikoina aivan kädetön tyyppi. Fyysinen peli taitaa olla samalla tasolla Forsbergin kanssa. (hymiö) Mä tosiaankin toivon, että "Herra 132 pistettä 92-93" olisi kohtalainen kolmosketjun sentteri.

Pakistossa nyt sitten homma on selkeästi Väänäsen ja Lilesin varassa. Tai siis sen varassa että he parantavat samaa tahtia. Mikä on muuten Väänäsen ja Footen selkein ero? Ei tämän päivän Footen, vaan 25-vuotiaan Footen. Esimerkiksi Väänänen on NHL-urallaan tehnyt suunnilleen saman verran pisteitä kuin Foote. Mun mielestä Väänästä voi hyvinkin ajatella Footen korvaajana. Siis koko uraa silmällä pitäen. Ikinä en saanut vastausta, menikö Väänäsen jäälläoloaikana kevään 2005 SM-liigan finaaleissa maalin maalia. Luulenpa ettei. Eri paikka se on kuin NHL, mutta silti, kertoo se jotain Väänäsen puolustuspään pelistä.

Liles on jo osoittanut kykynsä (ei USA:n World Cup ryhmään kuka tahansa tulokaspakki pääse), ja jos pelaa vielkäin paremmin alkavalla NHL-kaudella, Coloradolla on kolme tasokasta puolustajaa, eli Blake, Väänänen ja Liles. Sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivotaan, että Patrice Brisebois olisi edes kelvollinen kolmosparin pakki.

Sellainen kysymys tässä vielä on, että mihin hävisi Coloradolta kolmikko 2005draft-Forsberg-Foote? Saatiinko siitä kolmikosta ihan aikuisten oikeasti tilalle kaksi ranskaa mongertavaa eläkeläistä? Jos jotain positiivista on pakko hakea, niin Philadelphiaa ei 2005-2006 kaudella kohdata kuin kahdesti, ja Columbus nyt on Columbus. Kaikella kunnioituksella, voin lyödä vetoa että Colorado menee pitemmälle kuin Columbus. Ja erokin on luultavasti vähintään "selvä".
 
InMetals

Jäsen
Jos jotain positiivista on pakko hakea, niin Philadelphiaa ei 2005-2006 kaudella kohdata kuin kahdesti

Kylläpäs kuulosti hyvältä kyseinen lause näin Flyers fanina... Kiitos siitä !
 
Mr. Smith kirjoitti:
Kylläpä tulee hikiset neuvottelut Hejdukin, Aebischerin ja Lilesin kanssa mikäli meinaavat saada kokoonpanon täyteen pelaajia. Itse kyllä vieläkin ihmettelen noita Turgeonin ja Briseboisin sopimuksia.

Joe Sakic $6,664,797
Rob Blake $6,364,111
Alex Tanguay Re-signed RFA (Colorado) $3.23 million
Pierre Turgeon UFA (Dallas) $2,533,333
Steve Konowalchuk $1.9 million
Patrice Brisebois UFA (Montreal) $1.5 million
Ian Laperriere $1.14 million
Bob Boughner $950,000
Ossi Vaananen $950,000
Antti Laaksonen $646,000
Brett McLean $450,000
Cody McCormick $450,000
Kurt Sauer Re-signed RFA (Colorado) $718,200

Nyt siis rahaa palanut 27,5 milliä. Hejduk vienee sitten 3 - 4 miljoonaa, Aebischer pari miljoonaa, Liles miljoonan. Ja pelaajia tarvitaan näiden jälkeen vielä 1-2 pakkia, 4-5 hyökkääjää sekä maalivahti. Aika hyvin.

Jos asia on kuten Henkka väittää, eli toisin kuin esim. TSN ja DenverPost kertovat, Coloradolla on budjetti noin 41 miljoonaa. Eli kaupan on tultava. Toivottavasti Brisebois ja Turgeon ainakin lähtevät pois. Halvemmat miehet kolmoskenttään, kiitos.

http://www.denverpost.com/avalanche/ci_2912304
 
Ferris

Jäsen
En välttämättä kirjoitti:
Toivottavasti Brisebois ja Turgeon ainakin lähtevät pois. Halvemmat miehet kolmoskenttään, kiitos.

Tää oli kyl päivän paras veto, meinas Pepsit lentää ruudulle...

Olis varmaan eka kerta NHL:n historiassa kun joukkue kauppaisi ennen kauden alkua pois samana kesänä sainatut monen miljoonan UFA-pelurit ilman yhtäkään peliä uudessa joukkueessa.
 
Ferris kirjoitti:

Joo, tiesin/tiedän ettei noin tule tapahtumaan, mutta silti mä toivon hartaasti, että oli viiminen kerta ku Coloradossa munitaan tuohon malliin.
 
http://www.tsn.ca/nhl/news_story.asp?id=132528

Olisiko May vastaus Enforcer-ongelmaan? Esim. Worrelliin ja Parkeriin verrattuna May osaa pelatakin, sekin on hyvä.

edit. Tieto on nyt sitten virallinen. 2-vuotinen sopimus, palkasta ei tietoa.
 
Viimeksi muokattu:

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Brisebois on täysin käyttökelpoinen joukkueen kuudentena pakkina ja pelaamassa kakkosylivoimaa. Sen sijaan kahteen ensimmäiseen pariin ei kannata tätä jäätävien suoritusten miestä laittaa. Breezy on jäätävämpi kuin Lumme, parhaimmillaankin.

Mikäli sen palkkakaton kanssa tulee tiukkaa, Canadiens voisi ottaa ihan hyväntekeväisyytenä vastaan esim Milan Hejdukin. Toiseen suuntaan voisi tulla sitten vaikka Sundström ja Hossa täydentämään loistavan kolmosketjun. :)
 
teemu_s kirjoitti:

Voin väittää ihan suoraan, ettei Montrealilla ole mitään, mihin Milan Hejduk vaihtuisi. Siis yksittäistä pelaajaa ainakaan. Saatte luultavasti tuosta Sundström-Hossa-parista Turgeonin (pelasi joskus 90-luvulla Montrealissa) takaisin, vähän riippuen Sundström-Hossa-parin palkasta.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
En välttämättä kirjoitti:
Voin väittää ihan suoraan, ettei Montrealilla ole mitään, mihin Milan Hejduk vaihtuisi. Siis yksittäistä pelaajaa ainakaan. Saatte luultavasti tuosta Sundström-Hossa-parista Turgeonin (pelasi joskus 90-luvulla Montrealissa) takaisin, vähän riippuen Sundström-Hossa-parin palkasta.

Ai hitto. Pelasikos Turgeon ihan Montrealissakin? Enpä olisi uskonut moista..

Ja koita tunnistaa sarkasmi ennenkuin se lävähtää vasten naamaasi! :)
 
teemu_s kirjoitti:
Ai hitto. Pelasikos Turgeon ihan Montrealissakin? Enpä olisi uskonut moista..

Ja koita tunnistaa sarkasmi ennenkuin se lävähtää vasten naamaasi! :)

Halusin vain tuoda julki Montrealin tämän hetken tilanteen. Sarkasmia pesee siis täältäkin =) Ja Hejduk ei ole edes tämän hetkein "kallein" Avs-pelaaja, meinaan siis sitä, että joistain muista saa maksaa vielä enemmän. Kuten esim. Tanguaysta. Ikähän noissa on suuri tekijä, ja Hejdukillakin on jo 30. vuosi menossa.
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Ehkäpä näistä kahdesta jos pitäisi valita niin kannattaisi myydä Hejduk. Jos nyt haluaa poimia pelaajan, joka kelpaisi myös Montrealin rosteriin niin Ian Laperriere toisi voimaa ja kovuutta sentterikalustoon. Pätevä nelosketjun mies ja jäähyntappaja.

Mutta mehän emme näistä kaupoista päätä.
 
Ja tässä juuri näen Coloradon ongelman. En siinä, etteikö me päätetä kaupoista, vaan siinä, että sentteriosaston koostumus on vähintäänkin erikoinen. Ykkössentteri (Sakic) on, kolmossentteri (Turgeon) on, nelossentteri (Hahl, Laperriere, ehkä myös McLean) on, mutta kakkossentteri puuttuu. Jos siihen laittaa Tanguayn, niin kuka on ykkösen vasen laita? Konowalchuk? Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche

Eiköhän tuo senttereiden järjestys mene Lacroix'n silmin niin, että Sakic on ykkönen, Turgeon kakkonen ja sitten Laperriere ja Hahl jakavat muut paikat. Muistaakseni Laperriere osaa pelata myös laitaa varsin hyvin, joten yhtä hyvin pienikokoinen McLean saattaa saada peliaikaa keskellä.

Laidoille sitten Avsilla on heittää Hejduk, Tanguay, Laaksonen, Hinote, Svatos, May jne. jne.

Eipä tulla enää Kalliovuorillakaan näkemään samaa tähtiloistoa kuin ennen muinoin. Alan pikkuhiljaa lämmetä tälle palkkakaton mukanaantuomalle uusjaolle.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Pärde kirjoitti:
Eiköhän tuo senttereiden järjestys mene Lacroix'n silmin niin, että Sakic on ykkönen, Turgeon kakkonen ja sitten Laperriere ja Hahl jakavat muut paikat. Muistaakseni Laperriere osaa pelata myös laitaa varsin hyvin, joten yhtä hyvin pienikokoinen McLean saattaa saada peliaikaa keskellä.

Tulihan jotakin järkevääkin kommenttia. Turgeon on hankittu kakkosketjun sentteriksi ja Brisebois top4-pakiksi, sen kertovat jo näiden miesten pelityyli, pistehistoria ja palkka.

Brisebois pelaa varmaan ykkös-yv:tä Blaken kanssa (vaihtoehto Sakic viivassa) tai pyörittää kakkos-yv:tä. Liles ja Brisebois ovat finesse-pakkeja, Boughner, Sauer ja Väänänen kovempia luita ja Blake hallitsee kaikki osa-alueet.

edit. Skrastins unohtu. Seitsemän pakkia ja aiemmin Avs vetänyt seitsemällä pakilla kauden läpi. Nyt voi olla että yksi myydään pois ja nuoret saavat mahkun kokeilla sairastupalaisen tuurausta..

Brad May ei ole vastaus raskaan sarjan mieheksi, sillä May on nykyisin käyttökelpoinen kolmos-nelosketjun duunari-middleweight. Hyvä hankinta, sillä ainakin minä pidän Maytä erittäin hyvänä roolipelaajana. Mutta kyllä joukkueesta vieläkin puuttuu todellinen tappelija.
 
Viimeksi muokattu:

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Pärde kirjoitti:
Eiköhän tuo senttereiden järjestys mene Lacroix'n silmin niin, että Sakic on ykkönen, Turgeon kakkonen ja sitten Laperriere ja Hahl jakavat muut paikat.
Ja Quennevillen mielestä myöskin, Turgeon pelasi Bluesissa kun Joel siellä valmensi, joten tämän takia ne Pierrenkin sinne hahli? Sitten voi tulla ongelmia jos Turgeon loukkaantuu.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En välttämättä kirjoitti:
Halusin vain tuoda julki Montrealin tämän hetken tilanteen. Sarkasmia pesee siis täältäkin =) Ja Hejduk ei ole edes tämän hetkein "kallein" Avs-pelaaja, meinaan siis sitä, että joistain muista saa maksaa vielä enemmän. Kuten esim. Tanguaysta. Ikähän noissa on suuri tekijä, ja Hejdukillakin on jo 30. vuosi menossa.

Montrealin tämän hetken tilanne on se, että meillä ei ole Breezyä ja teillä on nuff said.

Sinänsä Montrealin tilanne näyttää vaihteeksi hyvältä, mehän emme ole (vielä) menettäneet ykköspakkiamme (Foote) ykkössentteriämme? (Foppa) ja saaneet vielä bonukseksi Breezyn.
 
Siis hetkinen... Jos joukkueessa sattuu olemaan pakistossa esim. Blake, Foote, Liles ja Väänänen, niin pakisto on "maailmanluokkaa". Jos Foote "korvataan" Briseboisilla, niin pakisto on "huono"? Ja jos joukkueella on hyökkääjistössä esim. Forsberg, Sakic, Hejduk ja Tanguay, niin hyökkääjistö on "maailmanluokkaa". Jos Forsberg "korvataan" Turgeonilla, niin hyökkääjistö on "huono"?

Sen myönnän, että Forsberg+Foote - Turgeon+Brisebois "vaihto" heikentää joukkuetta, mutta ei se tarkoita, että joukkue olisi huono. Jääkiekko on edelleen joukkuelaji, joukkue koostuu yksilöistä, mutta hyvässä joukkueessa kukaan ei ole korvaamaton. Coloradossa on nähty, ettei Roy tai Bourque tai Deadmarsh tai Sundin olleet korvaamattomia, miksi Forsberg tai Foote olisivat? Moni muukin joukkue heikentyy, ja loppujen lopuksi on kuitenkin nähty, ettei se paperilla oleva pelaajisto kovin paljoa ratkaise. Katsokaa vaikka 2004 Calgarya, 2003 Anaheimia tai 2002 Carolinaa. Coloradolla on ihan varmasti samantasoinen joukkue. Ainakin paperilla.

Mä väitän Coloradon hyökkääjistön olevan edelleen täysin vertailukelpoinen mitä tahansa joukkuetta vastaan. Kysymys on siitä, saadaanko joukkueeseen kakkossentteri, ja kehittyvätkö "nuoret", kuten Svatos, Liles ja Väänänen heiltä odotettuun tahtiin.

Ja "hyvä tilanne" on täysin suhteellinen. Montrealille on playoffeihin pääsy "hyvä tilanne", kun taas Coloradolle konferenssifinaalien ulkopuolelle jäänti lähes katastrofi. Siis jos nyt vaikka viimeistä kymmentä vuotta (1995-2004)katsotaan. Tarkoittaa siis sopivasti edellisen CBA:n aikaa.

Montreal on päässyt playoffeihin 5 kertaa, jäänyt ulkopuolelle 5 kertaa, toisella kierroksella ollut kolme kertaa, hävinnyt Carolinalle 4-2 ja 4-0 sekä Buffalolle että Tampa Baylle.

Colorado on vuotta 2004 lukuunottamatta ollut aina vähintään 7. ottelussa, ollut konferenssifinaaleissa 6 kertaa ja voittanut Stanley Cupin kahdesti.

Henkilökohtaisesti mä näen tässä lähihistoriassa pienehkön eron.

Voitaisiinhan tässä alkaa kaivamaan 50- tai 70-lukuja jolloin Montreal taisi aina olla kuuden joukossa ja voitti Cupeja toista kymmentä. Niistä ajoista ei tosin ole jäljellä kuin muistot. Ja muutenkin ajat on muuttuneet niin paljon, että tuo 10 vuoden vertailu on paljon enemmän suuntaa antava kuin esim. 25 vuoden.

Loppuyhteenvetona se, ettei historialla ole mitään merkitystä kauden 2005-2006 sarjataulukoihin, nehän ne kuitenkin ratkaisee seuraavat playoff-paikat, ei se voittiko joukkue 70-luvulla Cupin tai oliko edelliskauden riveissä Peter Forsberg. Toisaalta, jos mennään siihen, ettei millään menneellä ole mitään väliä, niin nämäkin keskustelut aika paljon lyhyemmiksi. Siispä keskustelua historiasta jatkossakin, kiitos.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En välttämättä kirjoitti:
Siis hetkinen... Jos joukkueessa sattuu olemaan pakistossa esim. Blake, Foote, Liles ja Väänänen, niin pakisto on "maailmanluokkaa". Jos Foote "korvataan" Briseboisilla, niin pakisto on "huono"? Ja jos joukkueella on hyökkääjistössä esim. Forsberg, Sakic, Hejduk ja Tanguay, niin hyökkääjistö on "maailmanluokkaa". Jos Forsberg "korvataan" Turgeonilla, niin hyökkääjistö on "huono"?

Mikä tahansa pakisto, missä on Breezy, on huono.
Onneksi Aspenissa varmaan sydänkin voi levähtää, jos yleisön kannustus käy liian rankaksi.

Fopan poistuminen tarkoittaa, että jäljellä on vain yksi todella hyökkäyskykyinen kenttä, Turgeon kenties oli sitä 10v sitten mutta nykyään...

Ja "hyvä tilanne" on täysin suhteellinen. Montrealille on playoffeihin pääsy "hyvä tilanne", kun taas Coloradolle konferenssifinaalien ulkopuolelle jäänti lähes katastrofi. Siis jos nyt vaikka viimeistä kymmentä vuotta (1995-2004)katsotaan. Tarkoittaa siis sopivasti edellisen CBA:n aikaa.

Montreal on päässyt playoffeihin 5 kertaa, jäänyt ulkopuolelle 5 kertaa, toisella kierroksella ollut kolme kertaa, hävinnyt Carolinalle 4-2 ja 4-0 sekä Buffalolle että Tampa Baylle.

Colorado on vuotta 2004 lukuunottamatta ollut aina vähintään 7. ottelussa, ollut konferenssifinaaleissa 6 kertaa ja voittanut Stanley Cupin kahdesti.

Henkilökohtaisesti mä näen tässä lähihistoriassa pienehkön eron.

Niin myös palkkabudjetissa ja kenties siinä, että eräs pelaaja siirtyi Montrealista Coloradoon tuomaan niitä mestaruuksia.
Colorado on vetänyt viime vuodet n. 20 M suuremmalla budjetilla ja voi miettiä missä on vika, jos jonain vuonna Montrealissa kukaan ei tehnyt 30 maalia.
2000-2001 kaudella Coloradon palkkabudjetti oli 52 M, Montrealin 26M...voit toki ihan vapaasti leijua saavutuksilla, mutta kukaan ei siitä välitä.

Nyt tilanne onkin eri ja usko tai älä, Footen ja Fopan poistumiset kyllä tekevät joukkueesta jotain aivan muuta kuin Cup Contenderin...tosin seuraava kausi saattaa olla muutenkin varsin erikoinen.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kerrankin varjon kanssa samoilla linjoilla. Vähän verrannollisesti nyt Penssien hyökkäys on liigan kärkipäätä, mutta jos vaihdettaisiin Lemieux Niewenduykkiin niin oltaisiin alle keskitason. Tai jos puolustuksesta(joka on nyt keskitasoa, kiekollisena vähän yli keskitason) otettaisiin Gonchar pois ja tilalle pistettäisiin
Berard niin oltaisiin liigan huonoimpia. Samoin vaikuttaa Foppa<--->Turgeon taidollisesti. Fopan vaikutus on niin suuri(kunhan on terve) että samaan ei pysty liigassa kuin 2-3 pelaajaa. Samoin Foote on roolissaan aivan liigan kärkipäätä.
 
Hejdukin sopimus on nyt sitten vajaa neljä miljoonaa, joten siitä vapautui periaatteessa joku 300000-600000 käytettäväksi, eli vaikkapa Brett McLeanin tai Cody McCormickin kausipalkan verran. Nyt sitten puuttuisi enää avainmiehistä David Aebischer, John-Michael Liles, Karlis Skrastins ja Marek Svatos.

Hyökkäysketjut ovat näkemykseni mukaan näillä näkymin
Tanguay-Sakic-Hejduk
Brunette-Konowalchuk-Svatos
Laaksonen-Turgeon-Laperriere
May-Hahl-Hinote

ylitse jää vielä mm. Brett McLean ja Cody McCormick. Darby Hendricksonin tilanne seuraan mielenkiinnolla. Toivottavasti jatkaa Avsissa. Sen kakkossentterin kanssa tekee budjetissa tiukkaa, mutta eiköhän siihen jotain keksitä. Eli siihen tulee käsittääkseni Konowalchuk, Brunetten pelatessa vasenta laitaa kakkosketjussa. Nyt ketjut alkavat näyttää hyviltä.

Pakkiparit ovat näkemykseni mukaan näillä näkymin
Blake-Väänänen
Liles-Sauer
Skrastins-Boychuk

ylitse jää vielä mm. Bob Boughner ja Patrice Brisebois. Jos kerran pakisto on helvetisti parempi ilman Briseboisia, niin parempi pitää Boychuk siellä.

edit. Koska yhtään vastaustaq ei ole tullut, ja tilanne on muuttunut Andrew Brunetten tulon myötä, muokkaan nuita ketjuja.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Brunetten tulon myötä voi todennäköisesti samantien unohtaa Svatosin laittamisen kakkosketjuun.

Tanguay-Sakic-Hejduk
Konovalchuk-Turgeon-Brunette
Laaksonen-Laperriere-Hinote
May-Hahl-Svatos
(McLaean)

Näin minä ne näkisin.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
En välttämättä kirjoitti:
Hyökkäysketjut ovat näkemykseni mukaan näillä näkymin
Tanguay-Sakic-Hejduk
Brunette-Konowalchuk-Svatos
Laaksonen-Turgeon-Laperriere
May-Hahl-Hinote

Kono on pelitaidoiltaan ja -käsitykseltään laituri eikä pelaa ainakaan kakkosketjun keskellä. Kun kerran McLean joukkueeseen ostettiin, niin kyllä häntä käytetään. Luonnollinen paikka on kolmosen/nelosen keskellä. Hahl ja McLean taistelevat kolmosen/nelosen sentterin paikasta, joten toivottavasti Riku onnistuu harjoituspeleissä hyökkäyspäässä. Laperriere on sentterikisan musta hevonen.

Oma veikkaus ketjuiksi:

Tanguay-Sakic-Hejduk
Brunette-Turgeon-Konowalchuk
Laaksonen-McLean-Laperriere
May-Hahl-Hinote

Svatos katsomassa tai ilman sopimusta.

En välttämättä kirjoitti:
Pakkiparit ovat näkemykseni mukaan näillä näkymin
Blake-Väänänen
Liles-Sauer
Skrastins-Boychuk

Briseboisille ei makseta tupen pureskelusta vaan hän pelaa. Montrealin miesten katkerat tilitykset "Breezy"stä voi jättää omaan arvoonsa. Kyllä minuakin potuttaisi jos Avalanche olisi ollut Denverissä niin surkea kuin Canadiens on ollut samalla ajanjaksolla Montrealissa.

Boughner toisi kovuttaa muuten pehmeään puolustukseen, mutta joutuu taistelemaan pelipaikastaan Sauerin kanssa. Katsotaan nyt koska Skrastinsin kanssa saadaan sopimus aikaiseksi, niin sitten pakkikuviot selkiintyvät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös