Canal+ / Nelonen

  • 1 407 430
  • 5 293

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Number 11 kirjoitti:
sillä niistä kiinnostuneet, kuten mahdollisesti nimim. psychodad, voivat pääosin matkustaa lyhyen matkan päähän hallille seuraamaan joukkueiden edesottamuksia mikäli ne todella kiinnostavat.


Kyllä kiinnostaisi, mutta asun leppävaarassa joten matkaa tulisi liikaa, varsinkin kun minulla ei ole autoa. Mutta tuollaiset ennalta kiihkeät taistelut joissa on vuosikymmenien viha-rakkaus suhde takana ovat aina mielenkiintoisempia kuin kahden toisilleen kohtalaisen yhdentekevän joukkueen runkosarjakohtaamiset. Ihan noin ulkopuolisenkin katsojan silmin. Minä katson paljon mieluummin esim. Ilves-Tappara pelin tai IFK-jokerit matsin kuin jonkun Blues-Kärpät koitoksen. Paikallispeleissä on enemmän latausta ja se näkyy kentällä. Silloin kun on paikallispelikierros, sellainen pitäisi aina löytyä canalin ohjelmistosta. Ne ottelut ovat niin mielenkiintoisia että halli täyttyy huolimatta Canalin lähetyksistä.

SM-liigalla on myös varmasti sanansa sanottavana siinä millä tavalla Canal saa valita otteluitaan. Kyllä niillä jonkinlainen ohjenuora on tasaiseen näyttämiseen, vaikka jonkin verran toki saavat päättää itsekin kiinnostavuuden mukaan.
 

Number 11

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Mutta tuollaiset ennalta kiihkeät taistelut joissa on vuosikymmenien viha-rakkaus suhde takana ovat aina mielenkiintoisempia kuin kahden toisilleen kohtalaisen yhdentekevän joukkueen runkosarjakohtaamiset. Ihan noin ulkopuolisenkin katsojan silmin.

Nojoo, myönnetään että näinhän se hyvinkin saattaa olla monien kohdalla. Itse haluaisin mielelläni katsoa ns. suurten joukkueiden pelejä, joissa pelaa normaalia enemmän mielenkiintoisia pelaajia. Kärpät, Jokerit, IFK ja TPS kuuluvat omasta mielestäni näihin, mitenkään pelillisesti väheksymättä HPK:ta, Tapparaa tai muitakaan joukkueita. Sen sijaan KalPa ja Pelicans voitaisiin ainakin toistaiseksi poistaa tv-ottelulistoilta kokonaan, sillä ketään ei kiinnosta arvailla, päättyykö peli neljäyks vai seittemännolla. Siinä vaiheessa kun nämä joukkueet osoittavat kilpailukykynsä useamminkin kuin kerran kuukaudessa niin tervetuloa takaisin.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Canal +...

...toimii näköjään täysin eri tavalla, kun mitä oletettiin. Kaikkia näytetään tasapuolisesti. Maikkari-tyyli jatkuu siis. Onhan se periaatteesa ihan hyvä, että näytetään tasapuolisesti, mutta miksi Canal sitten mainosti jossain vaiheessa näyttävänsä kiinnostavimmat pelit. Tänään kiinnostavin peli pelataan Hämeenlinnassa.

No, eipä tarvitse tänäänkään katsoa SM-liigaa Canalilta. Yhden ottelun olen katsonut Canalilta. Niin kiinnostavia matseja sieltä on tullut...
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Number 11 kirjoitti:
Itse haluaisin mielelläni katsoa ns. suurten joukkueiden pelejä, joissa pelaa normaalia enemmän mielenkiintoisia pelaajia. Kärpät, Jokerit, IFK ja TPS kuuluvat omasta mielestäni näihin, mitenkään pelillisesti väheksymättä HPK:ta, Tapparaa tai muitakaan joukkueita.

Kyllä minun mielestäni tämän hetken Kerhossa ja Tapparassa pelaa mielenkiintoisempia nimiä kuin tämän hetken TPS:ssä, vaikka TPS:ää siedänkin lukon jälkeen liigajengeistä parhaiten.

Jos nyt niistä suurista puhutaan niin miksei Ilves ja tappara sitten kiinnosta? Ilves, Tappara ja TPS ovat liigassa niitä suuria...loput on harrastelijoita, pitkässä juoksussa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
tiki10 kirjoitti:
mutta miksi Canal sitten mainosti jossain vaiheessa näyttävänsä kiinnostavimmat pelit. Tänään kiinnostavin peli pelataan Hämeenlinnassa.


Luulitko tosiaan että tuo mainoslause tarkoitti, että peli joka kiinnostaa sinua eniten näkyy joka ilta kanavalla? Minua ainakin kiinnostaisi eniten pelicans-lukko tänään, mutta kelpuutan kyllä ihan mielelläni tuon Saipa-Tappara pelin. Historiallisesti kiinnostavin parivaljakko tänään olisi Jokerit-TPS, ja sille varmaan olisi suurin yleisökin.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
psychodad kirjoitti:
Luulitko tosiaan että tuo mainoslause tarkoitti, että peli joka kiinnostaa sinua eniten näkyy joka ilta kanavalla?

Luulin. Olenhan kuitenkin maailman napa, kuten kannattamani HIFK:kin! Minua on ainakin huijattu.... (hymiöitä tähän)

Ps. Toisaalta ihan sama... Niin harvoin olen kotona ollut tiistaisin ja torstaisin. Jos ei HIFK:lla ole kotipeliä, niin sitten muut harrastukset vievät nämä illat. Viikonloppupeli olisi kyllä herkkua...
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
psychodad kirjoitti:
Minua ainakin kiinnostaisi eniten pelicans-lukko tänään, mutta kelpuutan kyllä ihan mielelläni tuon Saipa-Tappara pelin. Historiallisesti kiinnostavin parivaljakko tänään olisi Jokerit-TPS, ja sille varmaan olisi suurin yleisökin.
Yllä on loistavasti kiteytetty myös minun suhtautuminen näihin otteluvalintoihin. Vaikka jotkut joukkueet eivät nostakkaan ennakkoon suuria tunteita, niin mitä vaan voi tapahtua itse pelissä. Muutenkin tietynlainen "hoki-sivistys" edellyttää kaikkien joukkueiden näkemistä.

Asian vierestä: Tässä IS-Urheilun panos tämän iltaiseen ottelukierrokseen. Juu ei ihan heti uskoisi, että tänään pelataan seitsemän ottelun mielenkiintoinen kierros. En ihmettele, että vain noista lehdistä urheilu-uutisensa imevän kansan kiinnostus rajoittuu muutamaan joukkueeseen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minna Leno (ei tietääkseni sukua Jaylle) Canal+:n pomoksi, kertoo Markinointi&Mainonta. Ohessa pieni pätkä uutiskirjeestä, koko juttu täällä:
http://www.marmai.fi/doc.te?f_id=797995&s=u&wtm=marmai-27102005

'SM-liiga tuo tilaajia

Minna Leno ei mene syvemmälle Canal+:n tai kilpailijan asioihin.
- Olen vielä Fonectalla töissä.
Erityistä kohua on herättänyt SM-liigan siirtyminen Canal+:lle.
- Tänä syksynä Canal+ on kasvanut Suomessa nopeammin kuin muissa pohjoismaissa, viestintävastaava Petra Olamo sanoo'


Öhhöhö. Yllätys?
 

scholl

Jäsen
Käsittämättömän suuri ero politiikassa C+ NHL ja SM-liigalähetysten välillä. NHL:stä näytetään vain muutamaa jengiä, eikä oikeastaan koskaan niitä jengejä, joita itse haluaisin katsoa. Sen sijaan SM-liigasta tulee kaikkea tasapuolisesti.

Mielestäni tyhmä peruste se, mitä täällä ehdotettiin, että paikallismatseja ei näytettäisi, koska ne vetävät muutenkin porukkaa. Itse olen sitä mieltä, että jos paikallismatsi vetää hallille porukkaa niin silloin televisiointi vähentää vähemmän yleisömäärää kuin muissa otteluissa, joten hyvä, että niitä välillä tv:stä tulee. Puhumattakaan siitä syystä, että muuallakin maassa päästään paikallismatsien tunnelmaan. Siis kyllä meille on virkistävää nähdä joskus Lukko-Ässät ja jossakin länsirannikolla on varmasti mielenkiintoista nähdä, mikä meininki on Helsingin paikallisottelussa.

Arvostellaan nyt sitten kuten muutkin ovat tehneet marraskuun ottelut:
1.11 Jyp-Pelicans
-Kärpät-IFK voisi tietysti olla mielenkiintoisempi, mutta toisaalta onhan tuossa häntäpään budjetin taistossakin ideansa. Siis JYP on pelannut paremmin kuin pitäisi ja Pelicans huonommin. Onnistuuko uudet valmentajat parantamaan kurssin, jolloin vierasvoitto tulee tasaväkisessä taistossa
3.11 KalPa-Jokerit
-surkea valinta. KalPa on surkea ja sitä pitäisi näyttää mieluiten Pelicansia vastaan. Siinä olisi eniten jännitettävää katsojille. Tosin sarjataulukossa Jokeritkin on alhaalla, mutta selvästi edellä pelillisesti nyt. 3.11 on tosin aika huonoja matseja, mutta ehkä Lukko-Tps näyttäisin. Jypin vierasotteita en todellakaan tahdo nähdä.
17.11 Lukko-Ässät
- Hyvä valinta. Muistaakseni Helsingin ja Tampereen paikallismatsit ovat jo kerran olleet ruudussa. Muita matseja ei kannata edes harkita kuin paikallismatseja.
22.11 Ilves-TPS
-kaikki aika epätasaisia pareja, joten aika sama, minkä matsin 22.11 näyttää
24.11 Pelicans-IFK
-toikin on vähän sellainen ei jaksa katsoa matsi. Tai ihmiset katsoo 1 erän ja sen jälkeen adjö. En oikein tiedä, mikä noista matseista pitäisi näyttää. Ehkä Ilves-SaiPa
29.11 TPS-Tappara
-En tiedä onko tälläkään kierroksella sellaista huippumatsia. Itse tietysti haluaisin nähdä HIFKin matsin, mutta ihan sama

Näin ennakolta kun ajattelee niin ei taida olla yhdelläkään kierroksella ennakolta vastaavaa huippumatsia kuin tällä hetkellä kuntopuntarin kärjessä olevat HPK-IFK tänä iltana. Toisaalta kun aikaa kuluu niin kuukauden päästä jotkut toiset voivat olla kuumimpia joukkueita ja valinnat olisivat ihan toiset.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
AnaMasa kirjoitti:
Muutenkin tietynlainen "hoki-sivistys" edellyttää kaikkien joukkueiden näkemistä.
Hyvä pointti. Jos Jatkoajassa lajin hc-kuluttajat nyrpistävät nenäänsä 70% liigapeleille (lähinnä niille jossa oma suosikki ei pelaa), niin onko Sm-liigalla edes toivoa tulla koskaan kovin suosituksi? Jos jääkiekko-ottelu jo pelkästään lajitapahtumana ei kiiinnosta täällä, niin ei se voi kiinnostaa kyllä suurtakaan yleisöä.

Minusta Pelicans esimerkiksi juuri valmentajansa kenkineenä on juuri sellainen joukkue, että sen oletettu paskuus olisi kiva todeta omin silmin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
scholl kirjoitti:
Käsittämättömän suuri ero politiikassa C+ NHL ja SM-liigalähetysten välillä. NHL:stä näytetään vain muutamaa jengiä, eikä oikeastaan koskaan niitä jengejä, joita itse haluaisin katsoa. Sen sijaan SM-liigasta tulee kaikkea tasapuolisesti.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta C+ näyttää NHL:stä enimmäkseen noita "ruotsalaisjoukkueita". Siksi saamme katsoa kyllästymiseen asti Flyersiä (Foppa) ja Torontoa (Sundin, vmtl/vskv). Ja silloin tällöin Montreal suomalaisten iloksi. Persiistä.

PS. C+ voisi ottaa viimeistään kevätkaudella käyttöön Maikkarin harrastaman "kierroksen kiinnostavin ottelu" vaikka joka neljäs lähetys. Kunhan se ei tapahdu SMS-äänestyksellä, vaan jollain sivistyneellä menetelmällä.
 

scholl

Jäsen
AnaMasa kirjoitti:
Asian vierestä: Tässä IS-Urheilun panos tämän iltaiseen ottelukierrokseen. Juu ei ihan heti uskoisi, että tänään pelataan seitsemän ottelun mielenkiintoinen kierros. En ihmettele, että vain noista lehdistä urheilu-uutisensa imevän kansan kiinnostus rajoittuu muutamaan joukkueeseen.

Lehden pitää myös myydä. Tämän illan kierroksella on kaksi puheenaihetta:
1) viime aikoina menestyneiden IFK:n ja HPK:n kohtaaminen, jossa kaikenlisäksi nämä valmentaja-asiat eli Shedden menestynyt ja Jalonen jatkaakin Hämeenlinnassa eli onko Pena sanonut Jaloselle: "meillä ei oo sulle käyttöä" ja
2) Pelicansin valmentajan vaihto

Muista asioista on turha ennakkoon kirjoittaa. Huomenna on sitten eri asia, kun kirjoitetaan otteluiden tapahtumista.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
psychodad kirjoitti:
Historiallisesti kiinnostavin parivaljakko tänään olisi Jokerit-TPS, ja sille varmaan olisi suurin yleisökin.

Historiallisesti olisi kiva nähdä mutta ehkä on parempi, ettei koko kansalle näytetä Tepsin harrastamaa puolustussumppua enempää. Ässät-pelissä sitä sai jo ihan riittävästi "ihastella".
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
psychodad kirjoitti:
Kyllä minun mielestäni tämän hetken Kerhossa ja Tapparassa pelaa mielenkiintoisempia nimiä kuin tämän hetken TPS:ssä, vaikka TPS:ää siedänkin lukon jälkeen liigajengeistä parhaiten.

Samaa mieltä. Jos en olisi Tepsin miehiä ollut polvenkorkuisesta saakka, ei jaksaisi tämän kauden Tepsi kiinnostaa pätkääkään. Ei meinaa jaksaa nytkään.

Jokerit - TPS olisi tosin ollut tänään kiinnostava peli, ei ole tällä parivaljakolla yleensä tapana tylsiä pelejä esittää.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Oma veikkaukseni siitä miksi juuri tähän ajanjaksoon on noinkin paljon näitä Kalpan ja Pelicansin pelejä sijoitettu, on se että sopimuksessa on joku minimi peli määrä kaikille joukkueille määritelty ja Canal+ haluaa nuo Kalpan ja Pelicansin pelit saada tässä vaiheessa kautta alta pois jotta niitä ei enää myöhemmässä kauden vaiheessa tarvitse näyttää.

Paras ratkaisu olisi tietenkin näyttää näiden joukkueiden kaskinäisiä pelejä siinähän olisi aina tapettu kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta en nyt ole varma jos niitä kovin paljon Canali pelipäiville sattuu.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
psychodad kirjoitti:
Jos nyt niistä suurista puhutaan niin miksei Ilves ja tappara sitten kiinnosta? Ilves, Tappara ja TPS ovat liigassa niitä suuria...loput on harrastelijoita, pitkässä juoksussa.

Ketä vittua kiinnostaa joskus vuonna 1 ja 2 suuren kivisateen jälkeen voitetut kuralammikko-mestaruudet??
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Äh. Myönnettävä on, että olen varmaan vähemmistössä, mutta miksi ihmeessä pitäisi näyttää vain hesajengien ja kärppien pelejä? Kyllä joka joukkueesta löytyy jotain mielenkiintoista. SaiPalla on hyvä (& aika erikoisella tyylillä torjuva) maalivahti, tapparalla on hirveä liito alla, hpk nyt vaan sattuu olemaan hyvä&pirteä joukkue, Ässät on (ihan oikeasti, ifk) fyysinen joukkue (ja nuori sellainen), jne jne. En unohdellut tarkoituksella joukkueita. Jokainen joukkue vaan sattuu olemaan jollain tapaa mielenkiintoinen & jokaiselle löytyy faneja. Vaikka hesa onkin Suomen kehto.
"jokaiselle jotain"-periaate on mielestäni ihan hyvä. Kyllä se alkaa jossain vaiheessa maistua puulta katsella pelkkiä hesalaisten otteluita. Samaa mieltä tosin olen siinä, että tällä hetkellä Kaani- & kalpapelejä ei ehkä kannata vertailla muihin otteluihin.

Sitten toiseen asiaan: Tuossa TPS-matsissa huomasin, että Jalo ei selosta läheskään "suoraa" ottelua, vaan istuu hiljaa ja seuraa peliä ja sitten pälättää ilmeisesti erätauoilla ja sensellaisilla. Miksi näin? Miten äänipuoli hoidetaan? Ajetaan taustalle jiipeen selostusta tukemaan?
Miksei selostusta hoideta reaaliajassa ja sitten "sensuroida" sen jälkeen huonot kohdat? Minä en vaan tajua.

Toisaalta tämä "Laaksonen on homo"-huutelun jatkuva toistuminen kai osaltaan selittää asioita.
Mutta kertokaas joku miten tämä systeemi toimii?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Daespoo kirjoitti:
Ketä vittua kiinnostaa joskus vuonna 1 ja 2 suuren kivisateen jälkeen voitetut kuralammikko-mestaruudet??


Nyt kerroit itsestäsi aika paljon.

Vaikka peli on kehittynyt amatööritoiminnasta ammattilaisurheiluksi, täytyy menneille tähdille antaa oma arvonsa.

Jokainen mestaruus on yhtä arvokas, sillä vain paras voittaa. On turha vertailla vuoden 1965 mestaria vuoden 2005 mestariin, sillä aika on muuttunut ja peli on aivan toinen. Mutta yhtä kaikki, molemmat joukkueet ovat mestareita ja molemmat ovat voittaneet tarvittavat pelit sen saavuttamiseksi.

Häpeä.
 

dohf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänä iltana olisi ehdottomasti pitänyt näyttää kierroksen kiinnostavin matsi HPK-HIFK. Lukemat 6-1 ja äijämäiset rangaistukset kuten "Käytösrangaistus sukeltamisesta 10min" kertovat karua kieltään siitä, mikä brändi on liigan kiihottavin.

Jos ihan tosipuheessa noita Canalin pelejä miettii, aika tasaisia ne ovat olleet. Pikaisesti vilkaistuna ainoastaan 20.9. HPK – Lukko ja 22.9. HIFK – Tappara -peleissä maaliero on ollut yli 2 maalia. Toki se voi kertoa jotain myös liigan maalimääristä.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Olipa erinomainen kokonaisuus tänään. Peliä alustettiin kevyehköillä taktiikkakatsauksilla, pari helppoa roolipelaajaa otettiin esille, valmentajien katsaukset ja hyvää spekulointia asetelmista joista otteluun lähdetään. Pari pelaajan kommenttiakin tulevasta pelistä, tosin ei mitään kovin syväluotaavia. Erätauoilla homma hyvin hallussa ja nimenomaan asiaa riittää pelistä itsestään eikä Vilkkulan ala-asteen kahdesta kiekkojuniorista tai eri tavoin esiintuoduista kaupallisista tiedotteista. Ottelun jälkeen vielä jäädään vähän pistämään iltaa pakettiin - kyllä. Maikkarin "vastaava" tuote eli suora "päälähetys" ottelusta häviää tälle aivan mennen tullen. Lisäksi iso plussa esim. Santasen mukanaolosta, hienoa saada vähän eksoottisempaakin vierasta mukaan. Minun mielestäni Grönmankin veti hyvin paketin, ei höntyilyä eikä typeriä fraaseja.

Tämä on hyvin tehty lähetys SM-liigasta, sitä mihin maikkari ei kyennyt vuosienkaan kokemuksella. Eikä oikeastaan ollut tavoittelemassa tulosta ihan lähimaillakaan, vaan pikemminkin ohjelmien laatu oli laskemassa vielä luokattomampaan.

Mitä otteluvalintoihin tulee, niin ilmeisesti aina pitäisi näyttää HIFK-HIFK -pelejä, että tiettyjä nimimerkkejä kiinnostaisi. Hyvä valinta tämä SaiPa-Tappara -ottelukin, ei näitä niin paljoa kaudessa kuitenkaan tule että kuvittelisi joitakin vielä korpeavan kun välillä televisioidaan jotain muutakin kuin viiksiä. Sen sijaan jos ottelua oltaisiin lähdetty vielä muuttamaan alunperin ilmoitetusta päivää ennen tai samana päivänä, olisi homma mennyt amatöörimäisen säheltämisen puolelle.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
-Mercury- kirjoitti:
http://www.digita.fi/digita_dokumentti.asp?path=1840;1852;7461;7462;4005;4500

sieltä tutkailemaan hintoja, nopean laskutoimituksen mukaan 11Mbit/s tulis maksamaan sellaset 30.000e/kk tuolla halvimmalla alueellisen lähetyksen hinnalla. Toki saavat varmaan jotain alennusta jos lähettävät useamman lähettimen kautta. Eli sellaset reilu 1000 asiakasta pitäs saada että pääsis omille.

Juuri tämä on se asia josta minä purnaan. Jos tuo yritys ei kykene myymään arviolta noin 50 000 kotitaloudelle 1000 sopimusta, on se mielestäni aivan liian heppoinen puulaaki hoitamaan suomen suosituimman urheilulajin televisiointia. Täällä kehutaan kuinka loistavasti lähetykset on toteutettu. Kysymys kuuluukin, mitä merkitystä sillä on jos vain kourallinen katsoo noita lähetyksiä. Tänään tehtiin Lappeenrannassa yleisöennätys. Tuskin koskaan on televiosta tulleessa SaiPan ottelussa ollut lähes 3600 katsojaa ja vieläpä arkena. Meille tietenkin pirun hyvä asia, mutta kertoo siitä että tällä seudulla Canal+:n tilaajia on todella vähän. Ja tuohon on suurin syy surkea näkyvyys.

Herätys Canal+!!. Potentiaalisia asiakkaita olisi jonossa, eikö raha kelpaa, vai onko sitä ennestään liikaa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Birkku kirjoitti:
Täällä kehutaan kuinka loistavasti lähetykset on toteutettu. Kysymys kuuluukin, mitä merkitystä sillä on jos vain kourallinen katsoo noita lähetyksiä.

Se kourallinen diggaa niin perkeleesti!


Oikeasti, en jaksa tätä kitinää enää. Ymmärrän että sinua ärsyttää jos et saa normaalihintaan hommaa hoidettua. Itseänikin ärsyttäisi ja paljon. Mutta itsekin kyllä tajuan varsin hyvin eron oman etuni ja massan edun välillä. Canal+ levittyy laajemmalle suomeen, maikkarin kanssa laatu ei olisi levinnyt mihinkään.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Menee suunnitellusti

Birkku kirjoitti:
. Tänään tehtiin Lappeenrannassa yleisöennätys. Tuskin koskaan on televiosta tulleessa SaiPan ottelussa ollut lähes 3600 katsojaa ja vieläpä arkena. Meille tietenkin pirun hyvä asia, mutta kertoo siitä että tällä seudulla Canal+:n tilaajia on todella vähän.

Eli asia on juuri niinkuin SM-liiga halusikin -> sai reilusti enemmän rahaa seuroille televisiosopimuksesta ja enemmän väkeä paikan päälle katsomaan otteluita. Aivan kuten Ruotsissakin on tapahtunut eli kummatkin(TV-sopimus,yleisömäärät) ovat selvästi kasvaneet. Uskomattomalla tavalla sait em. asian käännettyä jotenkin negatiiviseksi ja jatkat valitustasi edelleen. Sen lisäksi selkeä enemmistö pystyy halutessaan tilaamaan vielä itselleen Canalin ja näkemään vielä enemmän urheilua. Mitä tilaajamääriin tulee, niin on aika ihmeellistä ettet voi antaa minkäänlaista aikaa Canalille(+maksutelevisiolle yleensäkin) kasvattaa katsojalukujaan ja tehdä hommaansa tunnetuksi/halutuksi. Kolmen vuoden (nyt sovittiin 3v sopimus)päästä tilanne on jo aivan varmasti erilainen.

Voisitko käyttää saman määrän energiaa vaikkapa Microsoftia vastaan, kun heidän tuotteensa eivät koskaan ole lähelläkään valmiita vaikka ne myydään sellaisina.

Voisitko muuten kertoa kuinka tasapuolisesti ja samanaikaisesti MTV3,4, Subtv jne. alkoivat näkymään Suomessa. Oman muistikuvani mukaan on aina edetty tahtiin: pk-seutu ensin, sitten isommat kaupungit jne. Mahtaako vieläkään kaikki kanavat näkyä ympäri Suomen ja varsinkaan samanlaisella panostuksella tulla hyvänlaatuista kuvaa kaikille?

Ps Illan Saipa -peli oli ihan kunnon kiekkoa ja hyvä valinta otteluksi.
 

hylsy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Bayern München, Lennart Petrell
Itseäni häiritsee ainoastaan yksi asia Canalin ottelulähetyksissä, katkot. Minua ei kiinnosta milloin "coolein" sarja Entourage tulee seuraavan kerran, tuskin kovin montaa muutakaan katsojaa. Mainostaminen ohjelmien välillä on toki paikalla, mutta ottelulähetysten katkominen turhien tiedotteiden takia häiritsee. Hengähdysajanko takia katkoja sitten on? Silloin ne kai vaan joutuu hyväksymään. Tämä ei siis ole mikään sellainen asia mikä saa vitutuksen kattoon, kunhan olen pannut merkille.

Asiantuntijat ovat erinomaisia, samoin Tinke ja Kölli. Grönman ja Jalo ovat myös miehiä paikallaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös