Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Toivotut rosterimuutokset ja sen myötä pelillisesti iso parannus Vegas-matsiin nähden. Talbot tapansa mukaan päästi ekan laukauksen maaliin ja oli selvästi se ottelun heikoin maalivahti, mutta tappio menee täysin huonon viimeistelyn piikkiin.

Kautta takana kuusi matsia ja ykköskentän lisäksi vain Tkachuk on onnistunut maalinteossa. Peters luottaa siis edelleen vahvasti viime kauden taktiikkaan. Eli niin kauan menee hyvin, kunhan vaan oma maalivahti on illasta toiseen se ottelun paras maalivahti ja ykkönen+Tkachuk ovat liekeissä. Se voi olla ihan liikaa vaadittu, että olisi 3-4 toimivaa ketjua, mutta olisi nyt edes kaksi. Gaudreaulla on omassa ketjussa kaksi joukkueen parasta laukausta. Tkachukilla on Backlund, joka tarvitsee jokaista tehtyä maalia kohden +10 huipputonttia ja Frolik, jonka laukauksen ainoa tarkoitus on parannella corsi-lukemia. Jos Peters ei kerran halua peluuttaa Lindholmia keskellä, niin vaikka edes Backlundin laidassa. Tässä vaiheessa kautta ei olisi ainakaan mitään menetettävää.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ei se mitään kaunista ollut, mutta tärkeintä olikin saada tappioputki poikki. Hyvää oli myös se, että vihdoin saatiin maaleja myös muiltakin, kuin kärkiäijiltä. Rittichin kova luotto omaan mailapelaamiseen sai taas aikaan vähän lisäjännitystä, mutta muuten pelasi taas normaalilla tasollaan. Pääsi vielä lopussa yrittämään maalia, mutta eipä se ollut lähelläkään. Ihan yllättäen Flames sortui myös jäähyilemään. Neljä kakkosta ja yksi siirretty rangaistus, jonka aikana Flyers pääsi rankaisemaan. Oikeastaan täysin vaaraton tilanne muuttui maaliksi, kun jostain ihmeen syystä Hamonicia lukuunottamatta kaikki Flames-pelaajat lopettivat pelaamisen. Hamonicille vielä kehut ottelun lopun loistavasta puolustuspelaamisesta.

Frolik vastasi nopeasti kritiikkiin, niin koitetaan nyt jos se toimisi myös Bennettin kohdalla. Aloitti kauden ihan hyvin, mutta on taas ollut muutaman ottelun täysin pimennossa. Tai ehkä se vaan pitäisi jo hyväksyä, että pelaa hyvin puolet runkosarjasta+pudotuspelit.

Lucic on myös ollut muutaman pelin ajan aika näkymätön. Eihän Flames silti mitenkään heikentynyt tuon treidin myötä, kun tuskin Neal olisi tuossa roolissa pelannut yhtään paremmin. Ongelma onkin siinä, että divarivastustaja vahvistui selkeästi treidin ansiosta. Pitää vaan toivoa, että Neal pääsee siihen 21 maaliin mahdollisimman nopeasti ja jäätyy sen jälkeen. Se riittäisi siihen varausvuoroon, kun on aika varmaa, että Lucic ei tule tekemään yli kymmentä maalia.

Flyers-joukkueesta järkälemäinen Chris Stewart ei pukenut pelipaitaa ylleen. Näin jatkoajan aamuraportissa. Itse kyllä näin miehen pelaavan ja tilastojenkin mukaan sai peliaikaa yli 9 minuuttia.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Se oli tosiaan plussaa, että sitä secondary scoringia löytyi kuin löytyikin tällä kertaa. Flyersin ainoa rysä meni koko ketjun jäätymisen piikkiin, kuten edellä mainittua. Ilmeisesti se tulossa oleva jäähy sai jotain jäistä aikaan pelaajien pääkopissa.

En itse moittisi viime yön pelissä pelaajia siitä, että jäähyiltiin, sillä mielestäni kaksi noista tuomioista oli aika naurettavia. Tkachukin boksi oli mielestäni aika heppoinen, ja tuo Gaudreaun jäähy sitä vasta olikin. Tuomarit olivat muutenkin ajoittain pihalla suuntaan jos toiseenkin. Esim. Flyersin tekemä "pitkä kiekko", vaikka Phillyn kaveri olisi selvästi ehtinyt ensimmäisenä kiekkoon.

Bennett pelasi helvetin pienellä peliajalla, ja tietty ei se nyt kauheasti isompaa satsia ole ansainnutkaan, kun ei vaan lähde koneet käyntiin. Toisaalta ajattelen asiaa tällä hetkellä niin, että tuollainen pelaajahan on hyvä olla joukkueessa. Ei voida maksaa kallista sopparia, ja toisaalta kyseinen pelaaja tuntuu aina olevan playoffeissa hyvä. Sikäli cap spaceakin ajatellen hyvä, vaikka toki olisi se kivempaa nähdä, että Sammy vetäisi läpi runkosarjankin paremmalla tasolla.

Flames ei viime kaudella kauhean usein ryssinyt johtoasemaa viimeisessä erässä, ja ihan hyvin pysyi maalin johtoasemassa pakka kasassa myös nyt. Tuo onkin yksi ominaisuuksista, joista eniten tykkään tässä joukkueessa. Varsinkin, kun heittää näihin lopun tilanteisiin tuon Giordano-Hamonic -parin turvaamaan johtoa, niin voi yleensä olla aika rauhallisin mielin. "Hammer" on mahtava kaveri tuossa hommassa.

Viime yön pelissä varsin erikoinen aspekti oli aloitukset. Flyers nimittäin oli suvereeni sillä osastolla Giroux'n ja Couturier'n johdolla, mutta huvittavaa sinänsä, että voittomaali syntyi sellaisesta tilanteesta, jossa Flamesin paras aloittaja Derek Ryan vaihdettiin pois, ja Milan Lucic kyyristyi aloittamaan. Kiekko Ryanin kautta Giordanolle viivaan, ja kapteeni löysi Mangiapanen, jonka laukauksen ohjasi Travis Sanheim vahingossa varsin kohtalokkain seurauksin omaan maaliin.

Lucic-Neal - hommassa tietty toivomme, että se 3rd rounder saapuu tänne siten, ettei Neal nyt mitään päälle neljääkymmentä kaappia hakkaa (varauvsuoron ollen toivon mukaan myös lopulta tuon treidin paras palanen :D). Lucic ei tule kymmentä maalia millään rikkomaan, ja profiloituu koodinimeksi "nelosketjun laituri" tässä joukkueessa. Viime kauden Nealin tason mies nyt toki pystyy roolissaan ylittämään, mutta se on tietty ikävää, jos Nealilla on pitkäkestoisemmat bileet Oilersin kanssa. Uskoisin itse, että loppukauden osalta tekee valtaosan maaleista yv:llä maalinedustalta, ja vastaavasti on suht rauhassa tasakentällisin pelatessa, mutta aika näyttää. Eiköhän se 21 maalin raja ylity, ja Neal päädy sinne 25-35 maaliin. (/offtopic)

E: Kylington muuten näytti myös viime yönä, että ei sitä Stonea tartte lainkaan peluuttaa. Erittäin hyvä peli Oliverilta mielestäni. Varsinkin se yksi tilanne, jossa taklasi kaverin irti kiekosta heiveröisyydestään huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Steinbergin twiittaus päivän treenikokoonpanoista:

Gaudreau-Monahan-Lindholm
Tkachuk-Jankowski-Frolik
Mangiapane-Ryan-Rieder
Lucic-Bennett-Czarnik

Giordano-Brodie
Hanifin-Hamonic
Kylington-Andersson
Stone

Backlund not practicing today.

Lucic on nyt näköjään sillä paikalla mihin kuuluukin. Bennett sentterinä on varmaan Jankoa parempi vaihtoehto tuohon ketjuun. Mangiapane ja Czarnik Ryanin laidoilla voi toimia. Ainakin Mangiapane pääsee pelaamaan omalla laidallaan.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Siitä matsista on aika vaikea keksiä mitään moitittavaa. Kaikin puolin hyvä 60 minuuttinen. Tällä kertaa Benny ja Lucic vastasivat nopeasti siihen kritiikkiin, joten tuntuu toimivan hyvin. Varsinkin Lucic pelasi kauden selvästi parhaan pelinsä ja olihan siinä paikkoja tehdä myös kauden avausmaali. Ykköseltä nyt pari vaisumpaa peliä putkeen, mutta eipä sillä niin väliä, kun muutkin saavat maaleja aikaan.

Tuomarilinja tuntuu heittelevän aika paljon. Noissa matseissa, kun Flamesilla on ollut jäähyongelmia, niin pilli on soinut todella herkästi. Nyt ainakin pari vastustajan jäähyä jäi viheltämättä ja tuomarit olisivat missanneet koko Lindholmin jäähyn ilman videotarkastusta. Eihän noista pitäisi edes voida jälkikäteen tuomita jäähyä. Ei nyt siis tämän ottelun lopputulokseen vaikuttanut millään tavalla, mutta silti aika erikoista.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Harvoin sitä tulee kesken pelin mitään kirjoiteltua, mutta nyt tuo tekeminen on niin syvältä, että on pakko. Kings vie peliä ja Flames ei ole käytännössä edes laukonut maalia kohti toisessa erässä. Järjetöntä sekoilua. Siinä missä viime kaudella otteista löytyi tasaisuutta niin nyt se on pelkkä valju muisto vain. Millähän tuo sakki saataisiin hereille?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Ihan jäätävää kuraa. Saisivat kävellä Anaheimiin, paitsi että on taas B2B ja 3. matsi neljään päivään, niin kai ne on pakko kyyditä sinne. Mutta hyi helvetti. Katsoo esim. tuota Kingsin ekaa tai kolmatta maalia, niin mitä helvettiä nää touhusi? YV oli normaalia selvästi paskempaa, ja muutenkin selvästi parempi joukkue voitti.

Ducks on ollut alkukaudesta Kingsiä kovemmassa lennossa, joten pelin pitää parantua helvetisti, jos meinaavat sieltä pisteitä ottaa. Tää viimeöinen esitys oli paskuudessaan samaa kastia sen viime kauden 9-1 -Pens-selkäsaunan kanssa. Toivottavasti myös herättää joukkuetta vastaavalla tavalla kuin viime lokakuussa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Mennään nyt posien kautta:

- Tasainen 60 minuutin suoritus.
- Backlund onnistui saamaan kiekon verkkoon.
- Talbot ei päästänyt ekaa vetoa maaliin.
- Doughty ei kuunnellut äitiään ja rivalry voi edelleen hyvin.

Ensi yönä sitten samalla asenteella Honda Centeriin, niin hyvä siitä tulee.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Onkohan korvien välissä vielä tekemistä, kun näissä b-to-b -peleissä on hävitty kovalla prosentilla tällä kaudella..?
Viime kaudella hävittiin kerran eka matsi ja toiset tais mennä 5-5.
Oman divisioonan pelit on myös hävitty tällä kaudella pahasti ja esim. Kings on mun mielestä hyvin scoutannu meidän ylivoiman. Ainakin ne syötöt "sinnepäin" katkotaan vaarallisella prosentilla.

En odota Duckseja vastaan paljoakaan, mutta saa nähdä... Kyllä joukkue kaipaa Top6 laituria, joka olis myös kakkosylivoimassa pelote.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Hyvä bounceback Ducksia vastaan. Ja mikä parasta, niin saatiin sille Backlundille taas onnistuminen, kuten myös Talbotille. Näiden lisäksi mieltä lämmittää Stonen tasoitusmaalipommi, joka varmasti teki hyvää kaverille tuon viime kauden jäljiltä.

Peli itsessään oli ekassa erässä mielestäni ihan kelvollista, ja maalipaikat meni varmaan aika tasan. Toisen erän alkuun sitten jo Flames-klassikoksi tituleerattava nukkuminen, kun kaveri päästetään heti tekemään maali. No, onneksi siitä sitten heräiltiin, jonka myötä saatiin peli tasoihin. Kolmannessa erässä sitten hyvä keskialueen kääntö johti 2vs1:een, ja juuri noin ne pitääkin käyttää. Tkachuk ei paljoa antanut pakille tai Gibsonille saumaa valmistautua, vaan heti vain kovaa poikittaissyöttöä, kerran tilaa on, ja Backlundilta yhtä oikeaoppisesti kiekkoa vaan onetimerilla maalia päin.

Otteluohjelma on tuonut tähän alkukauteen omat haasteensa myös, sillä tämä oli jo toinen perättäinen viikonloppu, kun Flames teki Kaliforniaan vieraspelireissun siten, että se päättyy back-to-back -matsiin vieläpä siten, että kun Flames itse pelaa kolmannen pelin neljään iltaan, tulee kaveri vastaan ilman B2B-rasitetta. Sharksia vastaan pelattiin tuo "viimeinen puristus" ihan hyvin, joskin tehokkuus oli surkeaa. Nyt pelattiin myös ihan mallikkaasti, joskin viimeisen erän lopussa näkyi kyllä, että alkoi jalka painaa. Alkukauden hyvin pelannut Ducks painoi kyllä kiitettävästi päälle, mutta Talbotin johdolla siitä selvittiin. Varsinkin tuossa ~ 53-57min aikavälillä oltiin jossain määrin pesukoneessa, mutta se viimeinen pariminuuttinen tapettiin hienosti.

Tämän viikon ohjelmassa kolme peliä. Ke-yönä WSH & pe-yönä FLA (molemmat kotona), ja sunnuntaina sitten Jetsin vieraana pelattava talviklassikko! Pari voittoa olis näistä semmonen sopiva, ja varmasti tuo Winnipeg-kohtaaminen on monelle pelaajalle yksi runkosarjan kohokohtia.

E: Se piti vielä sanoa, että Quine pelasi hyvin tultuaan ylös. Ehdottomasti parempi pelaaja viimeöisen perusteella kuin Jankowski tai Rieder. Löytyy vähän pelipäätä ja käsiäkin.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ottelu oli täysin voitettavissa, mutta Talbotin ja kakkosparin virheet olivat lopulta liikaa.

Jos johonkin asiaan voi luottaa Petersin kohdalla, niin top-5 on täysin koskematon, viis tuloksesta. 1-ketjun tehot tasakentällisin viimeisen 9 ottelun ajalta: Gaudreau 1+2, Monahan 0+1 ja Lindholm 2+0. Näistä vielä toinen Lindholmin maaleista tyhjiin. Ehkä tässä vaiheessa kannattaisi jo viimein harkita niitä muutoksia. Oilersilla ei ainakaan ollut sitä ongelmaa, että joukkueen 1-sentteri on tasakentällisin yhtä tehokas, kuin Milan Lucic. Siihen sitten vielä lisäksi Backlund, Ryan ja Jankowski. On edelleen täysin selvää, että tuolla nelikolla ei tulla koskaan menemään päätyyn saakka. Lindholm on ominaisuuksiensa puolesta Monahania puhtaampi sentteri, mutta eihän sitä kannata edes kokeilla, kun näinkin toimii niin hyvin.

Kautta takana vasta 11 matsia, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tästä tulee erittäin vaikea kausi. Siihen ei myöskään auta yhtään se, että Pacificin taso näyttäisi tällä kaudella olevan selvässä nousussa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Ne uhkakuvat alkavat kieltämättä realisoitua, mitä jo keväällä tuli kauden päätyttyä huudeltua. Eli se, että isompaa mylläystä ei tullut, jonka myötä mm. kakkossentterin taso ei riitä, ja nyt vielä nämä jankowskit ja frolikit ovat pelanneet huonosti. Voi kun ne molemmat läheltä piti -treidit olisivat menneet maaliin, mutta ei. Nyt sitten noiden herrojen value tippuu tippumistaan, eikä deadlinea ajatellen näytä hyvältä, jossei meno muuta.

Voisi myös sanoa, että joukkue ei ollut paska tarpeeksi pitkään (tai tarpeeksi paska niinä kausina, kun oli rebuild), jotta olisi napsunut kyllin paljon hyviä nuoria. Draftit itsessään ovat viime vuosina menneet kyllä hyvin, sillä joukkueen normaalissa avausrosterissa on kymmenen pelaajaa, jotka Calgary on varannut viimeisen noin kymmenen vuoden aikana (11, jos lasketaan Välimäki mukaan). Ja onhan joukkue ihan playoff-tason porukka, mutta joku siinä vaan on, ettei ihan tunnu riittävän, jos ajatellaan kevättä.

Tälle rungolle ollaan maalailtu sitä contenderin leimaa tuonne parin kauden päähän, kun siellä alkaa mm. Giordanon, Tkachukin ja Gaudreaun diilit tulla katkolle. Jo keväällä sitä tuli hieman toivottua, ja tällä hetkellä vieläkin selkeämmin, että jos tämä kausi ei pääty viime kautta ruusuisemmin, olisi syytä tehdä jotain isompaa liikettä pelaajapuolella.

Viime yön peli oli tosiaan ihan voitettavissa, mutta nyt Talbot paskoi alleen kertaalleen, ja heti perään vielä toinen halpa, osittain tuurimaali. Vaikka sieltä tasoihin tultiin, niin sen jälkeen nähtiin klassinen tälle joukkueelle tyypillinen maalin jälkeinen vaihto. Kolmannessa ei sitten enää palaa ollutkaan. Lucic oli joukkueen parhaimmistoa, ja sanoisin, että nämä edellä jo mainitut jankowskit ja frolikit voisivat vähän ottaa Milanista mallia ja näyttää niitä palleja.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Rosteria kun katsoo, niin jotenkin M. Backlundin sopimus tuottaa päänvaivaa omasta mielestäni. Hän on kelvollinen 2 suunnan pelaaja, sitä ei käy kiistäminen. Hän ei kuitenkaan ole nopea, hänellä ei ole kummoista laukaisu-uhkaa, hän ei ole mikään kynämies fyysisestä puolesta puhumattakaan. Mutta tuolla Cap hitillä hän on joukkueen 2. sentteri seuraavat 5 kautta. Se on fakta.

Jos tuota nippua jotenkin haluaisi uudelleen järjestellä, niin kaikki lähtee nimenomaan tuosta sentterin paikalta. Monahanin 1. sentterin rooli on ollut hakattuna kiveen viimeiset 4 kautta riippumatta siitä miten hän on pelannut. Toisinaan tehoja on syntynyt. Hän ei myöskään ole kovin fyysinen kaveri taklauspelillisesti. One-timer uhka hänelläkin on melko olematon. Rannelaukaus toki on maailman eliittiä, mutta one-timer-slapperin olen nähnyt ehkä kolme kertaa.

Dube voitaisiin ottaa kokeilun vuoksi sisään suoraan ykköseen ja Lindholmia istuttaa 2. sentterin paikalle esim. Chuckien ja Bennett'n kanssa. Kolmoseen jarrukenttä Lucic-Backlund-Frolik ja neloseen Quine/Mangiapane-Ryan-Czarnik.

Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, mutta jos jotain radikaalimpia kauppoja harkitaan, niin sopivan tarjouksen tullen olisin valmis jopa JG:n treidaamaan nyt kun treidillä voi saada jotain järkevää takaisin päin. Hän on kova pelimies, mutta ei kuitenkaan korvaamaton. Brad, jos luet tämän niin vastineen on oltava jotain muuta kuin kassillinen kiekkoja.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Rosteria kun katsoo, niin jotenkin M. Backlundin sopimus tuottaa päänvaivaa omasta mielestäni. Hän on kelvollinen 2 suunnan pelaaja, sitä ei käy kiistäminen. Hän ei kuitenkaan ole nopea, hänellä ei ole kummoista laukaisu-uhkaa, hän ei ole mikään kynämies fyysisestä puolesta puhumattakaan. Mutta tuolla Cap hitillä hän on joukkueen 2. sentteri seuraavat 5 kautta. Se on fakta.
Kyllähän Backlund aina välillä väläyttelee sitä osaamistaan, joten mielestäni omaa ihan hyvän työkalupakin, mutta jostain syystä ei vaan osaa käyttää sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Jos en nyt ihan väärin muista, niin voitti ainakin joskus joukkueen sisäisen luistelukilpailun, joten kyllä sitä vauhtia löytyy ainakin tarvittaessa. Ei tosiaan ole varsinaisesti mikään fyysinen pelaaja, mutta pelaa aina joskus todella röyhkeästi ja tällä tarkoitan siis kiekonriistoja ja maalilleajoja. Ei tuo cap hit sinällään ole mikään ongelma, koska olisi joka tapauksessa ollut 3-sentteri jos se Kadri-treidi olisi onnistunut.

Jos tuota nippua jotenkin haluaisi uudelleen järjestellä, niin kaikki lähtee nimenomaan tuosta sentterin paikalta. Monahanin 1. sentterin rooli on ollut hakattuna kiveen viimeiset 4 kautta riippumatta siitä miten hän on pelannut. Toisinaan tehoja on syntynyt. Hän ei myöskään ole kovin fyysinen kaveri taklauspelillisesti. One-timer uhka hänelläkin on melko olematon. Rannelaukaus toki on maailman eliittiä, mutta one-timer-slapperin olen nähnyt ehkä kolme kertaa.
Aika moni muukin on pistänyt itseni lisäksi merkille, että Monahan on viime peleissä pelannut kovempaa peliä, kuin koskaan aiemmin uransa aikana. Sen lisäksi treenasi ilmeisesti kesän aikana luisteluaan ja kyllähän senkin suhteen on ollut selvää kehitystä havaittavissa. Nuo molemmat asiat ovat olleet ihan selviä heikkouksia Monahanin pelaamisessa.

Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, mutta jos jotain radikaalimpia kauppoja harkitaan, niin sopivan tarjouksen tullen olisin valmis jopa JG:n treidaamaan nyt kun treidillä voi saada jotain järkevää takaisin päin. Hän on kova pelimies, mutta ei kuitenkaan korvaamaton. Brad, jos luet tämän niin vastineen on oltava jotain muuta kuin kassillinen kiekkoja.
Gaudreaun suhteen on käytännössä kolme vaihtoehtoa:

1. Laitetaan kaikki peliin ja haetaan sitä menestystä Gaudreaun edullisen sopparin loppumiseen saakka. Otetaan iso riski sen suhteen, että pelaaja lähtee pois ilman mitään korvausta.

2. Tehdään jatkosopimus.

3. Treidataan Gaudreau pois ennen kuin sopparin viimeinen kausi alkaa.

Jatkosopimuksen suhteen voidaan varmaan ottaa verrokiksi Panarinin sopimus. Palkkakatto on siinä vaiheessa noussut sen verran, ettei tule laittamaan nimeään ainakaan tuota pienempään sopimukseen. Todennäköisesti haluaa selvästi enemmän ja siinä ei mielestäni ole joukkueen kannalta mitään järkeä. Eli edelleen olen sitä mieltä, että tuo kolmas vaihtoehto on se järkevin.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Aika moni muukin on pistänyt itseni lisäksi merkille, että Monahan on viime peleissä pelannut kovempaa peliä, kuin koskaan aiemmin uransa aikana. Sen lisäksi treenasi ilmeisesti kesän aikana luisteluaan ja kyllähän senkin suhteen on ollut selvää kehitystä havaittavissa. Nuo molemmat asiat ovat olleet ihan selviä heikkouksia Monahanin pelaamisessa.

Olen itsekin tätä huomioinut nyt alkukaudesta. Varsinkin, kun mm. The Athleticilla oli iso artikkeli Monahanista, ja siitä, miten kriittinen hän oli itseään kohtaan viime kevään jäljiltä. Ykkösketjulla on ollut nyt aika kuivaa tasakentällisin, mutta olen ollut Monahanin tekemiseen kiekottomana tyytyväisempi kuin ennen. Ja uskon kyllä, että se offensiivinenkin puoli sieltä kohta tulee esiin. Monahan on näistä 90-luvun puolella syntyneistä nuorista pelaajista kaikkein todennäköisimmin toistakymmentä kautta Calgaryssä, joten etenkin hänelle sitä toivookin mahdollisimman isoja kehitysaskeleita. Monahaniin pätee samat sävelet kuin muillekin kärkiukoille, eli taso mitataan kevään playoffeissa, kunhan sinne selvitään.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Se olikin oudoin peli piiiitkään aikaan, mitä on tullut nähtyä. Lopulta siis 6-5 -voitto rankkareilla. Ottelun sisällä oli hetkiä, jolloin Flames pelasi kauden parasta peliä (kolmannen erän alku), ja toisaalta myös kauden paskinta kiekkoa (4-2 -johdon jälkeen sekä tokassa erässä myös joitakin minuutteja). Vittusaatanat lenteli suusta useampaan kertaan, mutta tärkein, eli 2p tarttui plakkariin.

Jos nyt peliä muuten lähtee purkamaan, niin eka erä oli mielestäni ihan hyvää peliä kotijoukkueelta. Panthers ei oikeastaan paikoille päässyt, ja ilman Bobrovskia peli olisi voinut olla 3-0 ekan jälkeen. Sanottakoon maalivahdeista muutenkin, että Bobrovski vei mielestäni Rittichiä pidemmän korren, vaikka torjuntaprosentit viime yöltä ovat erittäin rumaa luettavaa. Siinä oli kuitenkin useampi gamesaver Bobilta, ja toisaalta ei mielestäni yhtäkään Flamesin tekemää maalia voida hänen piikkiin laittaa (no ehkä se Tkachukin yksi maali). Rittich sen sijaan ei mitään gamesavereita ottanut, ja pari pakin laukausta suht kaukaa (Weegar, Pysyk) olivat torjuttavissa. No, rankkareissa sitten tyylikästä tekemistä jokaiselta Flamesin puolelta osallistuneelta, ja sehän tämän pelin sitten kruunasi, että Flames voitti jälleen rankkareilla. Viime kauden jäljiltä noihin ei pahemmin luottoa löydy, mutta 2-0 on saldo niistä, joten ihmeiden aika ei ole ohi. Jatkoajalla meinasikin käydä farssi, kun Gaudreau sai kiekon omassa päässä, ja häneltä lyötiin Panthers-pelaajan toimesta maila poikki ilman jäähyä. Siellä pyöritti tuon tilanteen jälkeen Barkov ja Huberdeau helvetin pelottavan näköisesti, joten olisi aika tatti tullut otsaan, mikäli tuo viheltämättä jäänyt rike olisi johtanut ratkaisuun.

Joka ketju pääsi siis maalien makuun, ja mm. ykkösketju sai tehtyä maalin tasakentällisin. YV näytti myös erittäin hyvältä (en ole ennen nähnyt yhtä hyvää ylivoimapelaamista ilman tehtyä maalia tuossa kolmannen erän alussa). Kakkosylivoimakin pelaa nyt ehkäpä paremmin kuin missään kohtaa viime kautta. Se johtuu pitkälti Czarnikin, mutta myös Lucicin hyvästä pelaamisesta. Edelleen näkisin viivalla mieluummin Hanifinin kuin Brodien. Isoimpana miinuspuolena sitten puolustuspeli, etenkin maalien jälkeiset vaihdot sekä johtoasemassa pelaaminen. Varsinkin tuo johtoaseman kuseminen oli täysin päinvastaista viime kaudelle. Noh, Floridaa vastaan on aika hurlumhei-pelejä ollut viime kausina, joten ei pitäisi ehkä niin yllättynyt olla.

Sasha on kova ukko.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli tosiaan erikoinen matsi. V-käyrä olisi ollut erittäin korkealla, jos Flames olisi matsin hävinnyt. Jatkoajan huitomisjäähy oli kuin suoraan oppikirjasta, mutta tuomarit paskoivat housuun. Muutenkin tuntui, että Flames oli pelillisesti selvästi parempi joukkue, mutta Florida vaan käytti melkein jokaisen maalipaikkansa hyväkseen. Ei Rittich nyt mitään helppoja maaleja päästänyt, mutta olisi kyllä hyvänä päivänä voinut torjua noista ainakin pari. Toisessa päässä sitten Bob ja tolpat estivät useita huippupaikkoja.

Brodie oli toki mukana hyvässäkin, mutta kyllä taas tuo pelaaminen siinä Floridan ekassa maalissa sai verenpaineet nousuun. Ei tule yhtään ikävä jos/kun tämä on viimeinen kausi Flamesin paidassa. Kylington on nuorempi, paljon halvempi, fyysisempi, luistelee vieläkin paremmin ja osaa laukoa.

Lucicin soppari on toki mikä on, mutta jostain syystä olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että mies on pelaavassa kokoonpanossa. Brouwerin ja Nealin kohdalla tuli usein mieleen, että vievät pelipaikan joltain paremmalta pelaajalta, mutta ainakaan vielä näin ei ole ollut Lucicin kohdalla.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Joo, olipahan peli.
Tärkeä saada lopulta voitto. Mietin jo ennen matsia, että pystyyköhän joukkue pitämään paketin kasassa, kun ulkoilmaottelu on jo takaraivossa ja siitä on haastateltu pelaajia pitkin viikkoa.

Bennett teki tärkeän maalin ja kyllä se tuli ihan play Off - tyyppisesti, nii kuin Red Wingsiä vastaan.
Jos tästä nyt lähtis tuo bottom-6 ketjujen pelikin sujumaan paremmin.
Samoin tuo rankkarivoitto oli kyllä viime kautta ajatellen tosi mukava juttu.

Kaiken kaikkiaan tää alkukausi ei oo otteluohjelman osalta kovin helppo Flamesille.
Nyt vaan odotellaan heritagea..
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Mitäs mitäs?
Peters on lukenu fanien keskusteluja..? Jos nuo ketjut toimii ja saa pysyä, niin Flamesilla on paljon tasapainoisempi ketjunelikko, kuin aiemmin. Backlundin ketju on aika selkeä shut down - ketju ja nelonen on "energiaketju". Ykkönen pitäis olla melko tehokas. Kakkosketju herättää paljon mielenkiintoa ja ajatuksia.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Siinä matsissa oli paljon hyvää, mutta myös huonoa. Hyvää oli kaksi ensimmäistä erää ja uudet ketjut tuntuivat toimivan ihan hyvin. Kolmannessa erässä olikin sitten vähän turhan passiivista peliä. Bennettin jäähy nyt oli täysi vitsi, mutta kuitenkin taas liikaa jäähyjä ja varsinkin ottelun ratkaisuhetkillä. Hamonic halusi jostain syystä tehdä täydellisen maskin omalle maalivahdille tuossa tasoitusmaalissa. Jatkoajalla sitten Petersin peluutus oli ihan perseestä. Jäähyn jälkeen hyökkäyspään aloitus ja olin ihan varma, että Gaudreau-Monahan tulee kentälle. Petersin valinta oli kuitenkin vanha tutkapari Ryan-Tkachuk, jotka eivät ole tainneet koskaan pelata yhdessä(?). Hienostihan se sitten meni. Ryan ollut muutenkin tällä kaudella joukkueen huonoin aloittaja, joten eipä tuossa ollut pienintäkään järkeä.

Peters, kun luet kerran tätä ketjua, niin älä muuta ketjuja seuraavaan peliin, vaikka tappio tulikin. Kiitos.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli sitten melkein täydellinen kopio Jets-matsista. Erona se, että tällä kertaa ei tullut edes sitä yhtä pistettä. Taas ensin hyvät kaksi erää ja kolmanteen 1-0 johdossa. Kolmannessa erässä ote taas annettiin täysin vastustajalle ja luotettiin sokeasti siihen, että Rittich hoitaa kaiken. Ja jottei menisi ihan liian helpoksi, niin niitä huonoja jäähyjä pitää tietysti ottaa. Aivan kuten Jetsiä vastaan, niin Flames sai kolmannessa erässä aikaan vain neljä laukausta kohti vastustajan maalia. Kaikki nuo neljä laukausta tulivat ottelun viimeisen 82 sekunnin aikana. Aivan luokatonta.

Tuo on tietysti askel oikeaan suuntaan, jos Lindholm pelaa jatkossakin keskellä, mutta en vaan tajua minkä takia noita neljää parasta hyökkääjää pitää aina peluuttaa tavalla 3+1 sen 2+2 sijaan. Ykkönen toki toimii, mutta ei Monahanista saa irti mitään tuollaisten ketjukaverien kanssa. Lucic-Backlund-Frolik tuntuu ainakin ihan toimivalta.

Gulun jäljiltä rima oli toki erittäin alhaalla, mutta enpä nyt sitten tiedä, että oliko Peters loppujen lopuksi kovinkaan iso parannus. Jos valmentaja saa tuolla rosterilla voittoja irti vain silloin, kun oma maalivahti on selvästi ottelun paras maalivahti, niin jossakin on jotain pahasti vialla.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Tiukka peli, joka hävittiin. Backlundin maali, jos olis hyväksytty tai jos Mangiapane olis vieny sivuun ja laittanu tyhjiin vedon sijaan, niin olis ollu erilainen peli. Turha jossitella.
En oo vielä ihan huolissani, mutta kyllä tosi pian pitäis saada kolme voittoa peräkkäin vaikka kasaan, eli noin yhdeksän hyvää erää putkeen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy