Mainos

Buffalo-wings

  • 153 410
  • 360

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Suomessahan oikein kunnon wingsejä ei saa käytännössä mistään, vaikka joissain paikoissa on ihan hyvää yritystä. Parhaan wingsit Suomessa olen saanut Kaisaniemessä sijainneessa ravintola Texasissa, joka enää ei ole toiminnassa. Ei tosin mitään parhautta nuokaan.

Sen takia olenkin huomannut parhaaksi tehdä wingsit itse himassa. Pitkällisten kokeilujen jälkeen olen yhdistellyt 3-4 eri kastikereseptiä siten, että buffalo-kastikkeesta tulee mahdollisimman autenttinen, tarpeeksi paksua on etenkin vaikea saada aikaan. Frank's Original on tuossa kyllä ihan must, onneksi nykyään löytyy Stockalta ainakin, ja S-marketissakin kyllä bongannut.

Legendaarisia wings-paikkoja tykkään bongailla ja viimeisin varsin huikea paikka nyt joululomalla oli rafla Tampan rannikkoalueella, joka joskus on äänestetty Floridan parhaaksi siipipaikaksi. Puhun nyt ravintolasta nimeltä Cooter's.

Siipien lisäksi paikka on tunnettu all-you-can-eat- rapuilloista ja paikka olikin tupaten täynnä parina iltana, jouduimme odottelemaan drinkkien kanssa pöytää about 45 min.

Tuolla saikin sitten aimo katsauksen siihen, millä pieteetillä wingsit kuuluu tehdä ja miten annoksiin saadaan mukavaa varianssia.

Vinkki: Sports Academyn "wingsit" eivät täytä oikeiden wingsien kriteereitä.

No niin, eli ensin valittiin itse siipipalata ja millainen leivitys (extra breaded, breaded, naked), vaihtoehtona oli myös "boneless"-siivet.

Tämän jälkeen sitten kastikkeen valintaan. Cootersilla on oma salainen buffalo-sauce- reseptinsä, niin kuin kaikilla kovilla wings-paikoilla. Tuota kastiketta saa kolmella eri tulisuudella, tämän lisäksi vaihtoehdoissa jotain (naisille suunnattuja?) mild-kastikkeita, sekä keittiömestarin "supertulinen" kastike, joka minun mielestäni kuitenkin poikkesi liikaa buffalo-kastikkeen mausta.

Tämän jälkeen jatketaan dippien valitsemiseen, erittäin laaja valikoima: blue cheese, ranch, garlic jne. Itse otin kokeiluun sekä sinihomejuuston sekä ranchin. Todella hyviä kumpikin.

Ja tietysti sitten vielä lisukkeiden valintaa päälle. Jotain ranskiksia otin pöytään, mutta eihän niitä meinannut jaksaa.

Kaiken kaikkiaan loistava ilta.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Itse olen myös tässä jo pidemmän aikaa koittanut räpeltää siipiä omatoimisesti. Nyt oli ensimmäisen kerran käytössä myös Siipiweikkojen medium -kastike, joka löytyi Prisman hyllyltä. Oli kyllä todella hyvää ja maistui kyllä ihan samalta kuin siipiravintolassa. Ainoa ero nyt oli se, että siivet itsessään eivät uunissa rapeiksi mene, sen kun vielä saisi viimeiseksi silaukseksi, niin avot. Onko rasvakeitin must, vai voiko jotain kattilasekoilua harrastaa liedellä?

Se toki myös harmittaa, ettei pysty kyllä Hookin ristikkoperunoihin vastaamaan pakastealtaasta kaapatuilla ristikoilla. Mitenkäs tuota saisi kohennettua...
Uppopaisto onnistuu vallan mainiosti kattilassa. Lämpömittari on kova sana siinä hommassa. Kylmässä rasvassa tulee lötköjä, kuumassa palaa ennen läpi kypsymistä. Perunoille myös uppopaisto.
 
Jeffrey

Jäsen
Itse olen myös tässä jo pidemmän aikaa koittanut räpeltää siipiä omatoimisesti. Nyt oli ensimmäisen kerran käytössä myös Siipiweikkojen medium -kastike, joka löytyi Prisman hyllyltä. Oli kyllä todella hyvää ja maistui kyllä ihan samalta kuin siipiravintolassa. Ainoa ero nyt oli se, että siivet itsessään eivät uunissa rapeiksi mene, sen kun vielä saisi viimeiseksi silaukseksi, niin avot. Onko rasvakeitin must, vai voiko jotain kattilasekoilua harrastaa liedellä?

Kyllä ne uunissakin tulee kun vähän kikkailee. Ensin toki soosit pintaan, ja sitten siivet uuniin. Itse nostan uunin lämpötilan vähän uunista riippuen 225-250 c. Syystä tai toisesta toiset uunit polttavat siivet helpommin, joten jos siipiä tekee ennalta tuntemattomasta uunissa, niin aloitan tuolla 225c ja nostan jos tarvetta on. Siivet on myös hyvä laittaa johonkin vuokaan, joka siirtää hyvin lämpöä. Näin pääsee vähän helpommalla, kun siipiä ei tarvitse käännellä.

Myös vuoan sijainnilla uunissa voi vähän pelailla. Itselläni on tuollainen paahtovuoka, joten sijoitan sen mahdollisimman keskelle uunia, jotta siivet saavat saman lämmön molemmilta puolilta, eikä niitä tarvitse käännellä. Vuokaa käyttäessä olisi hyvä muutaman kerran ravistella vuokaa paiston aikana, jotta siivet ei tartu kiinni pohjaan. Tämän ravistelun frekvenssi on taas riippuvainen vuuasta.

Myös paistoaika nousee paketin ohjeita korkeammaksi! Itselläni se taitaa olla lähempänä 45min, kun ohjeissa usein näkee 30min. Ei ne siivet kuitenkaan ihan hetkessä pala, joten jos näyttää siltä, että niistä haluaisi rapeampia, niin ei muuta kun antaa vielä olla uunissa. Maltti on valttia myös kokkailussa. Usein itselläni onkin lopputulos, jossa vuuan pohjalla oleva soossi on jo palanut, mutta itse siivet ovat täydellisiä. Loppuun sitten vielä tuoreet soosit päälle.

Minun mielestäni uunissa pääsee ihan riittävän lähelle uppopaistettua tasoa. Lisäksi sitten tuo paahtaminen on tekniikkana senverta terveellisempi, että ei tule edes huono omatunto syödä se 800g siipiä joka sunnuntai.
 
kepardi

Jäsen
Ja minkäslaisia dippejä porukka täällä oikein tekee? Itse en ole jaksanut sen enempää panostaa, kunhan ostan kermaviilin ja siihen heitän jotain Taffelin dippimaustetta. Sinihomejuustodippi tuolla tavalla tehtynä on ihan järkyttävää paskaa ainakin, ei mitään tietoakaan siitä mausta, mihin nuo siipiravintoloiden dipit yltävät. Valkosipulidipillä menty siis tähän asti.
Dippiin tulee luonnollisestikin kermaviiliä, 1-2 rkl sinihomejuusto-dippijauhetta ja Aurajuustoa murennettuna. Smetanaakin voi joukkoon laittaa tai turkkilaista jukurttia.

Suomessahan oikein kunnon wingsejä ei saa käytännössä mistään, vaikka joissain paikoissa on ihan hyvää yritystä.
Makuasioita tietenkin, mutta väittäisin että Tampereella Siipiweikot pärjää ihan maailmanlaajuisessakin vertailussa. Ei voi olla huono paikka kun Jatkoajan haastattelussa Theo Fleurykin kehuu Siipiweikkoja lähes 20v. takaisen Tampereen visiitin jälkeen :)

Minun mielestäni uunissa pääsee ihan riittävän lähelle uppopaistettua tasoa. Lisäksi sitten tuo paahtaminen on tekniikkana senverta terveellisempi, että ei tule edes huono omatunto syödä se 800g siipiä joka sunnuntai.
Samaa mieltä olin itsekin ennen kuin hankin rasvakeittimen :) Paremman puutteessa uunisiivetkin kuitenkin ihan ok. Ja nimenomaan Saarioisten tai Atrian pakastesiivillä pääsee parhaaseen tulokseen, ei millään Horneteilla. Aika monta vuotta itsekin valmistin uunissa ja olin oikeastaan koko rasvakeitintä vastaan. Tuli kuitenkin hommattua ja kun on pysynyt homma muuten aisoissa enkä ole käyttänyt kuin siipien valmistukseen (+ tietysti mozzarella-tikut, jalapenot ja sipulirenkaat), niin todella tyytyväinen olen hankintaan ollut.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Dippiin tulee luonnollisestikin kermaviiliä, 1-2 rkl sinihomejuusto-dippijauhetta ja Aurajuustoa murennettuna. Smetanaakin voi joukkoon laittaa tai turkkilaista jukurttia.
En laita mitään dippijauhetta, se on kamalan epäterveellistä. Ihan vaan kermaviiliä (mieluiten Juustoportin luomua, kun se on parasta), runsaasti auramurua ja hiukan suolaa ja pippuria.

Makuasioita tietenkin, mutta väittäisin että Tampereella Siipiweikot pärjää ihan maailmanlaajuisessakin vertailussa. Ei voi olla huono paikka kun Jatkoajan haastattelussa Theo Fleurykin kehuu Siipiweikkoja lähes 20v. takaisen Tampereen visiitin jälkeen :)
Kirjansa perusteella Theo oli tuohon aikaan niin pöllyssä, että sille on voinut syöttää vaikka Hesen burgereita siipinä. Ei sillä, hyviähän nuo Sipareiden siivet on, vaikkakin häviävät parille paikalliskilpailijalleen. Seuraavalla soositäydennyksellä saatan jopa ostaa niiden soosia Cittarista.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Makuasioita tietenkin, mutta väittäisin että Tampereella Siipiweikot pärjää ihan maailmanlaajuisessakin vertailussa. Ei voi olla huono paikka kun Jatkoajan haastattelussa Theo Fleurykin kehuu Siipiweikkoja lähes 20v. takaisen Tampereen visiitin jälkeen :)
...

Okei!

Pitää pistää ylös tämä tieto, seuraavaa Mansen vierailua varten.

Yleisesti ottaenhan Suomessa siivet ovat usein ihan naurettavia, huonosti maustettuja ja sellaisia löysiä palasia. Yhtenä karmeimmista esimerkeistä nuo Sports Academyn "siivet", jotka jo edellisessä viestissäni mainitsin.
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Loistavaa, kiitokset jokaiselle vastauksista. Hyvä, että saatiin keskustelua aikaan, pitääpä ottaa uusista neuvoista vaari ja kokeilla niitä seuraavalla valmistuskerralla.

Onko käyttäjä "MustatKortit" käynyt Hookissa? Siellä ei mielestäni ainakaan mitään löysiä ja huonosti maustettuja siipiä ole, toki missään jenkeissä en ole siipiä tietenkään syönyt.
 
Viimeksi muokattu:

Bourque#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LA Kings |NUFC |FC Barcelona|KTP
Voi hyvä luoja miten hyviä nämä kyllä ovat!Juuri itse homemade wingsit värkkäsin ja kyllä meni nopeasti alas (oluen kera).Täydellinen combo makua,polttoa,syötävää sekä nautintoa!

Jos jotain kiinnostaa niin tällä kertaa tälläisellä reseptillä tekaisin (jostain netistä tämän olen itsekin apinoinut):

-muutama rkl vehnäjauhoja
-saman verran korppujauhoja
-suolaa
-pippuria
-cayanne pippuria
-savupaprika jauhetta

Nämä kaikki sekaisin ja sen jälkeen siivet (tässä tapauksessa kariniemen liekkisiivet,huuhdeltuna&kuivattuna) pyörittelen kyseisessä jauho/mauste sekoituksessa ja uuniin 250 asteeseen n. 10min jonka jälkeen käänsin ympäri ja sen jälkeen vajaa 10min toiselta puolelta.Kun siivet kypsät niin tällä kertaa kaapissa oli tuota Texas Peten Buffalo Wing soossia mutta ehkä omaan makuun vielä paremmin menee tuo poppamiehen buffalo wing kastike.

Aij,että!
 
oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Auttakaas meitsiä!

Mulla olis kolme maustamatonta broilerin ohutleikettä ja pullollinen Siipiweikkojen kastiketta. Pitäis valmistaa niistä itselle huomenna ateria ja ajattelin koittaa tehdä ns. Boneless-siivet valmistaa.

Ei ole rasvakeitintä vaan ihan uunissa olisi tarkoitus nuo valmistaa, mutta miten saan niistä suussa sulavat!

Kannattaa ilmeisesti leikata ne pienemmiksi? Mites maustaminen ennen uuniin laittoa? Siipiweikkojen kastike on parhaimmillaan kun sitä ei laita uuniin, sanovat heidän edustajansa. Missä asteessa niitä kannattaa paistaa ja kuinka kauan?

Olen aika tumpelo kokkiasioissa, mutta ajattelin yrittää, varsinkin jos saan teiltä pari hyvää niksiä!

Kiitos jo etukäteen!!!
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Olen menossa Helsingissä käymään joulukuun alussa kaveriporukalla, niin mietin että voisi käydä testaamassa jonkun siipipaikan. Mitä hyviä siipipaikkoja Helsingistä löytää ja millä hinnalla?
 
Olen menossa Helsingissä käymään joulukuun alussa kaveriporukalla, niin mietin että voisi käydä testaamassa jonkun siipipaikan. Mitä hyviä siipipaikkoja Helsingistä löytää ja millä hinnalla?

Itse asiassa Helsingistä ei taida löytyä muuta siipipaikkaa kuin Henry's Pub Narinkkatorilla. Tai jos löytyy, niin kertokaa mullekin!
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Itse asiassa Helsingistä ei taida löytyä muuta siipipaikkaa kuin Henry's Pub Narinkkatorilla. Tai jos löytyy, niin kertokaa mullekin!

Mä olen lopettanut siipien etsimisen Suomesta kokonaan, ne kannattaa tehdä itse. Koin valaistumisen, kun velipoika teki ne ihan rasvassa kiehauttaen ja sitä ennen/sen jälkeen kunnon buffalo-marinadi päälle ja lopulta itse tehty sinihomejuusto-dippi kylkeen.

Ei noita saa Suomesta mistään ravintolasta. Helsingin parhaat löytämäni olivat nyt jo kuopatussa ravintola Texasissa Kaisaniemessä, jos siis nimenomaan puhutaan klassisista buffalosiivistä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tampereelta ja ympäristökunnista saa monestakin paikasta, ja parempia. Tämä ei ole mielipide vaan fakta.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Ei noita saa Suomesta mistään ravintolasta. Helsingin parhaat löytämäni olivat nyt jo kuopatussa ravintola Texasissa Kaisaniemessä, jos siis nimenomaan puhutaan klassisista buffalosiivistä.

Tampereen Hookista ainakin saa siipiä myös buffalokastikkeella. En ole noita koskaan maistanut, mutta kaverit ovat ainakin tykänneet. En tiedä ovatko nuo "klassisia", mutta ainakin listassa lukee nimenomaan siis buffalosiivet. Kokeilemallahan se selvinnee.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse asiassa Helsingistä ei taida löytyä muuta siipipaikkaa kuin Henry's Pub Narinkkatorilla. Tai jos löytyy, niin kertokaa mullekin!
Ravintola Kolme Kaisaa Kurvissa möi wingsejä Siipiweikkojen kastikkeella ainakin ennen. Nyt kun yritin tarkistaa tilannetta, niin eipä löytynyt mainintaa Siipiweikkojen sivuilta enää...
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tampereelta ja ympäristökunnista saa monestakin paikasta, ja parempia. Tämä ei ole mielipide vaan fakta.

Ok, ehkä näin. Muistelen, että aiheesta on puhuttu täällä ennenkin.
 
Ralph

Jäsen
Nyt kun yritin tarkistaa tilannetta, niin eipä löytynyt mainintaa Siipiweikkojen sivuilta enää...
Juu ei, mutta Helsingistä löytyi kuitenkin kalliolainen Kipinä Bar. Eli edelleen on Stadissa kaksi paikkaa, jossa on tarjolla aitoa Siipiweikkojen kastiketta.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Juu ei, mutta Helsingistä löytyi kuitenkin kalliolainen Kipinä Bar. Eli edelleen on Stadissa kaksi paikkaa, jossa on tarjolla aitoa Siipiweikkojen kastiketta.
Joo, ei se kastikkeesta jää kiinni. Valitettavasti esim. tuolla Henkassa ne itse siivet ovat surkeita pieniä kikkareita. Enkä ole kelvollisia saanut missään muuallakaan Helsingissä. McVävyn paikkakin jaksoi kai vajaan vuoden. Sekin oli aika heikko esitys. Eikö ole kysyntää tarpeeksi, kun tarjonta on ihan kuraa?
 
Eikö ole kysyntää tarpeeksi, kun tarjonta on ihan kuraa?

Minusta on ihan luonnollista, ettei Keski-Hesassa paljon siivet kiinnosta. Siipien syöminen on leimallisesti hyvin tamperelaista eli junttia, Trendikkäässä pääkaupungissamme ei kysyntää ole eikä tule. Näin maalaisen näkökulmasta esim. New York on siitä kiva, että siellä ei olla yhtä tyylitietoisia kuin Hesassa ja siksi siipiäkin löytyy vähän joka paikasta. Tältä palstalta luin suosituksen Buffalo Wild Wings -nimisestä ravintolasta, ja siellä oli kyllä mielestäni todella hyvät emmeet. Ainoa ongelma oli se, että kun siipiä piti tilata viidellä jaollinen määrä, päädyin ottamaan 15. Kun sitten näin minkä kokoisia ne siivet olivat, tajusin että kymmenenkin olisi kyllä riittänyt vallan mainiosti.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Kyllähän Helsingissä wingsejä saa vähän joka kulmasta. Jokainen sporttibaari, chicosit, ketjut ja yksityiset tarjoavat siipiä. Ja lähes poikkeuksetta jokapaikasta saan omaan kysyntääni ihan kelvolliset siivet tilattua. Ehkä kerta vuoteen tulee johonkin alkupalaksi tai oluen kylkiäisenä siivet nautittua.

Mutta Eeei, eihän nämä siivet todelliselle siipi hifistelijälle kelpaa. Kun pitäisi olla sitä, tätä ja tota. Eihän Helsingistä löydy mitään hifistelypaikkaa, sellaista lienee turha edes etsiä. Mutta kyllä sieltä siipiä saa Hartwall Arenalta Stokkalle, ja varmasti useammasta sadasta kuppilasta.

Se siipitrendi jo vähän meni ohi vuosikymmenen vaihteessa, ja aika nopeasti menikin. Ehkä siitä syystä, että samat soosit saa Prismasta, porkkanat on helppo pilkkoa itse, eikä ne siivetkään nyt niin mahdotonta käsittelyä tarvitse.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings

Jeffrey

Jäsen
Joo ja kahvia saa joka huoltamolta.

Täällä nyt esimerkiksi nuo Henkan wingsit nostettiin jonkinmoiseksi referenssiksi. Eihän ne nyt huonoja ole, mutta kyllä tasollisesti vähintään puolet yltää samalle tasolle.

Wingsiasiassa on havaittavissa lievää kulttiutumista, jossa pääasia on se prosessi ja sen tietynlainen autenttisuus, eikä niinkään lopputuotteen laatu.

Wingseissä nyt on kyse tuotteesta joka dipataan rasvakeittimeen, jonka jälkeen kaadetaan liemi päälle. Ei se mitään siipiweikkojen tai texaspeten kuittia tarvitse siihen päälleliimatuksi, jotta minulle maistuvat.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ravintolat Tampere - SpeakEasy
Ravintola Hook
Muita siipipaikkoja | Hot Wings Oy
Place for Wings - Sticky Wingers - Tampereen paras siipiravintola
American Diner, Lielahti | Ravintola.fi
Kauppakeskus Lielahtikeskus | Lukuisia liikkeitä ja ravintoloita Tampereen Lielahden sydämessä, Prisman vieressä.
Pimeesalmen telakka

Tuossa joitakin paikkoja joissa on tullut vierailtua siipien merkeissä. Käsittääkseni tukuista löytyy kahdenlaista tavaraa, raakasiipeä ja kertaalleen uppopaistettua, pakasteena tottakai. Ravintolat suosivat raakaa tavaraa jonka sitten itse uppopaistavat. Markettien, ainakin osan, lihatiskeillä myytävät siivet
ovat kaupan keittiössä toiseen kertaan uppopaistetut. Erittäin rapeita eikä ollenkaan huono vaihtoehto tällaiselle laiskanpulskealle nautiskelijalle.

Tuolla Lielahtikeskuksessa olevassa Chigaco-ravintelissa on sunnuntaisin siipisunnuntai jolloin saa syödä niin paljon kuin napa vetää hintaan 12.90 euroa. Kesällä ongelma oli vain se että jos oli kova ryysis niin kokki ei malttanut uppopaistaa riittävän kauan eli tiskiin tuli löysiä, puoliraakoja siipiä. Ei hyvä. Siipien pitää olla rapeita, mielummin yli- kuin alikypsiä. Kaikki Näsijärvellä veneilyä harrastavat tietävät Pimeensalmen telakan, sieltä saa myös maittavia siipiaterioita ja vierasvenepaikkoja on hyvin.

Tuolta Siipiveikkojen sivuilta löytyy tosiaan tuo "muita siipipaikkoja"- osio jossa on listattuna kaikki Suomen ravintolat jotka käyttävät Siipiveikkojen soosia. Tuo Lielahden American Diner käyttää jotain eri kastiketta, en tiedä mitä. Voisiko olla samaa mitä Hook käyttää?
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Tuolta Siipiveikkojen sivuilta löytyy tosiaan tuo "muita siipipaikkoja"- osio jossa on listattuna kaikki Suomen ravintolat jotka käyttävät Siipiveikkojen soosia. Tuo Lielahden American Diner käyttää jotain eri kastiketta, en tiedä mitä. Voisiko olla samaa mitä Hook käyttää?

Olisiko ihan Texas Peteä, jos en väärin muista. Pariin vuoteen en ole kyseisessä ravintolassa käynyt, kun kerran hain kotiini siipiä ja ristikkoperunoita, enkä ollut erityisen tyytyväinen. Siivet puoliraakoja, kastiketta todella vähän ja perunat myöskin puoliraakoja. Jonoa ei ollut nimeksikään, joten ei voi laittaa edes tuon piikkiin. Sen jälkeen olenkin suosinut Lielahtikeskusta, Hookia ja Siipiveikkoja. Jonkin verran tulee myös muualla käytyä, mutta American Dinerissä ei enää ikinä, ainakaan siivillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös