Eilisen Lukko-ottelun jälkeisen sapetuksen purkauduttua aloin katselemaan illan TPS-ottelua ja sama sähellys jatkuu. HIFK-, KalPa-, kahden Lukko- ja TPS-pelin ensimmäisen kahden erän perusteella voin sanoa, että Bluesin kiekollinen peli on tällä hetkellä todella surkeata - uskallan väittää, että liigan heikointa. Jopa Lukko-Ottelun toinen erä totaalista kuraa.
Pelitapa on sulanut täysin. Ajoitukset ja etäisyydet kasvavat jostain syystä aivan liikaa eikä helppoa syöttöä pysty yleensä antamaan. Toisaalta niiden harvinaisten kertojen sattuessa, kun helpolla syötöllä saataisiin tilanne haltuun, annetaan umpisurkea syöttö tai vastaavasi vastaanotto on päin helvettiä. Tämähän voi johtua kahdesta asiasta. Yksi niisä on huolimattomuus, joka voisi johtua pitkästä voittoputkesta. No sehän loppui jo ajat sitten, joten uskon siihen toiseen. Eli liialliseen mailan puristamiseen. Yritetään hoitaa homma kotiin yksin tai antaa se vapauttava syöttö joka kerta. Bluesin peliin kuuluu kiekon rauhallinen siirtely ja se, että etsitään tilaa maltilla. Tällä hetkellä se on niin kaukana, että tulee ihan mieleen Petun Blues viime kaudelta.
Tämä päätön koheltaminen kiekon kanssa johtaa myös siihen, että kiekon menetyksen jälkeen viisikko ei ole puolustusvalmis ja vastustaja pääsee alueella suhteellisen helposti. Yleensä työmoraali kuitenkin saa vastustajan hyökkäyksen aisoihin. Tosin kotiottelussa Lukkoa vastaan ja tänään TPS-ottelussa on välillä ollut miehet paikat niin kadoksissa, että kaikki Blues-pelaajat ovat olleet kasassa menossa erisuuntaan kuin kiekko. Katastrofaalista.
Syitä, jotka tähän pelilliseen lamaan johtivat voi vain arvailla. Itselläni on tähän pari vahvaa kandidaattia. Yksi voi olla pieni leijuminen voittoputken jälkeen, mutta suurampana pelaajien vaihtuvuutta. Ilvonen, Clarke, Hannula ja Volden sekä Lammassaaren puuttuminen eivät yksilöinä ole heikentäneet joukkuetta noin paljoa. Sen sijaan joukkue on kadottanut sen punaisen langan, kun nämä uudet kaverit eivät sitä vielä ole löytäneet. Ja nythän se löytäminen vaan vaikeutuu, kun kaikki muutkin ovat alkaneet pelaamaan tätä mitäsattuukiekkoa.
En lähde yksilöitä moittimaan - pakkeja tai hyökkääjiä, koska näen, että syy pelitavan katoamisesta. Tällainen oksennuskiekko johtaa yksilön paineeseen ja sitä kautta virheisiin. Lisäksi nyt näittää päätäkin pakottavan. Nyt on sitten Marjamäen aika näyttää kyntensä. Lukko-ottelu koton oli hirvittävää katseltavaa, mutta Marjamäki seisoi suolapatsaana aitiossa. Vähän ihmetyttää tuollainen, vaikka kaikilla on toki tyylinsä.
Muutamia peruserimerkkejä tästä pelitavattomuudesta on helppo huomata: pakilla on kiekko omassa päässä ja vastustaja tulee karvaamaan. Hyökkääjät eivät malta tarjota syöttöpaikkaa vaan karkaavat liian ylös. Tällöin annetaan yksi pakki-pakki syöttö lisää. Kiekollinen saa olla hetken rauhassa, mutta tällöin omat hyökkääjät ovat jo joutuneet kääntymään takaisinpäin eikä heille näin ollen saa avausta vauhtiin (oikeaan suuntaan). Tämän seurauksena pakki nostaa jalalla mallia Varakas tai Clarke tappaa pelin. Jos kuitenkin jollain ihmeen kaupalla saadaan hyökkäys aikaan, on se aina kahdella tai kolmella neljää tai viittä vastaan. Tämä siksi, etteivät pakit millään ehdi tukemaan hyökkäystä, kun välimatka on niin suuri tai sitten ovat joutuneet painimaan vajaan minuutin omissa ja suuntaavat vaihtoon. Ja tällaiset hyökkäykset yleensä päättyvät kiekonmenetykseen ja vastahyökkäykseen. Vastustajalla on helppotyö avata Blues-hyökkääjien ja -pakkien väliiin, kun siinä 1/3 kenttää auki. Tuloksena siis ylivoimahyökkäys vastustajalle.
Pääpakotus onkin helpompi selittää: ylivoima. Ei uskalleta, vaan siirrellään ja siirrellään, kunnes joku hermostuu ja sutaisee kiekon suunnilleen kohti maalia.
Tästä pelillisestä lamasta Blues joko nousee Marjamäen johdolla tai sitten jää taistelemaan kotiedusta sääleihin. Näytä Late meille!