Itse vastaan AC/DC ja Rolling Stones. Sympaattinen Australian Popeda ja brittiläistä hyvin soitettua ja tuotettua kolmen soinnun Anssi Kelaa, molemmat lähinnä yksinkertaista musiikkia yksinkertaisille ihmisille. Live-esiintymisistä silti plussaa, ihan hyvin nää vetää.
AC/DC:sta aikalailla samaa mieltä, itse en ole koskaan erityisemmin jaksanut kuunnella mutta juuri nimenomaan sillä varauksella, että ei ole kuitenkaan varsinaisesti paska.
Rolling Stonesin kuvailusi vähän hämmensi, ja pakko todeta - hämmästyneenä, että kuinkahan paljon olet kuunnellut Stonesia? Tämä ei minään haasteena tai vastaavana, vaan olen usein ihmetellyt, kuinka paljon ja kuinka erilaista musiikkia Stonesien kavalkaadista löytyy. Minua häiritsee melkein enemmän se, että eivät tehneet enemmän kolmen soinnun yksinkertaisia biisejä á la Midnight Rambler. Mielipideasioita toki, mutta outo kuvailu, mielestäni.
Itselläni on liuta.
The Beatles. En vain ymmärrä suosiota missään muussa mielessä kuin oli se eka ikinä breikannut brittipopulääribändi. Hyviä biisejä toki joitakin, ja Sgt. Pepper sekä Abbey Road ovat oikeastaan aika hyviä levyjäkin, mutta punaista albumia en pistä enää ikinä soittimeeni. Shii lavs juuu jeee jeee jeee.
Bob Dylan. Erittäin, erittäin arvostettu jantteri. Kaikki tietää jne. Kaveri on tehnyt helvetin hyviä biisejä, jotka toiset ovat esittäneet paljon paremmin. The Band toimii paljon paremmin.
Radiohead. Isoveikka antoi Ok Computerin minulle, ja olen kuunnellut sen noin kymmenisen kertaa läpi. Sieltä löytyy joitakin ihan kivoja juttuja, mutta emminä käsitä miten tuosta on saatu niinkin kulttilevy. Tai bändistä yleensäkään.
Kent. Kuulostaa Radioheadilta ilman vänkiä kokeiluja. Ei huono, ei paha, mutta ei kyllä ole mun kamaa.
Tasavallan Presidentti. Ymmärtää kyllä, miksi eivät breikanneet briteissä. Ei ole vain biisejä, ihan toimiva bändi ja soittavat ihan jees muttamutta.
King Crimson, pl. In the Court of the Crimson King ja Red. Aika ylihypetetty bändi proge-skenessä.
Pink Floyd. Erittäin suurin varauksin tämä listalle (ostin juuri Anttilasta satasella bändin koko studiotuotantoboksin). Vähän liian usealle Se progebändi. Olisi voinut jäädä pois listalta. Dark Side of the Moon yliarvostetuimpia levyjä ehkä koskaan omassa genressään.
Pearl Jam, vain koska Eddie Vedder on suuri the Who-fani ei auta. En vain saa irti potentiaalia.
Black Sabbath. Joitakin huippubiisejä, mutta eipä löydy paljon ace fillereitä levyiltä. Käytännössä = Paranoid.
Meinasin laittaa Toolin vielä tähän, mutta sanotaan näin, että ymmärrän, jos joku ei ymmärrä. Lateralus on kyllä aivan mahtava levy.
The Clash. Emmää kässää, ei yhtäkään hyvää biisiä, mutta silti moni kaveri sanoo London Callingin olevan yksi kaikkien aikojen levyistä. Miksi? Kyllähän sitä kuuntelee, mutta ei yhtäkään biisiä, jossa olis mulle tarttumapintaa. Ei lähelläkään esim. punkin muita suuria eli minulle käytännössä Ramonesia tai Sex Pistolsia (itse lasken myös Joy Divisionin ja Public Image Ltd.:n vielä näihin, vaikka ovatkin kai ns. postpunkkia).
Eli tämähän ei ollut siis se vihaosasto, otin lähinnä omaa musiikkimakuani vastaavista genreistä joitakin bändejä, jotka eivät ole uponneet. Esim. rap/hip hop, techno (tms.), hevihevi (Iron Maiden) ja sitten joku ihme sinfoniahevi (Nightwish) ovat osastoa "Bändit jotka ovat aivan paskoja, enkä vain ymmärrä niitä".
