Oma inssini, tai oikeastaan molemmat niistä, olivat varsin mielenkiintoinen kokemus.
Olin ajanut mopokortin heti 15-vuotiaana ja ajellut siitä lähtien skootterilla, lapsuus ja nuoruus oli mennyt autopelien parissa ja kun vielä autokoulukin meni ihan kivasti - teoriakin meni ykkösellä läpi - niin lähdin inssiin varsin luottavaisena hakemaan korttia parempaan talteen. Tutkinnon vastaanottajaksi valikoitui arviolta noin 35-vuotias mies, asiallinen, mutta varsin jäyhän oloinen kaveri. Hän puhui hyvin monotonisella ja lakonisella äänellä, varsinkin Trafin pihassa ennakko-ohjeita antaessaan. Matkaan lähdettyämme koitin vähän iskeä tarinaa, sekä mainostaa omaa osaamistani ympäristöä huomioimalla, että ihan vaan jutustelun ilon vuoksi. Tämä kaveri ei kuitenkaan vastannut minulle yhtään mitään. Alkuvaiheessa edessämme joku bemarikuski oli jäämässä punaisiin, mutta vaihtoi kaistaa sulkuviivan ylitse ja pujahti vanhoilla keltaisilla risteyksen läpi. Totesin naurahtaen, että tuosta ei varmaan menisi inssi läpi. Vilkaisin silmäkulmasta etupenkille, näytti siltä, että tutvo olisi halunnut sanoa jotain, mutta nieli sen viime hetkellä.
Autokoulussa oltiin varoiteltu eräästä paikasta, jossa omakotitaloalueen läpi menee tie, josta lähtee kalanruotomaisesti lukuisia pikkuteitä molempiin suuntiin, eikä yhdessäkään risteyksessä ole kolmiota, vaikka tiet näyttäisivät olevan enemminkin talojen pihaan meneviä. Tästä mentiin ajotuntien aikana lukuisia kertoja läpi ja luonnollisesti myös inssissä oli sama suunta. Hidastin jokaisen pikkutien kohdalla ja vielä teatraalisesti irroitin selkää penkistä korostaakseni, että huomioin kaikki mahdolliset oikealta tulijat. Toinen asia mistä autokoulunopettajat olivat kovasti varoittaneet oli moottoritielle liityminen: jos kiihdytyskaistan päähän joutuu pysähtymään, tulee hylsy kaikissa tapauksissa. Vähemmän yllättäen inssin reitti kulki myös pätkän moottoritietä. Liittymää alas ajaessani huomasin onnekseni tien olevan menosuuntaan aivan tyhjä, joten en ottanut suurta stressiä liittymisestä. Tässä vaiheessa tuppisuu (ainoastaan ajo-ohjeiden ajaksi suutansa avannut) tutvo kirjasi jotain ylös papereihinsa.
Lopulta ajoimme takaisin Trafin pihaan, jossa vielä ensin peruutettiin liikennetötsistä rajattuun kuvitteelliseen autotalliin. Tämän jälkeen tuli käsky ajaa parkkipaikalle. Eräseen ruutuun pysäköityäni kysyin, että olikos tämä tässä. Ei vastausta. Toistin kysymyksen, jolloin tutvo istui vielä hetken aivan ääneti, kunnes puuskahti syvään ja sanoi erittäin koppavalla ja näsäviisaalla äänensävyllä että "eikös se kuljettaja päätä tuollaiset asiat". Jälkikäteen ajateltuna tässä vaiheessa olisi ollut hyvä muistuttaa, että meneillään on insinööriajo ja sitä olet titteliltäsi ajoinsinööri, tutkinnon vastaanottaja, joten kai teikäläiselläkin nyt jotain sananvaltaa on tässä asiassa. Vaihtoehtoisesti olisi voinut iskeä pakin silmään, auto uudestaan liikkeelle ja tokaista että lähdetäänpäs sitten vaikka mäkkärin autokaistalle, maistuuko tuplajuusto vai oletko enemmän nugettimiehiä.
Noh, nippa nappa täysi-ikäisenä, tilanteessa lievästi sanottuna jännittyneenä tyydyin vain toteamaan hölmistyneenä, että ei kai mulla ole tässä enää mitään. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuli käsky sammuttaa auto, ja sitten alkoi palopuhe. Aiemmin apaattisen oloinen tutvo totesi aluksi, että ei se nyt tällä kertaa läpi mennyt ja alkoi hyvin kiihkeästi paasata hylkäämiseen johtuneista syistä. Geneerisen paasauksen ohessa hän kertoi, että tuolla aiemmin mainitulla kalanruototiellä oli kuulema käynyt "pari lipsahdusta". Mitä helvettiä? Totta kai olin nuori ja epävarma kuski, mutta ei itseltäni nyt sentään kokonainen tie jää näkemättä, saati useampi sellainen. Kaiken lisäksi kun kyseisestä paikasta oli ajotunneilla ajettu useasti ja sitä nimenomaan inssiä varten erikseen harjoiteltu. Toinen isomman mouhouksen aiheuttanut tilanne oli tämä moottoritielle liittyminen: olin kuulema aiheuttanut hengenvaarallisen tilanteen, kun olin liittynyt satasen rajoitukselle kuuttakymppiä. En tietenkään ollut siinä mielentilassa että olisin voinut sanoa jotain vastaan, mutta mietin kuitenkin, että eikös siinä ole 80km/h rajoitus. Kyseinen tie paitsi sijaitsee lähellä asutusta (ramppeja lähes kilometrin välein) ja siinä kohtaa tie tekee moottoritieksi melko jyrkän s-mutkan, joten varmasti ei ole satasen rajoitus.
Lopulta tutvo pyöräytti paperiinsa lähes lääkäritasoisen nimmarinsa, ojensi lapun minulle ja poistui autosta minkäänlaisia hyvästelyjä saati päivänjatkoja toivottelematta. Autokoulunopettajani tuli paikalle, hyppäsi rattiin ja alkoi tiedustella hylkäämisen syitä. Alun ilkikurinen virnuilu muuttui kuitenkin nopeasti, kun kerroin tästä moottoritietilanteesta. Hän oli minua vieläkin varmempi siitä, että siinä kohtaa ei todellakaan ole satasen rajoitus, joten kuuttakymppiä liittyminen kahdeksankympin rajoitukselle ei ole missään nimessä hylkäyksen peruste. Hän suunnitteli jo valituksen tekemistä, mutta kun kerroin myös muista edellämainituista syistä, päätettiin asian antaa olla.
Sain kokonaiset kaksi uutta ajotuntia (á 25min), joidenka jälkeen mentiin noin viikon kuluttua yrittämään uudestaan. Trafin tiloissa istuin keskittyneenä penkillä, tyyliin kuvitellen olevani joku Mika Häkkinen lähtöruudukossa ennen Suzukan kilpailua. Hulppeat mielikuvaharjoitteeni katkesivat kuitenkin siihen hetkeen, kun huomasin pelottavan tutun näköisen ajoinssin saapuvan paikalle ja mainitsevan nimeni virkailijan kanssa puhuessaan. Päässä alkoi kiehua, välittömästi aloin miettiä mitä kaikkea tälle ihmisperseelle oikein sanon, jos ja kun hän taas hylkää suoritukseni yhtä epämääräisin perustein.
Olisi ollut hauska nähdä ilmeeni, kun tämä kaveri kävelinkin leppoisasti luokseni, tervehti iloisesti ja totesi rennosti että käydääs vähän köröttelemässä ja maailmaa ihmettelemässä. Autoon päästyämme hän totesi lyhyesti, että varmaan tiedät jo kuvion, eiköhän lähdetä. Emme ehtineet ajaa montaakaan metriä, kun huomasimme pihassa varsin koomisen näyn. Kaksi hädin tuskin 15-vuotiasta mopojonnea istui kivetyksen reunalla, polttelivat tupakkaa erittäin vittuuntuneen oloisena ja seurasivat, kuinka mitä ilmeisimmin joku Trafin työntekijä aikoi testata onko jomman kumman mopoa viritetty. Kyseinen menopeli oli Suzuki PV (tai muu minikokoinen mopedi) ja tarkastusta suorittava henkilö varmasti yli kaksimetrinen. Tämä kaveri tunki aivan liian pienen kypärän päähänsä ja lähti ajamaan mopoa kirjaimellisesti polvet korvissaan. Etupenkillä istunut tutvo nauroi makeasti tilanteelle ja totesi kyseessä olevan ammatin parhaita puolia. Tällä kertaa hän aloitti hyväntuulisen jutustelun jo heti aiemman tapauksen perään ja jo muutaman minuutin ajettuamme tuntui kun olisin heittämässä jotain puolituttua joukkuekaveria treeneistä kotiin. Aika kului nopeasti mukavia jutustellessa ja jo vartin jälkeen kurvasimme takaisin Trafin pihaan, jossa minulle lätkäistiin käteen paperinen ajokortti. Erään entisen maalivahdin mukaan siitä se sitten autoilu-ura lähti liikkeelle.
Tapahtuneesta on aikaa jo yli 15 vuotta, joten mitenkään katkera en ole ensimmäisen inssin tapahtumalle... mutta jotenkin vaan tuli mieleen lukuisat väitteet ja tarinat, joidenka mukaan ensimmäisiä inssejä hylätään uusintayritysten tuomien lisätienestien saamiseksi. Mene ja tiedä.