Työsuhdeautoja tarjotaan monella tapaa. Ehkä yleisin tapa on se, että on kokonaispalkka x euroa kuussa, josta verotusarvon verran jätetään rahapalkkaa maksamatta, jos auton haluaa. Tällöin henkilö maksaa verot kuten vastaavasta rahapalkasta, mutta jos vaikkapa auton verotusarvo on 700 euroa, rahapalkkaa maksetaan bruttona 700 euroa vähemmän.
Toinen yleinen, enemmän johtajille suunnattu tapa on aito "lisäetu", eli auto joko on tai sitä ei ole, mutta rahapalkan osuus on sama. Tämä on tuo mainitsemasi malli. Tällöin muutos on se, että rahapalkkaa maksetaan bruttona kuten ennenkin, mutta nettona käteen saa auton verotusarvon marginaaliveron verran vähemmän. Tämä on kuitenkin harvinaisempi kuin tuo kokonaispalkkaan perustuva malli.
Kolmansia tapojakin on käytössä, mm. sellaisia, joissa joku osa leasingauton vuokrasta vähennetään palkasta, kuluja jaetaan tavalla tai toisella jne. Käytännössä näistä tavoista kaikki voivat kannattaa tai olla kannattamatta, riippuu omasta käytöstä. Juuri siksi - jos on kiinnostunut rahallisesta kannattavuudesta - ne kannattaa laskea, mutta kokonaan toinen juttu on se, että työsuhdeautona saa yleensä uuden, varsin hyvän auton käyttöönsä ilman pääomariskiä.