Autoiluketju

  • 3 196 320
  • 18 516

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Auton hankinta olisi edessä, vanha liisarisopimus loppuu ensi viikon perjantaina. Uutta leasingsopimusta emme ole tekemässä, vaan tarkoitus olisi ostaa ihan oma (pankin) auto. Hinnan pitäisi alkaa ykkösellä, eli 20000 on kipuraja jota ei saisi ylittää.

Nykyinen, vm. 2007 Peugeot 307 SW, on ollut ollut sen verran epäluotettava kaveri, että ranskalaisiin en mielellään koske. Luulin kettuilua ranskalaisesta sähköstä juttien vittuiluksi, mutta totta se on, miltä kuulostaa esimerkiksi ominaisuus joka satunnaisesti avaa auton takaikkunat kun auton lukitsee keskuslukituksen kaukosäämestä. Ei naurattanut paljon kun vika ilmeni ensimmäistä kertaa jossain Vantaan lähiössä ja takapenkillä on parin tuhannen euron valokuvauskamat (tunnin oli ollut ikkunat auki). Samoin ominaisuuden aktivoituminen vaakasuoraan satavassa räntäsateessa oli mukava yllätys. Eli ei ranskalaisille kiitos.

Uutta tai vähän käytettyä etsimme, 307 oli myös liian iso käyttötarpeitamme ajatellen. Pääasiassa kaupunkiajoa ja satunnaista matkailua yksin/kaksin. Näillä bensan/diiselin hinnoilla myös pieniruokaisuus on plussaa. Yksi mikä on herättänyt mielenkiinnon on WAG:n pienet TSI-koneet. Vähäruokaisia ja ilmeisen pirteitä. Toinen vaihtoehto voisi olla pieni TDI-koneella varustettu auto?

Mielenkiinnon on herättänyt Seat Ibizat, joihin saisi 1.2 litraisen TSI-koneen (tai 1,6 TDI:n) ja hinta meille mieluisilla lisävarusteilla (tärkeimmät ehkä automaaginen ilmastointi, sisäänrakennettu BT-handsfree). Hinta uudella tämmöisellä jäisi karvan verran alle kahdenkympin. TDI koneella ollutta Leonia pääsin kokeilemaan viime talvena muutaman sadan kilometrin verran (duunissa sijaisautona) ja vaikutti oikein mukavalta vehkeeltä, Ibizassa lähinnä mietityttää kuin meikän kokoinen (191 pitkä ja paino kolminumeroinen) jätkä mahtuu ratin taakse. Toinen vaihtoehto voisi myös olla vähän käytetty VW Polo.

Muita ehdotuksia?
 

Veijari

Jäsen
Mielenkiinnon on herättänyt Seat Ibizat, joihin saisi 1.2 litraisen TSI-koneen (tai 1,6 TDI:n) ja hinta meille mieluisilla lisävarusteilla (tärkeimmät ehkä automaaginen ilmastointi, sisäänrakennettu BT-handsfree). Hinta uudella tämmöisellä jäisi karvan verran alle kahdenkympin. TDI koneella ollutta Leonia pääsin kokeilemaan viime talvena muutaman sadan kilometrin verran (duunissa sijaisautona) ja vaikutti oikein mukavalta vehkeeltä, Ibizassa lähinnä mietityttää kuin meikän kokoinen (191 pitkä ja paino kolminumeroinen) jätkä mahtuu ratin taakse. Toinen vaihtoehto voisi myös olla vähän käytetty VW Polo.

Muita ehdotuksia?

Ensinnäkin, koska tarvitset autoa? Jos uutta olet miettimässä niin varaudu pitkiin toimitusaikoihin, jopa 6 kk, ellei sitten kelpaa malli joka sattuu löytymään suoraan autoliikkeen varastolta.

Skodan mallisarja kannattaa katsoa läpi ja koeajaa. Vaimolla on uuden korimallin Fabia ja ei paljoa huolettomampaa ajamista voi olla. Se on sitten toinen juttu miten hyvin Fabiaan saat itsesi mahdutettua. Itseni (184cm/100kg) siihen kuskin paikalle kyllä saan väännettyä mutta pitkää ajomatkaa en viitsisi sillä lähteä tekemään. Kaupunkipyörittelyssä kyllä menee. Esim. Skodan Yeti voi jostain tinkimällä löytyä vähän ajettuna siihen 20 k€:n.

Polon ainakin unohtaisin heti - ei kestä vertailua Fabiaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
En ole vielä keksinyt yhtään syytä ostaa lasipalatsista uutta autoa kun alle vuoden ajetun saa käytettynä 10-15% halvemmalla. Siinä vaiheessa kaikki maanantaikappaleviat on korjattu mutta takuu on edelleen voimassa.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Ensinnäkin, koska tarvitset autoa? Jos uutta olet miettimässä niin varaudu pitkiin toimitusaikoihin, jopa 6 kk, ellei sitten kelpaa malli joka sattuu löytymään suoraan autoliikkeen varastolta.

Skodan mallisarja kannattaa katsoa läpi ja koeajaa. Vaimolla on uuden korimallin Fabia ja ei paljoa huolettomampaa ajamista voi olla. Se on sitten toinen juttu miten hyvin Fabiaan saat itsesi mahdutettua. Itseni (184cm/100kg) siihen kuskin paikalle kyllä saan väännettyä mutta pitkää ajomatkaa en viitsisi sillä lähteä tekemään. Kaupunkipyörittelyssä kyllä menee. Esim. Skodan Yeti voi jostain tinkimällä löytyä vähän ajettuna siihen 20 k€:n.

Polon ainakin unohtaisin heti - ei kestä vertailua Fabiaan.

Fabia unohtui mainita mahdollisuuksista, molemmilla vanhemmilla on/on ollut (mutsi vaihtoi juuri takaisin bemariin) Octavia, ja molemmat ovat olleet näihin todella tyytyväisiä. Autolla sinänsä ei ole kiirettä, heinäkuuksi on mahdollisuus saada kaveripariskunnan toinen auto lainaan ja sitten onkin melkein syksy ja pakolliset duunimatkat voi hoitaa bussillakin. Toki noita Seatteja ilmeisimmin löytyy kohtuu hyvin jo valmiiksi Suomesta. Tuo lähinnä noissa Poloissa/Ibizoissa/Fabioissa mietityttää miten sinne saa itsensä pungerrettua, no ensi viikolla pääsee testailemaan. Leoniin sain ainakin itselleni mukavan ajoasennon ja nyt noita vähän käytettyjä kun katsoo niin semmoisiakin saa ihan mukavasti alle 20k:n.

En ole vielä keksinyt yhtään syytä ostaa lasipalatsista uutta autoa kun alle vuoden ajetun saa käytettynä 10-15% halvemmalla. Siinä vaiheessa kaikki maanantaikappaleviat on korjattu mutta takuu on edelleen voimassa.

Tätä on tullut itsekin kelailtua, uudessa on se että saa juuri sellaisen kuin haluaa. Toki tuo 10-15% tuo lisää mallivaihtoehtoja tarjolle ja voi hyvinkin olla että vähän käytetty tulee hommattua uuden sijasta.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
En ole vielä keksinyt yhtään syytä ostaa lasipalatsista uutta autoa kun alle vuoden ajetun saa käytettynä 10-15% halvemmalla.

Minä voin kertoa muutaman syyn miksi olen ostanut uusia autoja.

Monesti uuteen vaihtaessa saa parempia tarjouksia rahoituksesta niin koron kuin maksuajankin osalta kuin ostaessa vaihtoautoa. Samoin omasta vaihdokista saattaa saada paremman hinnan kuin vaihtaessa käytettyä käytettyyn. Toki jos on paalua ostaa auto käteisellä ja leikkiä itse autokauppiasta myyden itse vanhan autonsa, niin sitten tämä ei liene syy. Vuoden vanhoja autoja on myös aika nihkeästi tarjolla. Lienevät näitä autoliikkeiden esittelyautoja enimmäkseen. Näissä sitten on valittava siitä joukosta, jota sillä hetkellä sattuu olemaan tarjolla.

Uusiin autoihin saa myös huolettomuutta lisäämään huolto/huolenpitosopimuksia, joilla
autoilut kuukausikulut ovat polttoainetta lukuunottamatta tiedossa seuraaviksi vuosiksi.

Ja itse annan arvoa myös sille, että auto on varusteiltaan, väriltään ja muilta osin juuri sellainen kuin itse haluan. Ja kyllä minusta on mukavaa olla auton ensimmäinen omistaja ilman, että kukaan minua ennen on autolla ajanut. Saattaa olla turhamaista, mutta kyllähän se on mukavaa hypätä sellaisen auton rattiin, jossa kilometrejä on matkamittarissa vain muutama.

Toki ymmärrän niitä, jotka valitsevat toisin, mutta tuossa muutama syy niille, jotka eivät yhtään keksi. Syiden hyvyyskin on puhtaan subjektiivinen asia ja olen varma, ettei joku noista hyvänä pidä yhtäkään syytä.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Polon ainakin unohtaisin heti - ei kestä vertailua Fabiaan.
Paitsi että toi Fabia on aivan käsittämättömän ruma Poloon verrattuna jos siis näillä seikoilla on jotain väliä. Katsojan silmässähän tietysti jne.

Mä olen jotain 187 cm ja mahduin kyllä Poloon varsin hyvin. Mulla oli Norjassa vuokra-autona tuommoinen joku perusPolo jollain tuhnukoneella, että joitain satoja kilsoja olen ajanut sellaisella.

Kallishan vaan taitaa Polo olla lajitovereihinsa verrattuna.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eikös Polo, Ibiza ja Fabia ole yksi ja sama auto pikkuisen erilaisilla peltiosilla ja erilaisella kohderyhmällä?
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Liian pitkä ketju, että olisin jaksanut alkaa kaivella. Kiinnostaisi tietää, onko Jatkoajassa muita Alfa Romeo -merkkisen auton nykyisiä/entisiä omistajia ja minkälaisia kokemuksia JA:n kirjoittajilla Alfoista on?

Oma autoni on Alfa Romeo 147 2.0 T.Spark vuosimallia 2005. Korimalli on se uudempi hieman faceliftattu versio. Kuva löytyy esim. täältä. Viime kesänä hankin auton ja sen jälkeen vuoden aikana mittariin on kertynyt n. 15 tkm.

Luminen talvi kovine pakkasineenkin mahtui tuohon mukaan. Ihan hyvin Italian ihme noista selvisi, joskin akun jouduin vaihtamaan, kun vanha hyytyi. Sen jälkeen kiesi käynnistyi ongelmitta, vaikka elohopea putosi -30°C:een. Alfan (italialaisten yleensä) maineesta huolimatta ainakin tämä yksilö osoittautui ihan kelpo talviautoksi. Pelätyt italialaisautojen tyyppivioiksi sanotut sähköpuolen hässäkätkin ovat loistaneet poissaolollaan.

Ainoana huonona puolena on polttoaineen kulutus. Vain pitkässä maantieajossa pääsee alle 8 l/100 km keskikulutukseen. Aika ahne kaksilitraiseksi koneeksi. Toisaalta ajo-ominaisuudet ovat hienot ja varsinkin kuivalla kesäkelillä on mukava päästellä menemään mutkaisilla teillä.

Mukava auto, ulkonäkö kohdillaan... paljon mahdollista, että seuraavaksin autoni olisi Alfa. Olisikin ensimmäinen kerta, kun merkki ei vaihtuisi auton vaihtuessa. Tähän mennessä en syystä tai toisesta ole koskaan päätynyt samaan merkkiin.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Hinnan pitäisi alkaa ykkösellä, eli 20000 on kipuraja jota ei saisi ylittää....

No kyllä mä ehdottomasti suosittelen tuota Leonia 1.2 TSI koneella. Copa varustelulla, eli Bluetooth, autoilmastointi jne löytyy ja muitakin herkkuja, kuten alut jne ja hintaa 19 990€. Isompi kuin nämä yllä mainitut, eli ei mikään ritsa enää, mahdut varmasti ajaa. Paljon vakaampi ja hiljaisempi kun joku Ibiza. Leon on mallikaaren päässä joten kaikki lastentaudit on jo poissa ja koneena on juuri tuo mainio 1.2 TSI, joka yllätti allekirjoittaneen totaalisesti kun koeajoin. Olipa pirteä ollakseen vaan 105hp. Avot, siinä se on!
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Eikös Polo, Ibiza ja Fabia ole yksi ja sama auto pikkuisen erilaisilla peltiosilla ja erilaisella kohderyhmällä?

Ibizasta en ole varma, mutta aikanaan cordoba oli käytännössä polo seatin logoilla. Ei taida olla harvinaista, että autot ovat samasta puusta veistettyjä tässä kokoluokassa, jossa auton saa pukea päälleen.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Eikös Polo, Ibiza ja Fabia ole yksi ja sama auto pikkuisen erilaisilla peltiosilla ja erilaisella kohderyhmällä?

Kyllä ne ovat ihan samaa tavaraa, ainoastaan ulkopellit, valot, vanteet ja sisusta on eri maata.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä ne ovat ihan samaa tavaraa, ainoastaan ulkopellit, valot, vanteet ja sisusta on eri maata.

On niissä pieniä eroja kuitenkin vaikka hyvin pitkälle samoja autoja ovatkin. Esim. alustan säädöissä on jotain eroja (Skodat on ainakin aikaisemmin olleet alustaltaan vähän pehmeämpiä kuin sisarmerkkien autot), ja se edellisen korimallin Fabia ainakin oli koriltaankin vähän isompi ja tilavampi kuin sen aikaiset Polo tai Ibiza. Ja moottorivalikoimissa on ollut jotain eroja siten että ihan samoja moottorivaihtoehtoja ei välttämättä kaikkiin ole saatavilla. Mutta autojen perusrakenne siis käytännössä sama eikä nuo erot isoja ole.

Sekin kannattaa ottaa huomioon että noiden merkkien välillä on kuulemma laatueroja (tai on ainakin ollut aikaisemmin) vaikka saman konsernin tuotteita ovatkin. VAG:n merkkejä paljon työkseen huoltanut kaveri kertoili joskus että noista kolmesta Skodan työn laatu on ollut parasta ja Seatin taas huonointa (siellä on ollut jotain tehtaalla väärin asennettuja osia mm. sisustuksessa, huonosti sovitettuja osia jne.).
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki ymmärrän niitä, jotka valitsevat toisin, mutta tuossa muutama syy niille, jotka eivät yhtään keksi. Syiden hyvyyskin on puhtaan subjektiivinen asia ja olen varma, ettei joku noista hyvänä pidä yhtäkään syytä.
Erinomainen ja kattava listaus. Aika usein saa kuulta joiltain, kuinka ei ole "mitään järkeä ostaa uutta autoa".

Mainitsemistasi asioista olen valmis maksamaan 30.000 euron hintaluokan autossa sen noin 3.000 euroa ekstraa verrattuna vuoden vanhaan autoon. Ymmärrän myös sen hyvin, jos joku ei koe uuden auton lisäarvoa tuon summan arvoiseksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Appi mietiskelee itselleen sopivaa työjuhtaa. Pääasiallinen käyttö olisi raksatarvikkeiden ja kaikenlaisen yleisen kaman liikuttelu sekä tavaratilassa että kärryllä, mutta sillä pitäisi pystyä myös liikuttamaan henkilöitä ketterästi. Nyt käytössä on ollut kolmen vuoden ajan aikoinaan tuore VW Golf-farkku muistaakseni kaksilitraisena tdi:na, se on samalla toiminut perheen kakkosautona anopin käytössä. Tuon kokoluokan Volski vain on turhan voimaton apen duuneihin.

Tulisiko täältä mitään suosituksia tai kokemuksia erityisen hyvistä vetojuhdista? Olen yrittänyt puhua avolavojen puolesta, koska haluaisin lainata joskus sitä kunnon junttilomalle, mutta appeni vähän kavahtaa niiden hintoja ja kulutusta. Lisäksi niihin pitäisi maksaa vielä lisää viiden istuttavasta matkustamosta. Uusi pitäisi kuitenkin olla, koska hän haluaisi maksaa sen veks ennen eläkettä ja sen olisi oltava silloin vielä sellainen kulkupeli, että kelpaa lääkärin kieltoon saakkaa pöristellä.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Leon on mallikaaren päässä joten kaikki lastentaudit on jo poissa ja koneena on juuri tuo mainio 1.2 TSI, joka yllätti allekirjoittaneen totaalisesti kun koeajoin. Olipa pirteä ollakseen vaan 105hp. Avot, siinä se on!

Tänään käytiin koeajamassa näitä. Ibizaan mahduin ihan hyvin sisälle, mutta meikän taakse ei olisi kukaan mahtunut. Skoda Fabia oli sisätiloiltaan vähän isompi. Sinne olisi mahtunut joku jopa istumaan kuskin taakse, kun kuljettajan penkki oli säädetty minulle sopivaksi. Harmi vain, että auto oli livenä vielä isompi turnoff kuin netistä selailtuna. Neljä pyörää ja loota, jätimme jopa koeajamatta.

Leonia testasimmme 1,4TSI koneella, joka vakuutti kyllä melkoisen vahvasti. Jopa niin kovin, että nyt hyvin todennäköisesti päädymme tuohon esittelyautoon, kun kauppias lupaili puuttuvan bluetooth HF:n kauppaan (muuten löytyi lähes kaikki lisävarusteet). Hinta menee vähän yli 20:n, mutta toimituskuluineen ja metallivärillä uusi Copa Leon (Ainoat maassa olevat Copa 1,2TSI:t ovat kaikki metallivärillä, tehdastilauksena 3kk odotusaika) kiipesi myöskin kakkosella alkavaksi. Esittelyautolla kaarailtu 6500km.

Honda Civic käytiin myös koeajamassa, ei vakuuttanut. Koeajettu malli 1,8i koneella (140hv) ja tunnelma oli vähän pappamainen. Alusta ja kone löysemmän oloiset kuin Leonissa ja kojelauta mittaristoineen sekä säätimineen kuin suoraan 90-luvun alun Sonyn stereoista. Hintakin olisi kiivennyt liian korkeaksi.
 
Viimeksi muokattu:

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Leonia testasimmme 1,4TSI koneella, joka vakuutti kyllä melkoisen vahvasti.

Honda Civic käytiin myös koeajamassa, ei vakuuttanut. Koeajettu malli 1,8i koneella (140hv) ja tunnelma oli vähän pappamainen.

Meillä on ollut parikin Leonia: suosittelen. Ensimmäinen oli 1.6 - kone ei vakuuttanut, mutta sitä ongelmaahan ei nykykoneissa ole. Seuraava oli FR dieselinä - ai että oli hieno kone ko koriin. Ainoa miinus Leonissa on (kait edelleen) melu, ei nimittäin ole kaikkein hiljaisempia autoja.

Civiciä kävimme myös aikoinaan katsomassa, mutta muovinen ensivaikutelma karkoitti heti. Leon on tuossakin suhteessa paljon parempi.

Oikeastaan ainoa syy auton vaihtoon oli Leonin puutteelliset tilat - kuski viihtyi, mutta näin mökin omistajana ei oikein tilat riittäneet, roudattavaa edestakaisin kun aina riittää vaikka useimmiten kuljemme kaksistaan. Nykyisin tulee ajeltua V70:llä (tosin Exeokin oli vielä viimeisimmän Leonin jälkeen), hakusessa olisi ollut 525 dieselillä, mutta ei ihan osunut enää budjettiin... tai olisihan sen ostanut, mutta sitten olisi pitänyt tinkiä jostain muusta "tärkeästä".
 

Jindebyne

Jäsen
Polon ainakin unohtaisin heti - ei kestä vertailua Fabiaan.

Tarkoitatko tällä lauseella hinnoittelua? Mikäli et, niin hieman perusteluja olisi mukava kuulla.

Olen saanut kumpaakin mallia kokeilla noin neljän päivän ajan kun on tullut ulkomailla vuokrattua ja koska pohjarakenne ja moottorivalikoima on autoissa aika samanlainen, niin kaikissa muissa seikoissa Polo vetääkin pidemmän korren ja vielä aika selvästi. Itse en pidä edes Poloa ylihintaisena Skodan sisareensa nähden.

Toki ajamani Polo oli Highline ja siihen sai semmoisia varusteita, joita Fabiaan ei voi edes ruksata. Tälläisetkin varusteet poisluettuina on Polo sekä sisältä, että ulkoa paremmin ja laadukkaammin toteutettu ihan ajotuntumaa myöten. Polossa oli myös 17" renkaat alla ja eivät ne ainakaan äänekkäämmiltä tuntuneet kuin Fabian 15" renkaat.

Mikäli muutaman tuhannen euron hintaero ei menohaluja latista niin näistä valitsisin ehdottomasti Polon ilman minkäänlaisia laseja. RS ja GTI -malleja en vertailuun ottanut, vaan nimenomaan nuo perusmallit. Toki ei se järjestys muutu noissa pikkusporteissakaan.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Meillä on ollut parikin Leonia: suosittelen. Ensimmäinen oli 1.6 - kone ei vakuuttanut, mutta sitä ongelmaahan ei nykykoneissa ole. Seuraava oli FR dieselinä - ai että oli hieno kone ko koriin. Ainoa miinus Leonissa on (kait edelleen) melu, ei nimittäin ole kaikkein hiljaisempia autoja.

Jotain tuommoista pirteää Leonin diiseliä tuli tosiaan testailtua talvella ja se vähän herätti tunteita Seatin suuntaan, jotka nyt sitten tuntuvat realisoituvan kun auton osto on ajankohtainen. Tuo 1,4 TSI liikutti autoa mukavasti ja vääntöä koneesta löytyi huomattavasti mukavammin kuin 307 SW:n 1,6 litraisesta koneesta.

Muutamia asioita tuli huomattua, jotka nykyisessä Peugeotissa ovat parempia:

- Sisämelu, huomasi maantieajossa. Tosin ei ainakaan puolen tunnin maatiepätkällä ollut häirisevästi suurempi, mutta eron kyllä huomasi. Tosin sama oli Hondan kanssa vaikka kyseessä oli sedan versio Civicistä (eikös sedanit ole hiljaisempia kuin hatch backit).

- Pienempi ja ilman viilennystä oleva hanskalokero. Tämä oli melko luksusta 307:ssa. Taisi kolmekin viinipulloa mahtua viilenemään mökkimatkaksi hanskalokeroon.

- Takatilasta puuttuva 12v pistoke. Myyjän mukaan helppo jälkiasennettava juttu, kesällä lähes must autojääkaapille. Toki piuhan voi vetää penkkien välistä, mutta mutta...

- Huonommin muokattava takaosa. 307:ssa kaatui penkit yksitellen ja lähtivät jopa helposti kokonaan pois tieltä. Leonissa kaatuvat 2/3 suhteessa, eikä istuinosa ole edes kääntyvä, joten ei tasaista lattiaa. Tämä tosin voi olla jopa plussa, eipä ehkä niin hanakasti pyydetä avustamaan muuttokeikoissa...
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pololla ja Fabiallahan ei enää ole edes samanlaista hintaeroa kuin vielä muutama vuosi sitten. 1.2 litraisella (70hv) moottorilla ja metallivärillä Polon hinta 15 195 € ja Fabian 15 363 €. Kumpikin malli alimmalla varustelutasolla, en tutkinut varusteiden eroa muuta kuin sen verran, että ilmastointi löytyi kyllä kummastakin.

Minä kääntyisin volkkarin puoleen tuossa valinnassa vaikka Skodan laatu onkin huippuluokkaa ollut jo useamman vuoden.
 

BigBadReddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä puntaroin myös kompaktikokoluokan autohankinnan kanssa v 2007. Ajoin myös mainitut Seatit ja Skodat - päädyin kuitenkin 1.8 sedan Civiciin.

Omaan tassuuni, pääosin kaupunkiajoon plus mökkireissuihin, vapaastihengittävä kierroskone istui mukavammin kuin eurooppalainen pikkuturbo, joiden alavääntö on minusta ainoa mikä japsivapareista puuttuu. Olen aiempien kirjoittelijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että alustaltaan Honda eroaa melkoisesti eurokisaajistaan. En voi sietää aliohjaavaa autoa ja siksi civic erottui sarjassa minun ykköseksi.

Pari vuotta tuli ajeltua ilman mitään ongelmia ja koska takuuta oli vaihtohetkellä rutkasti jäljellä, sain varsin hyvän vaihtohinnan Subarun Legacyyn. Nelivedolla nyt vuoden päästelleenä huomaan merkkiuskollisuuden nostaneen päätään elämässäni ja uskon, että seuraavatkin autoni olevat Subaruita.

Tietysti makuasioita nämä japsit vs euroautot tai jenkit, mutta minulla se taitaa mennä niin, että päästöistä viis kunhan auto ei puske.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
- Pienempi ja ilman viilennystä oleva hanskalokero. Tämä oli melko luksusta 307:ssa. Taisi kolmekin viinipulloa mahtua viilenemään mökkimatkaksi hanskalokeroon.

- Takatilasta puuttuva 12v pistoke. Myyjän mukaan helppo jälkiasennettava juttu, kesällä lähes must autojääkaapille. Toki piuhan voi vetää penkkien välistä, mutta mutta...

Toi takaluukun jääkaappi on huomattavasti fiksumpi juttu. Totuuden nimissä, musta tolla viilennettävällä hanskalokerolla ei tee mitään, nm. kolmessa viimeisimmässä autossa ollut. Se pitäisi pitää koko ajan viileänä että siitä olisi jotain hyöytä, ja musta se on taas turhaa viileän ilman haaskausta.
Silloin kun sitä tarvis oikeasti pitää limu kylmänä se on aina lämmin ja siinä ajassa kun hanskalokero pitäisi juotavaa vihdoin viimein kylmänä (huom. pitää, sehän ei jäähdytä), juotava itsessään on jo lämmin. Ja emännän syli on täynny romua jota on tyhjennetty hansikaslokerosta. :)
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Toi takaluukun jääkaappi on huomattavasti fiksumpi juttu. Totuuden nimissä, musta tolla viilennettävällä hanskalokerolla ei tee mitään, nm. kolmessa viimeisimmässä autossa ollut.
Oli mulle ihan uutta että sitä on joskus joku oikein käyttänytkin. Mulla on kanssa varmaan parissa edellisessä autossa ollut, ja saattaa muuten olla nykyisessäkin nyt kun asiaa oikein tuumailen.

Vähän se on sellainen automyyjän lisämyyntivaruste. "Katos tänne kun laitat mökkireissulla ajomatkaksi kaljat kylmenemään niin johan on sitten kun perille pääset niin heh-heh ja hoh-hoh ja merkitsevä silmäys + pieni tökkäys kyynerpäällä ostajaehdokkaan kylkeen."
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Toi takaluukun jääkaappi on huomattavasti fiksumpi juttu. Totuuden nimissä, musta tolla viilennettävällä hanskalokerolla ei tee mitään, nm. kolmessa viimeisimmässä autossa ollut. Se pitäisi pitää koko ajan viileänä että siitä olisi jotain hyöytä, ja musta se on taas turhaa viileän ilman haaskausta.

Molemmat aktiivikäytössä, ainakin mökkireissuilla. Autojääkaappiin safkoista ne, jotka vaativat viileänä pysymistä ja onhan se mukavaa kun Alkosta napatun valkkarin voi avata mökillä ja nauttia heti viileän lasillisen rentouttavaa. Muutenkin hanskalokeroiden kokoerot olivat melko valtavat Peugeot vs. Seat. Toiseen menee ainakin se kolme vinkkupulloa ja Seatin lokero näytti siltä ettei sinne mahdu kunnolla edes kaikki auton manuaalit yms. Enivei, nää on vaan pieniä detaileja jotka ei vaikuta lopulliseen ostopäätökseen millään tavalla.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enivei, nää on vaan pieniä detaileja jotka ei vaikuta lopulliseen ostopäätökseen millään tavalla.
Takatilan 12 V-pistoke on minulle niin ehdoton juuri matkajääkaapin takia, että annan sille hyvin suuren merkityksen ostopäätöstä tehdessä. Valinnanvaraa löytyy kuitenkin niin paljon, että tolla perusteella hylkääminen jättää vielä jokaisessa kokoluokassa hyvin paljon vaihtoehtoja jäljelle.

Hanskalokeron viilennys on kiva lisä, jota tulee välillä hyödynnettyä, mutta ilman sitä pärjää.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Takatilan 12 V-pistoke on minulle niin ehdoton juuri matkajääkaapin takia, että annan sille hyvin suuren merkityksen ostopäätöstä tehdessä. Valinnanvaraa löytyy kuitenkin niin paljon, että tolla perusteella hylkääminen jättää vielä jokaisessa kokoluokassa hyvin paljon vaihtoehtoja jäljelle.

Tuo kuulemma oli todella helppo jälkiasennettava juttu, tiedä sitten oliko autokauppiaan löpinää, mutta tuskimpa hirveän arvokas homma on. Voisipa koittaa tingata tuohon Leoniin kaupanpäälle, jos siihen päädymme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös