Autoiluketju

  • 3 187 237
  • 18 515

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Siis...Saabin valmistus lopetettiin 2011.
Saabeissa, aina 95:ssä, oli yksi ominaisuus, joka erotti sen muista todella hienosti, nimittäin se, että aurinkolipan takaa tuli toinen auronkolippa, kun ensimmäisen laittoi sivuikkunan myötäisesti.

Uudet (siis post 2013) audit ovat laadukkaita ja pihejä, tilavia, nopeita, eivät vuoda öljyä ja näyttävätkin kivoilta. Samoin volvoista löytyy. En tiedä. Mutta kuten sanoin, en halua puuttua muiden jo-tehtyihin henkilökohtaisiin valintoihin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Itse tein muutamaa kaveriani naurattaneen papparatkaisun ja ostin viime syksyn poistoista uuden farkku-Octavian kaasuna. Ei mikään seksikäs auto ja parhailla varusteilla ~30k€, ja tiedän, että tuolla rahalla olisi saanut kymmenen vuotta vanhan premiumin tai muutaman vuoden ikäisen vähän räyhäkkäämmän peruspirssin alleen, mutta kun tahdoin uuden tietyillä varusteilla, valinta osui tohon vähän tylsään Ocuun. Vaan mukava sillä on ajella duuni- ja kauppamatkat sekä huoletonta sikäli, että auton voi olettaa toimivan koko meillä olonsa ajan moitteetta. Katsotaan parin vuoden päästä, mikä taloudellinen tilanne silloin on ja funtsinko edelleen enemmän mukavuuden kautta autoilua.
 
Rauta85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

No nämä on juuri niitä vaivattomia käyttöautoja. Mikään ei vituta mutta ei sillä huviajelullekaan mielellään lähde. Eli normikäyttäjälle täydellinen.
 
Rauta85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja sen verran vielä, että se on kyllä jännä ilmiö että ihmissuhdekeskusteluissa avoimesti vittuillaan siitä pettävästä akasta, mutta autoiluketjussa anteeksi pyydellen kommentoidaan toisten autovalintoja :D Aina saa mielestäni syystä vittuilla, mutta jollei ole mitään hyvää perustelua niin turhaahan se silloin on. Mielipiteitähän on monia, mutta jos kommentoi asioita ainoastaan omien preferenssiensä perusteella niin metsään mennään aina.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tähänkin löytyy kommenttia kun kaikenlaista on tullut kokeiltua :D Eli 2006 biopower 9-3 farkku tuli omistettua. Kiva ajaa, hyvät varusteet, kohtuullisen nopea ohjelmoituna. Mutta ei laadukas. Ei todellakaan. Uutena ehkä, mutta kyllähän saabi vaatii tiettyä harrastuneisuutta ihan jo sen takia että varaosien saatavuus nykyään on mitä on jos on vähän erikoisempi paikka, kuten esimerkiksi jos autoa ei saa käyntiin kun auto ei tunnista avainta...
Ei ysikolmosen varaosien saatavuudessa kyllä taida mitään ongelmaa olla. Kulutusosat opelia ja erikoisemmat tulee Oriolta päivässä. Yleisesti NG9-3 on ihan luotettava auto, etujouset varmaan se klassisin vikapaikka, toki nykyään uusimmatkin ovat jo 10 vuotiaita eli täysin yksilöitä. Samalla pohjarakenteellahan puuhaavat edelleen niitä NEVSIn sähköautoja, joka toki kertoo yhtä paljon koko projektin älyttömyydestä kuin ysikolmosen hyvästä rakenteesta. Ysikolmosen jarrut esimerkiksi ovat todennäköisesti tunnokkaammat kuin juuri missään uudessakaan autossa.

Osien suhteen NG9-5:n ledrampit tai varsinkin takaikkunan hockeystickit ym korin osat on sellaisia joiden kanssa tulee ongelmia, mutta puhutaankin jo lähes keräilyautosta.
 
No juurikin niin, uutena hyviä mutta kyllä niissä nykyään ne tietyt jutut on mitä on parempi tietää. Eli CIM vaihtoon, eli rattilukko/virtalukko temppuilee. Kaikenlaisia nykimisongelmia on monessa moottorissa, joko tulppiin tai moottorinohjaukseen liittyen. Ruostuvat mm. takakaarien kohdalta (koskee vissiin myös 9-5?), ohjaustehostin vuotaa öljyä...Ja pitääkö vielä jatkaa?
 
Jaa niin jatketaan vielä sen verran, että omasta ysikolmosesta meni myös takavalojen led-yksiköt vaihtoon ja myös sivupeilien lämmitys ei toiminut, mikä oli kauhean kivaa kostealla ja pakkasella.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sitten on vielä budjetti erikseen. Jos auto on vain väline siirtyä paikasta A paikkaan B, niin miksi ostaa 50 000 Bemaria, kun 5000 Toyota ajaa saman asian.
Itse mielellään liitän tämän kontekstiin kun puhutaan autoista, nimittäin budjetin, vaikuttaa pirusti siihen valintaan.

Kymmenen vuotta sitten olin ostamassa 5000 euron autoa, kahlasin monta läpi ja päädyin A-mallin Focukseen koska ajotuntuma paras mahdollinen tuossa hintaluokassa silloin, hydraulinen ohjaustehostin, tuntuma tiehen oli todella hyvä ja auto meni mutkiin kuin unelma, siis tuossa hintaluokassa. Ei vittuakaan kiinnostanut että se vähän sitten ruostui sieltä täältä. Myin viiden vuoden päästä aika monta kilsaa enemmän ajettuna korjaamatta ruosteita 2500 eurolla.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja pitääkö vielä jatkaa?
No sanotaanko nyt niin, että ei sinun tarvitse minulle Saabien tyyppivikoja kertoa, varsinkaan kun noista mikään ei ole mitenkään erikoinen vika, tai poikkeuksellinen tuon ikäiseen autoon.
Jos sinulla on nuo kaikki viat omassasi ollut niin siinä on kyllä jo aimo annos paskaa tuuria enkä ihmettele että mielikuva on huono. Esim tutullani sama auto vm2007 sillä uudella kojetaululla johon ei ole kymmeneen vuoteen vaihdettu kuin perus-kulutusosaa ja ne etujouset kerran.
 
Ei mulla sinänsä mielikuva saabista ole mitenkään huono. Mutta huonolla tuurilla vaatii aika paljon harrastamista. Ja kyllä tuon ikäisissä autoissa helpompiakin vikoja on, sehän on ihan itsestä kiinni että haluaako ottaa riskiä. En minäkään Alfaa kaikille suosittele kun siinä voi olla kaikenlaista, vaikkei itselläni vikoja juuri ollutkaan. Mutta ihan turha väittää että ollaan siellä luotettavammassa päässä näiden kanssa.
Ja oli se minullakin facelift uudemmalla sisustalla ja sähköillä, mutta ei ulkoisesti uudempi.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Tuohon boldattuun, että eikö tuo päde kaikkien käytettyjen autojen kohdalla? Mulla on lähipiirissä ollut Bemari, johon vaihdettiin tyyliin polkimia lukuunottamatta kaikki. Mersu, joka oli joka toinen viikko hinurin kyydissä kun auto vähän temppuili. Paskalla tuurilla autoilu käy todella kalliiksi.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Paskalla tuurilla autoilu käy todella kalliiksi.
Paskalla tuurilla, kyllä, mutta myös, jossei osaa tai jaksa ottaa selvää eri mallien ja siis etenkin vuosimallien eroista. Esim. bemaria ostaessa kannattaa unohtaa e60, ellei tykkää kansirempoista sun muusta sellaisesta. Sanoisin, että autoa ostaessa kannattaa todellakin käyttää lukuisia työtunteja siihen, että perehtyy vikatilastoihin, korjausten hintoihin jne. Samalla pystyy löytämään varsin hyviäkin diilejä. Esim. Alfan epäluotettava maine tarkoittaa, että varsin vähäisilläkin vioilla selviytyneitä viimeisten vuosien 159:jä löytää hemmetin hyvillä hinnoilla käytettynä, vaikka todellisuudessa se on luokassaan luotettava auto (toisin kuin vaikka 147 josta sai olla vaihtamassa aika paljonkin tiivisteitä, alustan osia ja erilaisia pumppuja).
 
Rauta85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuohon boldattuun, että eikö tuo päde kaikkien käytettyjen autojen kohdalla? Mulla on lähipiirissä ollut Bemari, johon vaihdettiin tyyliin polkimia lukuunottamatta kaikki. Mersu, joka oli joka toinen viikko hinurin kyydissä kun auto vähän temppuili. Paskalla tuurilla autoilu käy todella kalliiksi.
Avainsanoilla Mersu ja Bemari :D Eli se ei todellakaan välttämättä vaadi käytettyjen autojen kohdalla yhtään sen enempää kuin uusien, mutta useimmiten se vaatii jotain ihanaa japani/korea-suunnalta tulevaa käyttöautoa jolloin ne ongelmat vältetään. Eli jos on massia päällä niin osta Porsche, ei ongelmia ja ajaminen on nautinnollista. Ja köyhän kannattaa ostaa Japanista/Koreasta, ne toimivat käytettynäkin :D Ja edelleenkin se auton arvo ei korreloi mitenkään sen luotettavuuteen (muutoin kuin ehkä sen Porschen kohdalla)
 
Rauta85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Paskalla tuurilla, kyllä, mutta myös, jossei osaa tai jaksa ottaa selvää eri mallien ja siis etenkin vuosimallien eroista. Esim. bemaria ostaessa kannattaa unohtaa e60, ellei tykkää kansirempoista sun muusta sellaisesta. Sanoisin, että autoa ostaessa kannattaa todellakin käyttää lukuisia työtunteja siihen, että perehtyy vikatilastoihin, korjausten hintoihin jne. Samalla pystyy löytämään varsin hyviäkin diilejä. Esim. Alfan epäluotettava maine tarkoittaa, että varsin vähäisilläkin vioilla selviytyneitä viimeisten vuosien 159:jä löytää hemmetin hyvillä hinnoilla käytettynä, vaikka todellisuudessa se on luokassaan luotettava auto (toisin kuin vaikka 147 josta sai olla vaihtamassa aika paljonkin tiivisteitä, alustan osia ja erilaisia pumppuja).
Kyllä se 159 ruostuu myös, ja JTS koneet (jopa se 3.2) kärsivät jakopääongelmista. Ne luotettavammat yksilöt verrattuna golfiin yms. löytyvät sitten lähinnä Giulietta/Mito-akselilta ja niissäkin on ongelmia ohjaustehostimen ja esim 1.4 multiairin huohotuksen suhteen joista on ihan kiva omistajan tietää.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Kyllä se 159 ruostuu myös, ja JTS koneet (jopa se 3.2) kärsivät jakopääongelmista. Ne luotettavammat yksilöt verrattuna golfiin yms. löytyvät sitten lähinnä Giulietta/Mito-akselilta ja niissäkin on ongelmia ohjaustehostimen ja esim 1.4 multiairin huohotuksen suhteen joista on ihan kiva omistajan tietää.
Itse en ole kuullut jakopääongelmista, ruosteesta joissain tapauksissa kylläkin. Ovitiivisteet ovat olleet toisinaan ongelma, mitä nyt olen vuosien varrella alfaforumia lukenut. Mutta siis jos vertaa Alfojen maineeseen ajalta 164-156-147 jne, tuo 159 on varsin luotettava auto. Ja siksi nostin sen esimerkiksi hyvästä löydöstä. Samoinhan kakkoskoppainen Clio on loistava ostos, jos kohta ns. Kia-vaikutus ei ollutkaan ehtinyt vielä siinä vaiheessa vaikuttaa sisustojen laatuihin noissa halvemmissa autoissa. Mutta siinä on auto, joka ei ruostu.
 
No minä olen sitä alfafoorumia lukenut jo kymmenisen vuotta. Ja olen sen 159:n omistanutkin. Että ihan oikeasti saatan jotain jostain tietää enkä koko ajan heitä tunteella kaikenlaista. Ja 164 ei edes ollut huono auto jos ajatellaan siltä taustalta että se oli periaatteessa Saab 9000 :D Ja kakkoskoppaisella Cliolla on tullut taitettua kymmeniä tuhansia kilometrejä, kyllä sekin ämpärimuovia on, mutta todella kiva ajettava lukuunottamatta aivan jäätävän paskaa kytkintä.
 
Millä "tunteella kaikenlaista"? Mulla on niin ikään kokemusta tuosta 1750 159:tä, samoin kuin 147:ta josta syystä tuota foorumia olen käyttänyt. Faijan tapauksessa tuo 159 oli varsin luotettava, mutta myyntihinta oli lopulta ihan paska. Ja tässä oli nyt muutenkin kyse niistä hyvistä diileistä, joita käytettyjen autojen markkinoilta voi löytää, jos käyttää aikaa ja vaivaa.
 
Aivan, eli vedät ihan tunteella näitä asioita. Sulla on kokemusta jostain yhdestä autosta, se ei tarkoita että voit yleistää kokemuksen kaikkiin muihin samoihin autoihin. 1750 tbi on käytännössä ainoa 159 jota järkimielessä kannattaa ostaa, muissa bensakoneissa on jakopääongelmia/vaihteistoongelmia ja dieseleissä ainoa suositeltava on 1.9 diesel joka sekin on GM-peräinen (saab) jossa toki siinäkin on omat ongelmansa, mutta kohtuullisen vähävikainen kuitenkin. Mutta jos ostat autoa fiiliksellä, niin nuo koneet ei Alfaan sovi sitten ollenkaan, koska mitään fiilistä niissä ei ole, joka tappaa koko idean ostaa 159 joka on lähinnä nätti ja ajettava tankki (jonka takia sen oikeastaan aikoinaan ostinkin, eli omistin 2.4 dieselin, 5 pyttyisessä oli sentään kiva ääni dieseliksi.)
 
444

Jäsen
Eipä Suomen nopeusrajoituksilla ole niin väliä millä autolla ajaa. Ns. ajajan autosta maksaminen on mielestäni turhaa jos pääfokus on Suomessa. Talviominaisuuksista on toki hyötyä toisinaan.

Moni teistäkin tähän kirjoittaneista on nuorempana todennäköisesti ajanut jollain 70- tai 80 -luvun autoilla kehuen niitä silloin hyviksi. Olosuhteet ja rajoitukset ovat suunnilleen samat kuin silloin, joten jos olette niillä pärjänneet, ette te niin paljoa surkeammiksi kuskeiksi ole vanhemmiten tulleet, että melkein mikä tahansa uudehko auto ei olisi siihen nähden erittäin hyvä.
Olen myös käyttänyt lankapuhelinta, 56k modeemia, faxia, kirjoittanut kirjepostia... Niillä pärjäisi vallan mainiosti vielä tänäkin päivänä. Monille auto on muutakin kuin kehon paikasta toiseen siirtämiseen tarkoitettu peltipurkki.
Siksi, koska ihmiset arvottavat eri asioita. Joillekin riittää kunhan auto kiihtyy 0-100 joskus, toiset haluaa sen viiteen sekuntiin. Toiset haluaa auton jossa ohjaus on jämäkkä, toisille riittää kunhan on ratti ja auto kääntyy kun rattia kääntää.

Sitten on vielä budjetti erikseen. Jos auto on vain väline siirtyä paikasta A paikkaan B, niin miksi ostaa 50 000 Bemaria, kun 5000 Toyota ajaa saman asian.
Siis kuka jaksaa odottaa 5 sekuntia siihen 0-100 km/h kiihtymiseen?
Mutta juuri näin. Toisille auto on väline kehon siirtämiseen paikasta E paikkaan K, joillekin pelkkä statussymboli, ja sitten joillekin sen pitää tarjota suuria tunteita. Itse olen suurimmat tunteeni saanut Saabin ratissa. Tai lähinnä pientareella sen suurimman vitutuksen, kun se taas kerran porsi siihen. Ja silti käyn toisinaan katselemassa jotain kivaa 70-luvun tuplaysiä Nettiautossa, koska elämässä pitää olla haasteita.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta ihan turha väittää että ollaan siellä luotettavammassa päässä näiden kanssa.
Ja oli se minullakin facelift uudemmalla sisustalla ja sähköillä, mutta ei ulkoisesti uudempi.
Kukaan ei ole koittanut ympätä Saabia mihinkään miljoonamailikategoriaan, sehän just oli pointtina että Saab tavallaan koitti juuri tuota @V-G mainitsemaa kompromissitaktiikkaa, ei toiminu (syyt toki muualla(kin)).
Ja jos sulla oli päivitetty sisusta, sulla ei ollut my06. Myöskään orig. BioPower se ei ollut.

Ja krhm... :
Sulla on kokemusta jostain yhdestä autosta, se ei tarkoita että voit yleistää kokemuksen kaikkiin muihin samoihin autoihin.

Muuten tässä aletaan olla jo Saabeista jankuttamisen SM-kisojen esiasteella, näköjään Alfankin.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Aivan, eli vedät ihan tunteella näitä asioita. Sulla on kokemusta jostain yhdestä autosta, se ei tarkoita että voit yleistää kokemuksen kaikkiin muihin samoihin autoihin. 1750 tbi on käytännössä ainoa 159 jota järkimielessä kannattaa ostaa, muissa bensakoneissa on jakopääongelmia/vaihteistoongelmia ja dieseleissä ainoa suositeltava on 1.9 diesel joka sekin on GM-peräinen (saab) jossa toki siinäkin on omat ongelmansa, mutta kohtuullisen vähävikainen kuitenkin. Mutta jos ostat autoa fiiliksellä, niin nuo koneet ei Alfaan sovi sitten ollenkaan, koska mitään fiilistä niissä ei ole, joka tappaa koko idean ostaa 159 joka on lähinnä nätti ja ajettava tankki (jonka takia sen oikeastaan aikoinaan ostinkin, eli omistin 2.4 dieselin, 5 pyttyisessä oli sentään kiva ääni dieseliksi.)
Häh? :D

Mikä tässä nyt oli fiilistä ja yhden auton perusteella tehtävää yleistystä, vieläpä kun olen sanonut, että kokemusta on kahdesta autosta? Kuinka monta Alfaa mun pitäisi omistaa ennen kuin voisin sanoa niistä jotain mikä ei olisi tunnepohjaist yleistämistä? Alfat, joista mulla on kokemusta: 159, 147 ja vuokrat: MiTo, Giulia, Giulietta. Listaatko mitä vielä pitäisi ajaa ja kuinka paljon, jotta voisin puhua tästä (josta ei muuten edelleenkään ollut kyse, vaan niistä hyvistä löydöistä!), kiitos.

1750 oli varsin tehokas ja hyvin toimiva moottori, olkoonkin, että oli harmillisesti turbo eikä vapari. Mun mielestäni se sopi 159:iin oikein hyvin. Faija oli eri mieltä, oli kuulemma liian tehokas ja "arvaamaton".

Mua huvittaa, että peräänkuulutan ajan ja vaivan näkemistä auton tietojen penkomisessa ennen ostoa ja sä tulet kertomaan että se on tunteella ostamista. I don gedit.
 
Ei kai tässä mistään hyvistä löydöistä ollut sen enempää kyse kuin siitä, että haukut autoja yhden koeajon kokemuksella ehdottomasti vältettäviksi.

Eli sun käteen sopivat autot ovat aina hyviä ja jos ei sovi, niin siinä tapauksessa paskaa.

Ei se Alfa ole ikinä hyvä diili muuta kuin sen fiiliksen kannalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös