- Autot ja miesten kiinnostus niitä kohtaan (tuntuu kiinnostavan kaikkia muita miehiä paitsi minua). Joo, meillä on kaksi autoa. Kivasti pääsen liikkumaan.
- Jatkuva keskustelu asuntojen hinnoista. Nousooko vai laskooko. Joo mulla on omakotitalo, jossa asun.
Nämä keskustelut kiinnostavat yleensä niitä, joilla ei ole ylenmääräisesti rahaa käytössään eikä elämä ole taloudellisesti huoletonta. Autoja (jos sellaiseen on ylipäätään varaa) ja niiden ominaisuuksia suhteutettuna hintoihin on pakko verrata, ja jos on asuntolainaa tai aikomus ottaa velkaa, niin asuntojen hintojen sekä korkojen nousu ja lasku kiinnostaa hyvinkin olennaisella tavalla. Esimerkiksi asuntojen hinnat ovat jatkuvasti nousseet sitä tahtia, että eipä asunnon ostamiseen ole kaikilla varaa edes velkarahalla, ainakaan ilman lainan takaajaa. Mutta jos on tilanne se, että on ylimääräinenkin auto ja omakotitalo, jonka hinnalla yms. ei ole väliä, niin se on toki oikein hyvä tilanne, onnittelen lämpimästi siitä.
Henkilökohtaisesti en myöskään ole erityisen kiinnostunut autoista muuta kuin sen vertaa, että mikä automerkki pärjää katsastuksessa parhaiten mahdollisimman vanhana ja mikä tulisi kulutukseltaan suht halvaksi. Tämä siis sillä oletuksella, että jos joskus auto olisi ihan pakko hankkia, niin "satsaisin" käytettyyn, vähän kuluttavaan kotteroon jonka saisi katsastuksesta mahdollisimman todennäköisesti läpi vielä silloinkin, kun auton ikä on 10-15 vuoden välillä. Joku Toyota Corolla kestää, vaikkei se varmaan niin trendikäs auto ole. Aikoina parempina minulla oli Chrysler Neon, jota oli mukavampi ajaa ja joka miellytti enemmän silmää, mutta vikoja siinä oli enemmän.
Mitä taloihin tulee, niin vaikka ihmettelenkin asuntojen hintojen nousua, niin tämä kysymys on kohdallani sikäli akateeminen, että eihän kaltaisellani yksin asuvalla ja nippa nappa alempaan keskituloluokkaan kuuluvalla ihmisellä ole omaan asuntoon varaa millään, ellei halua koirankopissa asua. Pankista saisi ilman takaajia asuntolainaa niin vähän, että sillä saisi Turusta jonkun paskaisen yksiön 30 vuotta vanhasta neukkukuutiosta "etnisen värikkäästä ja monikulttuurisesta" lähiöstä. Eipä oikein kiinnosta sellaiseenkaan sitoutua loppuelämäksi.
Pitäisi hankkia puoliso, ja puoliso voisi käydä töissä. Sitten olisi varaa.
Asia, joka ei avaudu minulle on se, että miksi Suomessa ei ole sopimusavioliittojen jaloa perinnettä? Minulle kelpaisi ihan hyvin sopimusavioliitto ilman ylenmääräistä Cosmopolitan-romantiikkaa. Periaatteena se, että kaksin olisi helpompi jakaa vuokra/asuntolainakulut, sähkönkulutus, nettimaksut, vesimaksut yms. sekä auton kulut (ja olisi ylipäätään järkeä ostaa se auto). Hyvässä sopimusavioliitossa olisi myös toisesta tarvittaessa seuraa sekä harrastuksien, keskustelun että erikseen sopimusliitteellä 69 sovittavan seksin suhteen, mutta kumpikin voisi mennä omia menojaan ilman toisessa takertumista ja nauttia vaikka lätkämatseista ilman "missä sä oot"-tekstareita ynnä muuta draamaa. Lisäpykälällä voisi hankkia vaikka lapsia tarvittaessa ja sopia niiden kasvatusperiaatteista. Tämäntapainen liitto luultavasti kestäisi paljon tavallista liittoa paremmin, koska se ei alkujaan perustuisi hetken hormonaaliseen huumaan vaan yhteisiin intresseihin ja molemminpuoliseen sopimukseen sitoutumiseen, jossa rakennettaisiin pidemmän aikavälin kiintymys ja kumppanuus.