Avautui, että perusfiksutkin ihmiset valitsevat lukemistonsa ajoittain kirjailijan habituksen ja julkisuuskuvan, ei sisällön, perusteella. Ja mikäs siinä, kukin tavallaan. Näin omalla kohdalla on sivistymättömästi myönnettävä, että ei ole kyllä kovin usein ollut edes aavistuksenomaista hajua, saati väliä, mainituista seikoista.
Ei näillä yleensä mitään väliä olekaan. Kuuntelen minä sujuvasti Gary Glitteriäkin, vaikka Glitter on lapsia raiskaava pedofiili. Oksasen kohdalta tarkennettakoon, että minua ei oikeastaan juurikaan kiinnosta virolaisten naisten elämänkohtalot, eivät varsinkaan feministisin painotuksin. Koen myös lesboaiheet (joita hänellä on aiemmissa teoksissaan ollut) epäkiinnostavina. Mistä tiedän hänen näistä aiheista kirjoittavan? Siksi, että luen kirjallisuuskritiikkejä ja teen niistä erilaisia johtopäätöksiä valitessani, mitä kirjoja haluan lukea ja mitä en. En tee lukupäätöksiä myöskään kuuluisuuden perusteella, eli vaikka Sofi myy satatuhatta teosta, niin se ei vaikuta asiaan, koska en tunne tarvetta lukea jonkun kirjailijan teosta siksi, että "kaikki muutkin" sen lukevat.
Kirjojen kohdalla on pakko muutenkin suorittaa esivalintoja, ja valitettavasti raadollisessa maailmassa esivalintaprosessi ei ole kenelläkään täysin neutraali, arvolatauksista, mielikuvista ja vaikutelmista vapaa. Joten kyllä, myönnän valikoivani eri taiteenlajien saavutuksia osittain myös taiteilijoiden itsensä perusteella, en itse taiteen sisällön. Joskus voi tietysti mennä myös ennakkoarvioissaan metsään ja sitä voi sitten joskus katua. Liian ennakkoluuloinen ei kannata olla, mutta yhtä kaikki kukaan ei voi lukea kaikkea.
Väitän myös, että tämä pätee jokaiseen meistä, kaikki eivät vain sitä tiedosta, myönnä tai halua myöntää. Arvoneutraalia, teokseen kuin teokseen vain teoksen itsensä vuoksi tarttuvaa ihmistä ei ole olemassakaan jos on kyse elävistä tai lähihistoriallisista taiteentekijöistä. Historialliset teokset ovat asia erikseen, johonkin Homeroksen Iliaaseen ja Odysseiaan voi tarttua tietämättä tai välittämättä pätkääkään, että minkäslainen heppu Homeros oli siviilissä.
Voin jättää kirjan lukematta myös siinä tapauksessa, että sen on kirjoittanut ihminen, jonka tunnen. Vaikkapa entinen yliopiston opettajani/ohjaajani, joka on mukava, jämpti mies (hyvä jätkä ja kova panemaan) ja jolla on mielestäni monia hyviä mielipiteitä. Ulkoisesti tämä henkilö näyttää kirveellä veistetyltä, jämeräleukaiselta, sinisilmäiseltä ja vaalealta parimetriseltä arjalaiselta eikä miltään maidon piimäksi hapattavalta ylimieliseltä goottifriikiltä, joten ulkoinen habituskin on kohdallaan. Silti en ole lukenut suurinta osaa hänen teoksistaan, vaikka saisin ne käsiini koska tahansa. Luen jotain muuta, jotain, joka vaikuttaa enemmän mieltymyksiini sopivalta.
Myönnän valinta- ja mieltymysprosessieni olevan lievästi kaksoisstandardeja noudattavia siinä suhteessa, että jos taiteilijan taustalta paljastuu paskaa sen jälkeen kun olen jo perehtynyt ja niistä pitkään pitänyt, niin olen valmis olemaan välittämättä tästä, mutta jos taiteilijan taustalta paljastuu paskaa ennen kuin hänen luomuksiinsa olen perehtynyt, niin silloin en niihin luultavasti edes perehdy.
Käytännön esimerkki: se Gary Glitterin Rock And Roll Part 2 on pirun hyvä biisi, vaikka Gary panee lapsia Aasiassa. Mutta jos lapsensa Eerikan, 8v, kuoleman aiheuttanut muusikko Touko Tarkki tekisi nyt hittibiisin, niin en saatanassa sitä kuuntelisi enkä tuntisi sitä kohtaan muuta kuin vastenmielistä inhoa ja vihaa, vaikka teoriassa taide ja taiteilija eivät korreloi. Mutta elävä elämä ja käytäntö ovat monisyisempiä kuin taiteen luentaan tarkoitetut teoriat.