Kuten olen kirjoittanut aiemminkin ja kirjoitin nyt seuraavaa:
"Toki ymmärrän sen jos joku kokee menettävänsä paljon, menettäessään fanittamansa pelaajan tai pelaajia, tai koko joukkueen mutta omalla kohdallani tällaisia tuntemuksia ei ole, joten en edes näyttele, että sellaisia olisi."
Eli ymmärrän surun ja tuntemukset vaikka itse en niitä tällaisen tilanteen kohdalla koekaan. En kokenut menettäneeni ketään lähipiiristäni, omasta sosiaalisesta piiristäni, joten tuntemukseni ovat lähellä nollaa - nollan yläpuolella sikäli, että tapaus kiinnostaa teknisesti, lisäksi on kiintoisaa seurata kanssakirjoittajien kommentointia. Mutta, joo ymmärrän suremisen ja tarpeen tuoda sen esille.
Mitä tulee Konstantinoviin. Tottahan minua harmitti se, että aikansa parhaimpiin puolustajiin kuuluneen pelaajan ura päättyi ikävästi jokunen päivä kannun voiton jälkeen. Mutta oliko se surua vai harmitusta ja pahaa mieltä, vaikea sanoa.
Mikäli hän olisi kuollut, kenties tuntemukseni saattaisivat olla samat kuin jollain Demitran fanilla, vaikea sanoa. No, itseasiassa, sitten kun tiesin Konstantinovin vammojen laadun, ja sen, että hän ei enää koskaan tulisi viettämään normaalia elämää, ajattelin, että kenties olisi ollut parempi jos hän olisi kuollut. Aika kylmää mutta sellaista elämä on.
Suhtautumiseni muutenkin kuolemaan on aika niin ja näin. Omien isovanhempieni kuolemakaan ei pahemmin hetkauttanut minua, pidin sitä helpotuksena heille itselleen sekä omaisille. Joten miksi surra hirvittävästi tuntematonta, vaikkakin kuuluisaa, ihmistä pallon toisella puolella?
vlad.