Ihmisetkö ihan oikeasti avaavat oviaan ja päästävät sisään kaiken maailman imurikauppiaita ja muita myyntimiehiä? Uskomatonta. Ei luulisi ovelta-ovelle -perinteen kuuluvan enää tähän päivään, jossa joka hiton marketti on imureita yms. roipetta pullollaan, ja jossa ylipäätään saa lähes kaiken ostettua joko liikkeestä tai edes postin/netin kautta. Kuka maksaa kolme tonnia imurista, kun alan liikkeestä saa hyvinvarustellun imurin yli kymmenen kertaa halvemmalla? ElectroLuxin UltraOne-testivoittajan saa reilusti alle kolmeen sataan, peruslaitteen saa jollain seitsemälläkympillä.
Yhä edelleen saa lukea uutisia, joissa erilaiset kauppamiehet ovat samalla sitten pöllineet tavaroita/rahaa, tai muuten kusettaneet. Jotenkin ymmärtää, että dementoitunut vanhus tai vaikeasti kehitysvammainen voi päästää ovesta sisään jonkun ventovieraan hepun eikä tajua, että häntä hyväksikäytetään ja että häntä vähintäänkin huijataan, ellei häneltä suoranaisesti varasteta. Mutta miten kukaan täysijärkinen aikuinen päästää jotain imurimiehiä, "vesilasin pyytäjiä" tai taulukauppiaita kotiinsa, olivat nämä sitten tavallisia kantasuomalaisia tai eksoottisen monikulttuurisesti väriseviä rikastajia (tai esim. kansallispuku päällä olevia heimolaisia)? Ei voi ymmärtää.
Minä en avaa ovea kenellekään, ellen tiedä tasan tarkkaan kuka sieltä on tulossa ja kuka on ovikelloa soittamassa. En avaa edes seinänaapureille, jos nyt sattuisivat soittamaan. Ei sen puoleen, että tietäisin heidän seinänaapureita välttämättä edes olevan, sillä paras naapurisuhde on sellainen naapurisuhde, jossa ei olla missään kontaktissa kehenkään, kukaan ei häiritse toista eikä tarvitse yrittää esittää mitään joutavanpäiväistä hyvänpäiväntuttua, jos ei sellainen oikeasti ole. Nykyisin tilanne onkin varsin hyvä, sillä tunnistan ainoastaan samassa kerroksessa olevan koiran, jonka piirteet muistan paremmin kuin sen geneerisen näköisen omistajan.
Kaiken maailman ovikellon rimputtelijoita sitä aina välillä on, mutta en moisiin yleensä reagoi edes sen vertaa, että menisin katsomaan ovisilmästä. Jos on joku tuttu, ystävä tai sukulainen, niin soittakoot sitten kännykällä jotta voin harkita, pitäisikö päästää sisään. Ei sen puoleen, että mistään spontaaneista yllätysvierailuista pitäisinkään muuta kuin parissa poikkeustapauksessa. Kotini on linnani, jossa laskusilta on ylhäällä ja vallihauta täytetty krokotiileilla.