Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 761 401
  • 34 063

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Taffelin sipsit eivät maistu enää samalta kuin aikaisemmin. Syyksi epäilisin rypsiöljyä.

Pitääkin testata pitkästä aikaa.

Toinen minkä huomasin on Coca Cola, litkuuntunut kyllä siitä mitä oli parhaillaan Suomessa, tai sitten mulla on vaan makuaisti mennyt siihen.

Lisäksi avautui että voin raapia jalkapohjani Schollilla tästä eteenpäin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä valaistumisesta nyt on jo aikaa, mutta kylläpä Rihanna osaakin olla saatanan turha artisti. Kelpaa hädin tuskin revan revittelyyn, mutta pitäisi nyt sen turpansa kiinni. Hyi halvattu.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Onpa tämä Google Chrome nopea selain. Firefox on jumitellut jo parin päivän ajan, ja päädyin kokeilemaan Chromea, ja tämä on ihan loistava. Sain tällä NHL:n highlightitkin näkymään. Mutta saakohan tähän lisättyä kirjanmerkkejä millään?
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Onpa tämä Google Chrome nopea selain. Firefox on jumitellut jo parin päivän ajan, ja päädyin kokeilemaan Chromea, ja tämä on ihan loistava. Sain tällä NHL:n highlightitkin näkymään. Mutta saakohan tähän lisättyä kirjanmerkkejä millään?

Oikeassa reunassa on se jakoavain, paineleppa sitä niin avautuu uusia asioita.

Ja on muutenkin mukava selain.
 

Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Tuo lätkän kiinnostavuus on kumma juttu, itsellä meni monta vuotta, ettei kiinostanut liiga juurikaan, änäri teksti-tv:n verran. Aiemmin varsinkin änäriä seurasin tarkkaan. Nyt kuitenkin kolmisen vuotta sitten alkoi kumpikin taas kiinnostamaan uudelleen, tosin lempijoukkue liigassa vaihtui noin 25 vuoden jälkeen, mikä oli todella merkillistä. Tilanne tällä hetkellä on, että Urho Total löytyy ja änäriä seuraan päivittäin klipeissä ja viikonloppuisin suorana. Elämäntilanteet ja kiinnostuksen aiheet vaihtelee, tuskin kuitenkaan koskaan aivan totaalisesti jättäydyn lätkää seuraamasta.
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei auennut minulle, mutta facebook-kaverilleni (nainen) kyllä. Tässä suora lainaus statuspäivityksestä:

"Tajusin tänään, että Helsingin IFK ja HIFK ovat yksi ja sama joukkue"

Että näin.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Niin monet ihmiset ovat kamalia valittajia ja omaan perseeseen tuijottajia.
Esimerkkejä löytyy vaikka ihan näistä Jatkoajan ketjuista.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
"Tajusin tänään, että Helsingin IFK ja HIFK ovat yksi ja sama joukkue"

Pelasta kaveri hädästä ja kerro , että Suomesta löytyy myös ÅIFK (Å=Åbo), VIFK (V=Vasa) ja GrIFK (Gr=Grankulla -> Kauniainen) näin muutamia mainitakseni. Se kirjain/kirjaimet ennen IFK:ta viittaa paikkakuntaan.
Tokihan Maarianhaminasta löytyy myös idrottsföreningenskamraterna.
Avautui, että Google-kääntäjän mukaan asun North Chicagossa.
Pohjois-Helsinki on kääntäjän mukaan North Chicago.
Huikeaa...

Lisätään sen verran, että kääntäjään täytyy kirjoittaa tasan näin -> pohjois-helsinki.
 

J.Petke

Jäsen
Katselin, että nyt alkoi tuo TopChef-ohjelma mutta ihmettelin, että missä nuo kilpailijat ovat ketä jo edellisissä ohjelmissa karsittiin.

Sitten avautui, että Master Chef ja Top Chef ovat eri ohjelmat.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuulun niihin ennakkoluuloisiin, jotka eivät mielellään Lidlissä ostoksiaan tee. Kuitenkin joidenkin tuotteiden osalla olen havainnut selkeää potentiaalia ja niihin tuotteisiin liittyi eilen Nobelaner -olut. 49 senttiä tölkki ja maku pärjää vertailussa muiden persaukisen olutvalintojen kanssa (Pirkkabisse ja Sofiero).

Niin, siis se avautui, että tarvitsisi varmaan enemmän perehtyä saksanmarketin valikoimaan. Lompakko kiittäisi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Lidlin tuotteissa on paljon helmiä, kuten mozzarella. Hintaa 0,75 euroa ja maku lähentelee buffalomozzarellaa, josta saa pulitta melkein kolme euroa isoissa marketeissa. Linessa-kinkku on hyvää, jos sattuu pitämään ilmakuivatun mausta ilman rasvaa. Hunajakinkkuleike on maukasta ja edullista. Juusto-pekonigrillimakkarat ja kilon paketti lihapullia ovat ok eineksiä ja halpoja, jos sellaisista välittää. Lisäksi Lidlin paperipussissa myytävä pyöreähkö sekaleipä on halvempaa kuin täysin sama Perheleipureiden leipä K- ja S-ketjuissa. Ihan hyvä perusleipä, rapsakka kuori ja hyvä sitko.

On siellä hasardejakin seassa, mutta todella paljon hyvää varsinkin hintaansa nähden. Me haemme tuolta yleensä maidot, mozzarellat ja muutamia muita tuotteita. Tuoretuotteet sitten isommista ketjuista.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ilmeisesti minulla on tylsää, koska jaksan vastailla nimim. HIFK viesteihin.

Yhdenkään ihmisen ongelmillehan ei voi tai pitäisi nauraa, varsinkaan kun tässä tapauksessa ne ovat ilmeisesti hyvinkin pahoja, mutta haiskahtaahan tuo juttu nyt hieman..
 

eleven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
offtopic: Mua ottaa päähän se kun noista allekirjoituksista puhuttaessa milloin missäkin ketjussa ei voida pastettaa sitä itse allekirjoitusta siihen viestiin, vaan asiasta kiinnostuneen lukijan pitää itse laittaa mainittu nimimerkki käyttäjähakuun tai muuta vastaavaa että voisi lukea tuon allekirjoituksen. Hyvin vähäpätöinen asia, mutta kun tuo on niin usein toistuvaa.

e: Olisin toki voinut laittaa tämän esim. vitutusketjuun, mutta mielestäni parempi nyt laittaa kommentti heti perään. Bännätkää sitten jos ei kelpaa
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
offtopic: Mua ottaa päähän se kun noista allekirjoituksista puhuttaessa milloin missäkin ketjussa ei voida pastettaa sitä itse allekirjoitusta siihen viestiin, vaan asiasta kiinnostuneen lukijan pitää itse laittaa mainittu nimimerkki käyttäjähakuun tai muuta vastaavaa että voisi lukea tuon allekirjoituksen. Hyvin vähäpätöinen asia, mutta kun tuo on niin usein toistuvaa.

Niin, ja erityisen ärsyttäväksi tuo muuttuu siinä tapauksessa jos tämä ko. käyttäjä on juuri ehtinyt vaihtaa allekirjoituksensa.
 

Snagari

Jäsen
offtopic: Mua ottaa päähän se kun noista allekirjoituksista puhuttaessa milloin missäkin ketjussa ei voida pastettaa sitä itse allekirjoitusta siihen viestiin, vaan asiasta kiinnostuneen lukijan pitää itse laittaa mainittu nimimerkki käyttäjähakuun tai muuta vastaavaa että voisi lukea tuon allekirjoituksen. Hyvin vähäpätöinen asia, mutta kun tuo on niin usein toistuvaa.

e: Olisin toki voinut laittaa tämän esim. vitutusketjuun, mutta mielestäni parempi nyt laittaa kommentti heti perään. Bännätkää sitten jos ei kelpaa

Noniin, anteeksi päiväsi pilaamisesta. Ted Raikas ja hänen allekirjoituksensa "Bileet olivat hyvät, tunnelma rento ja aurinkokin oli pilvessä" on kuitenkin aika tuttu jos vähääkin jatkista lukee.

Ja itseasiassa minä pidän tuota käyttäjähausta hakemista jopa nautinnollisena kun sinä aikana ehtii pieni jännitys muodostua, että mikä se allekirjoitus olikaan. Mutta tosiaan sorry, jos sinua se noin paljon vituttaa.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Kaikesta huolimatta Scholli on erittäin hyvä lisä jatkoajan keskustelupalstan käyttäjäkuntaan. Aiemmin olen pitänyt miestä eräänlaisena trollina joka ei varsinaisesti pyri keskustelemaan vaan enemmänkin provosoimaan toisia käyttäjiä.

Sitä parempaa Schollia löytää esim tästä ketjusta.

E: Linkki vie keskusteluun "Oletteko kayneet maksullisissa?".
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lidlin "amerikkalainen" tuotemerkki onkin McEnnedy, eikä McKennedy. Onhan tuosta brändistä tullut ostettua ajan mittaan useampiakin eri tuotteita, mutta vasta tänään Jelly Beans-pussia tavatessani huomasin, että K puuttuu.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Horoskooppimerkkejä on nykyään 13, uusimpana käärmeenkantaja. Uusi horoskooppimerkki vaikuttaa samalla kaikkien eläinradan horoskooppien syntymäaikoihin, eli jos olet syntynyt horoskoopin viimeisenä päivänä, on horoskooppisi vaihtunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös