Tämän viestin kautta avautui miksi Myyrmäen Energia Areenalla oli maiden liput kun ohi ajelin. Ei sitäkään tarvitse enää ihmetellä. Notta kiitos.Avautui, etten tiedä käsipallosta paljoakaan. Jostain syystä aloin katsoa Suomen ja Norjan välistä peliä. En aiemmin tiennyt, että tuossa lajissa pelaajat voivat saada jäähyjä ja että jäähy ei lopu, vaikka vastustaja tekee maalin.
Onhan noissa eroja. Toisissa taas niin vahva liima että jos pari tuntia kiinni kun odottaa maalin kuivumista niin ottavat alla olevan maalin mukanaan. Mielummin vähän heikko kuin liian vahva.Pienen maalausrempan yhteydessä avautui, että Lidlissä myynnissä olleet 3M:n valmistamat maalarinteipit ovat kaikkein paskimpia. Liimapinta on olematon. Jännä juttu, olen pitänyt laatumerkkinä.
Haha uutiset tulee vieläkin. Napakymppi ja kymppitonni on sentään loppunut. Tai kyllä niistäkin oli jotkut versiot. Mut Ihmemies ja Ritari Ässä. Tai oli Ihmemiehestäkin. Mitä seuraavaksi? Hehkuva Eden.
Muistaako ei-Jonnet vielä Iskuryhmän (Super force)? Ai että oli myäs kovaa kakkaa.Älä unohda Katuhaukkaa. Aliarvostettu. Nykyään sanottaisiin yhden tuotantokauden ainoastaan.
Tuo sana kuvaa hyvin istutettuja metsiä, joissa on vain yhtä puulajia. Kaikenlainen diversiteetti puuttuu. Näin joskus Alankomaissa "metsän", jossa ehkä 30-50 vuotiaat puut olivat viivasuorissa riveissä viiden metrin välein. (Tuli mieleeni, että oliko "metsä" natsien istuttama, kun niin säntillisesti oli puut istutettu). Vanha ikimetsä (aarniometsä tai millä nimellä sitä haluaakin kutsua) jossa kasvaa eri lajeja, on mulle se oikea metsä.Metsä on ilmeisesti nykysuomella puupelto.
Kattos mokomaa... aina oppii uutta!Vaikka tiesinkin isän myötä "Spaghetti Western" -termin ja sen, että kyseiset leffat tehtiin Italiassa. Avautui nyt, että sekä Terence Hill ja Bud Spencer olivat täysin 100% Italian italialaisia, oikeilta nimiltään Mario Girotti ja Carlo Pedersoli.
Tuttua kauraa. Vaikkei leffojen habituksesta uskosi, niin Bud, eli Carlo, on myös moninkertanen uinnin italian mestari ja osallistui Helsingin olympiakisoihin 1952. Mitaleille ei muistaakseni yltänyt.Vaikka tiesinkin isän myötä "Spaghetti Western" -termin ja sen, että kyseiset leffat tehtiin Italiassa. Avautui nyt, että sekä Terence Hill ja Bud Spencer olivat täysin 100% Italian italialaisia, oikeilta nimiltään Mario Girotti ja Carlo Pedersoli.
Ei kai se mikään ongelma ole jos housut ovat ulkopuolelta ihan kurassa.Ei hemmetti. Housut ihan kurassa. Takkia en ole vielä uskaltanut kurkata. Kotimatkasta ei muistikuvia, mutta sen muistan kun laskin vähän pyllymäkeä siinä mullassa vai missä lie savivellissä.
Kova saavutus ja pelimiehen merkki tuo on, että on A-junnujen pääsarjassa pystynyt tehoja saamaan aikaiseksi. Tuntuu, että ihmiset, jotka eivät itse ole junnuissa pelanneet pidemmälle, eivät oikein ymmärrä kuinka kovaa lahjakkuutta ja vielä kovempaa treenausta vaatii, jotta pääsee edes tuonne A-junnujen pääsarjaan, olkoonkin kyseessä olevan Tshekkien sarja. Ja mitä geeneihin tulee, niin eihän sinulla siskonpoikana muutenkaan kovin paljon samoja geenejä ole mitä enolla. Ja onhan kiekkohistoriassa paljon kaksospoikiakin, joilla periaatteessa pitäisi olla samat geenit, mutta silti toisesta tulee parempi pelaaja kuin toisesta. Esimerkkinä nyt vaikka Teemu ja Paavo Selänne, jotka tosin eivät olleet identtisiä. Identtisistä kaksosista mieleen tulee Henrik ja Joel Lundqvist, joista toisesta tuli NHL-legenda ja toisesta vain hyvä kansallisen tason pelaaja, vaikka heillä on 100% täysin samat geenit. Varmaan olisi parempiakin esimerkkejä, missä identtisestä kaksosesta toisesta ei tullut ollenkaan pelaajaa, mutta ei juuri äkkiseltään tule mieleen.Jaromir Jagrin siskonpoika* Jiri Kalla pelaa jääkiekkoa Tshekin kolmostasolla. Ei nyt vissiin ole ihan kaikki pelimiehen geenit tuonne asti periytyneet, Kallalla ei nimittäin ole yhtään aikuisten tason peliä tuon kolmostason yläpuolella. Aikoinaan pelasi Kladnossa U18- ja U20-ikäluokat läpi, mutta ei mikään pistenikkari varsinaisesti ollut sielläkään. Liekö sitten miten paljon avittanut tuo sukutausta tuon erään #68:n kanssa.
Tshekin kolmostasolla on parhaimmillaan tehot 10 pistettä 31:ssä pelissä yhdellä kaudella, joten ehkäpä tuo pelityyli on vähän erilainen kuin enomiehellä.
* oletan että kyseessä on nimenomaan siskonpoika, Eliteprospects tunnistaa ainoastaan termin "nephew" ja tuolla ei sen tarkemmin Jagrin tiedoissa lue sisaruksista mitään. Pikainen googletuskaan ei kertonut muuta kuin sen että Jagrilla on sisko nimeltä Jitka Kallova, joten jospa tuo Jiri Kalla olisi hänen poikansa. Luulisi nimittäin että jos Jaromirilla olisi velipoika niin tuokin olisi kiekkokaukaloon pistetty vaikka väkisin.
No niin älä jaksa olla tosikko, ootko sä joku Ted DiBiasen siskonpoika vai häh?Kova saavutus ja pelimiehen merkki tuo on...
En vaan "Iron" Mike DiBiasen pojanpojanpojanpoika.No niin älä jaksa olla tosikko, ootko sä joku Ted DiBiasen siskonpoika vai häh?
Vähän samanlainen ilmiö kuin inttijutuista puhuminen. Tai sitten vankilareissuista.Avautui, että vissiin täällä Kierrätyskeskuksessa on alkanut jokin Jatkoajan Pahat Pojat -kokoontumisajo, vai mikä on homman nimi ja mistäs nyt tuulee?