Itse olen asunut noin puolet elämästäni sisämaassa ja toisen puolen meren lähellä pääkaupunkiseudulla. Olen asunut niin järvien, jokien kuin merenkin lähellä sekä myös sellaisissa paikoissa, joissa lähin makean veden allas oli kilometrien päässä.
Pitkään elättelin sellaista haavekuvaa mielessäni, että olisi kivaa asustella järven rannalla. Mitä suurempi järvi, sen parempi. Tietyt normaalin elämän edellytykset (käytännössä työ, terveys, harrastukset, mahdolliset ihmissuhteet) rajasivat kuitenkin haaveideni kotipaikkojen vaihtoehdot hyvin vähiin, sillä vaikka koenkin olevani introvertti, tarvitsen ihmisiä ympärilleni. En vaan pysty asumaan tuppukylässä jossain metsän keskellä, joten aloin haaveilla elämästä Mansessa. Se olisi sentään kohtalaisen kokoinen kaupunki ja varsin lähellä Helsinkiä.
Ne muutamat kerrat, jotka olen elämäni aikana käynyt pyörähtämässä Mansessa, saivat minut kuitenkin aika pian hylkäämään ajatuksen ja haaveen muuttaa kaupunkiin. Aivan liian tiukkaan pakattu keskusta sekä muutenkin vähän erikoinen kaupunki. Eivätkä ne järvetkään ole tarpeeksi suuria.
Ainoat kaupungit Suomessa, joissa voin kuvitella asuvani nyt ja tulevaisuudessa, ovat Helsinki, Espoo ja Turku. Ja nimenomaan tuossa järjestyksessä.
Merestä on tullut niin tärkeä osa minun elämääni ja minua, että ajatuskin elää jossain sisämaassa vaikkapa 20 kilometrin päässä lähimmästä merenrannasta tuntuu kerrassaan ylitsepääsemättömältä. Meri rauhoittaa minua samalla tavalla kuin koivumetsä. Minun ei välttämättä tarvitse käydä joka päivä ihmettelemässä merta, vaan pelkkä tietoisuus sen läheisyydestä riittää minulle.