ASEM (9)10-11.9.2006

  • 37 909
  • 421

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Cube kirjoitti:
Mielestäni korostit ensimmäisessä viestissäsi liikaa mielenosoittajien vaarallisuutta, joten jos tämä ampuma-aseiden käytön uhka perustuu johonkin, niin mielelläni kuulisin mihin. Tietysti kaikesta voi aina huolissaan olla ja kyllä minuakin tappaja-ampiaiset keväisin pelottavat, mutta ettei kuitenkin olisi niin, että Yhdysvalloissa huomattavasti suuremman uhan muodostaa poliisin yli-innokkuus.

Voi toki olla, että aseet mielenosoituksissa on USA:ssa isokin ongelma. Siksi kysyin, koska en varmuudella tiedä.

Enhän minä mitään korostanut, enkö vielä maininnut että kiitos suomalaisen aselain, Suomessa tuskin ihan heti mennään tilanteeseen että aseita on mukana kaikkialla. Poliisi ottakoon selvää uhkaskenaarioista ja arvioista ja toimikoon niitten mukaan.

Pikatsekkauksella USA:n erilaisissa mellakoissa on ollut ongelmia aseitten kanssa, mielenosoituksista on paha sanoa. Los Angelesin mellakat 90-luvulla lienevät yksi keissi, missä ihmisiä kuoli väkijoukon riehuessa aseistettunakin.
Pointti on silti se, että koska USA:ssa aseita on mukana ihan arkielämässäkin, niin riski tilanteen eskaloitumiseen on suurempi.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
tsei_tsei kirjoitti:
Aivan kuin nämä kaksi olisivat ainoat vaihtoehdot?

Kyllä se vähän siltä näyttää. Jos kerta tämänkertainen tapaus, missä poliisi ei oikeastaan tehnyt _yhtään mitään_ nähdään jonkinlaisena ylilyöntinä (mitäköhän sitten nuo suuren maailman poliisien voimankäytöt ovat...) ja toisaalta kuokkavieraitten yms. kohdalla taas tavallinen kansa valittaa, miksei omaisuusvahinkoja ehkäistä niin...Kenties olet ymmärtänyt väärin sen, että myös se tavallinen harmaa massa saa olla jotain mieltä, eivätkä mielipiteet ole varattu vain aktivisteille. Jos Pertti50v tuulipuvussaan kokee poliisin toiminnan riittämättömänä omaisuusvahinkojen takia, niin tällöin asia on niin. Sitten taas ideologisesti sokea aktivisti näkee pelkän poliisin läsnäolon jo holokaustiin verrattavana tekona (kyllä, juuri tältä tuo itku vaikuttaa, koska vieläkään poliisi ei oikeastaan tehnyt mitään erityisen järkyttävää) Mielipiteitä on monenlaisia ja juuri sen takia poliisi on paskassa asemassa, koska kritiikkiä sataa aina, suunta vain on eri.
 
Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Muksu kirjoitti:
Nyt olet kuoma asian ytimessä, lukuunottamatta sitä, että tässä ei kyllä nähty mitään äärimmäiseen viittaavaakaan kummaltakaan puolelta. Hommahan meni suorastaan loistavasti olosuhteisiin nähden. Ja sekös tässä ilahduttaakin. Ei ollut kyynelkaasua, ei vesitykkejä, ei kumiluoteja, ei valtavia tappeluja, ei palavia autoja... Homma siis meni kaiken kaikkiaan vallan ei-äärimmäisesti...

No, jos olet tätä ketjua yhtään seuraillut, niin lienet huomannut, että pamppua, vesitykkejä ja kyynelkaasua kaduille toivovat wanna-be-skinit ja pikku piia-noorat ovat saaneet tapahtumista kummasti lisävettä myllyynsä.

Sikäli vaaratonta provosoitumista, että ilmenee lähinnä nettiuhoamisena.

Se, että episodista ei syntynyt näyttävää tv-kuvaa, saattaa toki nykykansalaista hämätä luulemaan, ettei mitään tapahtunutkaan. Ihan ymmärrettävää; ei räiskettä, ei actionia, ei mitään.

Vastapuolen reaktioiden havainnointiin jatkoaika.com ei ehkä ole se aivan oivallisin paikka. Nopeana näppi-analyysinä voisin infota, että episodi ei varsinaisesti lisännyt virkavaltaan kohtaan tunnettua luottamusta, eikä välttämättä ollut omiaan vähentämään laittomia keinoja kannattavien määrää.

Jos kiinni olisi otettu rikoksiin syyllistyviä mellakoitsijoita (poliisin voimavarat olivat sen verran muikeaa luokkaa, ettei tämä olisi tuottanut ongelmia) olisivat poliisit ja 'anarkistit' näyttäytyneet eri valossa suht' laajan kansanosan (en siis tarkoita vain 'vaihtoehtoihmisiä') silmissä.

Poliisiin positiivisesti ja häiriköitsijöihin negatiivisesti suhtautuvien joukko olisi tällä hetkellä huomattavasti suurempi.

Entä jos poliisi saa asiasta huomattavasti pyyhkeitä? Joudutaanko imagosyistä seuraavaan poteantiaaliseen joukkohäiriötapahtumaan lähtemään miehityksellä, joka osoittautuu taas liian pieneksi?
 
bitnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lapanen kirjoitti:
Vastapuolen reaktioiden havainnointiin jatkoaika.com ei ehkä ole se aivan oivallisin paikka. Nopeana näppi-analyysinä voisin infota, että episodi ei varsinaisesti lisännyt virkavaltaan kohtaan tunnettua luottamusta, eikä välttämättä ollut omiaan vähentämään laittomia keinoja kannattavien määrää.

Voinko kysyä, missä olet näppianalyysisisi tehnyt, jos Jatkoaika ei ole siihen kelvollinen? Oma näppianalyysini kaveripiiristäni ja muilta palstoilta taas kertoo että sekä piianoorat että arhinmäet saivat lisää vettä omiin myllyihinsä, mutta taunotavalliset eivät ihmeemmin liikahtaneet suuntaan jos toiseen. Taunotavallisten selkärankareaktio on tämänkin jälkeen ja tässäkin tilanteessa poliisien puolella.
 
kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Rauhallisissa mielenosoituksissa ei ole mitään vikaa, mutta anarkistien mellakointia ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Jos äidin pikku anarkisti, sivari tai muu "epämies" saa pampusta niin aplodit siitä virkavallalle. Suomessa poliisi on vaikeassa asemassa voimankäytön suhteen, jos käytät voimaa siitä älähdetään ja jos anarkistien mellakka olis päässyt syntymään niin yhtälailla poliisit saisivat paskaa niskaansa.
 
amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin on myös sellainen olo, että poliisien ennakointia ei taidettu anarkistiporukoissa arvata ollenkaan. Sekin varmaan hajotti kun ei päästy tekemään aloitetta ja provosoimaan liikkeelle lähdettyään.

Miten muuten on lain mukaan, tarviiko sellaiselle porukalle myöntää lupaa mielenosoitukseen joka on aikaisemmin aiheuttanut aineellista vahinkoa mellakoinnilla?

Erittäin hanakoita arvostelemaan poliisin toimintaa mutta mitään vastuuta ei oteta jos omilta löytyy metalliputkea ym. tavaraa. Vähän kuin lätkässä ajelee ja naputtelee mailalla kaikkia mikä liikkuu, arvostelee toisten pelityyliä kovaan ääneen mutta itseen ei saa koskea eikä kohdistaa kritiikkiä täsmälleen yhtään.

Pieni kolehti näille anarkisteille niin saavat lentoliput ensi kerran ASEMiin. Eikös se pidetä Kiinassa. Siellä varmaan pääsee toverihengessä rauhassa vilauttelemaan isin linkkuveitseä tai autotallista mukaan varattua leuanvetotankoa.
 
Morgoth

Jäsen
amok kirjoitti:

Juu, Kiinaan vaan reuhomaan, niin eikö 'natsisika-poliisi' käsitys saa ihan toisen ulottuvuuden näille ihmisille ja suomalaisen poliisin pamppua tulee jo ikävä.

Ei kai kukaan tälläkään palstalla kiistä ihmisten oikeutta osoittaa mieltä, mutta ei kai kukaan myöskään vakavasti usko, että tällä Smash-ryhmällä oli mitään muuta halua kuin hulinoida?

Siinäpä onkin sitten demokratialla ongelma, kun periaatteessa näillä hulinoijillakin pitäisi olla oikeudet osoittaa mieltä, joita nämä sitten käyttävät räikeästi väärin.

Mutta hyvä, että kerrankin poliisi oli ajoissa ja esti jotkut makasiinien kaltaiset typerät sekoilut jo ennen kuin ne edes alkoivat. Turhaa sitä taas verorahoista olisi maksettu jonkun elämäntapaluuserin tuhoja.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Poliisi toimi oikein ja jämäkästi

Poliisin toiminta on saanut kiitosta valtiovallan taholta. Pääministeri Vanhanen ja sisäministeri Rajamäki ovat molemmat kiittäneet poliisin toimia ASEM-kokouksen mielenosoitusten suhteen. Kokous saatiin viedä läpi poikkeuksellisen rauhallisissa merkeissä. Mielenosoitukset järjestettiin poliisin ja mielenosoittajien sopimalla tavalla yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Vain Smash Asem-anarkisti järjestö ei poliisin pyynnöistä huolimatta neuvotellut poliisin kanssa etukäteen suunnittelemastaan mielenosoituksesta. On täysin selvää ja oikein, että poliisi varautui siihen, että anarkistit tulisivat järjestämään mellakoita. Poliisi sai mm. Supolta tietoja, että tämä Smash-Asem suunnitteli mellakointeja Helsingin keskustassa.

Poliisin olisi ehkä ollut syytä vielä nopeammin ja tarmokkaammin hajoittaa ja osin pidättää mellakointiin varautunut, kielletyin esinein varustautunut porukka, jolloin täysin sivulliset henkilöt eivät olisi kärsineet näiden anarkistien järjestyshäiriöiden aiheuttamista aiheettomista pidätyksistä.

Kansalaisten luottamus poliisin kykyyn valvoa mielenosoitusten kulkua nousi ASEM-tapahtumien johdosta. Anarkistien toimia puolustavien ja poliisin toimia arvostelevien joukko hukkuu pieneen marginaaliin, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä.
 
#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
amok kirjoitti:
Miten muuten on lain mukaan, tarviiko sellaiselle porukalle myöntää lupaa mielenosoitukseen joka on aikaisemmin aiheuttanut aineellista vahinkoa mellakoinnilla?

Edellenkään ei tarvitse miellenosoitukseen lupaa vaan pelkkä ilmotus riittää. mutta pitää kuitenkin täyttää tietyt ehdot.

SergeiK kirjoitti:
"Kokoontumislaki 2.luku:

8 §

Ilmoituksen sisältö
Yleistä kokousta koskevan ilmoituksen tulee sisältää seuraavat tiedot:

1) kokouksen järjestäjä;

2) kokouksen tarkoitus;

3) kokouspaikka tai kulkueen reitti;

4) kokouksen alkamisaika ja arvioitu päättymisaika;

5) järjestäjän asettamat järjestyksenvalvojat; sekä

6) kokouksessa käytettävät rakennelmat ja muut erityisvälineet.

Kokouksen järjestäjän on lisäksi nimettävä ilmoituksessa yhteydenpitoa varten henkilö, jonka on oltava poliisin tavoitettavissa kokouksen järjestämistä koskevissa asioissa (yhteyshenkilö)."

Tuon ilmoituksen voi antaa kirjallisesti tai suullisesti. Ihmettelen, että ilmoituksen luovutusvaiheessa poliisille jäi epäselväksi reitti ja yhteishenkilö.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nythän taitaa olla niin, että täälläkin väpäjävin äänin esilletuotu mellakointi taisi jäädä pelkäksi oletukseksi, missään ei siis mellakoitu, eikä varmaan ollut tarkoituskaan. Poliisi sai aikaan näyttävän esityksen ja joukon täysin asiattomia vapaudenriistoja. Mistään eivät voi oikeen ketään syyttääkään rikesakkoa enempää, mutta maltaita tuo operaatio varmaan maksoi.

Testihän tuo oli siellä toisellakin puolella, ei kai kukaan kuvittele, että nuo tosissaan nettisaitella mainostaisivat, jos jotain aikoisivat todella tehdä, jatkossa varmaan isketään sitten ihan muualla, kuin missä mainostetaan iskettävän.

Käsittämättömän vähän täällä käsitellään sitä tosiasiaa, että aina kun kerätään rekisteritietoja sormenjälkineen ne jää aivan varmasti talteen vaikka kuinka niiden tuhoamista luvattaisiinkin, eikä se ole ihan kevyt asia ohitettavaksi vaikka muuten poliisin toimet hyvänä näkisikin.

Se että siellä joutui täysin sivullisia joukottain piiritykseen ei kyllä indikoi onnistuneesta operaatiosta, ei voi edes kuvitella, että joku varoitus jossain mediassa tavoittaisi kaikkia ihmisiä ja tällä logiikalla kauppakassin piimätölkkikin päätyy mellakka-aseeksi vaikka sitä kotiin oltiin viemässä.

Eniten kiitosta ansaitsevat ne tavalliset ihmiset tuon saartorenkaan sisällä, pysyivät niin rauhallisina, vaikka moinen tilanne on uhkaavuudessaan pelottava, eikä primitiivireaktioita syntynyt.

Sinänsä klassikko on käsky hajaantua kansan ollessa saartorenkaan sisällä. Toinen ei niin miellyttävä oli joidenkin mottiin jääneiden saama vastaus poliiseilta, että alkakaa riehumaan, kun kysyivät kuinka täältä voi poistua yllytys ei ole kovin raflaavaa.
 
HemmoP

Jäsen
"
Tuon ilmoituksen voi antaa kirjallisesti tai suullisesti. Ihmettelen, että ilmoituksen luovutusvaiheessa poliisille jäi epäselväksi reitti ja yhteishenkilö.
"

Mielenosoitukselle oli määrätty reitti, jota mielenosoittajien ilmoituksesta muutettiin viimehetkellä niin, että aikoivat marssia Messukeskukselle. Tätä ei poliisi hyväksynyt, vaan halusi neuvotella tilanteesta eikä paikan päältä löytynyt yhtään yhteyshenkilöä eikä muita ilmeisesti ollut saavutettavissa. Tästä syystä kulkueen liikkeellelähtö estettiin. Olin paikalla kun poliisi megafonin avustuksella yritti etsiä Kiasman edessä joukosta yhteyshenkilöä.
Ja tämä oli jo paljon ennen kuin alue "piiritettiin".
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
JypFabu kirjoitti:
Nythän taitaa olla niin, että täälläkin väpäjävin äänin esilletuotu mellakointi taisi jäädä pelkäksi oletukseksi, missään ei siis mellakoitu, eikä varmaan ollut tarkoituskaan. Poliisi sai aikaan näyttävän esityksen ja joukon täysin asiattomia vapaudenriistoja. Mistään eivät voi oikeen ketään syyttääkään rikesakkoa enempää, mutta maltaita tuo operaatio varmaan maksoi.

Hetkonen, ei ollut tarkoitus mellakoida vaikka etukäteen kehoitettiin aiheuttamaan sekasortoa ja oltiin varustauduttu huiveilla ja metalliputkilla??

Ei jumalauta sentään, nyt virta päälle!
 
The tower

Jäsen
siffa kirjoitti:
Kansalaisten luottamus poliisin kykyyn valvoa mielenosoitusten kulkua nousi ASEM-tapahtumien johdosta. Anarkistien toimia puolustavien ja poliisin toimia arvostelevien joukko hukkuu pieneen marginaaliin, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä.

Tähän pieneen marginaaliin kuuluvat ilmeisesti myös tietosuojavaltuutettu, eduskunnan apulaisoikeusasiamies tai apulaisoikeuskansleri? Ja Helsingin Sanomat?

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/...em+-mielenosoituksen+yhteydessä/1135221557671

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Miksi+vanhemmille+ei+kerrottu+kiinniotoista/1135221568657

Niitä putkia ja muita aseita löytyy muuten Helsingin keskustasta joka viikonloppu. Ainoa ero on, että silloin paikalla ei näy mellakkapoliisia.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
The tower kirjoitti:

Suosittelen että luet niitä artikkeleita joiden linkkejä tänne postailet.

Kukaan yllämainituista (HS ehkä poislukien) ei ole moittinut VIELÄ poliisin toimintaa vaan he TUTKIVAT asiaa.

Btw, olen pyörinyt tavalla tai toisella öisessä Helsingin keskustassa viikonloppuna viimeiset ~15v enkä muista milloin olisin nähnyt joukon ihmisiä metalliputkilla varustautuneena. Ehkä pyörin väärissä paikoissa?
 
tsei_tsei

Jäsen
ervatsalo kirjoitti:
Niin, itse suhteellisen lainkuuliaisena kansalaisena olen käsittänyt asian niin, että mikäli noudattaa yhteisesti ja yleisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä, ei juuri joudu edes miettimään moisia asioita, saati että saisi kokea jotain "rajoittamista."

Tämä on kyllä aina huono argumentti. Keskiverto, tietyllä tavalla keskiluokkaista elämää elävä ihminen ei joudu vaikeuksiin. Eli jos elät niin kuin halutaan, niin ei ongelmia. Erilaisuudesta sen sijaan rangaistaan.

Esimerkkini tuosta vapauden rajoittamisesta taisi olla muuten se, että viinapulloja (eikä mitään muutakaan nestettä) ei saa ottaa lentokoneen matkustamoon, jos lentää Englannista Suomeen. Yhteisesti ja yleisesti sovittu pelisääntö?
 
The tower

Jäsen
Ilmeisesti Helsingin keskustassa ei koskaan ole viikonloppuisin rikottu ikkunoita, pahoinpidelty ja/tai ryöstetty ihmisiä koska arvon Daespoo ei ole henkilökohtaisesti nähnyt niin käyvän?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
The tower kirjoitti:
Ilmeisesti Helsingin keskustassa ei koskaan ole viikonloppuisin rikottu ikkunoita, pahoinpidelty ja/tai ryöstetty ihmisiä koska arvon Daespoo ei ole henkilökohtaisesti nähnyt niin käyvän?

Ilmeisesti The Towerin lukemisen ymmärtämisen huono taso estää keskustelun järkevällä tasolla.

Apusanoina heitän sinulle "ennalta suunniteltu", "joukko" ja "mellakka".

Pyöräytä aivojasi kerran ja jos ei vieläkään avaudu niin osta vaikka vokaali.
 
tsei_tsei

Jäsen
varjo kirjoitti:
Kyllä se vähän siltä näyttää. Jos kerta tämänkertainen tapaus, missä poliisi ei oikeastaan tehnyt _yhtään mitään_ nähdään jonkinlaisena ylilyöntinä (mitäköhän sitten nuo suuren maailman poliisien voimankäytöt ovat...) ja toisaalta kuokkavieraitten yms. kohdalla taas tavallinen kansa valittaa, miksei omaisuusvahinkoja ehkäistä niin...Kenties olet ymmärtänyt väärin sen, että myös se tavallinen harmaa massa saa olla jotain mieltä, eivätkä mielipiteet ole varattu vain aktivisteille. Jos Pertti50v tuulipuvussaan kokee poliisin toiminnan riittämättömänä omaisuusvahinkojen takia, niin tällöin asia on niin. Sitten taas ideologisesti sokea aktivisti näkee pelkän poliisin läsnäolon jo holokaustiin verrattavana tekona (kyllä, juuri tältä tuo itku vaikuttaa, koska vieläkään poliisi ei oikeastaan tehnyt mitään erityisen järkyttävää) Mielipiteitä on monenlaisia ja juuri sen takia poliisi on paskassa asemassa, koska kritiikkiä sataa aina, suunta vain on eri.

Nojaa. Kyllähän tässä on selvä ylilyönti, vai eikö satojen ihmisten saartaminen tunneiksi ole mitään? Kyllä tässä osa tuulipuvuistakin on sitä mieltä, että poliisin toimet olivat ylimitoitettuja. Jotkut tietenkään ei ole tyytyväisiä, kun pamppu ei heilunut tarpeeksi. Mutta jos otetaan esimerkiksi vaikka viimeisimmät kuokkavieraspippalot, niin eikös tuo mennyt oikeastaan kaikkien mielestä aikas hyvin? Poliisi esti passiivisella vastarinnalla hulinointia ja silti ei tarvinnut saartaa ihmisiä tai pamputtaa heitä. Ehkä joku hulinoitsija oli pettynyt, kun ei saatu aikaan kärhämää.
 
The tower

Jäsen
Daespoo kirjoitti:
Ilmeisesti The Towerin lukemisen ymmärtämisen huono taso estää keskustelun järkevällä tasolla.

Apusanoina heitän sinulle "ennalta suunniteltu", "joukko" ja "mellakka".

Pyöräytä aivojasi kerran ja jos ei vieläkään avaudu niin osta vaikka vokaali.

Ennaltasuunniteltu, joukko ja mellakka.
Lähdetään sanasta ennaltasuunniteltu. Ennalta pieni porukka oli suunnitellut järjestävänsä mielenosoituksen. Kuinka moni Kiasman edessä ollut ihminen kuitenkaan oli mukana tässä "ennaltasuunnitelussa", kuinka moni muuten vain?
Joukko. Tässäpä avainsana. Isossa joukossa kun voi olla pienempiä ja suurempia joukkoja, joilla ei ole keskenään mitään tekemistä.
Mellakka. Missä oli mellakka ennen poliisin tuloa?
 
Cube

Jäsen
varjo kirjoitti:
Pikatsekkauksella USA:n erilaisissa mellakoissa on ollut ongelmia aseitten kanssa, mielenosoituksista on paha sanoa. Los Angelesin mellakat 90-luvulla lienevät yksi keissi, missä ihmisiä kuoli väkijoukon riehuessa aseistettunakin.
Pointti on silti se, että koska USA:ssa aseita on mukana ihan arkielämässäkin, niin riski tilanteen eskaloitumiseen on suurempi.
Kirjoitit alunperin näin:

Ihmiset jotka toimivat voimakkaan ideologian ohjaamina ovat monesti vaarallisia, kun jokin tekijä sotii tätä ideologiaa vastaan, etenkin kun perustellusti on syytä olettaa huumausaineitten käyttöä. Ja käsittääkseni suuren maailman globalisaatiomellakoissa suurinta tuhoa ovat aiheuttaneet vartavasten riehumaan tulleet agitaattorit, vähän samoin kuin futishuligaanien kohdalla. Onneksi sentään Suomessa asekontrolli on olemassa, jenkeissä en ottaisi sitä niin huumorilla, että mielenosoitusjoukossa saattaa olla aseistettuja ihmisiä.
Lähinnä tässä ihmetyttää tapasi rinnastaa aika perusteettoman tuntuisesti (itsellesi vieras ja siksi uhkaava?) ideologia (tässä tapauksessa se on minullekin jäänyt aika epäselväksi) väkivaltaiseen ampuma-aserikollisuuteen ja saman tien kätevästi tietysti myös huumehöyryiseen riehuntaan. Se ihmetyttää myös silloin, kun pidetään mielessä, että USA:ssakin - jossa aseita on siis suht helposti tavallisenkin kansan saatavilla - suurimmat ylilyönnit suoritetaan ilman pienintäkään epäilystä ystävämme poliisin toimesta. Mikä siis estäisi samanlaisen kehityksen käynnistymisen Suomessakin, jos poliisille tosiaan oltaisiin valmiit tarjoamaan "kyynelkaasut, vesitykit ja kumiluodit" seuraavaa kertaa varten, kuten muutama sankari täälläkin on ehtinyt jo ehdottaa?

Aivan uskomatonta tämä kritiikittömyys poliisia kohtaan täällä. Ketjun alkupäässä muistaakseni suhtauduttiin vihamielisesti jopa poliisin tomista tehtävää puolueetonta tutkimusta kohtaan. Pistää ajattelemaan, että missä suunnalla tässä asiassa ne vaarallisen voimakkaat ideologiat todellisuudessa vaikuttavat. Mihinkään moralliseen ylemmyydentunteeseen ei "natsisikapuolella" mielestäni oikein ole varaa, vaan Jatkoajan oikeistosiipi on tämänkin tapauksen kohdalla osoittanut valitettavan hienosti taas todellisen, ala-arvoisen tasonsa. No, onneksi taitaa todellisuudessa olla sitä pelkkää internet-mouhoamista.

(Edellinen kappale ei ollut mitenkään erityisesti varjolle osoitettu. Ja disclaimeriksi pitää varmaan sekin todeta, että eipä minuakaan tosiaan mitkään anarkismiriehunnat nappaa, mutta samapa se, koska minut on varmasti jo ehditty moneen kertaan siihen porukkaan niputtaa.)
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
The tower kirjoitti:
Ennaltasuunniteltu, joukko ja mellakka.
Lähdetään sanasta ennaltasuunniteltu. Ennalta pieni porukka oli suunnitellut järjestävänsä mielenosoituksen. Kuinka moni Kiasman edessä ollut ihminen kuitenkaan oli mukana tässä "ennaltasuunnitelussa", kuinka moni muuten vain?
Joukko. Tässäpä avainsana. Isossa joukossa kun voi olla pienempiä ja suurempia joukkoja, joilla ei ole keskenään mitään tekemistä.
Mellakka. Missä oli mellakka ennen poliisin tuloa?

1) Pieni porukka. Tästä emme tiedä kuinka paljon tähän kuului, FAKTA on kuitenkin se että siellä oli JOUKKO ihmisiä huivein ja lyöntiasein varustautuneena. Jos menee tällaisen porukan kanssa hengaamaan niin jo terve järkikin sanoo että riskeeraa leimautuvansa samaan porukkaan. Ja tuo "pieni" porukka ei suunnitellut järjestävänsä mielenosoitusta (siis siinä määritelmässä millä mielenosoitus on laissa hyväksytty) vaan AIHEUTTAA SEKASORTOA. Ja varusteet olivat sen mukaisia.

2) Jos näet joukon huivein ja putkin varustautuneena niin mitä sanoo terve järki, kannattaako mennä tuon joukon mukana? Toisaalta juuri tämä selittää myös miksi myös ei-väkivaltaiset vasemmistoviherhörhöt siellä pyörivät. Jos olisi tervejärkinen niin ei varmasti olisi vasemmistoviherhörhö.

3) Mellakka. Ei ollut mellakaa kiitos poliisin loistavan toiminnan. Ennusmerkit sen syntymiseen ilman poliisin ennakoivaa toimintaa olivat erittäin vahvat.
 
Daluner

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
kärppä73 kirjoitti:
Rauhallisissa mielenosoituksissa ei ole mitään vikaa, mutta anarkistien mellakointia ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Jos äidin pikku anarkisti, sivari tai muu "epämies" saa pampusta niin aplodit siitä virkavallalle. Suomessa poliisi on vaikeassa asemassa voimankäytön suhteen, jos käytät voimaa siitä älähdetään ja jos anarkistien mellakka olis päässyt syntymään niin yhtälailla poliisit saisivat paskaa niskaansa.

Huh huh mitä juttua.. Tulehan tänne vuosikymmelle tai sadalle. Varmasti siellä oli intin käyneitä mukanakin. Mites heitä olisi pitänyt kohdella? Vai oliko KOKOOMUKSEN jäsenkortti mukana? Eiku pamppua vaan ja kaikki hyvin. Toivoisin näkeväni kunnon pampunkäyttöä kun nuo kaljupäät kokoontuvat edes 3-5 hengen ryhmissä. Ai niin, he edustavat tätä jatkoajan oikeistosiipeä.

Sori, niillä leveysasteilla ei jaksa vissiin aina ajatella?
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Cube kirjoitti:
Aivan uskomatonta tämä kritiikittömyys poliisia kohtaan täällä. Ketjun alkupäässä muistaakseni suhtauduttiin vihamielisesti jopa poliisin tomista tehtävää puolueetonta tutkimusta kohtaan. Pistää ajattelemaan, että missä suunnalla tässä asiassa ne vaarallisen voimakkaat ideologiat todellisuudessa vaikuttavat. Mihinkään moralliseen ylemmyydentunteeseen ei "natsisikapuolella" mielestäni oikein ole varaa, vaan Jatkoajan oikeistosiipi on tämänkin tapauksen kohdalla osoittanut valitettavan hienosti taas todellisen, ala-arvoisen tasonsa. No, onneksi taitaa todellisuudessa olla sitä pelkkää internet-mouhoamista.

Kannattaa Cube hieman tutustua valtiovallan poliittisiin valta-asemiin. Kuten tänään olemme kuulleet niin "kritiikittömyys poliisia kohtaan" on vahvimmillaan demarileirissä. Keskusta on myös johtajiensa suulla ilmaissut täyden luottamuksen ja tukensa poliisien toimintaan Smash-Asem-jupakassa.

Johtavien puolueiden (demarit, keskusta) kannatus kumpuaa kansan syvistä riveistä. Mitä lähemmäs mennään kannattajien juuritasolle sitä vähemmän nämä herraskaiset, oppineet anarkistijoukot saavat ymmärtämystä siellä. Oikeistolaisuudella ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, jos kohta sielläkään tuskin on paljon ymmärtämystä mellakoihin tähtääville huligaaneille.
 
The tower

Jäsen
Daespoo kirjoitti:
1) Pieni porukka. Tästä emme tiedä kuinka paljon tähän kuului, FAKTA on kuitenkin se että siellä oli JOUKKO ihmisiä huivein ja lyöntiasein varustautuneena. Jos menee tällaisen porukan kanssa hengaamaan niin jo terve järkikin sanoo että riskeeraa leimautuvansa samaan porukkaan. Ja tuo "pieni" porukka ei suunnitellut järjestävänsä mielenosoitusta (siis siinä määritelmässä millä mielenosoitus on laissa hyväksytty) vaan AIHEUTTAA SEKASORTOA. Ja varusteet olivat sen mukaisia.

2) Jos näet joukon huivein ja putkin varustautuneena niin mitä sanoo terve järki, kannattaako mennä tuon joukon mukana? Toisaalta juuri tämä selittää myös miksi myös ei-väkivaltaiset vasemmistoviherhörhöt siellä pyörivät. Jos olisi tervejärkinen niin ei varmasti olisi vasemmistoviherhörhö.

3) Mellakka. Ei ollut mellakaa kiitos poliisin loistavan toiminnan. Ennusmerkit sen syntymiseen ilman poliisin ennakoivaa toimintaa olivat erittäin vahvat.

Tarkoittaako kohdat 1 ja 2 että jokaisen kansalaisen pitää jatkuvasti olla selvillä jokaisen fanaatikkojoukon jokaisesta suunnitelmasta? Kuinkahan moni tuolla oikeasti edes tiesi koko joutavanpäiväisestä ass'em-kokouksesta?

Katsellaan sitten vaikka kuvamateriaalia
http://www.youtube.com/results?search_query=smash+asem&search=Search
Valtaosa ihan 'normaalin' näköistä pussikaljajengiä ja/tai tavallisen näköistä kulkijaa. Ilmoitatko vaikka prosentuaalisesti kuinka moni kuvissa näkyvistä on ulkoisesti sitä ns. vaarallisen näköistä jengiä ja kuinka moni ei. Toisessa videossa näkyvä pipopäinen pikkupoika vaikuttaa kyllä minustakin kyllä jotenkin epäilyttävältä...

Kohta 3. Aika vahva oletus.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
The tower kirjoitti:
Tarkoittaako kohdat 1 ja 2 että jokaisen kansalaisen pitää jatkuvasti olla selvillä jokaisen fanaatikkojoukon jokaisesta suunnitelmasta? Kuinkahan moni tuolla oikeasti edes tiesi koko joutavanpäiväisestä ass'em-kokouksesta?

Siis olet sitä mieltä että jos näet niittipäisistä hörhöistä koostuvan joukon jolla on huivit ja putket mukana niin ei voi arvata joukon suunnitelmia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös