Mainos

Arabimaailmassa kuohuu

  • 111 946
  • 556
Niin no, kannattaisiko tässä kohtaa sitten puhuakin nimenomaan arabeista?

Omalla kohdallani on työn kautta kokemusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta enemmän lähinnä Pohjois-Intian muslimeista ja sitten osin iranilaisita, jotka eivät siis arabeja myöskään ole. Ei mulla noista kummastakaan ryhmästä ole oikein pahaa sanottavaa sen enempää henkilöinä kuin työn kautta syntyneiden kontaktien osalta. Intian muslimit tuntuvat olevan hyvin maallistunutta porukkaa (esim. Intiassa noita äärihihhuleja tuntuu olevan selvästi enemmän hindujen joukossa) ja mm. molempien sukupuolten pukeutuminen on aikalailla länsimaalaista nykyään, myös naisten siis. Persialaisista on kokemusta muuta kautta ja alle 35-vuotiaat tuntuvat myöskin olevan hyvin lungia ja maallistunutta jengiä, vaikka maan johto "hieman" toisenlaisen kuvan Iranin valtiosta antaa. Iranissa on myös muutama duunikaveri käynyt turisti- tai reppureissulla ja ihan hyvän vastaanoton on suomalainen siellä saanut.
Jep. Pitäisi muistaa että verrattain suuri osa muslimeista ei ole arabeja kuten iranilaiset, pakit, intialaiset muslimit, bangladeesit, malesialaiset ja indoneesit. siinä on jo isompi nippu muslimeja kuin arabit.
Toki tässä oli sellainen sivujuonne, että USA:n oli hyödyllistä sopivalla hetkellä myös laittaa ammushanoja pienemmälle, koska pointtina ei ollut tehdä Irakista alueen ehdotonta herraa, vaan lähinnä käyttää välineenä Iranin suitsimiseen.
Samaan aikaan Iran sai vastaavaa tukea Neuvostoliitolta joten puntit avun suhteen aika tasan.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ajatella jos Hitler olisi voittanut. Ei olisi turhia taisteluita joidenkin isisien kanssa.

Oliko tämä nyt se Hitler-kortti? Huonompikin diktaattori on noin keskimäärin väkivaltaista anarkiaa parempi. Pitää ymmärtää, että vaihtoehdot eivät ole paha diktaattori vastaan tähtien sodan urheat kapinalliset vaan sävyissä on paljon enemmän harmaan sävyjä.
 

Morgoth

Jäsen
@Repolainen; oheisen Globalfirepower-listauksen mukaan Iran sijalla 4 ja Saudit sijalla 5 Lähi-Idän "rautaa rajalle" -kategoriassa.

Saudien pitäisi kenties ostaa sotilaatkin jostakin ulkomailta sotimaan omien puolesta. Pelkät hienot lelut ei riitä, vaikka ihan hirveästi Saudit ovat rahaa armeijaansa laittaneet. Iranissa taas tiedetään liiankin hyvin mitä sota on ja maalikon silmin he olisivat luultavasti yhtenäisempi noista kahdesta.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Lähi-idässä on vähän nuhjattu jatkuvasti, mutta se suuri ajattelemaan pistävä kahakka on vielä käymättä.
Ja pitää muistaa että kyllä Euroopassakin nuhjattiin jatkuvasti ennen ensimmäistä maailmansotaa. Oikeastaan kun historiaa alkaa tarkastelemaan, vuosina 1600-1900 ei kovin pitkiä rauhallisia jaksoja Euroopassa ole ollut. Milloin oli kukakin Kustaa Aadolf tai Napoleon valloittamassa, ja sitten pitkäikäiset rivalryt kuten Venäjä-Turkki.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mielenkiintoista on myös tosiaan tuo Lähi-Idän nk. Ukkovarpaan eli Qatarin ongelmat Saudi-Arabian kanssa ajoittain vähään samaan tapaan kuin mitä kyseinen Emiirivaltio on vihoitellut Dilmunian eli siis nykyisen Bahrainin kanssa.

Qatarin osalta heidän uskonnollinen ajatuksensa on mielenkiintoisen oloinen. Tai ainakin on ollut.

Paikallisen arabianmurteisen sananlaskun mukaan on suotavaa huolehtia ensin kameleistaan ja sitten vasta Allahista.

Toisaalta huonoimmillaan Qatarin uskonnollisuus on ollut hyvinkin suvaitsematonta, fanaattista ja hyvin tiukkakeskistä nimenomaan maan sunnien ja shiiojen kesken joskin he ovat pysyneet verraten rauhallisina moniin muihin arabimaihin tai jopa Saudi-Arabiaan verrattuna.

Paikallisten naisten osalta elämä itsessään on ollut vaatimatonta vaikkakin osallistua on saanut muuhunkin kuin tiukkaan Islamin muottiin, mutta toisaalta ei liikaa ja huonoimmillaan ei heidänkään asema ole ollut järin häävi.

Paljon on riippunut kulloisesta Emiiristä tai Emiirin lähimmästä Sijaishallitsijasta maan meno joskin at-Thanin ja toisinaan bin Thanien suku on ollut tämä Emiirisuku melkoisen kauan ellei ehkäpä jopa koko Qatarin itsenäisyyden ajan. Emiirisuvuista juuri at-Thanit, al-Thanit ja bin Thanit ovat kilpailleet vallasta maassa jo vuodesta 1825 lähtien enimmäkseen moniin muihin arabimaiden vastaaviin valtataisteluihin verrattuna yllättävänkin rauhanomaisesti.

Emiirien valtaa valvoo maassa tietenkin 130-henkinen Kansan Vanhimpien Neuvosto joista tietysti juurikin Kansan Vanhimpien Neuvoston Puhemies on ylin valvoja muutoin poikkeuksellisissa tilanteissa joissa mahdollinen Emiirien valta läikkyy yli kansakuntaa uhkaavasti.

Tosin joskus juurikin Kansan Vanhimpien Neuvoston Puhemies Qatarissa on joutunut syytteisiin vallan väärinkäytöstä kuten esimerkiksi olisikohan ollut vuonna 1989 juurikin suhteessa Emiiriin koska neuvonantajana Emiirille toimiessaan Puhemies tuolloin oli neuvonut Emiiriä olemaan pitämättä julkista tai edes nk. Puoli-Vapaata vaalia Neuvoston jäsenten valinnoista muuta kuin perinteisen lainsäädännön pohjalta toimittaessa.

Varsinaisia Qatarin omaa paikallista arabiankielen murretta puhuu keskimäärin 100 000-313 000 ihmistä maasta puhuttaessa ja loput ovat ulkomaalaisia siirtotyöläisiä, vakituisia maassa työtehtäviensä ajan asuvia ulkomaantyöläisiä ja maahan oikeasti muuttaneita ulkomaalaisia.

Qatarilla on tosiaan ollut vaurautta vaikka muille jakaa niin äkkiä kun vain maagiset öljy ja maakaasu löytyivät maasta ensimmäisen kerran. Sitä ennen lähinnä kamelien, taatelien, pakastekatkarapujen, merihelmien ja maahelmien viennistä maa oli sitä ennen tunnettu. Qatar on yleisesti ottaen joko toiseksi rikkain tai rikkain maa maailmassa ainakin erillisten keskitulojen suhteen jo vuodesta 1982 eteenpäin yleensä yhdessä Arabiemiraattien kanssa. Lääketiedekin maassa on kehittynyt.

Qatarilla oli 70 vuotta sitten erikoisesti koko maassa vain yksi ainoa sairaala ja yksi ainoa vakituinen laillistettu lääkäri, mutta vuoden 1947 jälkeen koko maan tilanne on tietenkin huikeasti muuttunut. Lääkäreitä on ollut jo kauan maassa suhteellisesti arvioiden kuin meren hiekkaa tai näin oli ainakin 1980-luvulle asti ennen kuin jonkun verran niihinkin pääsyjä on rajoitettu.

Maan rikkauksista puhuttaessa Qatarin osalta öljyrikkaudet ja kaasurikkaudet ovat mahdollistaneet muun muassa ilmaisten tonttimaiden jakelun ja korottomat rakennuslainat näin esimerkiksi.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Itse asun Emiraateissa ja tuntuu, että Qatar on totaalisesti ulostettu täältä katsottuna maailman kartalta. Esim. Qatar Airwaysin kaikki toimistot on suljettu täällä ja jopa niiden nettisivut blokattu - ei asiaa ilman VPN:ää, jonka käyttö täällä on muutenkin rikos. Kaiken kruununa emiraattien pääsyyttäjä julkisti eilen, että kaikesta Qatarin "sympatiseeraamisesta" julkisesti tai sosiaalisessa mediassa tulee 3 - 15 vuotta linnaa sekä 500 000 dirhamia (125 000 euroa) sakkoa. Joten eipä juuri tule mieleen missään baarissa herjallakaan heitellä asiasta minkäännäköisiä lausuntoja tai mielipiteitä.
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samaan aikaan Iran sai vastaavaa tukea Neuvostoliitolta joten puntit avun suhteen aika tasan.
Tuossa sodassa Neuvostoliitto ei tukenut Irania, vaan Irakia. Siksi olikin varsin poikkeuksellista, ettei kummankin supervallan tukea nauttinut Irak onnistunut lyömään Irania, joka oli enemmän tai vähemmän eristyksissä. Tosin Iranilla on tietysti öljyä, ja silloin aina on mahdollisuus hieroa kauppoja. Kiina ainakin oli myyjänä ja moni muukin myös. Ja saivatpa nuo myös amerikkalaisia aseita sittemmin skandaaliksi nousseen kuvion kautta (Iran-Contra-tapaus).
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kairon rikkaat pakenevat kaupungin kaaosta erämaakeitaisiin muurien taakse - köyhillä ei rahaa ruokaan | m.iltalehti.fi

Egyptin matkailu yllättäen tuhoutui arabikevään seurauksena. Egyptiläisillä oli ja on käsissään melkoinen rahasampo pyramideissa ja muissa historiallisissa kohteissa yhdistettyinä rantoihin ja käsittääkseni hyviin sukellusvesiin, lähellä Eurooppaa.

Mutta kaikki vedettiin vessanpöntöstä alas kun alettiin riehumaan ja ahdisteltiin naisia isoimmilla aukioilla aina kun sellainen silmään osui. (tästähän oli isot otsikot ja video siitä toimittajasta) Itselle ei tulisi enää mieleenkään lähteä Egyptiin ja ilmeisesti koko muu maailma ajattelee samoin. Nyt keikutaan sitten nälkäkuoleman partaalla ja pian varmaan alkaa tp hakemuksia tulemaan egyptiläisiltä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Morgoth
Arabiveljien kiusaamisen syy lienee al jazeera, sillä nuo syyttäjät -etenkin saudit- on terrorismin tukijoina paljon pahempia. USA:n asekauppa taas nojaa siihen faktaan, että heidän suurin tukikohtansa Lähi-idässä on siellä-> ei lentsikoita voinut jättää myymättä. Saudit vähän kehuskeli läskiä ja saivat reaktion aikaiseksi. olisi kiva tietää, miten jenkkien UM virkamiehet suhtautuu läskin linjanvetoon: pomppivatko riemusta vai pääkivusta...ulkopuolisesta kuitenkin vaikuttaa siltä, että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Noin minä asian nään.

edit
Ja tietysti islamilaisen maailman johtajan paikka on kiistan alaisena saudien ja iranilaisten välillä, se myös vaikuttaa taustalla. Silti näkisin liian vapaamielisen uutistoiminnan olevan se kamelin selän katkaisija.
 

Undrafted

Jäsen
Viikolla tuli juteltua egyptiläisen kollegan kanssa, joka vielä pyörii paljon muissakin alueen maissa. Qatar ei kuulemma omaa satamakapasiteettia kunnolla, vaan kaikki tai suurin osa tavaroista laivsttu Emiraatteihin ja siitä maitse Saudi-Arabian kautta Qatariin. Nyt tämä reitti sitten tukossa ja ilmasilta Turkista kuulemma pyörii kovaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mutta kaikki vedettiin vessanpöntöstä alas kun alettiin riehumaan ja ahdisteltiin naisia isoimmilla aukioilla aina kun sellainen silmään osui. (tästähän oli isot otsikot ja video siitä toimittajasta) Itselle ei tulisi enää mieleenkään lähteä Egyptiin ja ilmeisesti koko muu maailma ajattelee samoin.

Tämä on sinun päätöksesi, mutta älä julista sitä kaikille hyvänä totuutena. En ole sillä lailla ajatellut Kairoa kohteena, mutta kiinnostuin näistä valkoihoisen kommenteista ja rupesin selvittelemään. Selvitystyön tulos on se, että tosiaan koko muu maailma ajattelee samoin.

Se taas ei vaikuta turvallisuustilanteeseen ollenkaan ja tyhjyttään kumisevissa turistijutuissa hinnat ovat laskeneet ja saa olla ihan rauhassa, kun turisteja ei ole. Voit mennä esimerkiksi pyramidiin yksinäsi. Turvallisuustilanne on hyvä, mitään ongelmia ei ole. Ja ei kai nyt terroristikaan idiootti ole. Olisipa todella mielekästä pommien tuhlausta tyhjyyttä räjäytellä.

Samaan aikaan kenties sattuman oikusta Suomen lentopallomaajoukkue kohtaa tänään Maailmanliigan ottelussa isäntämaa Egyptin niiden pääkaupungissa eli siellä Kairossa.

Hitto, kun ei näitä kerrota etukäteen (ei voi jokaista lajia seurata koko ajan), mutta esimerkiksi tämä peli yhdistettynä johonkin Niilin retkeen ja sitten keskustaan minttuteelle, olisi ollut ihan täydellinen retki.

Samaan aikaan jotkut eivät mene sinne koskaan ja silti Suomi menee.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä on sinun päätöksesi, mutta älä julista sitä kaikille hyvänä totuutena.

Samoin tämä sinun kirjoittamasi on sinun totuutesi. Jos "koko maailma" välttää paikkaa joka ennen kuhisi turisteja niin joku on varmaan pielessä? Turisteihin kohdistuvia rikoksiakaan ei varmaan tällä hetkellä ole, kun ei ole turistejakaan. Toki voit sinne mennä ja kyllähän pyöristetyllä sadan prosentin todennäköisyydellä reissusta henkiin jää, ei siinä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Qatarin Turkin tukikohdan sulkeminen on taas yllättävä vaatimus. Mä en edes veikkaa miksi. Vai onko Erdogan havittelemassa koko islamilaisen höpö höpön fuureriksi?
Saudeilla on ikäviä muistoja ottomaaniajoista ja Erdogan on aika selvästi putinilaisella linjalla, eli keisarikunnan kunnian ja laajuuden palauttamisen tiellä ainakin retoriikassa. Ottomaanithan olivat wahhabistien (=salafismi, eli al-Saudin porukan keksimän islamistisuuntauksen josta suurin osa nykyisistä terroristeista ammentaa toimintansa oikeutuksen) päävihollisia ja tuossa maailmankolkassa ei tunnu aivan hetkessä tuollaiset asiat unohtuvan.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Qatarille lista vaatimuksia: sulkekaa al-Jazeera, katkaiskaa suhteet Iraniin ja Muslimiveljeskuntaan | Yle Uutiset | yle.fi

Se oli helppo arvata oikein, että al jazeera on yksi kipupisteistä.

Qatarin Turkin tukikohdan sulkeminen on taas yllättävä vaatimus. Mä en edes veikkaa miksi. Vai onko Erdogan havittelemassa koko islamilaisen höpö höpön fuureriksi?

Turkki ilmoitti että ei sulje tukikohtaa vaan lisää joukkoja. Saudit alkaa leikkiä isojen poikien kanssa Turkki ei kuitenkaan ole mikään Jemen ja armeija ei ole koottu orjista niinku Saudeilla. Turkilla kuitenkin taitaa olla lähi-idän tehokkain sotakone eikä Erdo pelkää sitä myöskään käyttää.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@pernaveikko; Saxon-747 on aivan oikeassa ainakin tämän rankingin mukaan. Israel on vasta kolmannella sijalla.

Middle Eastern Powers Ranked by Military Strength Ranking
Tuossa ei täysipainoisesti huomioida ydinasetta ja lisäksi NATO-jäsenyys tuo plussaa. Jälkimmäinen on ymmärrettävää, mutta Israel-Turkki -ottelussa tuskin sitä korttia voi pelata. Lisäksi vielä miesluku korottaa rankingia, vaikka sen vaikutusta on loivennettu ymmärrettävästi myös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös