Ei HIFK eilen sen takia hävinnyt, että oltaisiin jääty fyysisessä pelissä ja kamppailuvoimassa Bluesin jalkoihin. Eilen kentällä nähtiin kaksi hyvin kamppailevaa joukkuetta ja se osa-alue ei peliä kääntänyt kummankaan eduksi. HIFKlla on menossa kauden ensimmäinen todellinen pelillinen suvantovaihe, johon yhdistyy lievä loukkaantumisssuma ynnä peliruuhka. Tällaisissa olosuhteissa, kun lahjoittaa vieraskentällä vastustajalle kaksi maalia eteen, niin kovin vaikea siitä kuopasta on nousta.
HIFKn puolustuksen kokenut kaarti on joko telakalla tai muusta syystä pelaa "sukkasillaan", osa loukkaantumisista johtuen (Grilli, Honkaheimo) ja osa luontojaan (Hank, varauksin myös Taipalus). Moberg ja Nyqvist taas ovat pelillisesti ihan poikia, joiden aika tulee (toivottavasti) myöhemmin. Pelikovuutta ja ennen kaikkea pelikokemusta mallia Kankaanperä siis tarvittaisiin HIFKn pakistoon, mutta turha tuota epäfyysisyysmörköä on silloin toitottaa, kun se ei ole ollut ongelma. Tietysti moni on jo ennakkoon päättänyt, että HIFK on tällä kaudella kategorisesti täysi mikkihiirijoukkue, jonka jokainen vastustaja jyrää kaukalossa jäänrakoon, jolloin pelistä tulee poimittua vain tätä omaa näkemystä tukevia asioita.
Itse odotin kauden alussa, että HIFKn kausi olisi ollut rajumpaakin vuoristorataa. Kuten jo totesin, nyt on nähtävillä ensimmäinen kunnon pelillinen kuoppa ja se on mielestäni varsin hyvä tulos siihen nähden, mistä kuopasta muutaman viime kauden sähellyksen jälkeen hommaa on lähdetty rakentamaan.