Antin kanssa Saksaan? MM-Karsinta 2006-ketju

  • 108 834
  • 1 082

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Viestin lähetti Miksu00
Kovin on ekaa maalia laitettu jässin piikkiin, minusta se ei mennyt jässin piikkiin, noin läheltä kun vedetään ylös niin siinä on torjunta mahdollisuudet aikas pienet..


Japa,japa! Täysin väärin sijoittunut. Olisi dyykannut Horsefacen jalkoihin esimerkiksi. Jääskeläisellä ei ole missään matsissa lainkaan torjuntoja. Vaihtoon!
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Jääskeläistä on kritisoitu täällä paljon. On se vaan kylmä fakta, että kahdessa viime karsintapelissä on omiin kolissut kahdeksan kertaa. Ei välttämättä maalivahdin maaleja kaikki, mutta ei kaikki nyt oikeasti voi sisään mennäkään.

Muurisen tilannetta kuvaa vähän sellainen ongelma, että paskalla on vaikea päästä hyvän ohi. Kyllähän esimerkiksi eilen Suomen viimeistely oli ihan luokatonta, jos vertaa esimerkiksi Ruudin maaliin. Siinä oli maalintekijän maali, varauksella Forssell, mutta muuten edes ajoittain läheskään vastaavalle tasolle yltäviä ja omilla yksilöhaastamisillaan maaleja tekeviä hyökkääjiä on Suomessa nolla. Kyllähän siinä hyvin periaatteessa pelattiin 0-2-maaliin asti, mutta ei se riitä. Eikä se Muurinen ole se, jota tästä pitäisi eniten syyttää.

Mikäli suomalaisen maajoukkufutiksen taso halutaan nostaa maailman huipulle, ensimmäinen asia olisi kansallisen Veikkausliigan tason nostaminen. Jos maailmantason pelaajaksi pääsemisen kriteeri numero uno on se, että pääsee jo nuorena pelaamaan ulkomaille, ollaan metsässä. Suomessa ei ole tarpeeksi korkeatasoista sarjaa, jotta potentiaalisia huippupelaajia saataisiin yksittäisiä helmiä useampia putkesta ulos. Esimerkiksi Paulus Roiha aikanaan teki HJK:ssa huikeaa jälkeä, mutta ei mahtunut kolmen pelaavan hyökkääjän joukkoon Hollannin pääsarjan keskikastin joukkueessa.

Näillä näkymin Suomen rooli tulee olemaan edelleen seuraavatkin karsinnat olla se isojen kiusaaja, joka nappaa pisteen sieltä ja toisen täältä, mutta on lopulta lohkokolmonen/-nelonen.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Muurisesta ja vähän muustakin

Kovasti on Muurista hyökytetty viime aikoina ja ehkä ihan aiheesta. Olen samaa mieltä siitä, että Antin pitäisi uskaltaa kokeilla jotain uusia vaihtoehtoja rohkeammin, räikein esimerkki on sysipaska-Nurmela. Äijä pääsee kentälle pelistä toiseen ja aina se on yhtä pihalla siellä. Myöskin Tihisen paikalle voisi kokeilla jotain muuta vaihtoehtoa. Pasanen olisi hyvä valinta, nyt oli loukkaantuneena.

En ole itsekään mikään Muuris-fani, mutta eipä tule mieleen yhtään kunnon vaihtoehtoa Muuriselle. Kotimaiset vaihtoehdot (Hjelm, Malinen, Kuusela) eivät ole hääppöiset. Ainut hyvä vaihtoehto olisi ulkomaalainen koutsi, mutta rahat eivät ilmeisesti siis riitä. Jos ei tilalle ole kunnon miestä, niin ei sitä Muurista välttämättä sieltä tarvitse heivata pihalle. Mielestäni kyllä pelaajien sanan tulee jonkun verran painaa. Tietääkseni yksikään pelajaa ei ole kritisoinnut Muurista.

Pelisysteemistä olen samaa mieltä HN:n ja Kuvernöörin kanssa. Varsinkin tuo 4-4-2 timantilla vaikuttaa hyvältä. Keskikenttä näyttää itseasiassa oikein hyvältä. Ja voisi sitä välillä kokeilla kahden kärjen systeemiä vaikka ei olekaan kun yksi kunnon kärki. Puolustus nyt on mitä on on. Mutta en tiedä onko siellä ketään muutakaan kunnon pelaajaa, kun nuo nykyiset. Varsinkaan laidoille ei ole juurikaan vaihtoehtoja. Toivottavasti nämä muutokset tehtäisiin pian, jotta unelma nimeltä EM-2008 olisi jonain päivänä totta.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Joo-o. Itselläni napsahti eilen televisio kiinni siinä vaiheessa, kun mursu päätti ottaa suomen pelin sielun Tainion pois kentältä. En pystynyt ymmärtämään tuota ratkaisua eikä näköjään Tainiokaan. Tuli vähän sama fiilis, kuin että Iron Maiden päättäisi siirtää Steve Harriksen sivuun bassosta keikan loppuajaksi. Lopputulos näköjään kertookin kaiken mitä sen jälkeen on tapahtunut. Tainio pelasi uhrautuvaa peliä ja pelasti mm. Nurmelan pari kertaa tulemalla hienosti apuun. Jakeli palloa varmasti omille niin lyhyillä kuin pitkilläkin syötöillä ja katkoi siinä sivussa yhdessä Väyrysen kanssa Hollannin hyökkäyskuvioita. Minun mielestä Tainio oli eilen suomen selvästi paras pelaaja. Eremenko oli myös hyvä. Kaveri vain saisi kasvaa aikuiseksi vielä kun on nuori ja taitava. Aivan liikaa tuota yksin yrittämistä ja tuittuilua/diivailua/näyttelyä. On kuitenkin ehdottomasti piristävän taitava suomen joukkueessa.

Ruud Van Nistelrooy niin hieno pelaaja kuin onkin niin onhan se kyllä vähän pissapää. Ainakun mieheen joku ottaa kontaktia niin heti pitää tuomaria muistuttaa. Pari hienoa näyttelemistäkin mahtui mukaan. Silti suomella saisi olla oma RvN. Avausmaalin pistän yksin Tihisen piikkiin. Tuollaisia vetoja on uponnut Niemenkin taakse.. eikä niitä ajan kultaamat muistot poista.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olin katsomassa, lähdin kolmannen maalin jälkeen. Onneksi en maksanut itse törkeän hintaista (60 e) tikettiä. Ei meinaan _ihan_ olisi tullut rahalle vastinetta. Tosin hollantilaiset fanit näyttivät taas vähän mallia kohmealle suomalaisyleisölle, miten ääntä pidetään. Soli kivaa.

Eremenko on taitava, mutta ego paistoi kentällä yhtä selkeästi kuin miehen irokeesi myöhemmin illalla Kaivohuoneen 'vippipuolella'. Tainio oli hyvä, allekirjoitan Eddien ihmettelyt. Litti on aivan rikki, liekö ollut viimeinen matsi... Shefki oli Suomen parhaita pelaajia, aivan loistava härkä.

Joop, Muurinen vaihtoon.
 

JanJ

Jäsen
Muurinen ulos

Tosin nämä menetyt karsinnat mursu vetää loppuun.
"se on selvää että seuraavaa karsintaa Muurinen ei tule hoitamaan" sanoo Palloliiton Hämäläinen tänään Ylen haastattelussa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Sim0n
Jos jässi jatkaa huonona olemistaan, niin sitten vasta ongelmat nouseeki. Kavén? Ei saatana.

Mites Otto Fredriksson? Nuori, ulottuva jne. Jääskeläisestä oli tosi hyvä huomio, että äijällä ei ole lainkaan pelisilmää. Ja kun moinen veskari pelaa maailman hitaimman ja keskinäisiltä tasoeroiltaan suurimmman maajoukkueen takana, on yhtälöstä mahdotonta löytää Suomea voittajaksi suuria fudismaita vastaan. Pienikokoinen Niemi pelasti reaktioillaan ja pelinlukemisellaan paljon fyysisiä puutteitaan. Enckelmankin on Jääskeläistä parempi edes pelinlukemiseltaan. Vitun harvoin pistettiin muuten Niemen yli roikkupallojakaan sisään ja kaveri on sentään about Nicce Hedbergin mittainen.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti MS
Ari Hjelmi ei ole vielä riittävän kokenut valmentaja maajoukkueen käyttöön. Martti Kuusela on se henkilö joka melkein hinasi Suomen maajoukkueen Meksikon mm-kisoihin 1986.

Hjelmin nimen heitin vain, koska pidän häntä Muurisen todennäköisimpänä seuraajana. Kotimaisista ehdokkaista liputan itsekin varovasti Kuuselan puolesta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Kaivanto
Hjelmin nimen heitin vain, koska pidän häntä Muurisen todennäköisimpänä seuraajana. Kotimaisista ehdokkaista liputan itsekin varovasti Kuuselan puolesta.

Hjelm on tietääkseni selviö ja vain lopullista leimausta vaille valmis seuraava valmentajamme. Muita ei enää haastatella ja esivalmenneta. Hjelmhän ei osaa myöskään englantia, joten ulkomaille ei todellakaan tähyillä missään mielessä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti JHag
Pienikokoinen Niemi pelasti reaktioillaan ja pelinlukemisellaan paljon fyysisiä puutteitaan. Enckelmankin on Jääskeläistä parempi edes pelinlukemiseltaan. Vitun harvoin pistettiin muuten Niemen yli roikkupallojakaan sisään ja kaveri on sentään about Nicce Hedbergin mittainen.

Onko tuo pienikokoisuus joku vitsi tjsp, jota en tajunnut? Ei ainakaan omasta mielestäni 186cm (Southamptonin sivujen mukaan 6'1) pelaaja ole edes maalivahdiksi kamalan lyhyt.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Kuvernööri
No, hyväksyn kyllä nämä perustelusi eagle, mutta sanoisin että nämä asiat ovat vain kokemuksen kautta tulevia asioita. Katson kyllä peliä objektiivisesti, tiedänkö sitten jalkapallosta niin muut saavat päättää mutta itse en lähde tietämystäni tai sen puutetta korostamaan.

Juuh, pikkaisen turhan kärkkäästi vastasinkin, siitä pahoittelut. Koko tekstiin nyt vastaan, vaikka vain osan lainasinkin. Mielestäni Eremenkon suurin puute on tällä hetkellä juuri se että kun hän ei ole päässyt Leccessä pelaamaan, niin kokemusta vielä ei kunnolla ole siitä roolista mikä maajoukkueessa olisi tarjolla. Nöyryyttä vähän lisää ja suurempi rooli KESKELLÄ(Leccessäkin pelannut enemmän laidalla, kuin keskellä), niin ensi karsinnoissa on jo tästä kaverista paljon iloa.

Huomatkaa kuinka paljon esim. Väyrynen on nostanut tasoaan siitä kun lähti Suomesta. Kaveri on pelannut isossa roolissa ja ihan hyvässä liigassa, vaikka seura ei mikään euroopan kärkipään seura ole ollutkaan. Mielestäni juuri tämän takia useimmille pelaajille paras vaihtoehto Suomesta lähtiessä olisi joku pienempi seura ja vaikka vielä vähän pienemmässä liigassakin kuin esim. Serie A, La Liga. Varsinkin jos siis lähdetään ~20-vuotiaana eikä vasta myöhemmällä iällä. Muutamassa kaudessa Väyrynen on ottanut isoja harppauksia ja nyt kaveri on menossa PSV'n, joka on yksi euroopan mahtiseuroista, ei kärkipäätä, mutta lähellä sitä. Sielläkin Väykälle on luvassa roolia varmasti, kun tilaa tekevät Van Bommel ja Vogel. Vaikka en Väyrysestä ole koskaan pitänyt erityisesti, niin hän on kuitenkin hyvä esimerkki järkevästä toiminnasta seurojen valinnan suhteen.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viestin lähetti JHag
Mites Otto Fredriksson? Nuori, ulottuva jne.

Otto tuli maitojunalla bundesliigasta. Ei esittänyt viime kaudella kovinkaan vakuuttavia otteita Jarossa, muutama iso emämunauskin näytettiin urheiluruudun koosteissa. Oton varaan ei mielestäni kannata vielä suunnitella mitään.

Kolme-neljä vuotta sitten Suomen maalivahtitilanne näytti loistavalta, Niemi selkeä ykkönen ja hänelle oli useita haastajia (Jääskeläinen, Enckelman, Kaven, Moilanen, Viander). Nämä kaverit saivat näyttöpaikat ulkomailla, joista ainoastaan Jässi pystyi lunastamaan joukkueensa ykköstorjujan paikan. Viimeiset maaottelut kuitenkin näyttivät, ettei Jässistä ole Niemen saappaisiin. Suomella on maalivahtiongelma.

Oma ehdotus ykkösvahdiksi on Fana Palmroos! Hän peittää ainakin hyvin.
 

art ho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Kempes
Viimeiset maaottelut kuitenkin näyttivät, ettei Jässistä ole Niemen saappaisiin. [/B]

Joskus 3-5 vuotta sitten ajattelin, että Antti Niemi on aivan paska, mutta hänhän nousi myöhemmin aivain loistavalle tasolle. Ilmeisesti maajoukkeen veskan paikka on henkisesti todella raskas homma, joka vaatii kokemuksen karttumista, joten siinä mielessä en Jässiä vielä kaivoon heittäisi vaikka kieltämättä kalliita oppirahojahan tässä maksellaan.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maalivahtitilanne on tosiaan aika "mielenkiintoinen". Jääskeläiselle olen kyllä valmis antamaan aikaa. Nyt jässillä on lähes puolitoista vuotta aikaa pelata suht. paineettomasti ykkösenä ja ottaa oma asemansa uutena Niemenä. Jos homma ei nyt vuoden aikana natsaa, sitten pitää katsella uusia vaihtoehtoja. Mutta Niemen tasoa Jässi ei ole, tosin itse olen sitä mieltä, että eurooppalaisista maajoukkueista Niemen tasoisen maalivahdin omaavat vain Italia, Tsekki ja Espanja. Jääskeläinen ansaitsee aikaa, mutta näyttöjäkin pitää tulla.

Fredriksonin varaan ei tosiaankaan kannata laskea yhtään mitään. Mitä lie tapahtunut miehelle alle 20v. MM-kisojen jälkeen? Kammottavan virhealtis maalivahti. Korvien välissä vikaa? Mene ja tiedä. Kavenin Mikko on oikein hyvä kakkonen maajoukkueessa ja potentiaalia on jopa pelaavaksi maalivahdiksi. Enckelman on tainnut jo uransa tuhota, pääkoppa ei riittävän kova. Näkisin kuitenkin, että tämä maalivahtitilanne on Suomen "ongelmista" se kaikkein vähäisin ja pientäkin pienempi, jos verrataan muihin pelillisiin asioihin.

Laitapakkiongelmaa ei voi liikaa korostaa. Kaksi lupaavinta kaveria tällä hetkellä: Moisander ja Lampi. Rinkiin vaan vaikka ei periaatteessa näyttöjä olekaan. Van Bastenkin peluuttaa ennakkoluulottomasti potentiaalisia jätkiä, nytkin mukana oli pari Ajaxin vaihtomiestä ja yksi Alkmaarin junnu. Käsittämättömän rohkeaa toimintaa, mistä pitäisi ottaa oppia.
 

Satanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Southampton,Chelsea sympatiat Lukko,ifk
Tuon 4-4-2 timantin perään kuulluttaisin minäkin.

Olisi mielenkiintoista nähdä Shefkin ja Miklun yhteistyö. Vähän kyllä pelottaa miten he tulevat toimeen keskenään.

Saas nähdä miten Njazi Kuqin ura etenee sumusaarilla. Yhtenä nimenä: Henri SCHEWELEF. Paulus Roiha?

Puolustuslinjaan vaikka:

Tursas-Hyypiä/Tihinen-Pasanen-Lampi
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Eilen nähtiin taas muutama asia.

Ensinkin, nähtiin valovuoden pituinen ero pelaajien taktisessa osaamisessa. Hollannin hyökkäyspeli ehkä yski ensimmäisellä puoliajalla (propsit Suomen prässille, joka totuttuun tyyliin lakkasi siinä tunnin kohdalla), mutta ainakin siinä oli mielikuvitusta. Suomen kaavamaiset hyökkäykset pysähtyivät järjestään kolmeenkymppiin, eikä näennäisestä hallinnasta huolimatta maalipaikkoja saatu luotua.

Kivaltahan se näyttää, kun Suomi pyörittää peliä näitä hollanteja ja italioita vastaan, mutta kun ei riitä a) pelinrakentelutaito ja b) viimeistelytaito hyödyntämään pallonhallintaa, on se ihan yhtä tyhjän kanssa.

Toisella puoliajalla Suomi sitten tyylikkäästi suoraviivaisti peliään. Shefkille saatiin muutama mukava "Forssellin paikka" l. juoksupallo puolustuslinjan taakse. Harmi kun Forssell ei ollut vielä kentällä.

Sekin nähtiin, että Aleksei "mä vedän vaikka nollakulmasta, enkä syötä koskaan" Jeremenko on ihan näppärä yksilöurheilija, mutta ei kyllä tarvitse ihmetellä, miksei saa peliaikaa Leccessä. Paljon täytyy tapahtua, että Egomenkosta tulisi oikeasti niin hyvä, kuin taito-ominaisuuksien perusteella pitäisi tulla. (Maali toki olisi pelastanut paljon, mutta vapari tuli tietysti vasta heti Egomenkon jätettyä kentän...)

Lisäksi Ruud van Hevonen näytti, mikä ero on maailmanluokan viimeistelijän ja shefkikuqin välillä. Nurmelasta en viitsi sanoa enää mitään. Enkä Tihisestä. Enkä Jääskeläisestä.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Maalivahdeista ja vähän muusta

Ensinnäkin, Kempes mainitsi Teuvo Moilasen. HYI ! Ei ikinä missään mihinkään. Ei ei ei. EI!!.

Enckelman ei saa pelata seurajoukkueessaan, joten tämä mies ei käy. Veikkausliigasta on muutamia vaihtoehtoja, mutta yksikään ei ole tarpeeksi kypsä ja kokenut maajoukkueen vahdiksi. Fredriksson kun kasvaa vielä viisi vuotta, niin sitten ehkä. Kavenin kokemus ei riitä. Hyvin pelaa tamussa, mutta missä kv-kokemus? Jos mies on niin hyvä, niin miksi ei pelaa edes ulkomailla? Viander ei ole kuin väliaikainen ratkaisu, sillä on jo vanha. Wallen? Kenties, silti näytöt puuttuu.

Jääskeläinen on pelannut loistavasti Boltonissa. Kunhan mies saa vähän kokemusta Suomen maajoukkueen puolustuslinjasta (tai sen puutteesta), luulen, että hänestä tulee ihan ok.

En sen sijaan ymmärrä nimimerkki eh:n antipatioita Eremenkosta. Mies oli selkeästi Suomen neljän parhaan pelaajan joukossa.

Scheweleff, Lagerblom, Aalto, Lampi, Moisanderin veljekset, Kasper Hämäläinen, Tarvajärvi, Sjölund, kyllä suomelle näitä potentiaalisia nuoria on tulossa, mutta nyt on valmentajan tehtävä antaa näille nuorille näytön paikkoja, ja rohkeasti kokeilla vaikka jo näissä karsinnoissa.
 

JAgE

Jäsen
Viestin lähetti Satanen
Yhtenä nimenä: Henri SCHEWELEF.
Veikkaajan jutussa "kaikkien palstalaisten arvostama" Juha Malinen pohtii Scheweleffiä: "Riittävätkö vaikkapa Henri Scheweleffin kyvyt huippuhyökkääjäksi? Olisiko hänestä pakiksi?"

Samassa lehdessä Hollannin entinen maajoukkuepelaaja Graeme Rutjes toteaa kylmän faktan: "Suomi ei koskaan voita karsintalohkoaan". Mitäpä tuohon voi lisätä..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti jeani
Höh, juuri luin hesarista 2-0 maalin olleen paitsio.

Näinhän se näytti olleen. Oli aika helppo verrata kuvakulmasta huolimatta, kun hollantilainen seisoi juuri rankkualueen viivalla. Mutta toisaalta: se Räkä-Ruudin hylätty 0-2-osuma oli sitten vastaavasti kiistanalainen sekin.


Varsin tyhjän olon tuo eilinen matsi jätti. Vaikka loppuluvut olivat tylymmät kuin etukäteen uskoi, niin ei silti osaa oikein moittia ketään. Tietty jokunen ratkaiseva moka kävi, mutta niitä käy kaikille. Toiset hyödyntävät ne, toiset eivät. Montakohan torjuntaa van der Saarille muuten kirjattiin, olisiko yksi? No, eipä niitä Jässillekään tullut. Jussi ei pelejä kyllä taida pystyä kääntämään.

Kuqi pelasi varmaan parhaan pelinsä. Suojasi tosi hyvin ja sai luotua muutaman paikkaa. Kovissa kansainvälisissä peleissä ei vaan riitä tuollainenkaan suoritus. Pelaajista on sikäli turha mussuttaa, kun kentällä oli ne ketkä pystyivät. Eikä sieltä selvästi heikointa lenkkiä löytynytkään. Paha tuosta on Muuristakaan mennä syyttelemään, ei se siellä kuitenkaan Ruudia vastaan puolustanut tai vedellyt kuteja taivaisiin.

Tuon ratkaisevan osuman saa kyllä ottaa osittain Eremenko piikkiinsä. Jos siellä vastustajan rankkualueella on kahdeksan omaa ja puolustamassa vain yksi, niin silloin ei vain voi vetää palloa päin vastustajaa. Siinä ehkä nähtiin vähän sitä "enemmän itselle kuin joukkueelle pelaamista". Toki pitää uskaltaa yrittää, muttei tuollaisessa paikassa.


Maajoukkueen valmentajasta keskustellaan kuulemma juhannusviikolla. Eiköhän se Muurinen viimeisen pelinsä valmentanut, jos vain yhtään pörröä liitolla lompsassa on. Hjelmiähän sinne nyt kovasti kammetaan. Itse olisin vähän skeptinen hänen suhteensa, joten olisikohan mahdollista solmia ensin loppukarsinnat kestävä tryout-soppari?
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti Finisher
Kaikkein huvittavin oli eräs herra, joka 0-4 tilanteessa rupesi kaverinsa kanssa laulamaan: "Suomi tekee kohta maalin jne." Pisti kyllä hymyn naamalle.

Ei se mikään herra ollut, vaan ihan tavallinen jätkä ja minä olen sen kaveri. Muistaakseni Milan johti 3-0 Liverpoolia vastaan ja pelaajat kertoivat puoliajalla kopissa istuessaan kuulleensa 40 000 fanin laulavan "When you walk, you´ll never walk alone" hoilutusta. He päättivät, että tätä matsia ei hävitä. Meillä kävi samanlainen romanttinen ajatus mielessä, anteeksi.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos Kuqi pääsee Valioliigassa pelaamaan, siitä tulee vielä maajoukkueelle kelpo targetkärki.

Mutta jostain ihme syystä tulee mieleen eräs talvinen palloilulaji, jossa on maajoukkueella vastaavia ongelmia:

Keskialueella pelivälinettä siirrellään ihan nätisti, mutta ei tahdota päästä vetopaikkoihin. Samoin muutenkin maalinteko on kuin tervanjuontia. Kuten pelin lopun romahdukset.

Tosin Hollanti on fudiksen jättiläinen, mutta silti tuntui, että olen nähnyt tätä ennenkin. Kesällä ja talvella.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Re: Maalivahdeista ja vähän muusta

Viestin lähetti Sim0n
Kavenin kokemus ei riitä. Hyvin pelaa tamussa, mutta missä kv-kokemus? Jos mies on niin hyvä, niin miksi ei pelaa edes ulkomailla? Viander ei ole kuin väliaikainen ratkaisu, sillä on jo vanha. Wallen? Kenties, silti näytöt puuttuu.

Kavenin kokemus ei riitä? Häh? Liigaotteluita 160 kappaletta ja tainnut pelata viimeiset kolme kautta kaikki TamU:n ottelut.

Kv-kokemusta Norjasta ja Skotlannista, lisäksi pelannut 11 ottelua maajoukkueessa. Vertailun vuoksi Enckelman on pelannut 6 ja Jääskeläinen 21 ottelua. Ja viimeiseen kahteen vuoteen Jääskeläinen pelannut maajoukkueessa 5 ottelua, Kaven 6 ottelua. Lisäksi Kaven on pelannut TamU:n paidassa joka kausi kansainvälisiä cuppeja. Onhan Jääskeläisellä tietysti huomattavasti enemmän pelejä kovista sarjoista (Englannin liiga), mutta en silti pitäisi Kavenin ongelmana kokemuksen puutetta kv-peleistä.

Ei sitä ulkomailla pelaamista pidä minään välttämättömyytenä pitää varsinkaan Kavenin iässä (30 v). Kaven on Suomessa kumminkin selkeä ykkösmoke ja saa haluamansa peliajan. Itse antaisin mieluusti Kavenille kunnon näytönpaikan maajoukkueessa.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Re: Re: Maalivahdeista ja vähän muusta

Viestin lähetti Mr. Smith
Kavenin kokemus ei riitä? Häh? Liigaotteluita 160 kappaletta ja tainnut pelata viimeiset kolme kautta kaikki TamU:n ottelut.

Kv-kokemusta Norjasta ja Skotlannista, lisäksi pelannut 11 ottelua maajoukkueessa. Vertailun vuoksi Enckelman on pelannut 6 ja Jääskeläinen 21 ottelua. Ja viimeiseen kahteen vuoteen Jääskeläinen pelannut maajoukkueessa 5 ottelua, Kaven 6 ottelua. Lisäksi Kaven on pelannut TamU:n paidassa joka kausi kansainvälisiä cuppeja. Onhan Jääskeläisellä tietysti huomattavasti enemmän pelejä kovista sarjoista (Englannin liiga), mutta en silti pitäisi Kavenin ongelmana kokemuksen puutetta kv-peleistä.

Ei sitä ulkomailla pelaamista pidä minään välttämättömyytenä pitää varsinkaan Kavenin iässä (30 v). Kaven on Suomessa kumminkin selkeä ykkösmoke ja saa haluamansa peliajan. Itse antaisin mieluusti Kavenille kunnon näytönpaikan maajoukkueessa.

Niin, Kavenin kokemus ei riitä. Jääskeläinen pelaa jatkuvasti aivan maailmanluokan hyökkäääjiä vastaan englannissa, ja bolton oli tälläkin kaudella valioliigassa kuudes, seitsemäs päästetyissä maaleissa. Se, että Kaven pelaa kaikki tamun ottelut veikkausliigassa jotain mikakottiloita vastaan, ei ole yhtä vakuuttavaa. (Huomaa, en nyt arvostellut sitä, kumpi on parempi, vaan vain saavutuksia.) Sitä paitsi Enckelman on täysin menneen talven lumia, ei saa enää ollenkaan peliaikaa, häneen ei kannata verrata.

Norjassa Kavenilla meni hyvin, sitä ei tietysti voi kieltää. Siellä mies pelasi 33 ottelua. Motherwellissä Skotlannissa hän oli floppi. Nuorena, ok, mutta kuitenkin. Seuran fanit ihmettelevät, miksi HJK hänestä niin piti. Ja tämä siirto takaisin Tampereelle ei tietysti tehnyt hyvää hänen uralleen. Tuossa iässä olisi ehdottomasti täytynyt yrittää eurokentille vakiinnuttamaan paikkaansa jossain kovatasoisessa liigassa, missä olisi voinut kehittyä vakavasti otettavaksi haastajaksi jopa Antti Niemelle.

Ja näistä maaotteluista, mies pelaa aina jotain Kambodzaa ja Uzbekistania vastaan merkityksettömiä harkkareita, joissa ei ole erityisen hyvä ollut. Ei huonokaan, mutta ei loistava. Ehdottomasti pidän Jääskeläistä paljon parempana vaihtoehtona kuin Kavenia. Jos Jääskeläinen ei tästä nosta tasoaan boltonin tasolle, niin näytön paikka tietysti Kavenille olisi suotava. Luonnollisesti.
 

Aksu

Jäsen
Re: Re: Re: Maalivahdeista ja vähän muusta

Viestin lähetti Sim0n

Ja näistä maaotteluista, mies pelaa aina jotain Kambodzaa ja Uzbekistania vastaan merkityksettömiä harkkareita, joissa ei ole erityisen hyvä ollut. Ei huonokaan, mutta ei loistava. Ehdottomasti pidän Jääskeläistä paljon parempana vaihtoehtona kuin Kavenia. Jos Jääskeläinen ei tästä nosta tasoaan boltonin tasolle, niin näytön paikka tietysti Kavenille olisi suotava. Luonnollisesti.

Näinpä juuri. Kun puhutaan kovista peleistä niin tuskin näitä liigamaajoukkueen kanssa pelattuja kannattaa erityisen paljon esiin nostaa.

http://www.palloliitto.fi/maajoukkueet/miesten_a-maajoukkue/pelaajat/kaven_mikko/
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti PeteX
Ei se mikään herra ollut, vaan ihan tavallinen jätkä ja minä olen sen kaveri. Muistaakseni Milan johti 3-0 Liverpoolia vastaan ja pelaajat kertoivat puoliajalla kopissa istuessaan kuulleensa 40 000 fanin laulavan "When you walk, you´ll never walk alone" hoilutusta. He päättivät, että tätä matsia ei hävitä. Meillä kävi samanlainen romanttinen ajatus mielessä, anteeksi.
En tarkoittanut tuota kommenttiani mitenkään negatiivisessa mielessä! Pahoitteluni jos Sinä kyseisen vaikutelman asiasta sait. Tarkoitus oli lähinnä kuvailla hauskaa tempaustanne. Olisinpa itse tajunnut lähteä mukaan. Tuollaisia faneja tarvitaankin, itse en äänessä yhtälailla ollut, mutta kuitenkin, asia meininkiä teiltä! :) Siinä oli sitä tilannekomiikkaa. Kai se ihan huumorimielin kuitenkin hoilattiin? Eiks je?

Edit. Jotenkin osasin mieleni perukoilla aavistaa että joku jatkislainenhan kyseessä oli. Näin se mieli siis toimii... toimisi nyt vain vieläkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös