Antin kanssa Saksaan? MM-Karsinta 2006-ketju

  • 108 834
  • 1 082

art ho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotenkin vittumaiset ajatukseni eivät edes ehdi sitten millään yltää Muurista syyttävän sormen suuntaan, lähellekään, sillä ne törmäävät jättimäiseen pelaajamuuriimme. Sen verran paska, sysipaska, pelaajamateriaalimme valitettavasti on. Mihin muuhun maajoukkueeseen mahtuisivat esim. Johansson, Kuki, Saarinen, Kolkkka, Nurmela, Riihilahti - näitä meillä riittää. Kotikatsomoon asti näkee kun Väyrynen tai Tainio saavat pallon, sen verran järkyttävä ero on pallotatsissa muihin louhikkopalloilijoihin verrattuna. Oletteko muuten koskaan nähneet Johanssonin ohittavan ketään. Lisäksi entistä kinkkisempää hommasta tekee sen, kun pelataaan käytännössä IM. Ja alkää tulko sanomaan, että ei ollu sen maaleja. Jotain voisi kiinnikin ottaa, muttei mitään. Vittu paita housuun.

Kuitenkin Suomi jopa pelaa paremmin kuin palastensa summa; esim. Suomen maajoukkueesta mahtuisi Hollannnin 50 parhaan pelaajan joukkoon ehkä pari. Tosin tässä ei ole mitään ihmeellistä: joukkuepeleissä huomattavasti heikommalla matskulla voi pärjätä paperilla ylivoimaista vastustajaa vastaan ihan hyvin.

Kaikkein surkuhupaisinta tässä on se, että meillä on ehkä ollut viimeiset viisi vuotta kasassa paras jalkapallomaajoukkueemme aikoihin - ja myös tuleviin aikoihin. Olen usein miettinyt että eikö sieltä juniorimaajoukkueista nouse ketään esim. Nuren, Kukin, Johanssonin tilalle. Muutama päivä sitten ilmestyneestä Aamulehdestä löytyi vastaus: ei nouse. Oliko se Markku Kanerva, joka pohti, että parempia kavereita ei valitettavasti ole tulossa. Näillä mennään. Kun pystyisi näistä ja menneistä päivistä edes jotenkin nauttimaan, parin vuoden päästä tilanne voi olla vielä lohduttomampi.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Viestin lähetti Frankie
Paikan päältä tehtyjä huomioita:

- Tosi hyvä meininki Stadionilla. Todella upea tuo Hollanin fani-ryhmä alllekirjoittanut katsoi kateelisena ko. ryhmän meininkiä.
Suomalaisille annettiin eilen kansainvälistä jalkapallo-oppia sekä kentällä että katsomossa. Kyllä oli hollantilaiset hyviä voittajia, on todella vaikeata kuvitella suomalaisia samaan tilanteeseen.

Pelistä ei mitään muuta sanottavaa, kuin että ei voi kuin ihailla Van Nistelrooyn kykyä nousta esiin täysin pimennosta. Hävetti yleisön buuaus miestä pois vaihdettaessa, vaikka siinä vaiheessa kunnolla vituttikin. Tämäkin kertonee jotain kulttuurillisista eroista huippumaihin verrattuna.

Menestyksen puute Voidaan kaataa Muurisen niskaan, mutta tosiasiassa joukkueeseen tarvittaisiin yksi Ruudin, Zlatanin, tai vaikka Drogban kaltainen tykki, joka pystyy yksin loihtimaan tilanteita toivottoman näköisistä tilanteista selkä maalia kohti kolmea vastustajaa vastaan. Ehkä silloin kreikkalaistyylinen kilpikonnataktiikka olisi mahdollinen. Muuten kyllä taistelutahtoa riittää.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Viestin lähetti mission16W

Suomen jalkapalloilu kaipaisi paria uutta jarilitmasta, anttiniemeä ja samihyypiää. Ja vaikka yhtä ruudvannistelrooyta. [/B]

Ensin on oltava ne isät, jotka ymmärtävät, että lokakuusta maaliskuulle (6 kk) nuorelle pojalle on luotava olosuhteet ja mahdollisuudet jokapäiväiseen harjoitteluun/leikittelyyn pallon kanssa. Näin on käynyt ainakin Pasi Rautiaisen, Jari Litmasen, Sami Hyypiän, Joonas Kolkan ja Mikael Forssellin kanssa. Isät ovat ohjanneet poikiensa harjoittelua lapsesta lähtien.

Ylipäänsä Suomen ongelma on tuo aika lokakuusta maaliskuuhun, kun lämpimissä maissa lapset voivat potkia palloa kavereiden kanssa päivittäin läpi vuoden. Taitoero suomalaisiin on nähtävissä. Maantieteellinen sijaintimme on suurin este sille, että jalkapallossa emme ole päässeet arvokisoihin. Suomen nuoret ovat nyt omassa EM-lohkossaan häntäpäässä muiden pienten jalkapallomaiden kanssa. Parannusta tason nostoon suomalaisessa jalkapallossa ei ole nähtävissä. Valitettavasti muut menevät karkuun.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Yep, olipas se outo ilta. Ennen ratsattiin jopa stadikan metsät jottei kenelläkään olisi ollut miestä väkevämpää, eilen ei mitään kontrollia edes sisään mennessä. V-tun kaunis ilma ja Suomen lippukin saatiin hyvin tangolle. Suomi aloitti helvetin hyvin ja hollantilaiset fanit olivat hiiriä katsomossa. Kaikki näytti hyvältä, kuten joka saatanan kerta stadikalla. Muurinen oli päättänyt, että Kuki hoitaa maalit kärjessä. Suomi pääsi about viisi kertaa hyökkäämään niin, ettei keskellä ollut muuta kuin tyhjää tilaa. Ymmärrän kyllä, että meillä ei ole pelaajia laittaa kärkeen, tai hetkinen en ymmärrä sittenkään. Otetaan vaikka Maarianhaminan Ifk:sta joku nälkäinen kaveri sinnen kärkeen kokeilemaan. Eilen lähdettiin yhdellä kärjellä ja sitten kun oltiin paskat housussa nostettiin hyökkäystä. Se oli Muuriselta ainoa taktinen järkevä veto, joka tosin kostautui.
Kuten aiemmin kirjoitettu; tärkeintä oli ettei eilen tullut tasapeliä, sillä muuten tsekit menisivät vielä kärkeen. Hollannin peli on sysimustaa alussa, mutta vain maalit lasketaan. Matsin jälkeen tunkeuduimme hollantilaisten pibbaloihin Eatz:n yläkertaan. Meno oli kuin danten helvetissä eli siellä laulettiin samoja lauluja kuin lätkämatseissa (hyvin ollaan matkittu). Hollantilaiset olivat samaa mieltä, että vielä 0-1 tilanteessa Suomi olisi voinut viedä matsin.
Anyway, Muurisen aika on ohi. Ei sen takia etteikö hän saisi joukkuetta pelaamaan tiiminä vaan sen takia, ettei hän uskalla tehdä radikaaleja päätöksiä tiukoissa paikoissa. Oma ehdokkaani on brassivalmentaja Rion slummeista.
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti verco
Suomalaisille annettiin eilen kansainvälistä jalkapallo-oppia sekä kentällä että katsomossa. Kyllä oli hollantilaiset hyviä voittajia, on todella vaikeata kuvitella suomalaisia samaan tilanteeseen.

Pelistä ei mitään muuta sanottavaa, kuin että ei voi kuin ihailla Van Nistelrooyn kykyä nousta esiin täysin pimennosta. Hävetti yleisön buuaus miestä pois vaihdettaessa, vaikka siinä vaiheessa kunnolla vituttikin.

Hieno meininki hollantilaisilla maalien jälkeen ja matsin päätyttyä, mutta muuten oli niiden käytös kova pettymys. Siitä katsomonosasta ei lähtenyt mitään ääntä ennen avausmaalia. Eli hyviä voittajia olivat, mutta kyllä esim. brittifanit kannustavat omiaan kunnolla matsin alkaessa ja matsin aikanakin. Kotijoukkue sai eilen hyvän kannustuksen ja olisi toivonut, että pelaajista olisi muutkin kuin Riihilahti ja joku toinen käyneet kiittämässä yleisöä.

Itse en buuannut van Nistelrooylle mutta pakko täsmentää, että buuaukset eivät tulleet sen takia, että mies oli liian hyvä. Syy oli muutama naurettava kaatuminen/filmaaminen. Joten buuaukset olivat aiheellisia, eivätkä osoitus futiskultuurin puutteesta.
 
Viimeksi muokattu:

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Viestin lähetti MS
Ehkä Antti Muurisen meriitit valmentajana on hieman pätevämmät, kuin jollain jatkoaika.comin nimimerkillä.

Minäkin olen aivan samaa mieltä, etten tajua Muurisen ratkaisuja, ensin oikealaita vapaaksi hyökkäyksille ja sitten oman leukani loksauttanut Eremenkon vaihto pois kentältä.
Hyvin sää Mursu vedät!

Itse pelistä sitten, Suomelta hyvää peliä tasan siihen asti kunnes Forssell vaihdettiin kentälle, sitten tapahtui jotain ja loppu onkin historiaa.
Ruud Van Niistelrooyta menin (Suomen lisäksi) Helsinkiin katsomaan ja komean maalinhan mies tekikin, huikeus vailla vertaa, vaikka välillä sukeltelikin kentälle kuin Italialaiset konsanaan, itse suosikkipelaajalleni taputin vaihtoonmennessä, kun niin moni muu buuasi.

Suomen parhaat: Eremenko, Kuqi
Huonoimmat: Tihinen ja Jääskeläinen
Itse en ala tuomitsemaan Jussia vielä, mies ei ole ykkösveskana vielä pelannut kuin kaksi peliä ja uskon ja toivon miehen parantavan otteitaan jatkossa, tosin tämä tarkoittaa myös että puolustus toimii.

Muurinen ULOS! ja Hjelm tilalle kiitos.
Ps. Eremenkokin näämmä oppinut Italialaista pelityyliä, kun kaatuili kentälle aina välillä :)
 
Viimeksi muokattu:

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Hartiapankki
[B
-Suomalaisia urheilulähetysten ohjaajia on usein kiitetty, ja aiheesta. Nyt oli J.Jarvalla homma välillä hukassa, kulmapotku oli usein jo ilmassa kun ruudulla näkyi vielä kulmapotkuun johtanut tilanne hidastuksena.

[/B]

Eilinen matsi oli kyllä surkein televisiointi pitkään aikaan. Mitään tilannetta ei saatu selvästi kuviin. Tiukista tilanteista näkyi vain kameran myöhäinen kääntäminen tilanteisiin. Kameroita taisi olla ennätyksellisen vähän. Surkeaa toimintaa YLE!

Muurisesta on sanottu jo melkein kaikki, mutta puolustukseksi on sanottava, että surkeita olivat kenttäpelaajat. Ammattilaiset eivät saa kunnon syöttöjä tai kulmia perille. Hollantilaiset syöttivät suoraan jalkaan, joten hyökkääjän ei tarvitse pomputella palloa kauan. Meillä oli toistakymmentä kulmaa. Kaikki olivat täysin paskoja. Laidoista annetut keskitykset muistuttivat enemmän maalipotkua kuin keskitystä. Yritäpä laittaa päätä väliin kun pallo liitelee metrin verran pään ylitse. Laatua pitäisi saada kulmiin. Kaikki olivat roiskaisuja sinne päin. Missä oli takamiehet kulmissa? Kun kulmat menivät pitkiksi ei ollut ketään takanurkalla, joka olisi voinut tuikata pallon sisään.

Jos me hallitaan Hollantia, niin perkele pitäisi saada laatu ratkaisuja aikaan.

- Tihinen saa ottaa niskoilleen Hollannin ekan maalin. Samoin myös Jääskeläinen.

- Mitä ihmettä Johansson tekee kentällä? Nopea on mutta hyötyä siitä on kun ei osaa edes harhauttaa yhtä pelaajaa.

- Kuqi oli aika yksin kärjessä. Mitä hyötyä siitä on kun muut tulevat hitaasti tukemaan hyökkäyksiä?

- Eremenko pelasi alun hyvin, mutta sortui taas pelin kulkiessa itsekkääseen neppailuun.

-Nurmela ja Saarinen olivat kentällä. Siinähän se.

- Muurisen tilalle ulkomaalainen. Kotimaiset vaihtoehdot ovat yhtä hyviä kuin Muurinen.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Viestin lähetti VT
pakko täsmentää, että buuaukset eivät tulleet sen takia, että mies oli liian hyvä. Syy oli muutama naurettava kaatuminen/filmaaminen. Joten buuaukset olivat aiheellisia, eivätkä osoitus futiskultuurin puutteesta.
Itse en huomannut yhtäkään naurettavaa kaatumista. Tuon kokoisen miehen kaatuminen näyttää aina huvittavalta. Naurettavimmat kaatuilut esitti Eremenko jr, mutta en silti kuullut yhtään buuausta hollantilaiskatsomosta, kun hänet vaihdettiin pois. Ei sillä, että mielestäni nuo kaatuilut jossain määrin kuuluvat lajiin niin kauan kuin lajia tässä muodossa pelataan. Ei vain taida sopia suomalaiseen rehtiin(?) luonteenlaatuun tuollainen. Silläpä onkin mielenkiintoista kun nyt meilläkin vihdoin pelaa joku joka osaa käyttää hyväksi teatterioppeja, eihän sitä muuten Italiassa pärjäisikään.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipa tyypillinen Suomen maaottelu suurmaata vastaan. Ainoa poikkeuksellinen tekijä tässä oli se, että nyt romahdettiin kunnolla. Aiemmin kaaduttiin ns. saappaat jalassa. Mutta lopun maaleilla ei ole mitään väliä, ainakaan nyt ei kenellekään jää pientä tyytyväisyttä hyvästä hallinnasta ja taistelusta. Tappio on tappio ja tulos jäi taas puuttumaan, se on karu tosiasia.

Perkele että ihailen Van Nistelrooyta. Mies saa yhden ainoan kerran pallon haltuunsa boksissa, selin maaliin, puolustaja kiinni selässä. Ei edes maalipaikka. Mutta hetken päästä pallo on vastustamattomasti Suomen maalista, eikä siitä voi edes ketään syyttää. Se oli vain Ruudin epäinhimillistä maalintekotaitoa. Suomella on kaksi pelaajaa, jotka parhaimmillaan pystyvät tällaiseen, Eremenko ja Forssell (ja miklu tekikin maalin tyhjästä Armeniaa vastaan syksyllä). Valitettavasti näissä peleissä Suomi ei käytä paikkojaan. Avausmaali pitäisi saada tällaisissa peleissä, se on voittamisen edellytys.

Tämä ottelu paljasti taas sen karun tosiasian että materiaali ei riitä alkuunkaan. Laskin eilen, että maajoukkueessa on tällä hetkellä seitsemän pelaajaa, joiden varaan voidaan rakentaa ensi karsinnoissa. Nämä herrat ovat Hyypiä, Pasanen, Tainio, Riihilahti, Väyrynen, Eremenko, Forssell. Jäljelle jää molemmat laitapakit ja molemmat laitapelaajat. Nyt olisi aika jättää Nurmela, Kopteff, Kolkka, Johansson taka-alalle taistelemaan paikoistaan ja antaa uusille miehille tilaisuus. Kyllä niitäkin löytyy. Maajoukkuerinkiin toivoisin mukaan Oravaista, Huuskoa, ja ennakkoluulottomasti 21-jengistä potentiaalisimpia jätkiä. Nyt on loppukarsinnat aikaa ajaa sisään. Nyt pitää uskaltaa.

Litmasen aika on ohi, Eremenko on parempi. On huutava vääryys peluuttaa Eremenkoa laidassa vain siksi, että Litmanen pitää saada kentälle. Litti ei ole enää millään pelin osa-alueella Eremenkon tasolla. Losa oli eilisen pelin ainoa valopilkku (Tainion vahvan pelin ohella), todella huikeaa peliä. Tuskin koskaan on Mario Melchiotia viety yhtä pahasti.

Vielä sananen Shefki Kuqista. Mielestäni todella hyvä esiintyminen, aiheutti todellista painetta Hollannin puolustuslinjalle. Shefki on aivan eri pelaaja kuin vielä pari vuotta sitten, itseluottamus näkyy ja kyvyt ovat vielä jalostuneet. Eilen Shefki rynni itse juoksemalla ja haastamalla kaksi kertaa vetopaikalle. Erittäin käyttökelpoinen kaveri, toivottavasti pääsee Valioliigaan kokeilemaan.

Nyt on aika uusien tuulien, Muurinen on todellakin vienyt maajoukkuetta eteenpäin ja tehnyt sikäli hyvää työtä. Ei ole Muurisen vika, että maajoukkueeseen ei riitä laatua. Muurisen syytä puolestaan on uskalluksen puute uusia rinkiä. Myös eilen nähtiin Muurisen heikkoudet käsittämättömien vaihtojen myötä. Pitääkö vaihtoja tehdä vain vaihtojen vuoksi? Miksi Teemu Tainio otettiin vaihtoon? Ei mitään tolkkua. Tainio oli huippuvaarallinen, samoin Eremenko, ja nämä pelaajat otettiin vaihtoon. Ei ihme, että juomapullot lentelivät.

Jo viimeisten 3-4 vuoden ajan on nähty kiistattomia merkkejä Litmasen, Nurmelan, Kolkan, Johanssonin rahkeiden loppumisesta, mutta mitään ei ole tapahtunut. Nyt tarvitaan uusi mies, jolla on rohkeutta, auktoriteettia ja visioita. Pieni pelityylin muutos on myös paikallaan. Itse toivoisin kovasti, että uusi valmentaja olisi ulkomaalainen, mutta Ari Hjelm olisi kotimaisista myös erittäin hyvä vaihtoehto.

Nyt on aika kiittää Muurista kuudesta vuodesta. Eteenpäin mentiin ja kunnia Analle siitä. Antti on loistava pelaajien ja pelin kehittäjä, ja tämä kehitysaskel maajoukkueen peliin oli tarpeen. Nyt olemme saavuttaneet sen tason, mihin pelillisillä asioilla tarvitsee nousta. Nyt on tuloksenteon aika, siksi Muurinen on väärä mies tähän tehtävään. Nyt tarvitsemme tulostatekevän valmentajan, ja sitä Muurinen ei tällä tasolla valitettavasti ole.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Viestin lähetti Stolk-2


- Muurisen tilalle ulkomaalainen. Kotimaiset vaihtoehdot ovat yhtä hyviä kuin Muurinen.

Näin on. Paitsi Juha 'asshole' Malinen, joka on huonompi.
ps. Koska Jääskeläinen tekee ensimmäisen torjunnan? Ja missä matsissa?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Kuvernööri
Litmasen aika on ohi, Eremenko on parempi. On huutava vääryys peluuttaa Eremenkoa laidassa vain siksi, että Litmanen pitää saada kentälle. Litti ei ole enää millään pelin osa-alueella Eremenkon tasolla. Losa oli eilisen pelin ainoa valopilkku (Tainion vahvan pelin ohella), todella huikeaa peliä. Tuskin koskaan on Mario Melchiotia viety yhtä pahasti.

Joko et peliä katso objektiivisesti tai et tiedä jalkapallosta mitään. Väite että Eremenko olisi kaikilla osa-alueilla on täyttä sitä itseään. Mm. pelinlukemisessa, oikea-aikaisuudessa(varsinkin millon pallosta pitää LUOPUA), joukkuehengen luomisessa(myös kentällä) ja avaavien syöttöjen antajana Litmanen on edelleen Losaa valovuoden edellä. Vaikka maajoukkueessa Väyrynen on pelannut yleensä keskikentän pohjalla on hän(kin) selvästi Eremenkoa parempi avaamaan peliä syötöillään. Samoin Väyrynen osaa luopua pallosta ajoissa ja oikea-aikaisesti. Eremenko hautoo palloa liikaa, peli menee liikaa yksinyrittämiseksi ja ottaa liikaa omia ratkaisuja.

Eikä vedetä herneitä nyt nenään, kun oman idolisi puutteet nostetaan pöydälle. Kyllä Eremenkolla on kaikki eväät vielä nousta maajoukkueen kantavaksi voimaksi, mutta se vaatii sekä henkistä että fyysistä(siis lähinnä suorittamista) kasvua.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, hyväksyn kyllä nämä perustelusi eagle, mutta sanoisin että nämä asiat ovat vain kokemuksen kautta tulevia asioita. Katson kyllä peliä objektiivisesti, tiedänkö sitten jalkapallosta niin muut saavat päättää mutta itse en lähde tietämystäni tai sen puutetta korostamaan.

Jos nyt vertaillaan ihan puhtaasti ominaisuuksia Litin ja Eremenkon välillä, niin mitkään fyysiset ominaisuudet eivät Litmasella riitä Eremenkon tasolle. Nopeus, kunto, laukaus, potkutekniikka, voima, liike, ketteryys. Tässä ominaisuudet, joilla Litti jää valovuoden taakse. Tasaista on syöttötaidon ja peliälyn suhteen, ehkä Litti kieltämättä on näissä vielä edellä, joten vedän hieman takaisin turhan radikaalia ilmaustani näiden pelaajien vertailun suhteen. Sinäkin kritisoit Eremenkoa tasaisuuden puutteesta, mutta Litmaseen verrattuna sitä ei oikein voi kritiikkinä käyttää, sillä Litmanen itse suorittaa nykyään niin tasapaksulla ja saamattomalla tasolla, että pahaa tekee. Jos se sitten on epätasaisuutta, että välillä loistaa ja välillä ei, niin parempi sitten epätasaisuus kuin Litmasen kaltainen konttaaminen (tasaisuus?).

Litin pitäisi nyt itse ymmärtää vetäytyä sivuun. Paikat eivät kestä ja Jari on annettavansa pelaajana maajoukkueelle antanut. Toki Litti pystyy fyysisessä huippuiskussaan vielä pelaamaan, mutta ei sen varaan voi laskea. Eremenko on parempi ja hänelle kuuluu pelintekijän paikka. Varsinkin Litmasen puolustuspeliä tekee oikein pahaa katsoa, kun nopeus ja tilannekovuus ei riitä alkuunkaan, eikä taklatakaan oikein voi, ettei vaan loukkaannu.

Litin kaltaisia lahjakkuuksia syntyy maailmaan ehkä muutama miljardiin, siis peliälyn ja syöttelyn suhteen. Mutta kai nyt jonkun pitää uskaltaa sanoa, että aika on koittanut.
 

fedorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaarteesta katsottuna:

Pelaajakohtaisesti seuraavia huomioita:

Jääskeläinen: Paska. Ei pääsisi edes MP:ssä kentälle jos minulta kysyttäisiin.

Saarinen: Yllättävän hyvä peli, mutta mistä sellaiset kengät joilla mies pysyisi pystyssä.. Kukaan ei kaadu niin montaa kertaa pelissä omia aikojaan kuin Saarinen. Aina.

Hyypiä: Hidas kuin perkele. Kun huippumiehet vierellä vaihtuvat Tihiseen ja kumppaneihin, niin Samin todellinen taso alkaa näkyä.

Tihinen: Mitä tähän nyt laittaa. Veitsen terällä aina kun vastustaja on alle 10m:n säteellä. Ihan ok pääpeli..

Miksei nuo kaks edellista voi PUHUA siellä kentällä?! Hyypiänkin luulisi oppineen kommunikoinnista jotakin Englannin vuosinaan. Törmäilyä ja samaan palloon menemistä liian usein!

Nurmela: Pelotti ennen peliä, mutta yllättävänkin hyvä suoritus -- tosin Hollanti ei hirveästi laittanut painetta. Avaaminen surkeaa.

Riihilahti: Hienoa taistelua. Jää taitotasossa ja nopeudessa jälkeen, mutta asennepuolella joukkueen johtaja.

Eremenko: Itseluottamus, taitotaso ja tunteiden palo siellä missä sen ammattimiehellä täytyykin olla. Isompaa roolia tälle kaverille, ja pelipaikka keskelle -- sinne minne hän kuuluukin.

Väyrynen: Taitoa ja pelisilmää löytyy. Ihan hyvä peli, vaikka hieman enemmän oisin odottanut.

Tainio: Eremenkon kanssa Suomen paras eilen. Ei arkaile tai nöyristele isojen poikien edessä niinkuin liian moni muu Suomalainen. Pieni suuri mies.

Litmanen: Miksi?

Kuqi: Hyvä peli. Taitoa ei ole, mutta yritystä sitäkin enemmän, ja se riittää. Voimakkaana miehenä ei jää hiireksi kuten esim. Johansson.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti Kuvernööri
Vielä sananen Shefki Kuqista. Mielestäni todella hyvä esiintyminen, aiheutti todellista painetta Hollannin puolustuslinjalle. Shefki on aivan eri pelaaja kuin vielä pari vuotta sitten, itseluottamus näkyy ja kyvyt ovat vielä jalostuneet. Eilen Shefki rynni itse juoksemalla ja haastamalla kaksi kertaa vetopaikalle. Erittäin käyttökelpoinen kaveri, toivottavasti pääsee Valioliigaan kokeilemaan.

Jaa-a. Kyllähän Kuki oli armottoman yksin ja hidas kärjessä. Eikös hänen tehtävänsä ollut tehdä maaleja kärkimiehenä. Onnistuiko hän siinä? Kaksi kertaa vetopaikalle, que? Kuki on hyvä toisena kärkenä rynnimässä, mutta yksinäisenä aivan hukassa ja siinä oli Mursun suurin moka, mutta jos tosiaan Suomesta ei löydy ketään kärkeen, niin näillä mennään.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti PeteX
Jaa-a. Kyllähän Kuki oli armottoman yksin ja hidas kärjessä. Eikös hänen tehtävänsä ollut tehdä maaleja kärkimiehenä. Onnistuiko hän siinä? Kaksi kertaa vetopaikalle, que? Kuki on hyvä toisena kärkenä rynnimässä, mutta yksinäisenä aivan hukassa ja siinä oli Mursun suurin moka, mutta jos tosiaan Suomesta ei löydy ketään kärkeen, niin näillä mennään.

Hmm, nyt en ole aivan varma katsoimmeko samaa peliä eilen. Shefki vei 75% juoksupalloista, ehkä enemmän. Pallollisena hän haastoi useita kertoja Hollannin puolustajia, ja pääsi haaston jälkeen vedolle. Jos et ymmärrä tämän olevan lähes mahdotonta nykypäivän huippupuolustajia kohtaan, en mahda asialle mitään. Yritin nimen omaan korostaa Shefkin kehittymistä myöhäisellä vaiheella urallaan, mutta ilmeisesti meni ohi. Ja jos Shefki Kuqin kaltaisen pelaajan onnistumista mitataan vain maaleissa, mennään TODELLA pahasti vikaan. Ja yksin kärjessä, no Kuqinko vika se on jos ei tukea ole? Huh...

EDIT: HN, erinomainen visio, juuri tätä olen itsekin peräänkuuluttanut maajoukkueelta. Eilen tosiaan ei kovinkaan selkeitä laitapelaajia ollut, hyökkäyspelin Tainio ja Eremenko pitivät kyllä leveyttä, mutta onneksi tosiaan ei väkisin tungettu kahta laituria kehiin. Se oli Muuriselta loistava ratkaisu.

Tuo 4-4-2 timantilla olisi erinomainen taktinen ratkaisu. Itse olen peräänkuuluttanut 4-3-2-1 systeemiä, mutta nyt Litmasen kiistatta hiivuttua liikaa, ei siihen löytyisi peliä tekevää Zidane-Djorkaeff-tyyppistä kaksikkoa. Joten Englannilta apinoitava pelisysteemi käyttöön. Roolitkin menisivät aivan täydellisesti kohdalleen. Ainoa ongelma on edelleen laitapakit, mutta niiden puuttumisen kanssa täytyy vaan tulla toimeen. Saarinen oli eilen riittävän hyvä, nyt vain pitäisi ratkaista oikean pakin ongelma. Pasasen haluan keskelle Hyypiän kanssa. Mutta kyllä tällä systeemillä ja avainpelaajien ollessa terveenä voidaan hyvinkin ottaa kakkospaikka karsintalohkossa.
 
Viimeksi muokattu:

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti Kuvernööri
Hmm, nyt en ole aivan varma katsoimmeko samaa peliä eilen. Shefki vei 75% juoksupalloista, ehkä enemmän. Pallollisena hän haastoi useita kertoja Hollannin puolustajia, ja pääsi haaston jälkeen vedolle. Jos et ymmärrä tämän olevan lähes mahdotonta nykypäivän huippupuolustajia kohtaan, en mahda asialle mitään. Yritin nimen omaan korostaa Shefkin kehittymistä myöhäisellä vaiheella urallaan, mutta ilmeisesti meni ohi. Ja jos Shefki Kuqin kaltaisen pelaajan onnistumista mitataan vain maaleissa, mennään TODELLA pahasti vikaan. Ja yksin kärjessä, no Kuqinko vika se on jos ei tukea ole? Huh...

Tietenkään emme katsoneet samaa matsia, koska jonotin vessaan silloin kun Kuki väläytti. Jos luit aiemman, niin korostin sitä, että hän on hyvä TOISENA kärkenä ja yksin lähinnä säälittävä. Kärkimiehen tehoja mitataan VAIN tehoissa ei HAASTAMISISSA, jotka eivät aikuisten oikeasti kiinnosta huomenna ketään. Demarifutista. Huh ja vielä kerran huh....
 

Vaicci#63

Jäsen
Mun mielipide on se, että peli oli aina siihen asti hyvä, kun Tainio otettiin pois kentältä. Oliko se Forssell pakko ottaa mukaan? Toisaalta voisi kysyä, että oliko oikea ratkaisu ottaa Tainio pois kentältä ?

Paketti oli silloin hyvässä kunnossa ja maalintekopaikkojakin taisi tulla aika monta ennen kyseistä vaihtoa. Samoin ihmettelen myös Kopteffin tuloa kentälle. Eremenko pelasi loistavan pelin heti keskelle päästyään. Suomella ei ole varaa ottaa hänenlaisiaan arvaamattomia taitureita pois tai jättää penkille.

Shefki pelasi mielestäni erittäin hyvän pelin. Alussa hieman flegmaattisen oloinen kylläkin, mutta kyllä huomasi että hänellä oli itseluottamus kohdallaan (täälläkin mainittu harhautus).

Litmanen oli sysipaska ja oli kieltämättä erittäin hyvä asia, että hänelle jotain kävikin jo tuossa vaiheessa. Peli parantui selvästi heti kun tämä entinen huippupelaaja lähti vaihtoon. Aika kulkee, taso muuttuu - Eremenko on tällä hetkellä vain a) taitavampi, b) energisempi.

Nyt kun Muurinen varmuudella lähtee viimeistään karsintojen loputtua, toivoisin kyllä, että Littikin tajuaisi siirtyä syrjään maajoukkuekuvioista. Oveluutta hänellä on, mutta Suomen kaltaisella joukkueella ei ole varaa tuhlata yhtäkään kenttäpelaajaa noin vapaaseen rooliin.

Uudeksi koutsiksi ulkomaalainen meriittikoutsi olisi paras vaihtoehto, mutta tietääkseni on jossain mainittu, että sellaisen palkkaaminen tulisi liian kalliiksi.
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Viestin lähetti Brewer
Koska Jääskeläinen tekee ensimmäisen torjunnan? Ja missä matsissa?

Samaa mieltä! En oo koskaan nähny miehen pelaavan hyvin, pelkästään haparoivan. Ja aika monta Boltonin peliä tosiaan tullu nähtyy. En pysty käsittää, mistä miehen nauttima arvostus on peräisin.
 

art ho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti PeteX
Jos luit aiemman, niin korostin sitä, että hän on hyvä TOISENA kärkenä ja yksin lähinnä säälittävä.

Omasta mielestänikin Kuki on aivan paska, tuollaisen tekniikan omaavan kaverin ei pitäisi missään nimessä pelata maajoukkuetasolla - mutta nimenomaan yksin hän vielä menettelee, ei kaksin. Kuki on tietyssä mielessä jalkapallon tomikallio, joka ei näe kaveria vieressä, ja vaikka näkisi, Kukin syöttötaito on sitä luokkaa etteivät syötöt kuitenkaan menisi perille.

Kukihan on jääkiekkoilijan, ryminäjoukkueen, näköinen palloilija, joten ei ihme että hänestä tällä palstalla pidetään.

Lisättäköön vielä, että ok, on todella ikävä verrata ketään ihmissukuista tomikallioon, mies joka ei taklaa eikä syötä, Kuki sentään taklaa, siinä muuten mennyt lajivalinta kaverilta pahasti vituralleen. Kosovoon jäätä!
 
Viimeksi muokattu:

jeani

Jäsen
Höh, juuri luin hesarista 2-0 maalin olleen paitsio. Tiedä sitten olisiko Suomi saanut maaleja siltikään, mutta siihen peli ja hyvä tunnelma kuitenkin loppui.

Muurinen valmentaa nämä karsinnat loppuun ja sen jälkeen katsotaan onko tarvetta muutokseen. Itse suon Antille täyden työrauhan ja onnea ja tuloksellisuutta Tshekkiä ja Romaniaa vastaan.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kovin on ekaa maalia laitettu jässin piikkiin, minusta se ei mennyt jässin piikkiin, noin läheltä kun vedetään ylös niin siinä on torjunta mahdollisuudet aikas pienet..

nimim. itsekin veskari
 

Veijari

Jäsen
Joo, kyllähän Kuqi juosta osaa kuin päätön kana. Shefkiä katsellessa tulee eittämättä mieleen Tom Hanks ja Forrest Gump, se vaan ei tällä tasolla riitä. Taitoa ei ole, pallo toki pysyi eilen jalassa, paremmin kuin aiempina vuosina joloin Kuqi veti aina pitkän päätyyn ja juoksi perään kunnes pallo karkasi päädystä yli. Se oli joskus jopa hupaisaa katsottavaa. On se siellä Englannissa siis jotain oppinut.

Eipä ole Johanssonkaan maajoukkuetasoa. Mies on hento kuin lintu ja tekniikaltaan samaa tasoa Shefkin kanssa. Käsittämätöntä ettei esim Miklu tullut Jonatanin tilalle vaan paikkansa joutui luovuttamaan perkeleen hyvin pelannut Tainio. 1-0 tilanteessa taktiikkaa muutettiin liian hyökkääväksi, jolloin Hollanti rankaisi lopullisesti.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti VT
Hieno meininki hollantilaisilla maalien jälkeen ja matsin päätyttyä, mutta muuten oli niiden käytös kova pettymys. Siitä katsomonosasta ei lähtenyt mitään ääntä ennen avausmaalia.
Oliko näin? Siellähän ne availivat ihan tyylikkäästä ääntään n.tunti ennen koko pelin alkua! Ja monesti peittivät lauluillaan muun stadionin suomi -huudot. Erittäin kiitettävää fanitoimintaa sanon minä, koko ottelun ajalta. Suomen faneissa oli niitä pieniä ryppäitä jotka yrittivät silloin tällöin saada ääntä aikaan. Mutta koko stadionia ei saatu kuin muutaman kerran kunnolla mukaan. Kaikkein huvittavin oli eräs herra, joka 0-4 tilanteessa rupesi kaverinsa kanssa laulamaan: "Suomi tekee kohta maalin jne." Pisti kyllä hymyn naamalle.
 

peikko#13

Jäsen
Viestin lähetti Miksu00
Kovin on ekaa maalia laitettu jässin piikkiin, minusta se ei mennyt jässin piikkiin, noin läheltä kun vedetään ylös niin siinä on torjunta mahdollisuudet aikas pienet..

En minäkään Jääskeläistä lähtisi maalista syyttämään vaan Tihistä. Mies pelasi kuin pullopersesika kyseisen tilanteen, komuroi vaan Ruudin vieressä ja katso miten niitä maaleja oikein tehdään. Mitään tilannetta ei olisi tullut jos Tihinen olisi vaan lakaissut pallon päädystä ulos.

Muuriselta oli kyllä melko peliliike ottaa Väyrysen ohella kaksi kentän parasta pelaajaa pois ja pistää tilalle kaksi melko turhaa miestä(Forssell puolikuntoisena on turha). Olisi kannttanut varmaan ennemmin ottaa vaikka tärskyn saanut Saarinen pois, ja siirtyä kolmen alakertaan. Nyt annettiin voitto Hollannille kun luovutettiin keskikenttä heille. No toivottavasti tästä häviöstä oli se hyöty, että päästään mursusta eroon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös