Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 410 477
  • 15 517

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En mitenkään fanita tuota Vartiaista, mutta pisteet siitä että uskalsi mennä tuonne lavalle noin kuvaannollisesti sanoen mätien kalojen ja kananmunien heittojen kohteeksi. Erittäin harva poliitikko Suomessa omaa semmoiset kivekset, että tekisi vastaavan.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuomalan viiteryhmistä löytyy mm. Kalevi Sorsa-säätiö ja Työväen Sivistysliitto. Hesari leimasi hänet "vasemmistolaiseksi taloustieteilijäksi" jo vuonna 2009. Jos ei halua uskoa Hesaria (mikä on ihan tervettä kriittisyyttä), kannattaa googlettaa Tuomalan julkisia avautumisia - ei jää epäselvää herran poliittisesta viitekehyksestä. Kaikki professorit eivät kuitenkaan ole vassareita.

Oikeustieteen professorit tuntuu olevan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Huvittaa tämä nokittelu jollain 135 000 allekirjoittajalla ja sillä että sen pitäisi muuttaa jotain. Viime eduskuntavaaleissa hallituspuolueet keräsivät yhteensä 1,7 miljoonaa ääntä, joten tuon uudistuksen toteuttamiseen (on se hyvä tai ei) on täysin kansan tuki. Demokratia ei ole sitä että 135 000 kävelee yli 12 kertaisen joukon yli.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Niinpä. Hallituksella on kansan tuki tehdä huonosti valmisteltua lainsäädäntöä ja rikkoa itse neuvottelemaansa sopimusta. Sellainen hallitus meillä. Muistuttaisin kuitenkin, että kansalaisaloite on osa demokratiaa, ja parhaimmillaan sen saama huomio auttaa kansanedustajia ymmärtämään asioita, joita he eivät ole äänestäessään ymmärtänyt.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Huvittaa tämä nokittelu jollain 135 000 allekirjoittajalla ja sillä että sen pitäisi muuttaa jotain. Viime eduskuntavaaleissa hallituspuolueet keräsivät yhteensä 1,7 miljoonaa ääntä, joten tuon uudistuksen toteuttamiseen (on se hyvä tai ei) on täysin kansan tuki. Demokratia ei ole sitä että 135 000 kävelee yli 12 kertaisen joukon yli.

Minä taas pidän aika huvittavana sinun laskutoimitustasi. Kepu sai noin 626 000 ääntä ja kokkarit noin 540 000 ääntä, Sininen tulevaisuus puolestaan ei saanut yhtään ääntä. Minun matikkapäällä aktiivimallin kyhänneet hallituspuolueet saivat yhteensä siis noin 1 166 000 ääntä eikä suinkaan mitään 1,7 miljoonaa ääntä.

Ja mitä sitten kansalaisaloitteen allekirjoittajien lukumäärään tulee, niin onhan tuo jäätävän kova lukema ja osoitus siitä, että kansan syvien rivien keskuudessa malli koetaan laajalti paskaksi. Taitaa olla jopa niin, että myös hallituspuolueiden riveissä tiedostetaan aktiivimallin ongelmat, mutta ei enää poliittisista syistä ola mahdollista perääntyä, koska se olisi liian iso voitto poliittiselle vasemmistolle sekä myöskin ammattiyhdistysliikkeelle.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Nyt olisi varmaan hyvä saada mahdollisimman paljon porukkaa mukaan kelkkaan, jotka siinä putoamisvaarassa ovat. Seuraava talouden laskusuhdanne kun iskee, niin mitä vähemmän porukkaa on silloin jäänyt matkasta pois, niin aina parempi. Kovaa tulee kyyti olemaan, jos ei nyt isoa joukkoa saada tuosta 300 000 työttömän massasta mukaan, vai missä se lukumäärä nyt pyöriikään.
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Niinpä. Hallituksella on kansan tuki tehdä huonosti valmisteltua lainsäädäntöä ja rikkoa itse neuvottelemaansa sopimusta.
Kuten ketjussa on niin Hallitus ei ole rikkonut tekemäänsä sopimusta, vaan kyse on vain propagandasta ja tod.näjk. tahallisesta väärinymmärryksestä.
Mitä taas huonosti valmisteluun tulee, niin ajatus että joku hyväntekeväisyyspuuhastelu laskettaisiin aktivoinniksi on naurattava ja toinen vaatimus, että olisi joku tae että koulutuksia on jokatapauksessa tarpeeksi on älytön. Toki itse voisin vastaan tulla siitä, että leikkauksia iskevät vaikka järkeviä koulutuksia tms ei ole tarjolla.
Toki täydellisessä maailmassa tähän malliin olisi yhdistetty radikaalimpia uudistuksia, mutta AY on itse joka ne torppasi joten siinä mielessä koko itku on (tragi-)koomista.
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Tässä Sak:n ekonomin laskelmat vastaavasta casesta. Kovin on erilaiset visiot ?
Erilaiset visiot toki, mutta kalliiksi yhteiskunnalle tuli joka tapauksessa. Oli todellinen tappio sitten kuinka suuri vain. Mielestäni laskun voisi hyvin lähettää suoraan SAK:lle, ehkä seuraavalla kerralla miettisivät hieman nykyaikaisempia tapoja ratkaista asioita.
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
@dana77 , miksi hitossa noita Tanskan mallissa toteutettuja asioita ei voida sellaisenaan tänne ottaa, jos sitä kerran muuten halutaan toteuttaa ? Ja antaa samalla muillekin tahoille järjestää toi työelämän koulutuksia, kuin te-keskukselle ?

Ja tarkennan sen verran, että kyse on vapaaehtoistyöstä, ei hyväntekeväisyydestä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä taas pidän aika huvittavana sinun laskutoimitustasi. Kepu sai noin 626 000 ääntä ja kokkarit noin 540 000 ääntä, Sininen tulevaisuus puolestaan ei saanut yhtään ääntä. Minun matikkapäällä aktiivimallin kyhänneet hallituspuolueet saivat yhteensä siis noin 1 166 000 ääntä eikä suinkaan mitään 1,7 miljoonaa ääntä.
Minä taas pidän sinua vähän dorkana. Aktiivimallista on sovittu hallitusohjelmassa, ja hallitusohjelmaa oli laatimassa myös Perussuomalaiset reilun 500 000 ääneen mandaatillaan, jolloin kasassa on 1,7 miljoonaa ääntä. Se että hallituskokoonpano on sittemmin muuttunut ei tätä tosiasiaa tai sitä että hallitus nauttiin eduskunnan enemmistön tukea muuta mihinkään .
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Erilaiset visiot toki, mutta kalliiksi yhteiskunnalle tuli joka tapauksessa. Oli todellinen tappio sitten kuinka suuri vain. Mielestäni laskun voisi hyvin lähettää suoraan SAK:lle, ehkä seuraavalla kerralla miettisivät hieman nykyaikaisempia tapoja ratkaista asioita.

Parempi tapa olis ilmeisesti ollut kantaa EK & Sipilä kultatuolissa Senaatintorin rappusia ylös, ja julistaa kuinka ihana asia tämä on ? Johan sitä neuvottelemalla koitettiin, mutta eipä siitä mitään iloa ollut.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Erilaiset visiot toki, mutta kalliiksi yhteiskunnalle tuli joka tapauksessa. Oli todellinen tappio sitten kuinka suuri vain. Mielestäni laskun voisi hyvin lähettää suoraan SAK:lle, ehkä seuraavalla kerralla miettisivät hieman nykyaikaisempia tapoja ratkaista asioita.
Voihan sen laskun toki lähettää SAK:lle, mutta tietenkään SAK:lla ei ole mitään juridista velvoitetta moista laskua maksaa. Painotettakoon edelleen sitä, että kyseessä oli täysin laillinen lakko. Sen voin ymmärtää, että laittomien työtaistelujen kohdalla esitetään turhautuneena moisia ehdotuksia, mutta laillisen lakon jälkeen moiset maksuvelvoite-ehdotukset ovat minusta erittäin tyhmiä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
@dana77 , miksi hitossa noita Tanskan mallissa toteutettuja asioita ei voida sellaisenaan tänne ottaa, jos sitä kerran muuten halutaan toteuttaa ? Ja antaa samalla muillekin tahoille järjestää toi työelämän koulutuksia, kuin te-keskukselle ?
Minun puoletani voitaisiin ottaa, mutta mm. irtisanomisajat ovat Suomessa olleet työmarkkinoilla sovittavia asioita, joten miten luulet AY:n suhtautuvan jos hallitus puuttuisi oikeasti heidän pelikentälleen kuuluviin asioihin kun reaktio on tällainen silloinkun asia ei heille kuulu?
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Erilaiset visiot toki, mutta kalliiksi yhteiskunnalle tuli joka tapauksessa. Oli todellinen tappio sitten kuinka suuri vain. Mielestäni laskun voisi hyvin lähettää suoraan SAK:lle, ehkä seuraavalla kerralla miettisivät hieman nykyaikaisempia tapoja ratkaista asioita.
Lasku SAK:lle??? Lakko on vähintä mitä tässä tilanteessa voi tehdä.

Sipilä tässä tekee haitallista politiikkaa. Vastuutonta pettää lupaukset ja tehdä leikkauksia välittämättä seurauksista.

Vaikka tätä aktiivimallia mitenpäin tahansa pyörittää, ei sitä voida yleisen edun nimissä perustella.
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Minun puoletani voitaisiin ottaa, mutta mm. irtisanomisajat ovat Suomessa olleet työmarkkinoilla sovittavia asioita, joten miten luulet AY:n suhtautuvan jos hallitus puuttuisi oikeasti heidän pelikentälleen kuuluviin asioihin kun reaktio on tällainen silloinkun asia ei heille kuulu?

Mites irtisanomisajat tähän liittyvät millään tavalla ? Ja toisekseen, mikä ongelma niissä nyt oikeasti on ? Jos tarvii vähentää väkeä, niin sitten vähennetään, ei se sen vaikeampaa ole. Mutta ei ihmisiä voi alkaa käsitellä kuin karjaa.
 
12961

Jäsen
Itse en ole työtön, enkä ole osoittamassa mieltäni tuolla. Mielenosoituksesta en usko edes olevan suurta hyötyä. Olen kuitenkin samaa mieltä kuin monet ammattiliitot: malli on huonosti toteutettu

Samaa mieltä olen minäkin. Malli on huonosti toteutettu yksinkertaistettuna kahdesta syystä: 1. myös aktiivisuutta osoittavia työttömiä rangaistaan ja 2. 4,65% on aivan liian pieni keppi aktivoida loppuja.

Tämä päivä oli etukäteen yksi mielenkiintoisimpia vähään aikaan, mitattiinhan tänään pitkästä aikaa työntekijäkunnan ay-aktiivisuus. Ilokseni huomasin, että koko toimitusketju toimi läpi työpäivän moitteetta. Meillä oli kaikki 51 työntekijää töissä ajallaan, ja meno oli tavallisuudesta poikkeamaton läpi päivän. Työvoiman järjestäytymättömyys oli toki jollain tasolla tiedossakin.

Disclaimer: palkat ovat pienimmilläänkin n. 80% yli TES:in asettamien minimien.Palkat ovat kustannuksena reilusti alle 10% liikevaihdosta.

Alihankkijoillakin meni kohtuullisesti: Useammassa SAK:n ja AKT:n alaisessa yrityksessä oli vähintään puolet työvoimasta töissä.

Vaikka mielenosoituksessa oli (lähteestä riippuen) 5-10t ihmistä paikalla, vaikuttaa ay-aktiivien ote ei-aktiiivisiin heikentyneen.

Kaupallisesti tämä oli jännä päivä. Myynti oli ihan vastaavan perjantain tasolla verkkosivujen kävijämäärän n. 35% sukelluksesta huolimatta. Uusien asiakkaiden määrä oli poikkeuksellisen suuri ja kaikki arvostivat nopeaa toimitusaikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä taas huonosti valmisteluun tulee, niin ajatus että joku hyväntekeväisyyspuuhastelu laskettaisiin aktivoinniksi on naurattava ja toinen vaatimus, että olisi joku tae että koulutuksia on jokatapauksessa tarpeeksi on älytön.

Itse näkisin niin, että tuollainen "hyväntekeväisyyspuuhastelu", jolla todennäköisesti viittasit vapaaehtoistyöhön, voitaisiin laskea aktiivisuudeksi joissain erityistapauksissa. Näitä olisivat esim. syrjäytymisvaarassa olevat pitkäaikaistyöttömät. Jos malli näiltä osin suojaisi syrjäytymiseltä, se olisi edes jonkin verran hyödyksi.

Mitä tulee taas näihin mallin puutteisiin, niin oheisessa uutisessa TEK:n puheenjohtaja Heikki Kauppi avaa varsin hyvin tätä koulutettujen näkökulmasta. Melkeinpä tuntuu, että nykyisellään aktivointimalli toimiikin koulutettujen osalta enemmänkin passivointimallina. Se ohjaa koulutettuja heidän työllistymisensä kannalta vähemmän hyödyllisten kurssien pariin.

Näin aktiivimallia pitäisi äkkiä korjata – verkkouutiset.fi
 
rpeez

Jäsen
Ei tullut ihan halpa case tästä. Me veronmaksajathan tämän lystin loppujen lopuksi maksamme ja tätä ilmeisesti AY-liike ei tullut ajatelleeksi. Taisivat liitot ampua omaan jalkaansa pahemman kerran tällä naurettavalla lakkopelleilyllä.

Ei AY-liikettä kiinnosta. Tämä on nähty niin monta kertaa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lasku SAK:lle??? Lakko on vähintä mitä tässä tilanteessa voi tehdä.

Sipilä tässä tekee haitallista politiikkaa. Vastuutonta pettää lupaukset ja tehdä leikkauksia välittämättä seurauksista.

Vaikka tätä aktiivimallia mitenpäin tahansa pyörittää, ei sitä voida yleisen edun nimissä perustella.
Juu, ei mitään voi perustella yleisen edun nimissä. Sipilän hallituskin pettää lupaukset joita AY-johtajat (tahalleen) väärinymmärsivät hänen antaneen. Kaikki hallituksen tekemä on täyttä paskaa, ainoastaan kommunismi on hyväksi.

Toki se on pakko myönnettävä että tästä lakosta seurasi jotain hyvää, muutama tuttu erosi tänään liitosta ja yksi pitkän linjan SDP:n äänestäjä laittoi tekstiviestin (siis oikeasti tekstarin, ei whatsapp-viestiä, kertoo kuinka wanhan liiton mies on kyseessä) että oli viimeinen kerta kun ääni menee punaisille, jättää mieluummin tästä lähtien äänestämättä. AY-liikkeiden valta oikeasti murenee, vielä kun saataisiin yhdelle järjestölle vähän järkeä (vinkkinä että kyseinen liitto voi pysäyttää viennin). Ja parasta tässä kaikessa on se AY-liikkeet ovat tehneet tämän täysin itse. AY-liikkeillä olisi vieläkin tärkeä rooli olemassa yhteiskunnassa, mutta tuo täysin turhanpäiväinen kitinä jokaisesta saatanan asiasta osoittaa että muuntautumiskyky muuttuu ja nykyisellään AY-liikkeet ovat syöpä, loiseliö jne. Ilmeisesti niidenkin täytyy tehdä pohjakosketus ennen kuin asiat alkaa muuttua.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mites irtisanomisajat tähän liittyvät millään tavalla ? Ja toisekseen, mikä ongelma niissä nyt oikeasti on ? Jos tarvii vähentää väkeä, niin sitten vähennetään, ei se sen vaikeampaa ole. Mutta ei ihmisiä voi alkaa käsitellä kuin karjaa.
Tanskan mallin oleellinen osa on lyhyet irtisanomisajat, jolloin sekä irtisanomisen että palkkaamisen kynnys laskee. Suomessa irtisanomisajat voivat olla jopa 6kk. Aika erikoista että kyselet Tanskan mallin perään ja sitten ihmettelet miten se liittyy asiaan.

Olen samaa mieltä, että karjalle ei työttömyyskorvauksia tule maksaa. Ei vaikka kepu hallituksessa olisikin.
 
Viimeksi muokattu:

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Monesti on parempi toimia ja tehdä puolivalmista, kun jättää kokonaan tekemättä. Kaiken pystyy korjaamaan ja säätämään myöhemmin paremmaksi ja toimivammaksi, mutta sen kynnyksen yli pitää astua. Se tässä nykyhallituksessa on ollut hyvää, että se on tehnyt. On tosin tehnyt paskaa ja niitä sitten perunut ja korjannut myöhemmin, mutta eivät ole pelkästään puhuneet.

Reaktiosta päätellen parempi olisi ollut tässä kohtaa olla toimimatta, kuin toimia tällä tavalla. Aika iso joukko ihmisiä joutuu täysin epäreiluun tilanteeseen aktiivimallin takia ja iso osa täysin syyttömiä. Täällä puhutaan loisista, parasiiteista, laiskoista ja ties mistä. Aika harvalla ihmisellä tuntuu olevan mitään kykyä asettua näiden ihmisten asemaan. Osa on varmasti tyytyväisiä tilanteeseensa, mutta väitän että valtaosa mielellään kävisi töissä ja hankkisi paremman elintason perheelleen.

Siitä olen samaa mieltä että jotain on pakko tehdä, mutta tässä tapauksessa tämä Tanskan mallista kopioitu MVP on kyllä täysin käsittämätön viritys. Ajatellaan että on parempi tehdä jotain, niin ehkä olisi hyvä sitten tehdä se modernilla tavalla. Laittaa selvitysryhmä tekemään pikainen kartoitus siitä mikä nykyisessä mallissa on pielessä, sen jälkeen benchmarkata miten muualla asiat on tehty paremmin ja toki myös katsoa mikä nykymallissa toimii.

Sen jälkeen luoda ajatus siitä mikä on optimaalinen malli toimia ja lähteä miettimään millä tavalla sitä voi tehokkaasti kokeilla pienellä joukolla ihmisiä. Toinen vaihtoehto on luoda tiekartta millä tätä lähdetään rakentamaan ja valita sellainen palanen ensin toteutettavaksi, jolla saadaan järkeviä muutoksia aikaan. Toisaalta rikkomatta mitään täysin ja sen jälkeen arvioida onko järkevää toteuttaa seuraava osa vai korjata ensimmäinen toteutus.

Jokainen varmaan tietää että työttömyyspolitiikka ei toimi. Toisaalta kun puhutaan aktivoinnista, niin voidaan miettiä että nykyään työttömyysrahalla ei saa opiskella, joka johtaa siihen että omaa ammattitaitoa ei saa kehittää. Yrittäjäksi et voi ryhtyä, et edes kevyesti koska se voi suistaa sinut tilanteeseen jossa olet täydellisesti tukien ulkopuolella. Nyt seuraava askel on antaa näille ihmisille keppiä myös siinä tapauksessa, kun töitä ei löydy.

Miksi tämä aktivointi aloitetaan näin vatipäisellä ratkaisulla? Miksi ei lähdetä kokeilemaan yrittäjyyden / koulutuksen tukemista ja helpottamaan tätä kautta asioita. Tanskassa tuetaan uuden ammatin löytämisessä ja mahdollistetaan kouluttautuminen. Jokainen varmaan ymmärtää ettei esim perheellinen 40v työtön voi lähteä kovin helposti millään opintorahalla opiskelemaan, koska edes sitä osa-aikatyötä ei ole helppo löytää jolla tämä rahoittaa.

Tanskan malli sellaisenaan soveltuu Tanskaan, joka on pienempi maa ja jossa työvoimapalvelut on mitoitettu tukemaan ko. toimintatapaa. Suomessa ei ole tarvittavia palveluita, eikä Suomen kokoisessa maassa voi toteuttaa samanlaista politiikkaa.

Sipilän hallitus teki täysin idioottimaisen ja paskan ratkaisun, sitä saa ja pitää kritisoida. Se oli yritys joka ei ollut edes sinnepäin. Voidaan toki miettiä soveltuuko moderni palveluiden kehittäminen poliittiseen ympäristöön, mutta jos jotain ns. tehdään nopeasti, niin sitä suurempi syy se on tehdä edes kunnolla.
 
ipaz

Mm. Kokoomuksen Harri Jaskari totesi eilen televisiossa, että tähän malliin ollaan jo nyt suunnittelemassa muutoksia. Kyllä ne hallituksessakin ovat erittäin tietoisia siitä, että tämä on juosten kustu ja on hyvä että reagoivat siihen heti. Inhimillisin vaihtoehto olisi kaiketi jättää nuo sanktiot toteuttamatta siihen saakka kun nähdään miten malli alkaa toimimaan. Luulisi kesään mennessä olevan selvää toimiiko tämä vai ei. Toisaalta se olisi taas yksi myöntymisen merkki, että vituiksi meni, mutta ei tämä hallitus ole niistä ennenkään hetkahtanut. Edelleen tärkeintä on se, että yritetään saada muutoksia aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös