Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 168
  • 15 665

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tämä tulisi ammattiyhdistysliikkeen suusta, niin neuvoksi voisi antaa klassisen "Jos väittelet idiootin kanssa, pidä huoli siitä, ettei hän tee samoin".
Mutta juu, toivotaan että tilanne tästä ratkeaa ja työrauha palaa.
Puupää minäkin olen, ei kahta sanaa, mutta hallituksessa voisi odottaa olevan jotakin muuta.
Edit. Enkä siis kiellä, etteikö niitä riitä myös AYn johtoonkin, ja etteikö sielläkin oltaisi valitettavan usein omia intressejä (henkilökohtaisia sellaisia) suojelemassa. Sekin on perseestä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, no sitten tilanne ei vaan ole tarpeeksi vaikea vielä. Se ei kuitenkaan parane runttamaalla kansasta irrallisen intressiryhmän vaatimuksia nyt nähdyllä tavalla, ja rankaisemalla hyvin vakavasti monen ihmisen tulevaisuutta.
Jos ei yli puoluerajojen kyetä toimimaan, niin olisi nyt edes sitten aidosti sellaisia ihmisiä, joiden intressit olisi aidosti tulevaisuudessa.
Esim ne hallituksen lupaamat työpaikat eivät vaan edelleenkään ilmesty mistään, jos ei ensin saada kohtaanto-ongelmaa ratkaistua. Eikä myöskään mitään auta sekään, että maksut siirrettään yhdeltä kassalta toiselle, jos ja kun ei palkalla toimeen tule.
Tietenkin se valtion tulomeno-ongelma pienenee kun valtion menoja vähennetään. Ei sellaisia leikkauksia olekaan, jotka eivät jotain "rankaisisi".
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Voisi olla aika tehdä asioita uudella tavalla, ja heivata intressiryhmät sivuun, muistaa että ollaan kansanedustajia, sekä tarkastella tulevaisuutta ja yleistä toimeentuloa tulevaisuudessakin vähän isompaa kokonaisuutta arvioiden. Nykyiset hallitukset eivät saa aikaan käytännössä yhtään mitään tässä hallituksen ja vaalanhimon sävyttämässä perseenmyyntikisailussa, ja kun intressiryhmä on vieläpä ihan jokin muu kuin se kansa, niin voi hemmetti.
Teet tässä nyt sen perusmokan eli ajattelet poliitikkojen ajavan kansan etua. Sitähän he eivät tee, vaan he ajavat edustamansa kansanosan etua. Jos olisi toisin, meillä todellakin olisi vain virkamieshallituksia, mikä johtaisi siihen, että a) päätöksillä ei olisi legitimiteettiä kansan silmissä ja b) eikä hallituksesta pääsisi eroon. Enpä haluaisi nähdä esimerkiksi sellaista tilannetta, jossa liikenteestä päättämässä olisi vain autoilun vihaajia.

Oikein tosipaikassa tilanne on toki toisin, silloin eduskunta asettuu päivän politiikan yläpuolelle ja antaa hallitukselle työrauhan. Työmarkkinakiistat eivät sellaisia ole, koska kyse ei ole yhdestä kansasta vaan valtavasta määrästä eri aloja ja niiden ammattilaisia. Vaikkapa metallimiehistä löytyy aika paljon persujen äänestäjiä, joille nämä hallituksen ideat ovat aika yhdentekeviä, riittää kunhan oma työpaikka on suht vakaa.
 
Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Teet tässä nyt sen perusmokan eli ajattelet poliitikkojen ajavan kansan etua. Sitähän he eivät tee, vaan he ajavat edustamansa kansanosan etua.
Eiköhän tässä jokainen politiikko aja ihan omaa etuaan, eikä minkään kansanosan etua.
Esimerkkinä vastuullisuuspolitiikkaa edustanut ex pääministeri Jyrki Katainen, joka oli niin vastuullinen, että löysi itselleen hyväpalkkaisen viran EU:sta ennen kuin hänen pääministerikautensa edes loppui.
Toinen räikeä oman edun tavoittelija oli viimehallituksen pääministeri Sanna Marin, joka luopui kansanedustajan toimesta ja kaupunginvaltuutetun toimesta heti viime eduskuntavaalien jälkeen, koska pääsikin hyväpalkkaiseen työhön ulkomaille.
Eli se niistä huippupolitiikkojen sitoutumisista edustamansa kansanosan asioiden ajamiseen.
Ja yllä oli vain kaksi esimerkkiä. Eiköhän noita vastaavia tapauksia löydy pilvin pimein muistakin politiikoista, kun vain penkoisi asioita.
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps

Koitan pysytellä poissa näistä keskusteluista, etenkin selvipäin, mut jokin riivasi näppäimistön sauhuamaan niin menköön nyt yhyren kerran :)

Iso ongelmahan politiikassa on liian pienet palkat, jotta niihin hakeutuisi ensisijaisesti kovan luokan koulutettuja tekijöitä jotka olisivat mukana ns. "long run" periaatteella. Ehkä poliittisen alan kannattaisikin mennä lakkoon, ison kuvan parantamiseksi. Onko esim kansanedustajilla liittoa? Onhan se jossain määrin hassu mielikuva että esim tomppeli-Stubb "joutuu" ottamaan tuntuvan palkan-alennuksen ryhtyessään pressaksi.

Nyt kansanedustajan tai ministerin titteli on monelle ponnahduslauta parempiin hommiin, ja 90% eduskuntakaudesta menee kikkelinmittailuun, oman naaman esiin tuomiseen ja kampanjointiin seuraavia vaaleja varten. Seisotaan vaikeiden ratkaisujen tiellä ja jarruna että äänestäjät ei ainakaan "meille" suuttuisi. Ja kun henkilökohtaiset tavoitteet on saavutettu ja vassari-aatteita mukailevat vaalilupaukset romutettu niin voidaan nostaa kytkintä ja lähteä viettelemään pintaliito-elämää Vogue-hengessä.

Tästä tämänkertaisesta "poliittisesta" lakosta on vaikea nähdä kuka tästä tulee hyötymään? Mikä on "end game"? Että saadaan se eka saikkupäivä takasin? Nostetaan kaikkien alle keskituloisten palkkaa keskituloon ja työttömille kairataan lisää etuja? Mistä nuo tehdään?

Yrittäjältä ja ns koulutetulta keski/yläluokalta pois vaan, niillä on varaa. Robin Hood henkeen rikkailta köyhille - kaunis ideologia. Samalla tuhotaan hyvinvointiyhteiskunnan pohjalle rakennettu kannustin-järjestelmä, joka tukee kouluttautumista ja innovointia, ajetaan yrittäjyys alas ja alojensa parhaat ammattilaiset muualle.

Enkä sano etteikö sekin voi ratkaisu olla, ihan yhtälailla kun on fakta että nykyinen järjestelmä tukee jo liikaakin kouluttautumaan "huonopalkkaisista paskaduuneista" pois ja tekijöitä monelle erittäin tärkeälle alalle ja työtehtäviin on kokoajan hankalampi löytää. Mutta jos ja kun sitä palkkatasausta jatkossakin nähdään, niin onko se seuraava sukupolvi sitten valmis ottamaan hitsipillin tai vessaharjan käteen kun palkkaus vihdoin on kohdillaan, ja löytyykö sitten vielä niitä riskinottajia jotka uskaltaa yrittää palkatakseen heitä? Vai onko se työperäinen maahanmuutto joka antaa jatkossakin suomi-veetille mahdollisuuden kärvistellä vuosikymmenen kotisohvalla kun sitä sopivaa rennon ilmapiirin etätyöpaikkaa ei meinaa löytyä. Olisi kiva kun esim liitot sitten ehdottaisi niitä konkreettisia korjaustoimenpiteitä joilla talous korjataan.

Vaikea on jokatapauksessa sympatiseerata paksun lompakon liittopomoja tässä "taistelussa". Osoitellaan sormella vaan hallituksen suuntaan vaikka itse ei edes yritetä keskustella. Tavallaan jopa toivon että hallitus ei anna periksi, koska ehkä Suomi on siinä tilassa että se tarvitsee vakavan luokan yhteenottoa ja dialogia aiheesta. Taloustilanne on nykyisellään ihan perseestä, ja jos jotain ei tehdä niin huonommaksi menee. Kukaan ei luonnollisesti omistaan halua antaa pois vaan se on se naapuri jonka pitää antaa. Itse saadaan aina liian vähän kuitenkin siihen nähden kuinka paljon tälle paskavaltiolle on selkänahasta annettu, ja joka ei anna mitään takaisin. Vai miten se oli...

Suomen pumpulimallista hyvinvointi-yhteiskuntaa on mahdotonta pitää pystyssä nykyrakenteella.

Tykkäsin jonkun kirjoittajan ajatuksesta että "liitto" instanssina voisi tässä kohentaa omaa statustaan hyppäämällä itsenäisenä tekijänä "työntekijän taakse". Tämä lakkoilu tosiaan maksaa liitoille helposti jo muutaman vuoden "ekat saikkupäivät", ja tuo kannuste voisi tuoda paljon lisää jäseniäkin. Puhumattakaan mainehyödystä.
 
Viimeksi muokattu:

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Yksittäisenä huomautuksena sanoisin, että pukeutumiskysymys.

Toteaisin myös, että pakastevarastolla, -28c lämpötilassa, riittää pakkashaalarin alle keräilytehtävissä lyhyet kalsarit ja t-paita, jos tekee töitä urakalla ja pysyy liikkeellä. Kokemusta on reilun 5 vuoden ajalta. Tämä siis jos käytti aikansa niin, että oikeasti teki koko ajan töitä (140-180% suorite). Johon päästäkseen ainoat tauot pakkasen ulkopuolella oli käytännössä se kun haki uusia urakoita tai kävi kusella.

Hieman rauhallisemmassa tahdissa (100-140% suorite) riitti ohut pitkähihainen ja esim. verkkarihousut haalarin alle. Trukkihommissa tai inventointihommissa sitten tulikin "vähän" nopeammin kylmä.

Nykyään, mitä olen kuullut, tuotakin säädellään ainakin joissain työpaikoissa. Eli on pakollisia taukoja kun pitää tulla pakkasesta pois.

Ulkotöissä varmasti tuuli vaikuttaa kylmyyteen, mutta tässäkin tapauksessa voi miettiä pukeutumista, kuten alussa mainitsin. Kokemusta tästäkin, kun joskus entisessä elämässä tuli notkuttua ihan työkseen ps-vaunun kannella oli sitten +25c tai -25c.

Loppuun toteaisin, että pakkanen on ihan perseestä, mutta poliittiset lakot vielä enemmän perseestä potenssiin tuhat.
Pakkasvarastosta itselläkin kokemusta. Siellä ei hätää koska koko ajan lihakset tekee töitä ja tuottavat lämpöä. Voi tehdä vaikka -50c töitä jos se työ on sen kaltaista että siinä liikutaan ja tehdään fyysistä suoritetta. Kaikkein pahinta työtä kylmässä on sellainen näpertelyluonteinen työ esim. Sähköasennukset. Siinä ei tule kehosta lämpöä kun siinä vain näprätään. Tulee äkkiä ihan helvetin kylmä. Monesti työ sen kaltaista että jättää tauot suosiolla pois kun saa lähteä kotiin kun tunnit täynnä.

Sanotaan näin että jos työstäni ei maksettaisi niin turkasen hyvin, saisin miettiä koko homman järkevyyttä. Pakkaseen ei kuole vaan asenteella pärjää. Taukojen pitämättä jättäminen menee omaan piikkiin.

Olen kyllä harkinnut vakavasti tätä ammattiliittoon kuulumistani. Mitä menen puhumaan amikseen tuleville sähkäreille, en oikein seiso enää kaiken takana ja saatan joutua valehtelemaan. On hemmetin iso kysymys tämä tällä hetkellä.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Miten se muuten huomisen kohdalla menee? HSL:n infon mukaan junaliikenne olisi huomenna normaali, mutta ilmeisesti edelleenkään varma asia ei ole?
Veturinkuljettajien ja liikenneohjaajien liitto RAU ilmoitti viime viikolla, että liikenneohjaajien lakko kestää 13.2. klo 18.59 asti. Veturinkuljettajat ovat huomenna jo töissä. Oletettavasti liikenneohjaus kuitenkin tarvitaan töihin, että junat voivat liikkua rataverkolla.

En tiedä, mihin HSL perustaa tuon tiedon ja mistä siellä voidaan jo tänään tietää, että junaliikenne on huomenna normaali. Kenties liikenteenohjauksesta vastaava Fintraffic on pystynyt vakuuttamaan, että he kykenevät rikkomaan lakon esimiesvoimin tms. Jokaiseen junaan tarvitaan kuljettaja, mutta liikenteenohjauksessa yksikin töissä oleva henkilö mahdollistaa lukuisien junien liikkumisen. Vähän sama kuin jokainen lentokone tarvitsee lentäjän, mutta lennonjohtaja ohjaa samaan aikaan usean koneen liikettä.

Itse varautuisin noiden tiedotteiden perusteella ainakin jonkinlaisiin häiriöihin vielä huomennakin. Linja-autoliikennehän ei ole vielä huomenna lakossa eli siinä on ainakin yksi vaihtoehto junille vielä huomenna. Keskiviikkona ja torstaina tilanne on sitten päinvastainen.
 
Ann Arbor

Mielenkiintoinen tilanne toden totta. Allekirjoittaneella työmatka Keravalta Stadin ytimeen dösien kanssa kikkaillessa vie sen 1,5-2 tuntia, joten varmistusta huomisen tilanteesta odotan. Haluaisin uskoa, ettei HSL tiedotteessaan (Päivitetty tänään klo 15.03.) puhuisi omiaan.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Yrittäjältä ja ns koulutetulta keski/yläluokalta pois vaan, niillä on varaa. Robin Hood henkeen rikkailta köyhille - kaunis ideologia. Samalla tuhotaan hyvinvointiyhteiskunnan pohjalle rakennettu kannustin-järjestelmä, joka tukee kouluttautumista ja innovointia, ajetaan yrittäjyys alas ja alojensa parhaat ammattilaiset muualle.
Pitkä viesti, minkä asioista monista olen samaa mieltä. Minun puolestani kaikki toimenpiteet, joilla saadaan lisää ihmisiä töihin joko työpaikkoja luomalla tai kannustinloukkuja purkamalla ovat tervetulleita.

Mutta sitten... osa hallituksen toimenpiteistä on pelkkää kiusaamista tai sitten sellaisia, joilla tuskin on työllistävää vaikutusta. Palkaton sairaslomapäivä, aikuiskoulutustuen poistaminen, työsuhteiden ketjuttamisen salliminen ym... ja ties mitä sieltä tulee.

Ja sitten pääsenkin tähän lainaamaani kohtaan. Monilla meistä korkeasti koulutetuista ei ole mitään kannustinjärjestelmää. On vain naisvaltainen ala ja alipalkattu työ, joka resurssien jatkuvasti vähentyessä muuttuu jatkuvasti raskaammaksi. Yhteiskunnan ja perheiden pahoinvointi näkyy työssä. Tässä tilanteessa hallitus on valmis lyömään meidät ikuiseen palkkakuoppaan. Edellisellä sopimuskierroksella oli pieni pilkahdus sen suuntaan, että palkkaepätasa-arvoa saataisiin hiljalleen korjattua. Nyt valtaapitävät ilmoittavat, että tämä on väärin. Ehkä julkiselle puolelle ei haluta omien alojensa parhaita asiantuntijoita?

Olen sitä mieltä, että ay-liikkeen on yhdessä turha yrittää poliittisten lakkojen kautta saada mitään aikaan, koska tavoitteet ovat niin erilaiset. SAK:n liittojen tavoite on esimerkiksi työttömyysturvan leikkausten estäminen, mikä ei monellekaan Akavalaiselle liitolle olisi ongelma. Akavalaisista liitoista kaikilla ei ole mitään ongelmaa hallitusohjelman suhteen, mutta esimerkiksi OAJ:lle vientivetoinen malli ei sovi, ei myöskään hoitajaliitoille.

Minusta ay-liikkeen pitäisi katsoa, mitä sieltä tulee, ja käyttää lakkoasetta vasta seuraavissa sopimusneuvotteluissa. Hallituksen tekemiin heikennyksiin pitäisi saada kompensaatiota seuraavissa neuvotteluissa, ja silloin kukin ammattijärjestö voisi muista riippumatta neuvotella omille jäsenilleen tärkeistä asioista. Nyt tuolla on hankala hahmottaa, minkä takia kukakin on lakossa. Minusta ei ihan riitä se, että ollaan yleisellä tasolla vain lakossa hallitusta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Pitkä viesti, minkä asioista monista olen samaa mieltä. Minun puolestani kaikki toimenpiteet, joilla saadaan lisää ihmisiä töihin joko työpaikkoja luomalla tai kannustinloukkuja tukemalla ovat tervetulleita.

Mutta sitten... osa hallituksen toimenpiteistä on pelkkää kiusaamista tai sitten sellaisia, joilla tuskin on työllistävää vaikutusta. Palkaton sairaslomapäivä, aikuiskoulutustuen poistaminen, työsuhteiden ketjuttamisen salliminen ym... ja ties mitä sieltä tulee.

Ja sitten pääsenkin tähän lainaamaani kohtaan. Monilla meistä korkeasti koulutetuista ei ole mitään kannustinjärjestelmää. On vain naisvaltainen ala ja alipalkattu työ, joka resurssien jatkuvasti vähentyessä muuttuu jatkuvasti raskaammaksi. Yhteiskunnan ja perheiden pahoinvointi näkyy työssä. Tässä tilanteessa hallitus on valmis lyömään meidät ikuiseen palkkakuoppaan. Edellisellä sopimuskierroksella oli pieni pilkahdus sen suuntaan, että palkkaepätasa-arvoa saataisiin hiljalleen korjattua. Nyt valtaapitävät ilmoittavat, että tämä on väärin. Ehkä julkiselle puolelle ei haluta omien alojensa parhaita asiantuntijoita?

Olen sitä mieltä, että ay-liikkeen on yhdessä turha yrittää poliittisten lakkojen kautta saada mitään aikaan, koska tavoitteet ovat niin erilaiset. SAK:n liittojen tavoite on esimerkiksi työttömyysturvan leikkausten estäminen, mikä ei monellekaan Akavalaiselle liitolle olisi ongelma. Akavalaisista liitoista kaikilla ei ole mitään ongelmaa hallitusohjelman suhteen, mutta esimerkiksi OAJ:lle vientivetoinen malli ei sovi, ei myöskään hoitajaliitoille.

Minusta ay-liikkeen pitäisi katsoa, mitä sieltä tulee, ja käyttää lakkoasetta vasta seuraavissa sopimusneuvotteluissa. Hallituksen tekemiin heikennyksiin pitäisi saada kompensaatiota seuraavissa neuvotteluissa, ja silloin kukin ammattijärjestö voisi muista riippumatta neuvotella omille jäsenilleen tärkeistä asioista. Nyt tuolla on hankala hahmottaa, minkä takia kukakin on lakossa. Minusta ei ihan riitä se, että ollaan yleisellä tasolla vain lakossa hallitusta vastaan.

Oon ehdottomasti samaa mieltä että kunnallisella puolella työn kuormituksessa ja palkkauksessa ja palkka tasa-arvoissa on paljon, paljon tekemistä. Mut eihän tämän työn tule missään nimessä loppua siihen että hallitus linjaa koko työkenttää koskevia leikkauksia. Eikä se kai lopukaan?

Oma epäoleellinen mielipiteeni (tärkeä pointti että en asiasta mitään tiedä) on että kunnallisella puolella ihan liikaa rahaa menee hallintopuolelle ja kivikautisten järjestelmien, ohjelmien ja käytäntöjen ylläpitämiseen. Iso harppaus kuormituksen osalta olisi tuoda palvelut nykyaikaan sekä teknologisesti että käytännöllisesti, jolloin jäisi aikaa ja rahaa kehittää muita työetuja. Mutta ymmärrän myös ettei se niin helppoa ole, massiivinen investointi mihin pitäisi ne rahat jostain tehdä ensin.

Mut ei tää ole mun mielestä sama asia mitä tämä lakkoilu koskee. Nyt lakkoillaan ja tehdään hallaa koko Suomen taloudelle ja yksityissektorille etenkin, eli juurikin sille taholle joka ne verorahat tänne luo, vaikka sektorin yrittäjät ei näitä päätöksiä ole tehnyt. Nämä on hallituksen tekemiä kiusoja, kuten sanoit.

Mutta jotain kiusaa sen hallituksen nyt on vaan pakko tehä. Pakko. Jos nämä ei liitoille kelpaa, niin olisi kiva edes kuulla se realistinen vastaehdotus, joka olisi jotain muuta kuin ”ei käy tämä, fasistiriistäjät!”

Osallistun ite konkreettisesti ehdottomalla vaikkapa lapsilisän (ja äitiyspakkauksen, sen vois sit itse halvalla vaikka osta jos sen haluaa) poistamista tietyn tulorajan jälkeen, ja tiettyjen työveroetujen poistamista kuten työmatkakorvaukset ja puhelinetu. Nämä tuntuis omaan lompakkoon jo jonkun matkaa, mutta olis mielestäni suht helposti ajettavissa ”yhteisen hyvän hengessä”.

Tässä tilanteessa kokisin omalta osalta kummallisena osallistua lakkoiluun ja tehdä taloudellista vahinkoa työnantajalleni, joka kuitenkin on mulle hyvä ja joustaa aina sen mikä on sallittua ja järkevää. En näe että sillä tavalla myöskään helpottaisin vaikkapa kunnallisella puolella ylikuormitettuja ja aliarvostettuja raatajia millään tavalla.

Ps. ite kyllä koen olevani kannustettu edelleen näin nelikymppisenä kouluttautumaan ja ahkeroimaan, mikäli haluan parantaa omaa palkkatasoani. Mikäli en ole tyytyväinen nykytilaan, niin mikään ei estä tavoittelemasta eteenpäin. Itse olen aikuisopiskellut täyspäiväisesti, sekä uudelleen töiden ohessa. Valtio tarjosi opetuksen, katon pään päälle ja ruokaa pöytään. Jotenkin sitä vielä löyty aina kaljaan ja bileisiinkin paukkuja :) harvassa paikassa maailmassa toimii näin hyvin!
 
Viimeksi muokattu:

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Mielenkiintoinen tämä hallit.... siis EK:n linja missä ensin sanotaan, että toinen osapuoli ei suostu neuvottelemaan mistään ja sitten samaan aikaan kerrotaan itse että mistään me ei kyllä itse tulla tinkimään. Mistä siis edes pitäisi neuvotella?

Lakot | EK: Lakot ovat aiheuttaneet Suomelle jo miljarditappiot – ”Enää ei ole mahdollista jättää vaikeita päätöksiä tekemättä”: Lakot | EK: Lakot ovat aiheuttaneet Suomelle jo miljarditappiot – ”Enää ei ole mahdollista jättää vaikeita päätöksiä tekemättä”

EK:n Oksala sanoo, ettei EK toivo hallituksen tulevan työntekijäpuolta vastaan.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
VR peruu huomisenkin junavuoroja kaukoliikenteessä rajulla kädellä turvallisuussyistä, joihin vaikuttaa eilinen lakko.

Että ottaakin pannuun. Meidän taloudessa on kärsitty tästä lakkoilusta ihan liikaa ja tästä syytään yksinomaan AY-liikkeitä, joiden vallanhimolle ei näytä löytyvän rajoja.
 
Incorrect

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
VR peruu kaikki tiistain kaukojunat turvallisuussyistä

No VR painoi pohjat tähän väliin. Ilmeisesti Fintraffic ei ole pystynyt VR:lle takaamaan, että henkilöstöä saataisiin tarpeeksi töihin ja junaliikenne pystyttäisiin hoitamaan normaalisti. Tähänväniin ”pieni” hätävale että rata on nyt pahasti rikki ja niin on kalustokin. Ei helvetti, olisivat nyt jotain vähän ryhdikkäämpää keksineet :D
Suomessa rataverkolla on kyllä erinomaiset valvontalaitteet ratarikkojen varalle ja nämä pystytään paikallistamaan erittäin nopeasti ja tehokkaasti, lisäksi kaksiraiteisuus mahdollistaa liikenteen monella rataosalla vähän pienemmällä kapasiteetilla vaikka jossainpäin rikko olisikin. Myös tämä kommentti aiheuttaa ihmetystä: ”Junakalustossa havaittujen vikojen johdosta Väylävirasto on lisännyt tarkastuksia, jotta vauriokohdat paikannetaan mahdollisimman nopeasti”
Jos oikeasti vaikka puolet kalustosta olisi vaurioitunut niin en pidättelisi happea että liikennettä pystytään täysimuotoisesti aloittamaan moneen päivään. Yhden vaunuston taikka veturin pyöräkerran uusiminen on melko pitkä prosessi jota ei toteuteta muutamassa tunnissa.

Tosiasiassa VR pelasi uhkapeliä ja myi vielä muutama tunti sitten lippuja huomisiin kaukoliikenteen juniin, mutta vähemmänyllättäen lakkoilmoituksesta huolimatta liikennettä ei pystytäkkään huomenna ajamaan ja nyt oli jo sen verran pitkä ja märkä viiru kalsareissa että piti turvautua tähän plan B:hen.

Veikkaisimpa että keskiviikkona (kun Liikenneohjaajien lakko on päättynyt) on koko maan kaukoliikenteen pysäyttäneet ratarikot ja kalustorikot saatu korjattua ja liikenne jälleen soljuaa.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
VR peruu huomisenkin junavuoroja kaukoliikenteessä rajulla kädellä turvallisuussyistä, joihin vaikuttaa eilinen lakko.

Että ottaakin pannuun. Meidän taloudessa on kärsitty tästä lakkoilusta ihan liikaa ja tästä syytään yksinomaan AY-liikkeitä, joiden vallanhimolle ei näytä löytyvän rajoja.
Minulla ei ole mitään kapasiteettia arvioida kuinka tällaisia vikoja etsitään, mutta ainakin Hesarin jutun mukaan asia ei ole noin yksiselitteinen. Laajat viat eivät kai ole lakon syy ja niiden selvittely Väyläviraston hommia, joka ei lakossa ole (vielä) ollut. "Väyläviraston edustaja kertoi maanantaina HS:lle, että maanantain junaliikenteen lakko ei ole vaikuttanut ratojen kunnossapitoon."
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos leikataan, niin leikataan sitten ihan kaikilta, ja sieltä enemmän missä rahaa on, vaikka itku tulisikin. Ei vaan voi kaataa vastuuta vähiten syyttömän kansanosan niskaan, vaikka osa täällä kuvitteleekin olevansa niitä "korvaamattomia".

Mitä ja mistä mahtaisit multa leikata? En saa mitään tukia, paitsi yhdestä lapsesta lapsilisää, mutta sekin on tarkoitettu sille lapselle ja loppuu muutenkin kohta, enkä käytä juurikaan julkisia palveluita (terveydenhuolto, liikuntatilat, kirjastot, jne. ja suosin yksityisautoilua aina, kun mahdollista). Väitän, etten ole ainoa laatuani.

Osuisiko leikkuri mun ja kaltaisteni kohdalla sitten vaikka siihen, että saan käyttää vain yhtä kaistaa moottoritiellä?

Niputat erikoisesti myös ihan jokaisen työttömän ja muut tuensaajat yhdeksi ryhmäksi, joilla ei kertakaikkiaan ole mitään muita vaihtoehtoja kuin nostaa tukia. Ja sehän ei todellakaan pidä paikkaansa. Suomessa on koko ajan kasvava joukko ihmisiä, jotka ovat systeemin hyväksikäytön ammattilaisia.

Poliittiset lakot on paskaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä ja mistä mahtaisit multa leikata? En saa mitään tukia, paitsi yhdestä lapsesta lapsilisää, mutta sekin on tarkoitettu sille lapselle ja loppuu muutenkin kohta, enkä käytä juurikaan julkisia palveluita (terveydenhuolto, liikuntatilat, kirjastot, jne. ja suosin yksityisautoilua aina, kun mahdollista). Väitän, etten ole ainoa laatuani.

Osuisiko leikkuri mun ja kaltaisteni kohdalla sitten vaikka siihen, että saan käyttää vain yhtä kaistaa moottoritiellä?
Tuleva eläkkeesi voi olla joskus leikkurissa. Yksityinen terveydenhuolto on subventoitua joka voi kallistua jos poliittiset intohimot pääsevät valloilleen. (Itse en tuollaisia leikkureita kannata.)
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Suomessa on koko ajan kasvava joukko ihmisiä, jotka ovat systeemin hyväksikäytön ammattilaisia.
Tämä oli mielenkiintoinen kommentti. Systeemihän on nimenomaan sitä varten, että sitä "käytetään hyväksi", mutta varsinainen ongelmahan on se, että valmiiksi heikossa asemassa olevat eivät syystä tai toisesta saa heille kuuluvia etuuksia eli ns. alikäyttö.

Poliittinen lakko maistuu hyvälle.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuleva eläkkeesi voi olla joskus leikkurissa. Yksityinen terveydenhuolto on subventoitua joka voi kallistua jos poliittiset intohimot pääsevät valloilleen. (Itse en tuollaisia leikkureita kannata.)

Olen budjetoinut saavani eläkettä yhteiskunnalta 0€, joten tältä osin mulle ei ole tulossa muita kuin korkeintaan positiivisia ylläreitä. Terveydenhuolto maksaa sen mitä maksaa. Maksettava on, jos Suomessa meinaa hoitoa saada. Maksan mieluummin itse vaikka omista säästöistäni kuin maksatan nämäKIN kulut lapsillani ja muilla nuorilla.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Poliittinen lakko maistuu hyvälle.
Poliittiset lakot tässä maassa ovat valitettavasti vasemman laidan yksinoikeus. Aivan perseestä että yksi porukka voi masinoida lakkoja aina kun demareille ja vasemmistoliitolle on vaaleissa tullut kansalta huolella kuonoon.

Vaalitappio oli ihan demareiden ja vasemmistoliiton harjoittaman politiikan oma syy. Get over it.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Poliittiset lakot tässä maassa ovat valitettavasti vasemman laidan yksinoikeus. Aivan perseestä että yksi porukka voi masinoida lakkoja aina kun demareille ja vasemmistoliitolle on vaaleissa tullut kansalta huolella kuonoon.

Vaalitappio oli ihan demareiden ja vasemmistoliiton oma syy. Get over it.
Tämähän on ihan höpöhöpöä. Kukaan ei varmaankaan ole kiistämässä ay-liikkeen ja vasemmiston yhteyksiä, mutta kyllä poliittisessa lakossa on ihan kaikkien puolueiden äänestäjiä, ihan samoin kuin niissä, jotka eivät lakossa ole.

Ay-liike on kuitenkin yhtä kuin sen jäsenistö eli duunarit, jotka ovat vapaita äänestämään mielensä mukaan sekä omissa, että valtakunnallisissa vaaleissa.

Ymmärrän toki asiasta eri mieltä olevan vitutuksen, mutta roskasakki-nimittelyt ja vastaavat ylälyönnit kertovat enemmän kirjoittajastaan.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tämähän on ihan höpöhöpöä. Kukaan ei varmaankaan ole kiistämässä ay-liikkeen ja vasemmiston yhteyksiä, mutta kyllä poliittisessa lakossa on ihan kaikkien puolueiden äänestäjiä, ihan samoin kuin niissä, jotka eivät lakossa ole.

Ay-liike on kuitenkin yhtä kuin sen jäsenistö eli duunarit, jotka ovat vapaita äänestämään mielensä mukaan sekä omissa, että valtakunnallisissa vaaleissa.

Ymmärrän toki asiasta eri mieltä olevan vitutuksen, mutta roskasakki-nimittelyt ja vastaavat ylälyönnit kertovat enemmän kirjoittajastaan.
Missä minä mainitsin roskasakin? Aivan. En missään.

AY-liikkeen koko johto on puhtaasti vasemmalta puolelta poliittista kenttää. Johto päättää mitä tehdään. Turha tässä on maalailla mitään valekuvaa siitä etteikö nämä poliittiset lakot johtuisi joka kerta siitä että AY-liikkeen johdon mielestä hallituksen muodostavat väärät puolueet. Ei todellakaan ole mitään höpöhöpöä.

Osa on tahtomattaankin lakossa. Minunkin lähipiirissä osa on lakosta innoissaan ja täysin omalla päätöksellä siinä mukana vaikka olisi mahdollisuus jättää väliin ja mennä töihin. Osan työpaikkojen ovet ovat säpissä vaikka eivät haluaisi edes lakkoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen budjetoinut saavani eläkettä yhteiskunnalta 0€, joten tältä osin mulle ei ole tulossa muita kuin korkeintaan positiivisia ylläreitä. Terveydenhuolto maksaa sen mitä maksaa. Maksettava on, jos Suomessa meinaa hoitoa saada. Maksan mieluummin itse vaikka omista säästöistäni kuin maksatan nämäKIN kulut lapsillani ja muilla nuorilla.
Fair enough, arvostan. Rahaa kuitenkin ne säästötkin on. Mennee toki jo filosofian puolelle jos ajattelee niiden käyttämistä "leikkauksina". Lopputulema kuitenkin se että olet köyhempi.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Missä minä mainitsin roskasakin? Aivan. En missään.

AY-liikkeen koko johto on puhtaasti vasemmalta puolelta poliittista kenttää. Johto päättää mitä tehdään. Turha tässä on maalailla mitään valekuvaa siitä etteikö nämä poliittiset lakot johtuisi joka kerta siitä että AY-liikkeen johdon mielestä hallituksen muodostavat väärät puolueet. Osa on tahtomattaankin lakossa.
En minä kirjoittanut sinun niin sanoneen, mutta näinkin täältä olen tänään lukenut.

Miten muuten arvelet ay-liikkeen johdon valikoituvan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös