Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 327
  • 15 665

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei jaksa lukea ketjua taaksepäin, mutta ajattelin tulla vain sanomaan omana mielipiteenäni, kun katson lempiohjelmaani Eduskunnan kyselytuntia, että onhan tämä tämänpäiväinen ihan pelleilyä.

Meillä oli vaalit tuossa keväällä ja nyt kävi niin että tällainen hallitus on puikoissa ja tekee päätöksiä. Hallitus muodostettiin osin äänestystuloksen perusteella jonka jälkeen neuvoteltiin ja tuollainen (hallitus) siitä sitten tuli.

Nyt sitten jengi, lähinnä vasemmalta, vinkuu kun eivät saa omaa tahtoa läpi. Ja nyt sitten lakkoillaan yrittäjien kannalta tärkeimpänä aikana. Viikkoa ennen joulua. Niin meillä oli edelleenkin ne vaalit keväällä ja sen jälkeiset hallitusneuvottelut. Jos päättää haluaa niin se kannattaa aina ilmoittaa hallitusneuvoitteluissa.

En mäkään tykkää siitä jos eka saikkupäivä lyödään palkattomaksi mutta ei nuo kaikki hallituksen esitykset ihan pielessä ole. Ja vaikka olisikin niin se sitten kannattaisi muistaa seuraavissa vaaleissa.

Nimimerkillä paperilitossa vuodesta 2006. Mutta jos oma osastoni sanoisi että ei mennä huomenna töihin (vapaalla tänään) koska hallitus sitä ja tätä niin vastaisin että ja vitut. Menisin töihin ja vaikka eroaisin liitosta jos se työnteko jotain harmittaisi.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt sitten jengi, lähinnä vasemmalta, vinkuu kun eivät saa omaa tahtoa läpi. Ja nyt sitten lakkoillaan yrittäjien kannalta tärkeimpänä aikana. Viikkoa ennen joulua. Niin meillä oli edelleenkin ne vaalit keväällä ja sen jälkeiset hallitusneuvottelut. Jos päättää haluaa niin se kannattaa aina ilmoittaa hallitusneuvoitteluissa.
Ilmoittihan Marin, hyvin suurieleisesti, että demarit ei osallistu hallitusneuvotteluihin (kuin muodollisesti), koska ei käynyt Marinin pirtaan, että olisi joutunut soittelemaan kakkosviulua (Valtiovarainministeri/Ulkoministeri?). Nyt on ihan turha parkua, pitkin poikin maata, tätä tilannetta työelämässä.

Sitä saa, mitä tilaa.

Ja jos tämä tilanne jatkuu työmaailmassa tällaisena, niin on hyvin vaika nähdä, että Kokoomus ja demarit mahtuisivat seuraavaankaan hallitukseen yhdessä, vaikka Lindtman on huomattavasti maltillisempi kuin Marin.

Toki reilussa kolmessa vuodessa ehtii tapahtumaan yhtä ja toista. Sen ovat viimeiset vuodet, aika karulla tavalla (Korona, Venäjän toimet), osoittaneet.
 
Viimeksi muokattu:

Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sitä saa, mitä tilaa.
Tämähän oli männä vuosina perussuomalaisten slogan. Tai taisi olla muodossa ”saat mitä tilaat”.

Pitääkö lakko-oikeutta rajata Suomessa? Nyt tuli selvä ”ei” perussuomalaisista​

Mikä on yksi syy miksi tänään lakkoillaan? No lakko-oikeuden rajoittaminen hallituksen toimesta.
Ketkä istuvat hallituksessa?
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tämähän oli männä vuosina perussuomalaisten slogan. Tai taisi olla muodossa ”saat mitä tilaat”.

Mikä on yksi syy miksi tänään lakkoillaan? No lakko-oikeuden rajoittaminen hallituksen toimesta.
Ketkä istuvat hallituksessa?
Niin, mitä uutta? Taitaa ollakin ihan ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun takki kääntyy, hallitukseen pääsyn jälkeen.

Mutta en ala kanssasi tästä vääntämään, kun emme tule yhteistä säveltä löytämään. Säästetään palstatila muulle keskustelulle.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Yksi vastustamisen peruste on se, että julkisella sektorilla ja naisaloilla jäätäisiin jälkeen palkkakehityksessä. Kun mallia ei ole, vaikea ottaa kantaa. Ainakaan Ruotsin kokemusten perusteella en allekirjoittaisi.
No tämä on kyllä ihan aito huoli, onhan hallituksen yhtenä päätavoitteena julkisten menojen suitsiminen. Minusta vientimalli on mainio idea, ja toivon, että joku yhteisymmärrys löytyy. Mutta kuten sanoin, aito mekanismi poikkeamiin on oltava, ja pelkästään Ruotsin kokemuksiin nojaten en haluaisi mihin tahansa malliin sitoutua. Ruotsissa työmarkkinoiden yhteistyö on muutenkin paremmalla mallilla, ei kaikki siirry samanlaisena Suomeen. Noin yleisesti olen kyllä ihan samaa mieltä, ettei palkkakehitys voi julkisella olla parempaa(vakituisesti, yksittäisillä kierroksilla voi poiketa kumpaankin suuntaan) kuin yksityisellä.

Minusta hallitus myös ihan tietoisesti pelaa sillä, että tietävät eri alojen liittojen suhtautuvan vientimalliin hyvin eri tavoin. Tätä käytetään hyväksi, eikä sopua erityisesti edes toivota, koska se antaa syyn hoitaa homma itse.
 
Turnipsi

Jäsen
Noista aiemmin linkitetyistä lakkovahdeista ja niiden toiminnasta tulee mieleen ne työntekijät jotka käyttävät puolet työpäivästä kahvihuoneessa paskanjauhamiseen ja siitä lopusta puolikkaasta puolet paskalla istumiseen.

Tulee ihan mieleen entisen firman senaikainen luottamusmies joka käveli päivät pitkät pitkin toimistoa henkilöiden työpisteiden välillä valittamassa siitä miten helvetin kiire on ja että on hirvee määrä asioita tehtävänä.
 
Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, mitä uutta? Taitaa ollakin ihan ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun takki kääntyy, hallitukseen pääsyn jälkeen.

Mutta en ala kanssasi tästä vääntämään, kun emme tule yhteistä säveltä löytämään. Säästetään palstatila muulle keskustelulle.
Vaikea arvioida oltaisiinko nyt lakossa, jos persut olisivat pitäneet kiinni joistakin työelämäänsä koskevista lupauksistaan. Vaalien alla kuitenkin melkoista työväenpuolue larppausta harrastivat.

Hesari haisteli ay-liikkeen kanssa tulevia yhteenottoja jo keväällä.

Mutta siitä olemme samaa mieltä, ettemme varmaan yhteisymmärrystä löydä asian tiimoilta, niin ei jatketa nahistelua.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vaikea arvioida oltaisiinko nyt lakossa, jos persut olisivat pitäneet kiinni joistakin työelämäänsä koskevista lupauksistaan. Vaalien alla kuitenkin melkoista työväenpuolue larppausta harrastivat.
Jep, vaalilupaus taitaa olla se maailman eniten rikottu lupaus.
 
Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Itkettää ja naurattaa aina kun nämä ay-aktivistit huutavat että ei tarvii vastaanottaa lomia tai lomarahoja tai mitä tahansa mitä ay-liike on aikanaan neuvotellut.

Miten se on niin vaikea ymmärtää että varmaan 99% on sitä mieltä että se mitä ay-liike sai aikaan joskus 1960-luvulla on ihan hyviä asioita mutta kun ay-liike on jymähtänyt sinne? Aika hemmetin moni asia on muuttunut viimeiseen 60 vuoteen, mutta ay-liike ei ole yksi niistä.
 
Samaa mieltä lopusta, mutta minusta on väärin myös tuo vientivetoinen palkkamallikin, jos edelleen jää sopimuksiin yhtä vahvasti työnantajille oikeus tulkita kiistanalaisia sopimuksen kohtia ensin. Ainakin Voay Vantaalla on tuon kanssa aivan aseeton. Meillä tippuu tuntipalkat koko ajan, kun samaan hintaan tungetaan jatkuvasti lisää töitä, eikä ammattiyhdistys voi mitään. Näiden tekstikysymysten tuloksiin sai taas pettyä edellisellä kierroksella, mutta saadut palkankorotuksetkaan eivät lopulta niin hyviksi aineenopettajille osoittautuneet, mitä uutisointien perusteella olisi voinut päätellä.
Olisi hyvä saada näille liitoille joku ”riita-asialautanta” johon yksittäinen työntekijäkin voisi viedä asioita käsiteltäväksi. Tuon jälkeen sitten tiedotettaisiin liittoon kuuluvia työnantajia ja työntekijöitä ratkaisuista.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Nyt Oaj:n ja KT:n pitäisi neuvotella keskenään, mutta asiat harvoin etenevät edes neuvottelupöytään. Oaj:n paikallisyhdistys vie kiistanalaisen asian Oaj:lle Kellosillalle, ja aika usein jo sieltä tulee tieto, että ei kannata viedä eteenpäin. Joko on varma tappio tai todennäköinen tulossa, tai sitten on liian vähäpätöinen asia hoidettavaksi.

Työnantaja rikkoo myös sopimuksia tietoisesti, kun tietää, että seurauksia ei tule. Esimerkiksi meillä on työpaikalla sopimuksen vastaisia työaikapankkeja ja välituntivalvontoja, yhteissuunnitteluaikaa käytetään koulutuksiin, oppilaiden oppimissuunnitelmien päivityksestä ei saa kuin osittaisen korvauksen jne... Ja sitten on tämä uusi työtehtävä, "virkatyö", jota mikään sopimus ei tunne, mutta minkä nojalla määrätään työtehtäviä, joista ei makseta.

Nuoremmat opettajat ottavat ilmaistyötä vastaan, kun ei ole vakipaikkaa. Minulle yritettiin tunkea joku palkaton hyvinvointivastaavan homma, mutta kieltäydyin, kun se vaan tuo kaiken maailman suunnitelmien päivityshomman ylimääräisenä. Joku senkin homman nyt hoitaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aikamoista liittopaatosta. Mikä yritys tekisi näin hyvien työntekijöiden kohdalla että se menisi ja laskisi palkkoja? Ei mikään jos haluaa jatkaa hyvän tuloksen tekoa. Sanoisin että aika moni hyvä työntekijä lähtisi tuossa vaiheessa yrityksestä. Ei kukaan ole näin toimimassa jos yritys on vähänkään terve ja jos puolestaan ei ole, niin ei se välttämättä ole huono asia keskustella uusiksi palkkoja jos sillä voidaan saada kaikille työt jatkumaan.

Jälleen kerran. Miksi työantajat toimisi näin? Ai kun he voivat? Eihän se tarkoita että kenkää annetaan heti kun vaan voidaan. Kyllähän hyviä työntekijöitä kaivataan aina.
50% työntekijöistä on keskimääräistä huonompia. Aika iso porukka se huonojen puolikin.
 
Nyt Oaj:n ja KT:n pitäisi neuvotella keskenään, mutta asiat harvoin etenevät edes neuvottelupöytään. Oaj:n paikallisyhdistys vie kiistanalaisen asian Oaj:lle Kellosillalle, ja aika usein jo sieltä tulee tieto, että ei kannata viedä eteenpäin. Joko on varma tappio tai todennäköinen tulossa, tai sitten on liian vähäpätöinen asia hoidettavaksi.

Työnantaja rikkoo myös sopimuksia tietoisesti, kun tietää, että seurauksia ei tule. Esimerkiksi meillä on työpaikalla sopimuksen vastaisia työaikapankkeja ja välituntivalvontoja, yhteissuunnitteluaikaa käytetään koulutuksiin, oppilaiden oppimissuunnitelmien päivityksestä ei saa kuin osittaisen korvauksen jne... Ja sitten on tämä uusi työtehtävä, "virkatyö", jota mikään sopimus ei tunne, mutta minkä nojalla määrätään työtehtäviä, joista ei makseta.

Nuoremmat opettajat ottavat ilmaistyötä vastaan, kun ei ole vakipaikkaa. Minulle yritettiin tunkea joku palkaton hyvinvointivastaavan homma, mutta kieltäydyin, kun se vaan tuo kaiken maailman suunnitelmien päivityshomman ylimääräisenä. Joku senkin homman nyt hoitaa.
Jep ja juuri tämän takia tuollainen lautakunta ja yleinen tiedotuskanava pitäisi olla. Kaikki tietäisivät miten kuuluu toimia eivätkä asiat jäisi juuri johonkin pöydälle pyörimään.

Itse asiassa välillä tuntuu ettei kumpikaan osa puoli halua moneen asiaan edes ratkaisua hakea. Toisaalta tuo tietenkin pitää näitä molempien liittojen asiantuntijoita kiireisenä kun voivat samoja asioita vuodesta toiseen selvitellä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
50% työntekijöistä on keskimääräistä huonompia. Aika iso porukka se huonojen puolikin.
Jep, ja välillä 15-85 % erot ovat aika marginaalisia, vaikka keskustelupalstat aina täynnä näitä "vitun hyviä". Kusipäät ja asennevammaiset erikseen, mutta minulta löytyy paljonkin ymmärrystä vähän "huonommillekin" työntekijöille, jos perusasenne kunnossa. Mitä useampi pärjää ja tulee toimeen, sen parempi.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ja kenkää tulee sitten sellaisesta asiasta josta ennen tuli varoitus. Eli yksi myöhästyminen mahdollistaa irtisanomisen.
Sulla oli ihan hyvä viesti kokonaisuutena. Silleen, että laittaa miettimään erilaisia asioita eri kantoilta ja mitenkä tässä nyt mennään.

Lainattuun kohtaan taas haluaisin vähän konkretiaa. Onko tälläista juttua oikeasti missään esityksessä muka ollut esillä, että yksi myöhästyminen mahdollistaisi irtisanomisen?
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Perinteinen traditio kai on, että sijaistettu vakiopettaja palaa kesäksi töihin täydellä palkalla lopettaen taas elokuun alussa työt. Eli nuori saa etsiä kesäksi uutta hommaa. En tiedä onko tästä jo päästy eroon.
Ei olla päästy, koska ei työnantaja suostu maksamaan kahdelle palkkaa. Sijainen ei sitä palkkaa kuitenkaan saisi vaikka vakiopettaja ei palaisi töihin esimerkiksi vanhempainvapaalta, kokeiltu on minunkin työpaikallani. Mutta sentään tilanne parani hiukan sillä, että sijaisille saatiin edellisissä neuvotteluissa kesälle muutama palkallinen lomapäivä lisää. Nythän määräaikaisten tilanne sitten taas uhkaa heikentyä, kun työttömyysturvan ehtoja ollaan muuttamassa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko tälläista juttua oikeasti missään esityksessä muka ollut esillä, että yksi myöhästyminen mahdollistaisi irtisanomisen?
Potkuja tullaan uuden lain myötä antamaan vaikka mistä syistä. Kokeillaan mikä syy on riittävä. Oikeusistuimessa näitä juttuja sitten puidaan ja ennakkotapauksia tulee sitten aikanaan mikä syy täyttää potkulain kirjaimen. Epäilemättä myöhästyminen tulee testiin ensimmäisten joukossa.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Siis minä olen ymmärtänyt yritysten painivan työvoimapulan kanssa, joka taitaa jatkossa vielä pahentua entisestään, kun väki vähenee työelämästä. Mutta silti ne juntit potkivat töihin jääneet pois?
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Potkuja tullaan uuden lain myötä antamaan vaikka mistä syistä. Kokeillaan mikä syy on riittävä. Oikeusistuimessa näitä juttuja sitten puidaan ja ennakkotapauksia tulee sitten aikanaan mikä syy täyttää potkulain kirjaimen. Epäilemättä myöhästyminen tulee testiin ensimmäisten joukossa.
Varmasti tulee. mutta onkohan yksi myöhästyminen jatkossakaan painava syy, niin sitä minä mietin. Voihan se olla. Itse en usko tuohon, mutta mahdollistahan sekin on. Ja varmasti asiaan vaikuttaa viivästymisen pituus (1 minuutti tai 4 viikkoa) ja todella monta muuta asiaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Varmasti tulee. mutta onkohan yksi myöhästyminen jatkossakaan painava syy, niin sitä minä mietin. Voihan se olla. Itse en usko tuohon, mutta mahdollistahan sekin on. Ja varmasti asiaan vaikuttaa viivästymisen pituus (1 minuutti tai 4 viikkoa) ja todella monta muuta asiaa.
Painavaa syytä ei uuden lain aikana enää tarvita.

Jää siis nähtäväksi miten lakia tulkitaan.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
.
Sulla oli ihan hyvä viesti kokonaisuutena. Silleen, että laittaa miettimään erilaisia asioita eri kantoilta ja mitenkä tässä nyt mennään.

Lainattuun kohtaan taas haluaisin vähän konkretiaa. Onko tälläista juttua oikeasti missään esityksessä muka ollut esillä, että yksi myöhästyminen mahdollistaisi irtisanomisen?

Tää on mun mielestä ihan bullshittiä.

Meillä ainakin tuntuu että vaikka teet 10v töitä ihan päin helvettiä niin ei voi irtisanoa. Vaikea uskoa että yhdestä myöhästymisestä ketään irtisanotaan. Ellei ole koeajalla.

Meillä poika lähtee huomenna uuteen duuniin allekirjoittamaan sopparin, joka alkaa tammikuussa. Ja vaikka kyseessä on ala johon ei juuri ole saanut koulutusta niin vahvasti kannustan. Työn myötä sitten saattaa olla muutto tuonne vähän etelämmäksi. Sinne missä on sukua ja sinne missä itse aikoinaan kävin koulut.

Aina puhunut että muistaa tehdä työnsä kunnolla. Olla aina ajoissa ja arvostaa sitä että on töissä. Sillä ei ole mitään väliä mitä tekee. Työllä rahoitetaan sitten ne kiinnostuksen kohteet. Ja työssäkin voi olla etenemismahdollisuuksia kun omalla toiminnalla osoittaa sen. Vähintään osoittaa että on viimeinen henkilö kenet kannattaa laittaa pois, jos heikommat ajat koittavat. Sillä se ansiotasokin nousee ajan myötä.

En usko hetkeäkään että hyviä duunareita laitetaan pois yhden myöhästymisen takia edes uusien systeemien mukaan. Sitten jos on työtä vieroksuva vätys niin toki työnantaja varmasti etsii mahdollisuuksia pistää pihalle. Mutta eihän sellaisia ole olemassa, eihän.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tää on kyllä jännä miten tietyn porukan mielestä Suomessa on niin kova ylitarjonta osaavista työntekijöistä, että työnantajat kyllä alkavat potkimaan kilpaa työntekijöitä ulos, kunhan vaan saadaan siihen sopivat lait.

En tiedä missä te ootte töissä, mutta mä en ole vielä sellaista työnantajaa kohdannut, joka haluaa laittaa sen osaavan työntekijän pihalle jos vaan keksii syyn sille.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Painavaa syytä ei uuden lain aikana enää tarvita.

Jää siis nähtäväksi miten lakia tulkitaan.
Voi ei. Tarkoitus oli juurikin jättää tuo sinun boldaamasi painava syy pois ja käsitellä asiaa siltä pohjalta, että kyseessä olisi muu kuin painava syy. Mikäli tuo uusi homma menee läpi niin varmasti koeponnistetaan näitä oikeudessa, mutta mielestäni on älyllistä epärehellisyyttä sanoa että "yhdestä myöhästymisestä tulee potkut".
 
msg

Jäsen
Tuosta sovittelijan ja sovittelulautakunnan rajaamisen lainvalmistelussa kannattaa valmistella myös lakia pakkosovinnosta, niin hoituu seuraava erinomainen lakihanke samalla vaivalla työllisyyttä lisäämään.
 
ipaz

Jäsen
Mikä on yksi syy miksi tänään lakkoillaan? No lakko-oikeuden rajoittaminen hallituksen toimesta.
Ketkä istuvat hallituksessa?
Lakko-oikeutta varsinkin poliittisten lakkojen osalta pitääkin rajoittaa, sekä lakkosakkoja nostaa. Eihän ay-liike voi edes kehittyä kun heidän ainoa (heille halpa) keinonsa on laittaa perseet penkkiin eikä olla lain mukaisesti pakotettu etsimään parempia toimia. Nyt siellä luovutetaan liian helposti ja mennään lakkoon sen sijaan että neuvoteltaisiin kainalot hiessä rakentavia ehdotuksia pöydälle tuoden.

Alla twiitti jossa lakko-oikeuksia muissa Pohjoismaissa:

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös