Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 905
  • 15 665

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hän kertoi aloittaneensa yhdellä lonkerolla työvuoron päätteeksi eikä tarina kerro mitään muuta jatkosta kuin sen, että on edelleen juovuksissa. Yleiseen elämänkokemukseen perustuen, väittäisin, että on juonut muutakin.
Eiköhän. Vaikka itse kertoi yhden lonkeron juomisesta. Taisi olla pitkä lonkero. Niin oli kuulemma edelleen päihdyksissä.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
En ymmärrä miten tämä viesti liittyy esittämiini asioihin?
No, joidenkin kanssa keskusteleminen on sellaista, että varsinaisesta asiasta et juuri kommentteja saa, etkä vastauksia edes yksinkertaisiin esittämiisi kysymyksiin, mutta asian vierestä saat paljon kysymyksiä, etenkin omia kokemuksiasi ja mielipiteitäsi koskien, ja olkiukkoja löytyy joka käänteeseen.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Juonut siis yhden lonkeron eilen illalla. Eli kännissä. Toki voinut juoda enemmänkin.
Aika heikolla tasolla on kaverilla ns. viinapää, jos yhdestä, olkoonkin iso (0,5 l) lonkero, tulee tuohon kuntoon. Varsinkin, jos on juonut sen edellisiltana.

Luulisin, että on voinut mennä "muutama" enemmän, kun on tuohon tilaan päässyt.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän. Vaikka itse kertoi yhden lonkeron juomisesta. Taisi olla pitkä lonkero. Niin oli kuulemma edelleen päihdyksissä.
Hän avasi heti työpäivän jälkeen lonkeron ja sitten on oltu jo viihteelläkin. Kuinka moni tuossa nyt lähtisi erittelemään, kuinka monta on juonut.

Osaako edes sanoa, jos aamulla on vielä päihtynyt. Joku laskisi tyhjät tölkit ehkä kotona ja jos on ollut jossakin baarissa niin tarkistaisi aamulla, miten monta annosta on maksettu. Nämä ovat yllättävän hankalia, jos tapana on alkaa läträämään pidemmän kaavan mukaan, kun tilaisuus koittaa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En ota kantaa lakkoon, etyä onko oikein vai ei, sillä koko homma riippuu hyvinkin paljon siitä kuka sitä katsoonja mistä kulmasta.

Mutta lainattu lause sopii myös erinomaisen hyvin hallituksen sekä EKnkin touhuiluun. Ei välitetä yhtään seurauksista.
Luotan tässä vaiheessa vahvasti, että tulevat muutokset ja leikkaukset eivät lopulta tule vaikuttamaan yhteiskuntaan läheskään niin paljon, kun mitä uhkakuvia on maalattu. Se oli alunperin jo selvää, että kun leikkaamaan lähdetään, ja odotettuja tukijärjestelmien ja työmarkkinoiden uudistamisia tehdään kerralla, niin kyllähän siitä meteliä nousee.

Tässä vaiheessa voidaan vaan kysyä sitä, miksi nuo molemmat on ylipäätään tehty sellaiseksi kuin ovat, eikä esimerkiksi työn vastaanottamisen kannattavuutta ole otettu enemmän huomioon lähtien jo opiskelijan tulokyttäyksistä. Tai miksi ansiosidonnaisen aika on niin pitkä, ettei ole mitään kiirettä hakea mitään pitkiin aikoihin. Tai miksi Suomessa voi lähettää työnhaussa kirkkoveneen kuvan, ja ilmoittaa Kelaan että on haettu jotain paikkaa. Tällaisen kiintiöhakemuksen vaimo sai nykyisessä paikassa. Myös blancoja hakemuksia tulee välillä. Suomessa voit mennä tukilakkoonkin asiasta kun asiasta ilman mitään seurauksia. Nämä on näitä only in Finland juttuja. Vain muutamia esimerkkejä, mutta kyllä nuo systeemit kaipaa aikamoista mylläystä monessa kohtaa.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuloksen maksimointi kuuluu yrittämisen perusperiaatteeseen. Jos me alamme, tai joudumme kilpailemaan verrokkimaitamme huonomalla osaamisella, heijastuu se väistämättä palkkoihin, kun huonompi osaamisemme on myytävä halvemmalla.
Kilpailua hankaloittaa vielä työntekijän korkeat kustannukset yritykselle. Suomessa X euroa tunnissa tienaava maksaa työnantajalle kokonaisuudessaan enemmän kuin monessa muussa kilpailevassa maassa saman X euroa tunnissa ansaitseva.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: LuKi

Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ymmärrä miten tämä viesti liittyy esittämiini asioihin?

Rakennusala on suhdanneherkkä, mutta normitilanteessa ammattitaitoisista rakennustyöntekjöistä on pulaa. Maakunnissa asuvat varmasti tuntevat kavereita, jotka ovat tai ovat olleet pitkilläkin komennuksilla pääkaupunkiseudun rakennustyömailla. Ei sinne vain Baltian suunnalta porukkaa tule. Kaverini on työskennellyt vuosikymmeniä Vantaalla ammattikorkeakoulussa rakennusalan yliopettajana. Hänen kertomuksensa rakennusalan vetovoimasta pääkaupunkiseudun nuorten keskuudessa on surullista kuultavaa. Kaverini kertoi, että pari vuotta sitten Helsingissä toisen asteen opiskelupaikoissa rakennusala oli ensisijainen hakutoive seitsemällä!!! hakijalla, näistäkin vain yhden äidinkieli oli suomi. Kyllä ne tekijät on revittävä muualta. Eikä tarvitse olla palkoista huolissaan, kuten juuri tilastoilla osoitit, sillä muualla (myös Tallinnassa) maksetaan yhä paremmin. Ei niitä osaavia tekijöitä tänne ilmaiseksi tule.

Tuloksen maksimointi kuuluu yrittämisen perusperiaatteeseen. Jos me alamme, tai joudumme kilpailemaan verrokkimaitamme huonomalla osaamisella, heijastuu se väistämättä palkkoihin, kun huonompi osaamisemme on myytävä halvemmalla.
Niin johtuuko työvoimapula tekijöiden vähyydestä vai huonosta palkkauksesta? Reilusti palkkaa maksava yhtiö löytää varmasti tekijöitä kauempaakin.

Esimerkiksi hoitoalalla puhutaan työvoimapulasta, mutta kun lähihoitajalle luvattiin palkaksi 4000€/kk, niin hakemuksia tuli valtavat määrät.


– Kauheasti ei hoitajapulaa ole, kun palkka laitetaan kohdalleen. Yllättävää oli se, että oli alalle palaavia. Moni ilmoitti suoraan, että jos palkka on tällainen, on valmis palaamaan alalle.
En tarkoita, että joka alalla tällaisia palkkoja voitaisiin maksaa kilpailukyvyn kustannuksella, mutta palkannostoihin olisi monessa paikassa varaa. Samaa ongelmaa on myös korkeakoulutettujen aloilla, kuten Akavan puheenjohtajakin toteaa:

Löfgrenin mukaan aina, kun puhutaan Suomen kilpailukyvystä, ensimmäisenä nostetaan esiin henkilöstön työn hinta ja mietitään, miten palkat saataisiin pidettyä mahdollisimman alhaisina ja työehdot joustavina työnantajan näkökulmasta.



Tokihan paljon käytetään kotimaista alihankintaa myös reissutöissä, mutta pääsääntöisesti työvoimaa haalitaan halvemmalla muualta.

Rakennusalankin houkuttelevuutta lisäisi selkeät työnäkymät ja reilu palkkaus.
Oikotiirailin Oikotien rakennusalan työpaikkoja Helsingistä, jos jätetään insinööriharjoittelu ja johtotehtävät pois laskuista, niin 1 (yksi) ainoa yritys oli rekryämässä rakennustyöntekijää omille kirjoilleen.
Loput käyttävät vuokratyöfirmoja.

Sen verran paljon rekrytointeja vierestä nähneenä voin sanoa, että nämä eivät työntekijäystävällisiä palkkauksia ole. Näissä ei kilpailla ammattitaidolla, vaan työn halvalla hinnalla.

Mielestäni on irvokasta, että vaikkapa vastavalmistunut nollakokemuksen rakennusalalta omaava tradenomi haastattelee vuosikymmenien rakennusalan kokemuksen omaavaa tekijää johonkin työpaikkaan. Palkkaus menee niin, että tilaajayritys on määritellyt työn tuntihinnaksi esim. 20 euroa (plus tietysti työnantajan kulut päälle) ja vuokrafirman rekrytoija sitten haastattelee ehdokkaita töihin.
Kokeneempi ammattilainen esittää palkkatoiveekseen esim. 17 euroa, vähemmän kokenut ja ammattitaidottomanpi tyytyy 13 euroon tunnilta. Mitäpä luulet kumpaan valinta kohdistuu, tähän josta vuokrafirma saa ”välistä” 3 euroa tunnilta, vai tähän josta saa 7 euroa tunnilta?

Hyvin usein nämä rekrytoijat ovat bonuspalkalla töissä, joten heidän liksansa kasvaa sitä mukaa mitä halvemmalla he saavat työntekijän töihin. Tilaajayrityksen kulut pysyvät samana, mutta vuokrafirma saa tuoton työntekijän palkasta.

Jos ei tällä halvemmalla tekijällä sitten työ onnistukaan, niin hänet potkitaan ulos koeajan puitteissa ja tilalle etsitään uusi tekijä, mahdollisimman halvalla tietysti.
Ei nämä vuokratyöpaikat houkuttele ketään oman arvonsa tuntevaa ammattitaitoista duunaria, mutta näihin paikkoihin vain on pakko mennä, kun ei muutakaan ole tarjolla.

Ei se isoilla yrityksilläkään aina ole kiinnostusta löytää sitä ammattitaitoisinta tekijää, varsinkin jos firmasta löytyy muutama kokeneempi ammattilainen, niin uudet rekrytoinnit toteutetaan pienipalkkaisilla. Tilaajayritykselle olisi monesti halvempaa palkata paremmalla tuntipalkalla oleva tekijä, kuin maksaa rekrytoinnista ja kokeilla ties kuinka montaa suhaajaa tahansa. Nykyisessä pikavoittojen tavoittelumallissa vain tuijotetaan sitä työn hintaa, eikä niinkään ammattitaitoa tai valmiutta tuloksentekoon.

Nuoret ovat nykyisin melko valveutuneita, eivätkä duunaripuolellakaan lähde kovin mieluusti paikkoihin, joissa ”saat työvaatetuksen, TES:in mukaisen palkan ja mahdollisuuden työllistyä jatkossa”.
Suurin osa paikoista, kun on vielä määräaikaisia ja jopa nollatuntisopimuksilla.

Itse olen kannustanut nuoria tekemään työnsä hyvin työharjoitteluissa ja tätä kautta saavan työpaikan valmistumisen jälkeen. Onneksi vielä löytyy työnantajia, jotka mahdollistavat nuoren työuran starttaamisen reiluilla ehdoilla. Valtaosassa paikoissa ei kuitenkaan näin toimita.
 
Niin siis Postin johto aikanaan huomasi, että on mahdollista siirtää työntekijöitä halvemman TES:in piiriin siirtämällä heidät Teollisuusliiton ja Medialiiton aiemmin solmiman sopimuksen alaisuuteen. Teollisuusliitolla ja Medialiitolla oli ns. ”keltainen liitto”, jonka alaisuudessa oli mm. Suomen mainosjakelijoiden etujärjestö.
Postissa nähtiin, että mainosjakelijoilla on huonommat työehdot mm. palkkauksen osalta ja koitti saada omat jakelijansa saman sopimuksen alle.
Teollisuusliitto piti kuitenkin jakajien palkat ennallaan ja lopulta siirsi työntekijät takaisin PAU:n alle.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että Teollisuusliitto oli ja on tehnyt PAU:n sopimusta huonomman sopimuksen (työntekijän näkökulmasta) jota Postin kilpailijat käyttävät kirjeiden ja pienpakettien osalta.

Toki teollisuusliitto on tehnyt myös vielä huonommankin sopimuksen (suorajakelu) ja siinä tänä vuonna sopimuksen minimi tuntipalkka on huikeat 7,93€/h.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuloksen maksimointi kuuluu yrittämisen perusperiaatteeseen.
Ellei muuten ole yhtiöjärjestyksessä sovittu. Eli ei sen tarvitse olla perusperiaate, ja kaikki alat ei edes sellaista tarvitse. Yrittämisen periaate siis voi ihan olla vain sen toimeentulonkin turvaamisessa. Kaikki eivät hae pikavoittoja, eivätkä edes halua muiden työstä hyötyä.

Ei meidän siis ole pakko alati korostaa vain tätä yksisilmäistä puolta yrittäjyydestä. Tokihan se toisille on juuri sitä, sillä mikään ei koskaan ole riittävästi, mutta osalle tosiaankin riittää ymmärry siitä, että jos se oma toimeentulo on turvattu elämänmittaiseksi matkaksi, niin se jo riittää.

Vientiyritykselläkin se olisi valinta, jos sitä ei hallinnoisi sijoittajien vaatimukset, vaan ainoastaan sen omistajan, jos se siis olisi joku muu kuin sijoittaja.

Eli moinen perusperiaate on tai ei ole, mutta noin yksioikoisesti sitä ei voi esittää.
 
No kuinka selkeästi työelämän asioiden päätösvalta kuuluu eduskunnalle? Liitot ovat neuvotelleet työehtosopimukset työntekijöille, mutta kyllähän tämän hallituksen päätöksillä haluttaisiin kävellä monien päätösten yli.
Vai kuuluuko palkkojen neuvottelu mielestäsi eduskunnalle?
Onko mielestäsi eduskunta oikea taho päättämään esimerkiksi koeajan tai perusteettoman määräaikaisuuden jatkamisesta vuoden mittaiseksi?

Onhan tässä taustalla paljon sitäkin, että hallitus on astumassa liittojen varpaille ja liitot totta kai vastustavat tätä.

Opiskelijoilla ja eläkeläisillä on omat etujärjestönsä. Toki työ- ja muuhun elämään vaikuttamismahdollisuudet on melko rajalliset työntekijäpuoleen verrattuna. Lakkoihin he toki saavat ryhtyä, kuten opiskelijoista huomasimme syksyllä.
Eikö paras olisi jos valtio määrittäisi lakiin olennaisimmat minimit (myös palkan osalta) ja liitot sitten neuvottelisivat jäsenilleen siihen päälle. Ja vastaavasti liittoon kuulumattomat neuvottelisivat itse. Nythän liitot haluavat neuvotella kaikkien puolesta eikä sekään kovinkaan demokraattista ole.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luotan tässä vaiheessa vahvasti, että tulevat muutokset ja leikkaukset eivät lopulta tule vaikuttamaan yhteiskuntaan läheskään niin paljon, kun mitä uhkakuvia on maalattu. Se oli alunperin jo selvää, että kun leikkaamaan lähdetään, ja odotettuja tukijärjestelmien ja työmarkkinoiden uudistamisia tehdään kerralla, niin kyllähän siitä meteliä nousee.

Tässä vaiheessa voidaan vaan kysyä sitä, miksi nuo molemmat on ylipäätään tehty sellaiseksi kuin ovat, eikä esimerkiksi työn vastaanottamisen kannattavuutta ole otettu enemmän huomioon lähtien jo opiskelijan tulokyttäyksistä. Tai miksi ansiosidonnaisen aika on niin pitkä, ettei ole mitään kiirettä hakea mitään pitkiin aikoihin. Tai miksi Suomessa voi lähettää työnhaussa kirkkoveneen kuvan, ja ilmoittaa Kelaan että on haettu jotain paikkaa. Tällaisen kiintiöhakemuksen vaimo sai nykyisessä paikassa. Myös blancoja hakemuksia tulee välillä. Suomessa voit mennä tukilakkoonkin asiasta kun asiasta ilman mitään seurauksia. Nämä on näitä only in Finland juttuja. Vain muutamia esimerkkejä, mutta kyllä nuo systeemit kaipaa aikamoista mylläystä monessa kohtaa.
Kuka muuten olisi kiinnostunut palkkaamaan tuollaisen ihmisen yhtään mihinkään työhön, joka lähettää kirkkoveneen kuvan johonkin. Vaikuttaa epäasialliselta kusipäältä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikö paras olisi jos valtio määrittäisi lakiin olennaisimmat minimit (myös palkan osalta) ja liitot sitten neuvottelisivat jäsenilleen siihen päälle. Ja vastaavasti liittoon kuulumattomat neuvottelisivat itse. Nythän liitot haluavat neuvotella kaikkien puolesta eikä sekään kovinkaan demokraattista ole.
Olisi, mutta liitot eivät suostu siihen, että liittoon kuulumattomat saisivat päättää omista asioistaan. Vähentää möhömahojen valtaa ilmeisesti.
 

Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikö paras olisi jos valtio määrittäisi lakiin olennaisimmat minimit (myös palkan osalta) ja liitot sitten neuvottelisivat jäsenilleen siihen päälle. Ja vastaavasti liittoon kuulumattomat neuvottelisivat itse. Nythän liitot haluavat neuvotella kaikkien puolesta eikä sekään kovinkaan demokraattista ole.
Niin, onko valtio sitten oikea taho määrittelemään minimipalkan? Tässä varmasti nähtäisiin soutamista ja huopaamista suuntaan ja toiseen. Karrikoidusti oikeisto haluaisi laskea palkkoja ja vasemmisto nostaa niitä, ainakin työntekijöiden osalta.

En tiedä lisäisikö tämä työsyrjintää missä määrin, jos työnantaja palkkaisi mieluummin liittoon kuulumattoman pienemmällä palkalla, kuin liittoon kuuluvan isomalla liksalla. Tai päinvastoin. Nythän liitot ovat neuvotelleet jokaiselle työntekijälle minimipalkat, kuului sitten liittoon tai ei. Eikä liitot tai kukaan muukaan kiellä paikallista sopimista. Jokainen voi nytkin mennä neuvottelemaan itselleen sopivat työehdot, työehtosopimukset vain määräävät raamit joiden sisällä pitää toimia. Ei liitot ole kimpussa, jos työnantaja maksaa tes:in palkkataulukon ylittävää palkkaa. Minimipalkka on määritelty.


Ja kuuluisivatko sitten liittoon kuulumattomat minkään työehtosopimuksen piiriin, jos eivät kuuluisi liittoon? Olisiko heillä yhtälainen oikeus samoihin etuihin, kuten palkalliseen vuosilomaan jne?

Työnantajapuolihan tässä voittaisi, jos liittoon kuulumattomat neuvottelisivat itselleen sopimuksia, ei jokainen työnantaja ole niin Laupias Samarialainen, että maksaisi kaikki työntekijän etuudet vapaaehtoisesti.
Toisaalta tämä saattaisi lisätä AY-liikkeen kannattavuutta, jos liiton jäsenenä saatkin paremmat edut. Työllistymistä se haittaisi, koska se liittoon kuulumaton saattaisi olla halvempi työnantajalle.

Toki, jos eduskunta määrittelisi lakiin kokolailla samat asiat kuin tes:seissä on lomineen kaikkineen, niin malli saattaisi ehkä toimia. Vaikea vain kuvitella joka alan ja työpaikan kattavaa yleissitovaa sopimusta ja palkkamallia jokaiseen paikkaan.

Edit: vuosilomalaki on toki määritelty, mutta alettaisiinko sitä sitten sorvaamaan työnantaja- tai tekijäpuolen osalta suotuisammaksi, jos liittojen neuvottelemat raamit poistuisivat, jos valtio päättäisi näistä asioista.
 
Viimeksi muokattu:

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Eikö paras olisi jos valtio määrittäisi lakiin olennaisimmat minimit (myös palkan osalta) ja liitot sitten neuvottelisivat jäsenilleen siihen päälle. Ja vastaavasti liittoon kuulumattomat neuvottelisivat itse. Nythän liitot haluavat neuvotella kaikkien puolesta eikä sekään kovinkaan demokraattista ole.

Tällä saataisiin ainakin nostettua järjestäytymisastetta. Harva etenkään ns. duunarialoilla kykenesi neuvottelemaan itse parempia vuosittaisia korotuksia kuin mihin ammattiliitot pystyisivät. Aika paljon saataisiin aikaakin käytettyä palkankorotusneuvotteluihin, jos se hoidetaan jokaisen kohdalla erikseen.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin johtuuko työvoimapula tekijöiden vähyydestä vai huonosta palkkauksesta? Reilusti palkkaa maksava yhtiö löytää varmasti tekijöitä kauempaakin.

Esimerkiksi hoitoalalla puhutaan työvoimapulasta, mutta kun lähihoitajalle luvattiin palkaksi 4000€/kk, niin hakemuksia tuli valtavat määrät.
Palkkaharmonisoinnin vuoksi tätä ei voida tehdä hyvinvointialueilla. Kaikille pitää maksaa sama palkka, oli työpaikka sitten isossa kaupungissa tai muuttotappiokunnassa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Oli surullista lukea tuosta linja-autonkuljettajien humalaisesta lakkovahdista. Toivottavasti selvittyään tajuaa, minkälaista vahinkoa on mahdollisesti saanut aikaan niin oman porukan kuin kaikkien lakkovahtien maineelle. Jutussakin mainittiin yhdellä lauseella, että muut lakkovahdit käyttäytyivät asiallisesti, mutta sehän ei ole tietenkään kiinnostava tarina tai siis uutinen. Tällaisetkin asiat muokkaavat suuren yleisön mielikuvia. Siksi etenkin tällaisena päivänä niin toimitusjohtajien kuin lakkovahtien täytyy olla erityisen tarkkana, että eivät hölmöile. Kaikkien toimintaa seurataan suurennuslasilla.

Oman työpaikan osalta täytyy sanoa, että ymmärtääkseni lakkovahdit ovat käyttäytyneet asiallisesti ja olleet muutenkin vittuilematta työhön meneville. Kyllähän tuossa jo lakkovahdin läsnäolokin työmaan portilla riittää, että rikkurin omatuntoa saattaa kolkuttaa. Jos siis sellainen vielä löytyy.

Koen, että itselläni on hyvä työpaikka ja yleensä monessa suhteessa asiallinen työnantaja. Valitettavasti siellä otettiin nyt tämän päivän lakko jotenkin henkilökohtaisesti, vaikka nimenomaan tämä lakko ei ole suunnattu työnantajaa vastaan.

Siitä huolimatta työpaikalle on yritetty houkutella korvaamaan lakossa olevia työntekijöitä toisen TES:in alla työskentelevillä asiantuntijoilla. Samoin koeajalla olevien uusien työntekijöiden työvuoroja oli vaihdettu korvaamaan oletettavasti lakkoon jäävien poissaoloa. Siis melko härski yritys murtaa lakko yrittämällä teettää lakon alaista työtä muiden tehtävien työntekijöillä tai jollain tavalla haavoittuvassa asemassa olevilla työntekijöillä.

Mielenkiintoista nähdä, miten asiat lopulta menivät ja miten se näkyy tulevaisuudessa esimerkiksi seuraavissa sopimusneuvotteluissa.

Todettakoon sekin, että normaalisti minulla ei ole juurikaan mahdollisuutta poistua työpäivän aikana jonnekin lounasravintolaan, vaan lounas on yleensä työpaikalla nautitut eväät. Nyt kuitenkin lähdin syömään varta vasten lounasravintolaan, joka olikin kyllä melko hiljainen. Tein tämän ratkaisun ihan tarkoituksella tukeakseni ravintoloitsijaa.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Koen, että itselläni on hyvä työpaikka ja yleensä monessa suhteessa asiallinen työnantaja. Valitettavasti siellä otettiin nyt tämän päivän lakko jotenkin henkilökohtaisesti, vaikka nimenomaan tämä lakko ei ole suunnattu työnantajaa vastaan.

Tuohan on se tyhmin selitys, mitä löytyy. Juuri työnantajaa kohtaanhan se osuu, jos töitä ei siellä tehdä.

Että silleen...
 

Dr. Gallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Valitettavasti siellä otettiin nyt tämän päivän lakko jotenkin henkilökohtaisesti, vaikka nimenomaan tämä lakko ei ole suunnattu työnantajaa vastaan.

Siitä huolimatta työpaikalle on yritetty houkutella korvaamaan lakossa olevia työntekijöitä toisen TES:in alla työskentelevillä asiantuntijoilla.
Ei hyvänen aika. Totta kai se on kohdistettu työnantajiin, ja työnantaja pyrkii korvaamaan työvoimaa ja pitämään työt pyörimässä.

Menkää omalla ajalla viikonloppuna torille huutamaan. Silloin se ei ole kohdistettu työnantajaan.
 

Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Tein hyvän työn eilen. Sain joku aika sitten lomalapun kouraan ja pari päivää vielä töitä ennen lomautusta. Keskusteltiin kollegan kanssa tulevaisuudestani ja kysyi kuulunko kassaan. Kuulun. KOKO -kassa 66€/vuosi. Kollegaani lomautus ei vielä koske, mutta voi kohta koskeakin. Irtisanoi liittonsa jäsenyyden ja liittyi samaan kassaan kanssani.

Hyvä minä.
 

Waluigi

Jäsen
Tänäänkin nohevasti töissä, kuten asiaan kuuluu. Minä joustan työnantajalle ja työnantaja vastaavasti toiseen suuntaan, kun homma toimii. Toki voisi olla tänään lakkolaisten tavoin kännissä huutelemassa ohikulkijoille ja kertomassa äänekkäästi miten kova onkaan paukuttamaan töitä (vaikka työnantaja ja mittarit eivät tätä huomaa), mutta turha olisi sen jälkeen ihmetellä jos hyvä yhteispeli lakkaisi toimimasta.

Säälittävää ja demokratiaa halveksuvaa toimintaa koko SAK:n lakkoilu. Toivottavasti vain kiihdyttää liiton kuolonkorahtelua.

Koen, että itselläni on hyvä työpaikka ja yleensä monessa suhteessa asiallinen työnantaja. Valitettavasti siellä otettiin nyt tämän päivän lakko jotenkin henkilökohtaisesti, vaikka nimenomaan tämä lakko ei ole suunnattu työnantajaa vastaan.
Toivottavasti olet tällä saralla parempi etkä ota nokkiisi, jos joku käy puhkomassa autonrenkaasi ja paskomassa tuulilasin antaessaan tukea ilmasto-ohjelmalle. Eihän sekään ole henkilökohtaista.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kilpailua hankaloittaa vielä työntekijän korkeat kustannukset yritykselle. Suomessa X euroa tunnissa tienaava maksaa työnantajalle kokonaisuudessaan enemmän kuin monessa muussa kilpailevassa maassa saman X euroa tunnissa ansaitseva.
Enemmän kuin monessa, mutta myös vähemmän kuin monessa. Esimerkiksi usein verrokkina olevassa Ruotsissa ne ovat korkeammat. Nuo kyllä vaihtelevat suuresti maittain, ja systeemit voivat olla paljon monimutkaisempia kuin meidän, ja myös Ruotsin, käyttämä tasaprosentti. On regressiota, progressiota ja ylärajaa. OECD:llä ainakin on tilastoja noista.
 

Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänäänkin nohevasti töissä, kuten asiaan kuuluu. Minä joustan työnantajalle ja työnantaja vastaavasti toiseen suuntaan, kun homma toimii. Toki voisi olla tänään lakkolaisten tavoin kännissä huutelemassa ohikulkijoille ja kertomassa äänekkäästi miten kova onkaan paukuttamaan töitä (vaikka työnantaja ja mittarit eivät tätä huomaa), mutta turha olisi sen jälkeen ihmetellä jos hyvä yhteispeli lakkaisi toimimasta.

Säälittävää ja demokratiaa halveksuvaa toimintaa koko SAK:n lakkoilu. Toivottavasti vain kiihdyttää liiton kuolonkorahtelua.


Toivottavasti olet tällä saralla parempi etkä ota nokkiisi, jos joku käy puhkomassa autonrenkaasi ja paskomassa tuulilasin antaessaan tukea ilmasto-ohjelmalle. Eihän sekään ole henkilökohtaista.
Koit kuitenkin tarpeelliseksi tänne tulla kertomaan, että olet nohevasti töissä. Vaikka työnantajat ja mittarit eivät tätä huomaa. Hienoa kuitenkin, että sinulla on hyvä työnantaja, kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Toivottavasti et sinä, eikä kukaan muukaan joudu esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle,täytyy muistaa, että tällaistenkin ihmisten oikeuksiakin tässä ollaan puolustamassa.

Ymmärsin, että olet palkansaajapuolella, todennäköisesti sinullekin kelpaa liittojen neuvottelemat työajat ja lomakorvaukset yms. Mutta tokihan liittoja täytyy vastustaa. Voithan ehdottaa työpaikallasi toista työntekijä- tai toimihenkilöliittoa, jos koet, että ehdot ovat palkansaajille liiankin hyvät. Työehtosopimusshoppailu mahdollistaa tämän.

Olen joskus nähnyt ihmisiä kännissä töissä, joten kaikkihan me olemme kännissä töissä nytkin. Oletettavasti viittaat tällä Ylen uutiseen, jossa lakkovahtisankari kertoi olleensa/olevansa viihteellä.

Onhan täällä mainittu omille nilkoille kusemisesta liittojen osalta, samaa toimintaa tuo toisten autojen hajottaminen edustaa. No tokihan se kusi talvella hetken aikaa lämmittää.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mitä tällä kiukuttelulla oikeasti saatiin aikaan?

jos jostain syystä alkuvuodesta vastaavaa tai isompaa olisi suunnitteilla ja Akava erehtyisi ottamaan osaa niin eroaisin OAJ:sta sillä sekunnilla.

Ymmärrän lakot sopimuksen neuvotteluvaiheessa mutta poliittisesti kukaan ei tule ottamaan kantaa minun puolestani.

En tosin usko Akavan tähän vasemmistosekoiluun lähtevänkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös