Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 408 648
  • 15 516
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei. Liitot olivat vielä pörssiin listautumisen jälkeenkin pääomistajia, vaikka osuus annissa vähenikin. Teollisuusliitolla oli vielä varsin pitkään Kojamon hallituksen puheenjohtajuuskin pörssiyhtiönä, mutta pari vuotta sitten ruotsalaiset sijoittajat ostivat pääosuudet kummastakin mainitusta yhtiöstä.

Nykyisin heillä ei ole käytännön määräysvaltaa yhtiöissä - liitothan eivät ole koskaan olleet mikään yhtenäinen vallankäyttäjä näissä yhtiöissä, vaan jokainen omansa.
Pitää paikkansa, mutta tiliä syntyi toki myös listautumisen kautta. Omistusten vähenemiseen liittyvä tapahtumaketju on tässä sinänsä toissijainen asia, mikäli asian pointti on siinä, omistavatko liitot Kojamosta nykyään "paljon", "vähän" vai "hyvin vähän". No mikä nyt kenellekin on paljon. On tuollainen parinkymmenen prosentin omistus vielä kohtalaisen paljon, vaikka eri liittojen omistusosuudet ovat keskenään kovin eri suuruisia.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Taas mennään, Teollisuusliitto aloittaa järjestöllisten toimenpiteiden suunnittelun hallitusta vastaan. Ei kuulemma ole pohjoismainen linja, niinpä, ei ole meidän talous tai vientikään pohjoismaisessa linjassa, joten kovempia sen pitääkin olla. Mutta bunkkeri-AY ei toki halua tehdä mitään, no-brainer asioidenkin (eläkeuudistus) valmisteluihin käytetään vuosia - ei riitä asemasota ja kaikkeen ein sanominen - ja valitettavasti muuhun tuo porukka ei jalostu.

Tänä vuonna vienti otti jo satoja miljoonia takkiin AKTn naurattavan ja heitä yhtään hyödyttäneen lakon vuoksi ja nyt sitten AY väki muistaa ilkeää elinkeinoelämää taas lahjalla.

Suomen talous voi ylivoimaisesti huonoiten, silti missään muussa Pohjoismaassa ei ole lakkoiltu kuin Suomessa viimeiseen pariin vuoteen. Lähellekään. Sitten tullaan ja kitistään pohjoismaisesta linjasta. Ae että.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Muutenkin ay-liikkeellä on aivan kieroutunut toimintatapa, kun riitelevät yhden firman kanssa, niin pistävät koko Suomen satamat kiinni ja siitä sitten kärsii koko maan vientiteollisuus sekä myös luonnollisesti tuontikin sakkaa. Suuri joukko täysin ulkopuolisia joutuu kärsimään AKT:n harjoittamasta kyykytyksestä ja maan talous kiittää.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Suomen talous voi ylivoimaisesti huonoiten, silti missään muussa Pohjoismaassa ei ole lakkoiltu kuin Suomessa viimeiseen pariin vuoteen. Lähellekään. Sitten tullaan ja kitistään pohjoismaisesta linjasta. Ae että.
Tässä on kaikilla osapuolilla kyllä todellinen peiliinkatsomisen paikka ja kannattaisi varmaan tosiaan hakea oppia ulkomailta. Kun molemmat osapuolet haistelevat omia pierujaan eivätkä edes yritä neuvotella ennen kuin hauista on näytetty niin tulos on tämä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Muutenkin ay-liikkeellä on aivan kieroutunut toimintatapa, kun riitelevät yhden firman kanssa, niin pistävät koko Suomen satamat kiinni ja siitä sitten kärsii koko maan vientiteollisuus sekä myös luonnollisesti tuontikin sakkaa. Suuri joukko täysin ulkopuolisia joutuu kärsimään AKT:n harjoittamasta kyykytyksestä ja maan talous kiittää.

Näinhän se valitettavasti on. AY-liikkeiden toiminta on monesti suorastaan vastenmielistä, ja sitä ohjaa ihan kaikki muu paitsi terve järki. Ammattiyhdistyksillä on ollut oma merkittävä roolinsa Suomen työmarkkinoiden muodostumisessa, mut että siitä hyvästä on aika vähän enää jäljellä nykypäivänä. Nuo lakkojen laajentumiset ym. on arkipäiväistetty, eikä moni siellä edes ajattele sitä vakavuuden tasoa isommassa kuvassa siellä enää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Minä ymmärrän kaikkein vähiten huutoa siitä, että irtisanomissuojaa halutaan heikentää tai irtissanomista halutaan helpottaa - kummin päin tuota nyt haluaa katsoa. En käsitä, miksi kukaan haluaisi olla töissä työnantajalla joka haluaisi päästä kyseisestä työntekijästään eroon. Siis heräisin joka aamu mennäkseni paikkaan, jonka omistajan tietäisin maksavan minulle palkkaa vain sen takia, että hänellä ei ole painavaa perustetta irtisanoa minua. Mahtaisi ahdistaa sellainen.

Minusta irtisanomisen pitäisi olla vapaata mutta samalla lailla myös irtisanoutumisen pitäisi olla sitä. Siis tarkoitan tässä sitä, että henkilön irtisanoutuessa työpaikastaan pitäisi välttyä työttömyysturvan karenssilta ja saada jonkin aikaa vapaasti etsiä itselleen uusia töitä saaden työttömyysetuutta. Olen tässä noin 30 -vuotisen työurani varrella nähnyt pirusti ihmisiä, jotka ovat jämähtäneet työpaikoilleen ja demoralisoivat työyhteisöään mutta eivät irtisanoudu ja lähde hakemaan uusia haasteita puhtaasti siitä syystä, koska se sysäisi liian suureen epävarmuuteen elämässä. Pitäisi saada lisää vaihtuvuutta työmarkkinoille. Tällä hetkellä meillä on aivan liikaa väkeä vailla töitä, samalla kun osa jumittaa työpaikoissaan joihin heillä ei ole motivaatiota.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille

No todellisuudessa sillä työntekijällä ei välttämättä ole harmainta hajua, että kenkää tulisi. Kunhan vaan pitää nyt kenkiä x määrä porukkaa kun pitää säästää, noin karrikoiden. Eikä niitä korvaavia töitä välttämättä ole lähimaillakaan. Monissa kuntakeskuksissa ja/tai maakunnissa on monilla isoilla työnantajilla lähes monopoliasema työn suhteen. Esim kuinkahan paljon on elintarvikealan työpaikkoja Seinäjoen seudulla Atria poislukien.

Siitä samaa mieltä, että jos mennään tuohon vapaaseen irtisanomiseen, niin todellakin se pitää olla mahdollista kumpaankin suuntaan. Dynaamisuutta tarvitaan, mutta kyllä mä jossain määrin ymmärrän niitä jumittajia myös. Taloudellinen epävarmuus on ikävää etenkin jos työmarkkinat on rajalliset.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
No todellisuudessa sillä työntekijällä ei välttämättä ole harmainta hajua, että kenkää tulisi. Kunhan vaan pitää nyt kenkiä x määrä porukkaa kun pitää säästää, noin karrikoiden. Eikä niitä korvaavia töitä välttämättä ole lähimaillakaan. Monissa kuntakeskuksissa ja/tai maakunnissa on monilla isoilla työnantajilla lähes monopoliasema työn suhteen. Esim kuinkahan paljon on elintarvikealan työpaikkoja Seinäjoen seudulla Atria poislukien.

Nyt puhuttiinkin niin sanotusta henkilöperusteisesta irtisanomisesta, ei yleisestä yrityksen palkanmaksukykyyn liittyvästä. Jos säästää pitää, niin siihen ei tarvita mitään yksittäisen työntekijän irtisanomiseen liittyviä perusteita, ihan normaalit tuotannollis-taloudelliset kelpaavat eikä tuohon ole mitään muutosta tulossa suuntaan eikä toiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Jos säästää pitää, niin siihen ei tarvita mitään yksittäisen työntekijän irtosanomiseen liittyviä perusteita, ihan normaalit tuotannollis-taloudelliset kelpaavat eikä tuohon ole mitään muutosta tulossa suuntaan eikä toiseen.

Niin, Suomessa on verrokkimaihin verrattuna jo nyt poikkeuksellisen helppoa ja halpaa irtisanoa tutasyin massana.

Suomessa on tähän asti ollut poikkeuksellisen vaikeaa verrokkimaihin verrattuna irtisanoa henkilöön perustuvin syin.

Tästä hyvin äärimmäinen esimerkki, kun luottamusmiesasemassa ollutta ei irtisanottu, vaikka raiskasi ohjaamansa 18-vuotiaan työharjoittelijan. Työharjoittelijan harjoittelu toki päätettiin.

Ko. luottamusmies sai toki varoituksen Netflixin katselusta työajalla ja sittemmin oikeuslaitokselta tuomion raiskauksesta.

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön

Kyllä melkein väittäisin, että eroon päästään luottamusmiehestä, jos on raiskannut jonkun työpaikallaan. Eikös tässäkin tapauksessa työsuhde aika pian lopetettiin, vaikkakin miehen suunnalta.

Itse asiassa näitä omaehtoisia irtisanomisia on tullut vastaan kohtalaisen useasti. Eli työnantaja käy isolla joukolla keskustelua yhdessä työntekijän kanssa ja päädytään vihjaillen epäsuorasti tai suorasti, että "nyt olisi mahdollisuus irtisanoutua, kuin että tulisi irtisanotuksi."

Toimii julkisellakin puolella yllättävän hyvin.
 
Parson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Kyllä esim puolen vuoden palkkaa vastaan näitä sovitaan siellä täällä.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Kyllä esim puolen vuoden palkkaa vastaan näitä sovitaan siellä täällä.
Kyllä juuri näin. Ei mikään iso investointi ole, jos halutaan tosiaan päästä eroon. Hieman tässä yleisellä tasolla mietityttää, että onko yleinen mielipide tosiaan vieraantunut käytännön tasolta, että AY-liikkeeltä kuvitellaan, vaikka minkälaisia voimia olevan.

Hiukan sama kuin Sipilän hallituksen Soten kaatumista sälytettiin Krista Kiurun ansiolistalle.

Eipä siinä hirveitä taitoja Kiurulta vaadittu, kun piti ainoastaan huolta perustuslain pykälistä. Sote kaatui täysin omaan mahdottomuuteensa tuolloin.

Ay-liikkeellä on valitettavasti vielä tarvetta ja se näkyy työpaikoilla - lähes päivittäin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niin, Suomessa on verrokkimaihin verrattuna jo nyt poikkeuksellisen helppoa ja halpaa irtisanoa tutasyin massana.

Suomessa on tähän asti ollut poikkeuksellisen vaikeaa verrokkimaihin verrattuna irtisanoa henkilöön perustuvin syin.

Tästä hyvin äärimmäinen esimerkki, kun luottamusmiesasemassa ollutta ei irtisanottu, vaikka raiskasi ohjaamansa 18-vuotiaan työharjoittelijan. Työharjoittelijan harjoittelu toki päätettiin.

Ko. luottamusmies sai toki varoituksen Netflixin katselusta työajalla ja sittemmin oikeuslaitokselta tuomion raiskauksesta.

Ongelma on usein siinä, jos työntekijä heittäytyy hankalaksi ja osaa/oppii liikkumaan harmaalla alueella. Eli suoranaisesti vaikea antaa kirjallista varoitusta jonkun tietyn syyn perusteella. Tai voihan siihen kirjoittaa vaikka että kuspää, laiska ja epäkypsä kyseiseen työhön, mutta epäilen että ei olisi hyviä syitä dokumenttiin :)

Lähtökohtaisesti tervehdin hyvinkin ilolla sitä muutosta, että työhön epäsopivasta työntekijästä voisi päästä eroon, jos pakko olisi. Se ei palvele yhteiskuntaa, ettei firmat oikeen uskalla palkata ihmisiä liian kovan riskin vuoksi. Ja usein on niin että mitä pienempi firma niin sen isompi riski on se palkkaaminen. Onneks tämä muuttuneet pian.
 
Kyllä itse olen sitä mieltä, että jos tarvitaan oikeasti työntekijää töihin, niin hänen osaamisensa arviointi koeajalla on minimisuoritus työnantajalta. Kyllä tarvitsee olla tumpeloa työnjohtoa, jos ei osata arvioida useamman kuukauden aikana, että osaako se Pena hitsata, vaiko ei osaa.

Sitten on semmoinenkin seikka, että kaiken maailman tilastoinnilla voidaan hyvin seurata työntekijän tarpeellisuutta. Jos siellä on listat tyhjänä, eikä sitä osata selittää oikein millään, niin kyllähän se on työnjohdon ja rekrytoinnin kannalta ala-arvoinen suoritus. Nyt tämä vaade pyritään poistamaan, niin miksi sitten tarvitaan tätä väliporrasta jatkossa?

Lähinnä irtisanomisen helpottamisessa annetaan isompaa mielivaltaa työnantajalle ja itse työn tekemiselle taas ei.

Mulkumpikin työntekijä voi olla hyvin rahaa firmalle tuova taho. Näitä on maailma täynnä hyvin esimerkkeinä. Ei kai tässä nyt tarvita työelämään mitään ruskeakielisiä yhtään enempää, vaan varsinaisia osaajia.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Itse en ainakaan pienyrittäjänä uskalla tällä hetkellä palkata apukäsiä, vaikka välillä tarvetta olisi ollut hetkittäin useammallekin tekijälle. Helpompi ja turvallisempi ostaa palveluna nekin suoritteet toiselta pienyrittäjältä.

Mielellään kyllä laajentaisi omaa toimintaa, mutta ainakin toistaiseksi tuo rekryäminen tuntuu ihan liian riskikkäältä vaihtoehdolta. Hieno juttu, jos tähän tulee helpotusta tulevaisuudessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllä itse olen sitä mieltä, että jos tarvitaan oikeasti työntekijää töihin, niin hänen osaamisensa arviointi koeajalla on minimisuoritus työnantajalta. Kyllä tarvitsee olla tumpeloa työnjohtoa, jos ei osata arvioida useamman kuukauden aikana, että osaako se Pena hitsata, vaiko ei osaa.
Ei ole mitenkään tavatonta että sen (ennen 4kk, nykyisin ilmeisesti 6kk) koeajan onnistuu esittämään. Kuullut kyllä näitä tarinoita riittävästi ja nähnyt myös yhden tapauksen jossa käytös muuttui heti kun koeaika loppui. Mutta osassa paikassa tätä kierretään vuokratyövoimalla ja sitten niistä palkataan joku, jolloin käytännössä koeaika on pidempi, mutta harvoin se noissa pieleen menee.

Mulkumpikin työntekijä voi olla hyvin rahaa firmalle tuova taho. Näitä on maailma täynnä hyvin esimerkkeinä. Ei kai tässä nyt tarvita työelämään mitään ruskeakielisiä yhtään enempää, vaan varsinaisia osaajia.
Jos työntekijä on oikeasti firmalle erittäin hyödyllinen, niin mulkkuutta kyllä katsotaan hyvin paljon läpi sormien jo nykyään.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllä itse olen sitä mieltä, että jos tarvitaan oikeasti työntekijää töihin, niin hänen osaamisensa arviointi koeajalla on minimisuoritus työnantajalta. Kyllä tarvitsee olla tumpeloa työnjohtoa, jos ei osata arvioida useamman kuukauden aikana, että osaako se Pena hitsata, vaiko ei osaa.

Sitten on semmoinenkin seikka, että kaiken maailman tilastoinnilla voidaan hyvin seurata työntekijän tarpeellisuutta. Jos siellä on listat tyhjänä, eikä sitä osata selittää oikein millään, niin kyllähän se on työnjohdon ja rekrytoinnin kannalta ala-arvoinen suoritus. Nyt tämä vaade pyritään poistamaan, niin miksi sitten tarvitaan tätä väliporrasta jatkossa?

Lähinnä irtisanomisen helpottamisessa annetaan isompaa mielivaltaa työnantajalle ja itse työn tekemiselle taas ei.

Mulkumpikin työntekijä voi olla hyvin rahaa firmalle tuova taho. Näitä on maailma täynnä hyvin esimerkkeinä. Ei kai tässä nyt tarvita työelämään mitään ruskeakielisiä yhtään enempää, vaan varsinaisia osaajia.

Koeajalla näkee kyllä osaako Pena hitsata tai laittaako kaupassa hyllyttäessä lyhyemmät kalkkunaleikkeiden expit eteen, kun pyydetty (tosin ei se nyt auta, taaempaa otan kuitenkin ettei vanhene), mut että esimerkiksi myyntiedustajan hommissa se 4-6kk koeaika on usein enemmänkin tutustumista asiakkaisiin ja työtapoihin, ja varsinaista tulosta tai siis omankin työpanoksen realisoimista tuloksenteoksi voi usein odottaa vasta paljon myöhemmin. Varsinkin jos kaupanteko on pitkäjännitteisempää hommaa kuten meillä sopimuskausineen.

Ne ongelmat joita meillä ollut muutaman kanssa, niin alkaneet isommin vasta joidenkin vuosien päästä. Toki firmalla ja varsinkin työnjohdolla on iso rooli siinä, että henkilöstö sitoutuu ja motivaatio/moraali pysyy, mutta itsenäisesti työskentelevän kohdalla vähintään yhtä iso rooli on sillä tekijällä itsellään, kuinka asioita hoitaa. Työntekijästä on voitava myös päästä eroon ongelmatapauksissa, jos homma ei enää vaan toimi tarvittavalla ja vaaditulla tasolla, vaikka suoranaista varoitusta ei olisikaan syytä antaa. Ja usein ei olekaan. Harva työnantaja nyt hyvästä tekijästä eroon haluaa, päinvastoin.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Työntekijästä on voitava myös päästä eroon ongelmatapauksissa, jos homma ei enää vaan toimi tarvittavalla ja vaaditulla tasolla, vaikka suoranaista varoitusta ei olisikaan syytä antaa.
Olen vähän ollut viime aikoina sinulle vastarannankiiski. Mielestäni nyt kuvailet erittäin marginaalista ongelmaa, johon tarvittaisiin helppo ratkaisu. Jos työntekijä on selvinnyt koeajastaan ja työssä tapahtuu merkittävä muutos sen jälkeen, kun on ollut jo pidempään talossa niin se poispotkiminen on varmaan ihan viimeinen vaihtoehto. Jos ongelmat ilmaantuvat kuten esimerkistäsi ymmärsin vasta vuosien päästä alusta niin silloinhan nykysysteemi, jossa varoitetaan on oikein hyvä.

Irtisanominen on nykyisellään omasta näkökulmastani aivan riittävän helppoa sekä uusille että vanhoille työntekijöille. Ihmisluonto vaan on sellainen, että jos olet ollut pidempään talossa niin varoitukset eivät enää välttämättä auta. Jokunen tällainen on nähty, jossa varoituksella saadaan työntekijä suoriutumaan töistään minimitasolla, jotta hän ei saa uutta varoitusta/potkuja. Itse tällaisessa tilanteessa miettisin enemmän työnantajana sitä, millainen meidän työpaikka on ja millaiset johtokeinot on käytettävissä, koska uhkailemalla ei yleensä saada juuri mitään hyvää aikaiseksi.

Yleensä työntekijän vaihtelevalle työsuoritukselle on jokin syy ja jos työnantaja oikeasti haluaa panostaa asiaan niin voidaan palata hyvälle uralle tai työntekijä voi jopa itse todeta, ettei minusta enää ole tähän työhön ja lähteä hakemaan muuta. Se on sitten taas yksi "helppous" lisää työnantajalle, että pääsisit monivuotisista tekijöistä eroon ilman varoituksia.
 
Ei se mitään, täytyy mennä tohon ytimeen Vastarannan Kiiskiin käymään nää hommat läpi ihan piirtämällä :)

Varmasti on eroja, eikä sellasta työpaikkaa taida ollakkaan jota ei voisi huonolla johtamisella pilata. Tästä voisi vaimo kertoa aika paljon monen vuosien ajalta, kuinka onneton työnjohtaminen ja vastuunpakoilu siellä on aiheuttanut kaaosta ja työuupumistä lähes kaikille. Nyt on pieni toive asioiden muuttumisesta, mutta onhan hän tossa muutakin etsinyt jatkuvasti.

Mut sitten nää meidän ongelmatapaukset kentällä ovat olleet lähinnä katastrofaalisia tilanteita vrt marginaaliongelma suht pienelle yksikölle suomessa. Oltiin jonkin aikaa ihan kusessakin, kun kävi ilmi erilaisia asioita. Asiakkaissa käytiin hyvin puolivillaisesti (joissain paikoissa ei ollenkaan) ja suhteet sekä myynti kärsivät. Tehtiin toista kun sanottiin ja pientä patologista shittiä havaittavissa myös. Onneks toinen lopulta lähti itse, toisen kanssa väännöt jatkuivat pitkään. Mutta monia vuosia tuossa meni että eroon päästiin. En siis ollut noiden esimies vaan käytännössä samalla jos näin voi sanoa

Onneks nyt on ollut parempia tekijöitä ja homma näyttää kaikinpuolin paremmaltakin.

Nuo voivat olla vaikeita tilanteita joskus.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tuolla hallitusketjussa oli puhetta työttömistä, ettei heitä voi oikein kohdella isona massana, vaan jokainen on yksilö. Ihan samalla lailla työelämässä jokainen työntekijä on yksilö, ja heitä on siellä hyviä ja huonoja. Se, mitä moni ei oikein aina tunnu sisäistävän, on se, että, niistä huonoista työntekijöistä kärsii myös ne hyvät. Kaikkien etu olisi, jos siitä huonosta työntekijästä pääsisi tarvittaessa myös eroon. Siinä voittaisi niin firma kuin ne hyvätkin työntekijät, koska tilalle voitaisiin palkata joku parempi kaveri.

Meillä on sen verran vahva vaikutusvalta tuolla AY-mafialla, että muutosta tarvittaisiin. Itselleni kävisi oikein hyvin, että hyvien työntekijöiden oikeuksiin ei puututa. Se toki on sula mahdottomuus lähteä erottelemaan ja/tai laittaa työntekijöitä eriarvoiseen asemaan. Jotakin pitäisi kuitenkin tehdä, että niitä työntekijöitä uskallettaisiin enemmän palkata. Muuten meillä kuolee työmarkkinat, kun talous karkaa verrokkimaiden mukana yhä kauemmaksi. Siitä seuraa konkursseja, YT-neuvotteluita ja lisää työttömyyttä.

AY-liike ei tunnu osaavan ajatella pitkällä tähtäimellä omaa etuaan, kun se torppaa näitä tarvittavia uudistuksia. Jos työelämä saataisiin samalle tasolle Ruotsin ja Tanskan kanssa, olisimme taas kansainvälisessä kilpailussa paremmin mukana. Tästä seuraisi investointeja Suomeen, joka toisi lisää työpaikkoja ja sitä kautta lisää maksavia jäseniä ammattiliitoille.

Mutta ei, laitetaan mieluummin koko Suomi taas seis ja pahennetaan sitä gäppiä muihin.
 
Wristlock

Jäsen
...AY-liike ei tunnu osaavan ajatella pitkällä tähtäimellä omaa etuaan, kun se torppaa näitä tarvittavia uudistuksia. Jos työelämä saataisiin samalle tasolle Ruotsin ja Tanskan kanssa, olisimme taas kansainvälisessä kilpailussa paremmin mukana. Tästä seuraisi investointeja Suomeen, joka toisi lisää työpaikkoja ja sitä kautta lisää maksavia jäseniä ammattiliitoille.

Mutta ei, laitetaan mieluummin koko Suomi taas seis ja pahennetaan sitä gäppiä muihin.

Meillä on tosiaan iso gäppi Tanskaan ja Ruotsiin eli ollaan pahasti jäljessä mm. palkkojen ja ansiosidonnaisen tasossa, henkilöstön edustuksessa ja vaikutusmahdollisuuksissa yrityksissä (mm. tulkintaetuoikeus), työnhakupalvelut jne. yms. eli varmasti AY-liikkeellekin sopii, jos työelämä todellakin laitetaan samalle tasolle Ruotsin ja Tanskan kanssa vs. tämä nyt hehkutettu yksipuolinen rusinat pullasta "samalle tasolle". Mutta sopiiko tämä oikea sama taso esim. EK:lle ja Suomen Yrittäjille ja heidän poliittiselle siivelleen, se onkin sitten jo toinen juttu.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Ei se mitään, täytyy mennä tohon ytimeen Vastarannan Kiiskiin käymään nää hommat läpi ihan piirtämällä :)

Varmasti on eroja, eikä sellasta työpaikkaa taida ollakkaan jota ei voisi huonolla johtamisella pilata. Tästä voisi vaimo kertoa aika paljon monen vuosien ajalta, kuinka onneton työnjohtaminen ja vastuunpakoilu siellä on aiheuttanut kaaosta ja työuupumistä lähes kaikille. Nyt on pieni toive asioiden muuttumisesta, mutta onhan hän tossa muutakin etsinyt jatkuvasti.

Mut sitten nää meidän ongelmatapaukset kentällä ovat olleet lähinnä katastrofaalisia tilanteita vrt marginaaliongelma suht pienelle yksikölle suomessa. Oltiin jonkin aikaa ihan kusessakin, kun kävi ilmi erilaisia asioita. Asiakkaissa käytiin hyvin puolivillaisesti (joissain paikoissa ei ollenkaan) ja suhteet sekä myynti kärsivät. Tehtiin toista kun sanottiin ja pientä patologista shittiä havaittavissa myös. Onneks toinen lopulta lähti itse, toisen kanssa väännöt jatkuivat pitkään. Mutta monia vuosia tuossa meni että eroon päästiin. En siis ollut noiden esimies vaan käytännössä samalla jos näin voi sanoa

Onneks nyt on ollut parempia tekijöitä ja homma näyttää kaikinpuolin paremmaltakin.

Nuo voivat olla vaikeita tilanteita joskus.
Mitenkäs tämä lopulta perattiin? Ts. mitä teette jatkossa toisin, jotta vastaaviin tilanteisiin ei enää ajauduttaisi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös