Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 407 539
  • 15 514
Lukeeko se jossain? Ainakin siinä tiedotustilaisuudessa sanottiin ettei tämä kosketa sitä. Eikä tätä mainita myöskään Superin sivuilla.
Lukee se siellä valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksessa ja hän myös kertoi sen ääneen kun huoneesta ulos tuli.

Osilla alueista on harmonisointi jo tehty ja ovat toimineet jo hyvinvointialueen tavoin. Heillekin tämä korotus silti tulee.
En siitä ole tietoinen, että jossain harmonisointia olisi jo tehty. Oikeastaan olen siinä ymmärryksessä, että sitä ei voida edes tehdä ennen kuin työnantaja vaihtuu.
Niin että puhuvat paskaa näin alkuun, jotta sitten kohta on aika totuuden? Odotetaan nyt vähän aikaa.
Joku tuntuu puhuvan kun työnantaja ja valtakunnan sovittelijan puheet ei mene yksiin työntekijäleirin kanssa. Ehkä tämä harmonisointi nyt kytkeytyy tuohon palkkausjärjestelmän uudistamiseen.

Edit. Ja alla oleva on suoraan sovintoehdotuksesta.
"
KT:n tekemien alustavien laskelmien mukaan palkkojen yhteensovittamisen SOTE-sopi-
muksessa hyvinvointialalla arvioidaan maksavan noin 6,0 prosenttia.
Palkkojen yhteensovittamista ja palkkauksen kehittämistä varten tulee uuden palkkausjär-
jestelmän käyttöönottoprosessin yhteydessä ja siitä eteenpäin varata paikallisesti yh-
teensä 6,0 prosenttia SOTE-sopimuksen palkkasummasta kehittämisohjelmassa mainittu-
jen varojen lisäksi. Vuosittain varat jakaantuvat seuraavasti:
1.6.2023 palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen sekä palkkausjärjestel-
mien käyttöönottoon valmistautumiserä 1,5 %. Erä kohdistetaan paikallisesti kussakin voi-
massa olevassa hinnoittelukohdassa muihin kuin tasoryhmien ylimpiin tehtäväkohtaisiin
palkkoihin.
Erästä rahoitetaan myös työaikajärjestelmien yhteensovittamisesta mahdollisesti aiheu-
tuva kustannus.
1.10.2024 Palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen ja/tai palkkausjärjes-
telmien käyttöönoton 2,5 % paikallinen erä.
1.6.2025 Palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen ja/tai palkkausjärjestel-
mien käyttöönoton 2 % paikallinen erä.
Paikallisen työnantajan edustajat ja pääsopijajärjestöjen edustajat neuvottelevat kaikkien
yllä mainittujen erien kohdentamisesta. Jollei asiasta päästä yksimielisyyteen, työnantaja
päättää erien käytöstä"
 
Viimeksi muokattu:

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos laskelmat pitävät paikkansa ja sairaanhoitajan peruspalkka nousee sinne 3000 euroon niin sehän on ihan siinä mitä täällä on hoitoalan ihmiset toivoivaivat. Sitten tulevat vielä työhyvinvointia parantavat asiat ja tuo rekrytointikieltojen poisto niin kyllä tässä ihan tyytyväinen saa olla. Tuskin on ollut mitään tuollaisia alkuperäisessä sopimuksessa mikä hylättiin silloin kun muut hyväksyivät.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
On tämä kummallista, kun toisten mielestä palkkaohjelma on ja toisten ei. Mutta kai se on pakko luottaa siihen, joka ehdotuksen on tehnytkin:

”Tässä ei ole palkkaohjelmaa vaan tässä on hyvinvointialueiden palkkojen yhteensovittamisen aikataulutus”, Sajavaara sanoi.

Eiköhän tieto kuitenkin parissa päivässä lisäänny.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
@Mediakuutio
Olet toki osittain oikeassa.

Se on sitten aivan eri asia miten sopimusta luetaan. Esim:
"KT:n tekemien alustavien laskelmien mukaan palkkojen yhteensovittamisen SOTE-sopi-
muksessa hyvinvointialalla arvioidaan maksavan noin 6,0 prosenttia."

Miten tämä lasketaan? Arvioitu maksu? Vai kustannusvaikutus? Nouseeko palkat tuon 6% vai onko kustannusvaikutus 6%? Miten harmonisoidaan ja miten alueittain?

Ihan heti en usko että tuosta riidatta selvitään.
 
Tuohon on varmaan ollut joku laskutapa joka esitelty neuvotteluissa. Ja tuohan on lähinnä sellainen info teksti kun heti alempana puhutaan tasan 6%, ei noin 6% prosentista. Ja tuo 6% on siinä samalla jaettu eri vuosille.

Edit. Itse uskon, että tuo 6 prosenttia on se "palkkaohjelma" ja harmonisointi. Työntekijäpuoli saa sitten säilyttää kasvonsa kun erillinen "harmonisointi" katoaa tuohon palkkausjärjestelmän uudistukseen.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
KT ei vain ole enää sopimusosapuoli.
Eikös KT ole hyvinvointialueiden osalta sopimusosapuoli? KT:n sivuilta: KT on kunta-alan ja hyvinvointialueiden työnantajajärjestö, jonka tehtävät määrittelee kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä annettu laki. Ajamme kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
On siellä jotain saatu extraa koska jhl ilmoitti palaavansa heti neuvottelupöytään.

Ei kai tuo nyt valtavasti haittaa jos jotain extraa hoitajat saavat, ei mitään mikä entisestään jo konkurssissa olevaa julkista taloutta tästä enempää kaataisi. Pähkinöitä mutta jotain että kaikki säilyttävät kasvonsa.

Ollaan tyytyväisiä nyt.
 
Siis mahdollisuus tälle jätettiin kyllä. Jos kerta hoitajien sopimus olisi tismalleen sama niin miksi palaisivat neuvottelemaan?
Eihän se tismalleen sama ole vaan siellä on myös jotain muita muutoksia. Toki myös sovittu tuosta harmonisoinnista tarkemmin. Mitään extraa ei vaikuta olevan kuitenkaan tuon yleisen palkkaohjelman ja harmonisoinnin lisäksi. Sitä mieltä vaikuttaisi olevan myös JHL.

Edit. Ja nähtävästi sinne neuvottelupöytään on pakkokin palata kun esimerkiksi JHL on sotesopimusta sopimassa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mistä rahat korotuksiin?
Tuleeko muu kunta-ala vaatimaan lisäkorotuksia? Mistä rahat?
Tai jotkut muut alat.
No, hyvä jos sopu, ja rahoituskin ok.
Töihin, ja suut suppuun.

Opetuspuolella olevana ainakaan en jaksa olla kateellinen. Mitä nyt tuohon tutustuin niin puhutaan niin mitättömistä eroissa sopimuksissa että menee ”virhemarginaaliin”.

Nyt töihin ja sillä sipuli.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ollaan tyytyväisiä nyt.
No tämä. Kun äkkiseltään kaikki hoitopuolen ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä tähän niin sit täällä on iso porukka, joka on ollut koko hoitopuolen työtaistelua vastaan toitottamassa ettei mitään saatu. Todella hämmentävää.

Tolla rekrytointikiellon poistolla muuten tulee olemaan tosi iso vaikutus tulevaisuudessa ja johtaa siihen, että paikallisia korotuksia tullaan näkemään entistä enemmän.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Siis mahdollisuus tälle jätettiin kyllä. Jos kerta hoitajien sopimus olisi tismalleen sama niin miksi palaisivat neuvottelemaan?
Ei vaan sote-puoli saa automaattisesti saman. Muulla kuntapuolella vaatisi neuvotteluja. Kai tuo byrokratiaa vaatii jhl:n puolella, siihen liittynee.
 
Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
No tämä. Kun äkkiseltään kaikki hoitopuolen ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä tähän niin sit täällä on iso porukka, joka on ollut koko hoitopuolen työtaistelua vastaan toitottamassa ettei mitään saatu. Todella hämmentävää.
Eiköhän suurin osa näistä ole katkeria insinööri-inceleitä, jotka eivät silloin opiskelija-aikoina saaneetkaan sitä ns. helppoa tushoshooffenia sairaanhoitajaopiskelijatytyiltä, ja nyt pitää leukaparta täristen kiukutella Facebookissa ja foorumeilla.
 
No tämä. Kun äkkiseltään kaikki hoitopuolen ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä tähän niin sit täällä on iso porukka, joka on ollut koko hoitopuolen työtaistelua vastaan toitottamassa ettei mitään saatu. Todella hämmentävää.

Tolla rekrytointikiellon poistolla muuten tulee olemaan tosi iso vaikutus tulevaisuudessa ja johtaa siihen, että paikallisia korotuksia tullaan näkemään entistä enemmän.
Taitaa ihmisiä enemmän ihmetyttää miksi vouhkattiin kesä ja syksy kun lopulta tyydyttiin samoihin palkankorotuksiin kuin muut + harmonisointiin joka oli tulossa koko ajan. Ja tietenkin onhan sekin aika ristiriitaista, että täälläkin (ja somessa, uutisissa jne) on moni kertonut ettei tuo yleinen taso + harmonisointi riitä mutta nyt se on yhtäkkiä hyvä sopimus...

Edit. Ja minusta nämä korotukset ovat oikein hyvät ja ansaitus, iso peukku myös tuolle palkkausjärjestelmän uudistukselle.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Hoitsut vaativat 3,6% enemmän kuin muu kunta-ala viiden vuoden ajan joka vuosi. Saivat yhteensä 6% harmonisointirahaa kolmen vuoden aikana. Rytkönen sanoi, että he saivat enemmän kuin vaativat, koska hänen matematiikallaan 6 on kuulemma enemmän kuin 3,6. On toi naisoletettu johtaja viisas.
 
Alejandro

Jäsen
Nythän nämä on A-studiossa keskustelemassa. SuPerin täti sanoi, että ei ole laskenut paljonko korotukset on ja kaikki ovat ihan eri mieltä siitä, mitä on sovittu. Melkoista popparit esiin kamaa.
Tunnen itseni tyhmäksi, kun en ymmärrä yhtään mitä tässä nyt on loppupeleissä sovittu. Ja oliko tämä nyt hyvä sopimus vai ei. Rytkönen vaikuttaa tyytyväiseltä, mutta samalla erittäin passiivisaggressiiviselta, jopa naljailevalta.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Hesarissa on avattu tuota palettia: hoitajat eivät saaneet mitä vaativat.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tunnen itseni tyhmäksi, kun en ymmärrä yhtään mitä tässä nyt on loppupeleissä sovittu. Ja oliko tämä nyt hyvä sopimus vai ei. Rytkönen vaikuttaa tyytyväiseltä, mutta samalla erittäin passiivisaggressiiviselta, jopa naljailevalta.
No käytännössä osapuolet tuntuivat olevan eri mieltä siitä mitä on sovittu, joten en ihmettele. Eiköhän tuota sovintoa avata tässä lähipäivinä lisää.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Nythän nämä on A-studiossa keskustelemassa.
Olipa Rytkösellä kireän, jopa ylimielisen oloinen asenne toimittajan kysymyksiin. En tiedä mitä tuolla tyylillä voittaa.

Palkasta riitti puhetta, mutta mitä niille työoloille tehdään. Ymmärtääkseni porua on riittänyt muustakin kuin vain tilinauhan luvuista. Vai korvaako lisäpalkka kaiken?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös