Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 346 452
  • 15 144

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tehyn maksamalla korvauksella tulee kylmä aika pian.
Eikös Tehy ilmoittanut että sitä satkua päivässä maksetaan 45 päivän ajan. Varmaan jokainen ymmärtää että ei mene lähellekään niin pitkään ennen kuin tapahtuu ratkaisuja.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Taas keskeytyi viikonlopukso neuvottelut, ja uutisoinnin perusteella hoitajat ei taida juuri tinkiä tuosta 3,6% ylimääräisestä korotuksesta vuosittain 5 vuoden ajan.

Melkoinen solmuhan tuossa on. Ei työnantajan kannata tuohon vaatimukseen suostua. Katsokoot rauhassa tuon harmonisaationkin ensin, ja mikä sen jälkeen olisi vielä kohtuullinen kuoppakorotus. Saa nähdä hillitseekö esimerkiksi talven sähkölaskut irtisanoutumishaluja.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tuo taisi olla ainakin jossain paikoissa lh : n palkka. Nopealla googlailulla tuli että Norjassa keskiansio pyörisi siellä reippaasti yli 4000 ja mediaani samassa linjassa. Se on kyllä totta, että siellä kokemuksella palkkaan saa enemmän nostoa, kuin täällä. Mikä varmasti houkuttelee myös osaltaan pysymään ja kehittymään alalla.
Norjassa on öljytulot, millä maksaa palkkoja, joten tilannetta ei voi yhtään verrata Suomeen. Rytkönen on pilannut Tehyn ja sairaanhoitoalan maineen pitkäksi aikaa eteenpäin. Minusta työnantajan ei pidä antaa yhtään periksi tuolle kiristäjälle ja potilaiden hengen vaarantajalle. Katsotaan, miten moni hoitaja tulee irtisanoutumaan. Luulenpa ettei kovin moni.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On kohtuullisen turhaa länkyttää siitä, millainen paratiisi Norja on. Lähtekää sinne jos uskotte pärjäävänne. Itse luulen, että kynnys lähteä on monelle välttävästi suomea puhuvalle hoitajalle ylivoimaisen korkea. Siksi työnantajan on nyt pakko katsoa tämä joukkoirtisanoutumisbluffi loppuun asti. Ei taida lähtijöitä olla niin paljoa kuin Millariikka luulee. Järki voittaa yleensä siinä vaiheessa kun asuntovelkaisen pitää aikuisten oikeasti jättää vakkariduuni. Tehyn maksamalla korvauksella tulee kylmä aika pian.

En tunne kuin kaksi hoitajaa mutta molemmat perheellisiä ja asuntovelallisia eivätkä ole todellakaan mihinkään irtisanoutumassa. Toki otanta pieni mutta uskoisin monen samassa tilanteessa olevan päätyvän samaan. Ehkä todennäköisempi skenaario on, että haetaan aktiivisesti töitä muulta ja jos tärppää, lähdetään.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Itse olisin voinut irtisanoutua, kun Vakassa nyt aika vähän on mitään menetettävää, elleivät huoli ns. vanhalla sopparilla takaisin. Mut monella varmaan kinkkisempi valinta.
 
halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ei taida lähtijöitä olla niin paljoa kuin Millariikka luulee. Järki voittaa yleensä siinä vaiheessa kun asuntovelkaisen pitää aikuisten oikeasti jättää vakkariduuni. Tehyn maksamalla korvauksella tulee kylmä aika pian.

2007 asian ollessa viimeksi ajankohtainen tuo meni ainakin niin ettei sopimusta tehty ennenkö siihen kuului irtisanoutuneiden paluu vanhoina työntekijöinä. Ei ollut työnantajalla varaa menettää sitä määrää työntekijöitä silloin ja vielä vähemmän nyt.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Siksi työnantajan pitäisikin ilmoittaa, ettei irtisanoutuneita tulla missään olosuhteissa ottamaan takaisin vanhoina työntekijöinä. Jos tuo menee läpi, on tie auki kaikille kiristyshaluisille ja siitä seuraisi holtiton inflaatio. Nyt KT on viimeinen puolustuslinja ennen talouden romahdusta ja siksi sen on pakko kantaa vastuunsa ja olla taipumatta kiristyksen edessä.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
On kohtuullisen turhaa länkyttää siitä, millainen paratiisi Norja on. Lähtekää sinne jos uskotte pärjäävänne. Itse luulen, että kynnys lähteä on monelle välttävästi suomea puhuvalle hoitajalle ylivoimaisen korkea. Siksi työnantajan on nyt pakko katsoa tämä joukkoirtisanoutumisbluffi loppuun asti. Ei taida lähtijöitä olla niin paljoa kuin Millariikka luulee. Järki voittaa yleensä siinä vaiheessa kun asuntovelkaisen pitää aikuisten oikeasti jättää vakkariduuni. Tehyn maksamalla korvauksella tulee kylmä aika pian.
Sinäkö sen tiedät millainen paratiisi se on hoitajalle tai ei ole? Mulla on siitäkin vähän perspektiiviä. Sinulla on muutenkin hyvä käsitys kaikesta liittyen tämän työtaistelun osapuoliin. En jaksa kaikkiin nyansseihin tässä kohtaa takertua, kerran taisin jo ojentaa. Todettakoon nyt sinulle, että ketään ei ole varaa päästää mihinkään, vaan tänne pitää haalia kaikki mahdolliset työntekijät vaikka sieltä Norjasta saakka. Meillä on onneksi valttina loistavat olosuhteet ja alan houkuttelevuus.

Katsotaan vaan kortit loppuun saakka. Sen verran monta kertaa pakka on siivottu pöytäliinan alle, että nyt voitaisiin jo pelata jako loppuun.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Minusta työnantajan ei pidä antaa yhtään periksi tuolle kiristäjälle ja potilaiden hengen vaarantajalle.

Potilaiden hengen vaarantajalle... Kyllä tämän hetkinen tilanne on se, mikä ei vain vaaranna, vaan aiheuttaa ylimääräisiä kuolemia, vammautumisia ja hoitojaksojen epäonnistumisia päivittäin. Tilanne on jatkunut tällaisena jo vuosia, eikä sillä ole työstaistelujen kanssa mitään tekemistä.

Ei se ihme ole, kun tälle tilanteella vähää alusta herätään, niin se on joku pakkolaki. Todellisille ongelmille herätään, kun paska valuu reisistä kenkiin. Housuissa se on jo.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Taas keskeytyi viikonlopukso neuvottelut, ja uutisoinnin perusteella hoitajat ei taida juuri tinkiä tuosta 3,6% ylimääräisestä korotuksesta vuosittain 5 vuoden ajan.

Melkoinen solmuhan tuossa on. Ei työnantajan kannata tuohon vaatimukseen suostua. Katsokoot rauhassa tuon harmonisaationkin ensin, ja mikä sen jälkeen olisi vielä kohtuullinen kuoppakorotus. Saa nähdä hillitseekö esimerkiksi talven sähkölaskut irtisanoutumishaluja.

Eivät tingi tässä vaiheessa, mutta aina näihin lopulta sopu löytyy. Sen verran työtaisteluja ja niiden kulkuja on nähty, että jostain puolivälistä sopu saadaan. Eli hoitajat saavat lopulta isommat korotukset, mutta sopuun voi liittyä muitakin työolojen helpotuksia. Liittojen on tultava vastaan nykyisistä vaatimuksista.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eivät tingi tässä vaiheessa, mutta aina näihin lopulta sopu löytyy. Sen verran työtaisteluja ja niiden kulkuja on nähty, että jostain puolivälistä sopu saadaan. Eli hoitajat saavat lopulta isommat korotukset, mutta sopuun voi liittyä muitakin työolojen helpotuksia. Liittojen on tultava vastaan nykyisistä vaatimuksista.
Juu,näin ne yleensä menee. Herättää kuitenkin kysymyksiä se, että kuntasopimushan hoitajilla on jo taskussa, ja koko uusia neuvotteluita ei edes oltaisi alotettu, ellei työnantaja olisi tullut jo hiukan lisää vastaan. Tällöin oltaisiin jo varsin lähellä puolta väliä, 1,8% yli yleisen linjan 5 vuoden ajan, mutta rahaan tökkää silti edelleen. Toistaiseksi hoitajat eivät siis ole paljoa liikkuneet. Rytkönen vetää tyylillä, jonka jälkeen kaikki kompromissit näyttää tappiolta, ilmeisesti tästä liiton jäsenien toimesta tykätään, mutta itse karsastan tuota.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Näyttää siltä että suurimmalle osalle täältä tekisi hyvää joko käydä muutaman päivän jossain sairaalassa katsomassa mikä asian oikea tola on, tai seurustella hoitajan kanssa.
On jotenkin todella surullista miten täälläkin valkokaulukset huutelevat ettei asiat nyt noin huonosti ole ja hoitajat on vain ahneita.
Itse katselen vierestä kun puoliso on aivan loppu päivästä toiseen ylityöllistettyjen ja alimiehitettyjen vuorojen jäljiltä, eikä palkkakuitissa ole niin merkittävästi enempää kuin omassani, joka on peruskauppaduunista.

Liitot eivät ole lähteneet tähän kovaan peliin yhtäkkiä ja tyhjästä vaan vuosia jatkuneen työnantaja ja valtiopuolen laiminlyönnin ja alentuvan kohtelun johdosta.

Muthei, onneks toimistoissa on kaikki hyvin!
Häpeäisitte saatana...
 
Lässyn lässyn. Itsekin kannatan hoitajille suurempia korotuksia, jopa suurempia kuin muulle kunta-alalle. Ne tosin tulevat jo kuntasopimuksen ja harmonisaation kautta, ja vieläkin se lisäprossa saa puolestani olla vähän muuta kunta-alaa suurempi. Mut kun ei riitä näköjään sekään. Ei hoitajat edelleenkään ole ainoa palkkakuoppa-ala, mutta tupo-kierroksesta toiseen nämä aina framilla. Tuskin muuttuu, vaikka nyt voittaisivat.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE

Tuo harmonisaatio on sellainen asia, joka voi avata melkoisen matopurkin. Jos tässä tilanteessa sairaanhoitajat hyppäävät palkkahierarkiassa riittävästi, niin koko julkinen ala on vaatimassa lisää rahaa. Harmonisaation vaikutukset pitäisi nähdä ennen kuin lähdetään tekemään mitään viiden vuoden ohjelmaa selkeästi isommilla korotuksilla. Liitto tuota tuskin tulee odottelemaan, joten melkoinen pattitilannehan tässä on päällä, eikä tuo inflaatio varmasti helpota tilannetta.

Tuskainen tilanne. Itsekin tunnen sympatiaa tekijöitä kohtaan, jotka joutuvat oikeasti tuolla kentällä venymään ja varmasti tämä pitkään odoteltu työtaistelu tuntuu nyt äärimmäisen tärkeältä, mutta tässä samalla taistellaan jokaisen suomalaisen ostovoimasta ja kilpailukyvystä.

Todella iso solmu. Lisäksi pitäisi jollakin keinolla saada rakenteetkin kuntoon, koska ei tuo lisäraha pitkään lämmitä, jos ja kun työolot on huonot.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näyttää siltä että suurimmalle osalle täältä tekisi hyvää joko käydä muutaman päivän jossain sairaalassa katsomassa mikä asian oikea tola on, tai seurustella hoitajan kanssa.
On jotenkin todella surullista miten täälläkin valkokaulukset huutelevat ettei asiat nyt noin huonosti ole ja hoitajat on vain ahneita.
Itse katselen vierestä kun puoliso on aivan loppu päivästä toiseen ylityöllistettyjen ja alimiehitettyjen vuorojen jäljiltä, eikä palkkakuitissa ole niin merkittävästi enempää kuin omassani, joka on peruskauppaduunista.

Kukaan ei ole väittänyt, etteikö duuni sairaaloissa ja hoitolaitoksissa olisi raskasta tai etteikö henkilökunnasta olisi puutetta. Sen sijaan en väsy ihmettelemästä kuinka vaikeata hoitajien ja heitä sympatiseeraavien poikaystävien yms. on ymmärtää sitä, että se työn raskaus ei vähene tolkuttomilla palkankorotuksilla pätkääkään. Sen sijaan se kylläkin lisääntyy. Palkankorotuksien aiheuttamat budjettiylitykset joudutaan kompensoimaan jotenkin ja se tarkoittaa melkoisella varmuudella hoitajien määrän vähenemistä ensisestään. Kukaan tuskin saa potkuja, mutta esim. eläköityvien tilalle ei pystytä rekryämään uusia.

Toinen seikka on sitten se, että jos hoitajat saavat poskettomat korotukset, muut alat tulevat perässä ja vaativat saman. Seurauksena on inflaation kiihtyminen, joka aikaan saa sen, ettei niistä korotuksista jää realisessa ostovoimassa mitattuna mitään käteen. Ja tiedättekö mitä? Millariikka tietää tämän mainiosti. Häntä kiinnostaa ainoastaan huippupalkan nostaminen puheenjohtajana jatkossakin, hoitajien (reaali)ansiotaso ei häntä liikuta pätkääkään. Jos liikuttaisi, hän tavoittelisi pieniä korotuksia yli yleisen tason ja toivoisi, etteivät ne laukaise inflaatiokierrettä/palkankorotushuutokauppaa.

Ja vielä lopuksi, ei, ei todellakaan hävetä toimistossa pätkääkään. Ylemmän toimihenkilön relatiivisesti hyvin palkattuihin hommiin pääsee kun opiskelee (oikean) korkeakoultutkinnon. Se toki sitten vaatii tietynlaista pitkäjänteisyyttä ja sen hyväksymistä, että opintovelkaa tulee enemmän ja ansaitseminen alkaa muutama vuosi myöhemmin kuin sairaanhoitajilla. Näitä seikkojahan ei siellä hoitajien palkkakuopassa tietenkään tarvitse ajatella...
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset

Ilmeisesti se pidempi koulutus ei ole saanut ainakaan mustavalkoisuutta vielä katoamaan valkokauluksen mielestä. Ehkä se sitten iän myötä tulee, että sitä on maailmassa muutakin kuin mustaa ja valkoista.
 
Jeffrey

Jäsen
Muthei, onneks toimistoissa on kaikki hyvin!
Häpeäisitte saatana...

Me toimistoduunarit jos jotkut tiedetään se, että paksu palkkanauha ei voita huonoja työoloja. Monissa asiantuntijatehtävissä palkkaluokka voi vaihdella todella paljon organisaatiosta riippuen.

Moni meistä toimistotyöntekijöistä on myös elämänsä aikana saanut monien kymmenien prosenttien palkkakorotuksen, kun ollaan otettu seuraava steppi työuralla. Me konkreettisesti ollaan nähty se, ettei elämä siitä juuri muutu vaikka palkka nousisi 1 000 euroa yhdessä yössä. Me ollaan nähty myös se, että se korotus menee suurilta osin verottajan näppeihin eikä se käteenjäävä osuus edelleenkään voita niitä kurjia olosuhteita.

Moni toimistotyöntekijä on myös kokenut aliresursoidun ja/tai huonosti johdetun organisaation ominaispiirteet. Ja monella toimistoduunarilla on parempi perusymmärrys makrotaloudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Moni meistä duunareista myös "haaveilee" markkinoiden romahtamisesta ja korkeasta inflaatiosta. Monella meillä on omistusta joiden arvonnousupotentiaali nousee eksponentiaalisesti korkeassa inflaatiossa. Mikä parasta, monelle meistä tuo arvonnousu olisi myös täysin verovapaata - eli verolliseen arvonnousuun jokainen euro onkin kahden euron arvoinen. Monelle meistä olisi itsekkäästi ajatellen hyödyksi mahdollisimman suuret palkankorotukset mahdollisimman monelle - mahdollisimman monella olisi mahdollisimman paljon varaa maksaa meille omistuksistamme, ja me voisimme taas laittaa niitä rahoja johonkin muuhun vielä paremmin tuottavaan.

Eikä tässä ole tarkoitus hurskastella, been there seen that - joku voi toki leimata tämän elämänkokemuksen besserwisseröinniksi.

Terveydenhuoltojärjestelmässä on varmasti todella paljon asioita vialla, aina meidän kulttuurillisista vaikuttimista siihen kylmään käteiseen. Ei se käteinen kuitenkaan onnea tuo, vaan sen ommen luominen pitäisi lähteä jostain ihan muusta. Soppa on valitettavasti keittynyt harmillisen valtavaksi, ja sen ratkaisu valtavan haasteelliseksi. Monilla vastaavilla aloilla työntekijät ovat onnellisempia jopa alemmilla palkoilla, joten itse etsisin ensisijaisesti muita keinoja sen onnellisuuden löytämiseksi kuin staattisen ns. Kaikille lisää ihan vitusti - palkkojen yleiskorotukset.

Toki niinkuin aiemmin jo vihjasin, omalla kohdalla kovempikin inflaatio toisi omia elämäntavoitteita lähemmäksi. Sillä vaan olisi tullessaan valitettavia ongelmia sille Suomelle joka me tunnetaan.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ilmeisesti se pidempi koulutus ei ole saanut ainakaan mustavalkoisuutta vielä katoamaan valkokauluksen mielestä. Ehkä se sitten iän myötä tulee, että sitä on maailmassa muutakin kuin mustaa ja valkoista.

Jos ei pysty esittämään mitään rationaalisia vasta-argumenttejä keskusteluun, voi toki aina hyökätä ad hominem -strategialla...
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Jos ei pysty esittämään mitään rationaalisia vasta-argumenttejä keskusteluun, voi toki aina hyökätä ad hominem -strategialla...

No aika paljon olet koulutetuksi ihmiseksi onnistunut suoltamaan tähänkin ketjuun tekstiä vain ja ainoastaan yhdestä näkökulmasta, niin eipä tässä nyt kovin kummoista kiinnostusta ole kanssasi alkaa keskustelemaan. Se sama paska litania sieltä tulee kuin niin monta kertaa aiemminkin. Ehkä sitä keskustelua voisi syntyä, jos se toisenkin puolen näkemys olisi muutakin kuin tuota mustavalkoisuutta. Sinun kaltaisia kyllä tunnen oikeassakin elämässä. Aika raskaita hahmoja kyllä, jos alkavat paasaamaan sitä yhtä oikeaa totuutta jostain asiasta Vähemmän yllättäen he ovat lähes poikkeuksetta miehiä.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Eikös se vähän ole muidenkin alojen vastuulla, jos vaativat heti samat korotukset kiihdyttäen inflaatiota? Jos ja kun hoitoala on palkkakuopassa, niin se palkkahan täytyisi nimenomaan nousta suhteessa enemmän. Nyt siis hoitajat ovat itsekkäitä, kun ei tajuta että muutkin ovat itsekkäitä ja siksi täytyisi tyytyä ikuiseen palkkakuoppaan?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Ja vielä lopuksi, ei, ei todellakaan hävetä toimistossa pätkääkään. Ylemmän toimihenkilön relatiivisesti hyvin palkattuihin hommiin pääsee kun opiskelee (oikean) korkeakoultutkinnon. Se toki sitten vaatii tietynlaista pitkäjänteisyyttä ja sen hyväksymistä, että opintovelkaa tulee enemmän ja ansaitseminen alkaa muutama vuosi myöhemmin kuin sairaanhoitajilla. Näitä seikkojahan ei siellä hoitajien palkkakuopassa tietenkään tarvitse ajatella...
Hohhoijakkaa. Tähän kappaleeseen asti tekstisi oli ihan asiallista ja asiasta. Mutta sitten ylemmyyskompleksisi puski pintaan.

Fakta on se että jos kaikki teikäläiset lopettaisi työt viikoksi kokonaan, ei kukaan edes huomaisi.
Kun taas jos jokainen meikäläinen kaupanalan duunari lopettaisi hommat viikoksi kokonaan pysähtyisi yhteiskunta.

Ja jos hoitajat lopettaisivat niin... noh, näimme mitä tapahtuu kun siitä edes puhutaan.

Joten kerroppa mulle, kenen työ on OIKEASTI tärkeätä?
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern

Tekee kyllä todella pahaa lukea näitä juttuja. Onneksi omalla muksulla on asiat ihan hyvin, vaikka yksiköiden lopettamisista itsekin saanut lukea. Todella oksettavaa, että säästöjä haetaan lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kustannuksella. Oikeasti rupeaa huolestuttamaan mitä tälle maalle tulee tapahtumaan seuraavan 20 vuoden aikana. Tuon Kempin kommentit huikeita myös, ei saisi negatiivista kuvaa antaa töistä, jos hommat on todellisuudessa kauheaa paskaa ja romahtamassa hetkenä minä hyvänsä. Pitäisi vaan tsempata ja venyä, ihan kuin olisin kuullut tästä jossain muuallakin?
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joten kerroppa mulle, kenen työ on OIKEASTI tärkeätä?
Sen mitä olen tätä vääntöä lukenut, niin jokaisella kirjoittajalla tuntuu olevan oma ala on se ainoa oikeasti tärkeä. Joku saattaisi kuvitella toimivan yhteiskunnan toimintojen muodostuvan kokonaisuudesta monia eri ammatteja, mutta nähtävästi kouluttamalla kaikki siihen yhteen tärkeimpään ammattiin pärjättäisiin kaikki paljon paremmin.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Sen mitä olen tätä vääntöä lukenut, niin jokaisella kirjoittajalla tuntuu olevan oma ala on se ainoa oikeasti tärkeä. Joku saattaisi kuvitella toimivan yhteiskunnan toimintojen muodostuvan kokonaisuudesta monia eri ammatteja, mutta nähtävästi kouluttamalla kaikki siihen yhteen tärkeimpään ammattiin pärjättäisiin kaikki paljon paremmin.
Tottakai omia hommiaan pitää tärkeänä. Mutta se ei automaattisesti tarkoita että ylenkatsoo muita aloja.

Yleensä sitä harrastaa lähinnä tietyn koulutus ja/tai varallisuustason saavuttaneet.

Varsinkin ne jotka eivät oikeasti ole alallaan tärkeitä.
 
444

Tällaisena ”parempana ihmisenä” eli ylempänä toimihenkilönä tiedän, että edes meidän n. 200 henkilön firma ei pysähtyisi, jos jäisin viikoksi oikeasti saikulle. Ei pysähtyisi, vaikka kaikki firman meikäläiset jäisivät viikoksi pois. Tai riippuu toki viikosta. Jos kaikki jäisivät kuukaudeksi yhtäkkiä pois, voisi alkaa tapahtua liikehdintää muun henkilöstön parissa. Siis sellaista hämmästelevää kyselyä, että eikö tällaiseen olla lainkaan varauduttu. Jos kaikki maan meikäläiset jäisivät viikoksi sivuun, niin voisi tulla vähän sanomista yhdeltä jos toiselta. Kuukaudessa pysähtyisi yhteiskunta. Silti koen, että juuri minä olen erittäin helposti korvattavissa, joku varmaan tulisi pienemmälläkin palkalla pallilleni istumaan.

Ja koska koulutusta löytyy, ymmärrystäkin yhteiskunnasta, tiedän että tuollainen aiemmin esitetty argumentti ”jos hoitajille maksettaisiin enemmän palkkaa, niin työkuorma vain lisääntyisi, koska vähemmälle henkilömäärälle olisi varaa maksaa palkkaa” on vain laiskan tyhmää populismia. Siis totta kai, jos oletetaan, että hoitohenkilökunnalle voidaan maksaa yhteensä X euroa ja se sitten jaetaan D määrälle ihmisiä, ja yhtälössä ainoastaan D voi muuttua kumpaan hyvänsä suuntaan, niin silloin tuo väite pitää paikkansa. Sitten tullaankin sen ison yhteiskunnallisen kysymyksen äärelle: kuinka tärkeänä me pidämme hoitoalaa? Eli onko todella niin, että tuo kokonaispotti ei vain mitenkään voi kasvaa enempää, vaikka työmäärä (eli ”asiakkaat”) lisääntyy kaiken aikaa? Tässä maassa maksetaan käsittämättömiä määriä mm. yritystukia esim. varustamoille, ja pumpataan rahaa kaiken maailman paskantärkeisiin projekteihin, myydään sähköverkkoja ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille yms., mutta jos jostain ollaan valmiit tinkimään, niin hoitajamitoituksesta. Ja ei, se työ ei muutu kuin taikaiskusta helpommaksi ja kivemmaksi sillä, että fikkaan jää kuukaudessa 200€ enemmän rahaa, mutta se vaikuttaa väkisinkin siihen, minkä verran alalle hakeutuu opiskelijoita ja sitä kautta uusia työntekijöitä. Ja kun alati kasvavaa työtaakkaa tulee jakamaan enemmän tekijöitä, niin ehkä jossain vaiheessa se taakka myös kevenee. Ei välittömästi mutta ajan kanssa. Myös mun oma työtaakka, joka ei mitenkään liity tähän alaan, kevenisi huomattavasti, jos sitä olisi jakamassa useampi ihminen. Tää ei mitenkään ole mitään monimutkaista matematiikkaa. Ehkä riittää, että osaa laskea kymmeneen ja solmia rusetin. Kaikilta se ei näemmä tässäkään ketjussa onnistu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös