Näiden kustannusvaikutus sivukuluineen on noin miljardin luokkaa. Sitten jos siihen laitetaan päälle tuo Tehyn ja Superin vaatimus, puhutaan lähemmäs toisesta miljardista. Tulee myös muistaa, että nämä eivät ole kertaluontoisia eriä, vaan jatkuvia lisämenoja, jotka pysyvät budjetissa ad infinitum toisin kuin Forum ja muut mainitsemasi idiotismin esimerkit.
Ja vielä. Jos nyt ei olisi pohjalla Marinin hallituksen aikaansaamaa 50 miljardin lisävelkaantumista vauhdikkaassa kasvussa olevine korkomenoineen, tähän voisi vielä olla varaa, mutta kun hallitus on moneen kertaan jo polttanut sen mahdollisen jakovaran niin silloin asia valitettavasti on niin, että hoitajiltakin joudutaan vaatimaan jonkinlaista realismia.
Yhdeksi ratkaisumalliksihan ehdotettiin hoitajien joukkoirtisanoutumista. Tässä syntyisi suurenmoiset säästöt per välittömästi, kun henkilöstökulut putoaisivat huomattavasti. Samoin lakkoilu toisi välittömiä säästöjä henkilöstökuluissa. Siinä on sitä työntekijäosapuolen osoittamaa realismia. Jostain syystä nämä säästötalkoot eivät työnantajaosapuolelle kelvanneet, vaan piti saada oikeuden päätöksiä ja pikaisesti nuijittua pakkolakia, ettei tuo pakollinen menoerä keksisi ruveta liikaa taistelemaan vastaan. Jos hoitajista nyt vaikka 10-20% olisi irtisanoutunut, niin sehän näkyisi heti valtion kassassa positiivisena lukuna.
Ja kyllä, kärjistetty esimerkki. Ihan vain siksi, että jos hoitohenkilökunnan palkankorotusvaatimuksia tarkastellaan yksiulotteisesti vain menoeränä, niin keskustelu menee juuri noin järjettömäksi. Alalla, jossa koetellaan jatkuvasti työntekijöiden henkistä ja fyysistä jaksamista liian suuren työtaakan alla, viihtyvyyttä ei paranneta itse tulostettavilla kiitoskorteilla eikä hesburgertyyliin omistajan perhepotreteilla. Henkilöstökulut ovat helpoin mittari ja ne on helppo nostaa framille tuon tuostakin. Ne eivät myöskään ole mikään abstrakti, vaan niihin tietenkin aidosti pitää olla rahat olemassa. Vähemmän mediaseksikästä on puhua kerrannaisvaikutuksista ja välillisistä kuluista, jotka seuraavat alimitoitusta. Yksi syy toki voi olla esim. tilastoinnin puute. Esim. uupunut anestesiahoitaja tekee hoitovirheen, jonka seurauksena potilas vammautuu pysyvästi tai kuolee. Syyllinen löydetään välittömästi, joten jaksetaanko miettiä, mikä tähän on alun alkaen saattanut johtaa? Hoitajan mukaan työ on jo vuosia ollut äärimmäisen kuormittavaa ja sekava työvuorolista ei mahdollista täyttä palautumista. Työnantaja saattaa kaivaa esiin sen, että hoitajan koira on jouduttu lopettamaan edellisviikolla ja parisuhdekin kuulemma on viime kuussa päättynyt. Hoitovirhe on kuitenkin tapahtunut ja siitä seuraa kuluja. Näkeekö näitä kuluja jostain? Eli kuinka paljon korvauksia maksetaan esim. vuosittain omaisille? Näkeekö jostain tilastoja ala- ja työnantajakohtaisista sairauspoissaoloista? Esim. uupumuksesta johtuva poissaolo kestää helposti vähintään useita kuukausia. Yhtälailla jatkuvasti stressaantunut henkilö voi sairastaa flunssaa ja nuhakuumetta yms. vaikka kymmenen kertaa vuodessa. Jokainen meistä sairastuu joskus eli mitään nollalinjaa emme tule löytämään, mutta on aivan selvää, että jatkuva jaksamisen rajalla oleminen aiheuttaa turhia poissaoloja. Ja vaikka työnantajan velvollisuus maksaa palkkaa saikun ajalta ei ole lakisääteisesti pitkä, niin Kelasta nekin rahat menevät. Pidemmissä poissaoloissa pidemmältä ajalta.
Sanoisin, että tässä on yksi ”taikaseinä”, josta ammentaa korotuksiin. Vähentämällä turhia sairauspoissaoloja ja potilasvahinkoja. Näihin päästään lisäämällä henkilökuntaa, mihin päästään nostamalla palkkoja eli parantamalla alan houkuttelevuutta. Toki sitä työssä viihtyvyyttä parannetaan myös esimiestoimintaan panostamalla. Eli tarvitaan kompetenssia johtamaan. Minulla on ollut elämäni aikana niin kelvottomia esimiehiä (ja -naisia), ettei tee mieli edes muistella. Näissä mestoissa on ollut toisinaan hyväkin ilmapiiri, kun työmuurahaiset ovat muodostaneet hyvän porukan ja työtaakka ei ole ollut mahdoton. Ja sitten on ollut todella paskoja ilmapiirejä, kun muurahaisten selkänahasta on revitty kaikki mahdollinen irti, jolloin kenelläkään ei ole ollut mielenkiintoa edes yrittää muuta kuin selvitä päivistä eteenpäin. Tilanteissa, joissa on tiedostettu, että on jatkuva alimiehitys päällä ja sitten ”yllättäen” iltavuorolaista pyydetään jatkamaan parilla tunnilla päivää, että se yksi jo kauan tiedossa ollut ruuhkahetki saadaan hoidettua. Se sama, päivittäin toteutuva hetki. Mitään ylimääräistä korvausta tuntipalkan lisäksi ei tietenkään tule, ja jos näyttää siltä, että menisi ylityön puolelle, niin sitten ei edes pyydetä. Suurin osa suostuu, koska yövuorolainen, se yksi ihminen, olisi muuten todella kusessa. Ja koska se yönakki osuu kaikille jossain kohtaa, niin sitä vain toivoo, ettei ole silloin yksin. Yllättäen tuolla oli aika paljon pitkiä sairauslomia.
Eli se taikaseinä on jo olemassa, kun turhia kustannuksia voi myös välttää. Mutta jos katsotaan vain henkilöstölle maksettavia palkkoja, niin päädytään noidankehään, jossa hoetaan vain mantraa ”mistä nää miljardit vedetään”.
