Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 895
  • 15 665

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Muutoin hyvinkin paljon samaa mieltä monestakin asiasta, mutta en näe tätä näin. Nollakorotukset tehtiin jotta koko maan kilpailukyky parantuisi ja toimi on ollut kaikilla tavoin onnistunut. Kilpailukyky on kohentunut ja sitä kautta maan työllisyys parantunut reilusti. Toki en näe AY:tä järjestönä jonka tukisi ajaa omaa etuaan, vaan jäseniensä etua, mutta sielläkin odottaisin arvo nähdä näille työpaikoille riippumatta siitä, että kuinka paljon ne ovat realisoituneet uusina jäseninä

Kokonaisuutenahan minä en AY:tä vastusta eli ainoastaan näitä epäkohtia (yleissitovuus, poliittiset lakot ja luottamusmiesten valintatapa liiton jäsenien äänestyksellä)

Kyllähän aika kovasti lupailtiin nollakorotuksista päätettäessä, että vain on väliaikaista se. Noh, nopeasti se unohtui seuraavaan kierrokseen mennessä. Noi isossa kuvassa se on juurikin jäsenistön itse, mikä päättää mm. työtaistelutoimista, koulutuksista, yms painotuksista, mihin suuntaan liitto on menossa. Kuitenkin toiminnan siunaava elin koostuu pelkästään jäsenistä, ja hallitus/johtokuntapaikat määräytyvät aikalailla äänimäärien mukaan. Ainoastaan edustuspaikkojen määrä perustuu ryhmien kokonaisäänimääriin vaalissa. Mm. Sähköliitossa taisi vaalit voittaa sitoutumattomien ryhmä. Itse olen ollut ammattiliiton johtokunnassa ihan puhtaalla porvaritaustalla.

Tuosta luottarin valinnasta olen sun kanssa eri mieltä. Kuitenkin valitaan ammattiliiton edustajaa työntekijöille, niin kenen siitä sitten pitäisi äänestää, tai miten se pitäisi valita ? Mikä taho huolehtii liittoon kuulumattoman työntekijöiden edustajan juridisesta/lainsäädännölliset koulutuksesta, ja kuka sen maksaa ? Varsinkin ison talon pääluottamusmiehen tehtävä vaatii ihan oikeaa osaamista, jotta toimesta on jotain hyötyä jollekin. Eri asia on tietysti silloin, jos työnantaja haluaa itselleen kumileimasimen, joka suostuu nielemään kaiken paska työntekijöiltä. Vaikka en ole edes luottona enää, niin ta kysyy multa vieläkin neuvoja, miten toimia hankalissa tilanteissa.(varoitukset/työsuhteen purut). Mutta kuten oon sullekin sanonut, niin meillä homma oli terveellä pohjalla, ja hoidin myös liittoon kuulumattomien asioita, kuten tekee moni muukin. Aina toki löytyy myös jyrkempiä suhtautumisiakin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ekonomit näyttää tehneen jäsenkyselyn kaikille jäsenilleen 2015 pakkolakimielenosoituksen aikaan, mutta mitään "olisi päätettävä jäsenäänestyksellä" heillä ei säännöissään ole. Samanlaisia jäsenkyselyitä ainakin tuolloin tehtiin kymmenissä ammattiliitoissa. Sen verran kun kaivelin, ei pidä millään muotoa paikkaansa, ettei Ekonomit osallistuisi työtaisteluihin.

Tänä vuonna mainitsemani HY:n lakon lisäksi ainakin talvinen rahoitusalan lakko, viime vuonna kaupan alan ylempien lakko ja ict-alan ylempien lakko ovat olleet sellaisia, joissa Ekonomit on käsittääkseni aika isostikin ollut mukana.

Uskon sinun olevan oikeassa. Tunnistan esimerkkisi uutisvirrasta. Sen verran vaan tuntuu kummalliselta, että kun olen ollut toistakymmentä vuotta aviossa ekonomin kanssa, en koskaan ole kuullut työtaistelun vaikuttaneen millään tavalla hänen työntekoonsa. No, joskus töihin pääseminen on ollut tavallista kalliimpaa (mutta samalla helpompaa) AKT:sta johtuen.
Monikohan ekonomi oikeasti on jäänyt kotiin?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuosta luottarin valinnasta olen sun kanssa eri mieltä. Kuitenkin valitaan ammattiliiton edustajaa työntekijöille, niin kenen siitä sitten pitäisi äänestää, tai miten se pitäisi valita ? Mikä taho huolehtii liittoon kuulumattoman työntekijöiden edustajan juridisesta/lainsäädännölliset koulutuksesta, ja kuka sen maksaa?
Minä jättäisin päätöksen työntekijöille eli kaikkien työntekijöiden pitäisisi ihan ilman muuta saada äänestää edustajastaan. Jos he näkevät asian niin kuin sinä, niin sitten he voivat äänestää hommaan liiton miehen edustajan mutta jos eivät, niin sitten eivät. Minä olin joskus luottamusvaltuutettu tjsp eikä asiassa ollut meillä mitään ongelmaa. Miksi jonkun ulkopuolisen olisi pitänyt tulla meille kertomaan mitä haluamme?
 
Viimeksi muokattu:
Muutoin hyvinkin paljon samaa mieltä monestakin asiasta, mutta en näe tätä näin. Nollakorotukset tehtiin jotta koko maan kilpailukyky parantuisi ja toimi on ollut kaikilla tavoin onnistunut. Kilpailukyky on kohentunut ja sitä kautta maan työllisyys parantunut reilusti. Toki en näe AY:tä järjestönä jonka tukisi ajaa omaa etuaan, vaan jäseniensä etua, mutta sielläkin odottaisin arvo nähdä näille työpaikoille riippumatta siitä, että kuinka paljon ne ovat realisoituneet uusina jäseninä

Juu siis syyt olivat selvillä, mutta palkansaajilla oli harhaluulo ettei nollalinjasta tulisi pysyvää. Melko pysyväähän siitä on tullut ja jopa pienet korotukset ovat aiheuttaneet työnantajapuolella yökkäysreaktion. Ei ole suuri ihme, että jossain kohtaa AY--väellä alkaa menemään kuppi nurin ja sitten riidellään jostain vähäpätöisestä tai vähintäänkin periaatteellisesta asiasta. Alkaa vaikuttamaan nyt siltä nämä poliittiset lakot. Voihan toki olla, että tämä on jokin periaatekysymys nyt tällä kertaa, vaan enemmän luulen olevan kumulatiivisesta selkäänotosta :)
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Libera on valittanut EU:lle Suomen yleissitovuudesta ja tämä on ottanut valituksen käsittelyyn. Perustelut ovat luonnollisesti kiistattomat mutta en tiedä mitä seurauksia tästä voi tulla ja tuleeko mitään
https://www.libera.fi/blogi/eu-komissio-ottaa-suomen-tyomarkkinakartellin-tutkittavakseen/

Ihan mielenkiintoinen case kyllä, ja odotan vastausta tähän ihan mielenkiinnolla. Ja hei, aina voidaan siirtyä Itävallan malliin, missä laki velvoittaa yrityksiä kuulumaan liittoon...*hymiö*
 

peksa

Jäsen
Teollisuusliitto Aallon johdolla ainakin vetää tän tien loppuun asti koska Sipilän kyrpä on tehnyt jo tarpeeksi duunarin alistamiseen. Päivän lakko mikä oli niin lakkoavustujset maksettiin samantien tileille joten jengi jota laitetaan lakkoon niin varmasti tekevät sen uudestaan. En tiedä onko Sipilä tyhmä vai idiootti vai kumpaakin kun yrittää saada mandaattia Marionettiäänestyksellä kun on käyny läpi ettei hallitusrintama äänestä vastaan. Ketä se luulee sumuttavansa? Teollisuusliitossa jengi saa 66€/päivä käteen lakossa joten eiköhän tässä olla valmistauduttu kaataan tämä PelleHallitus
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
PAM:n alainen vartoinnin osasto on menossa myös kolmen päivän lakkoon tämän kuun loppupuolella, kun kuuteen kuukauteen ei olla uutta tessiä saatu läpi. Suurin syy, ne muutamat sentit tuntipalkassa joita haetaan, ja työnantajien edustama PALTA ei suostu niitä maksamaan.

Ennenkuin enenmpää ruvetaan tämän alan liiton lakkoperseilyä kritisoimaan, niin voi huomioida, että tessi tosiaan umpeutui 30.4.2018 ja sen uusiutumattomuuden ainoa syy on ne sentit tuntipalkassa, joita yritetään saada hieman enemmän kuin muille. Ja sitten voi tarkastaa mikä se vartijan palkka on. Ja tämän jälkeen lisät, jotka ovat noin niinkuin surkuhupaisat.

Silti kesti näin kauan, että liitto itse alkoi työtaistelutoimenpiteisiin.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
PAM:n alainen vartoinnin osasto on menossa myös kolmen päivän lakkoon tämän kuun loppupuolella, kun kuuteen kuukauteen ei olla uutta tessiä saatu läpi. Suurin syy, ne muutamat sentit tuntipalkassa joita haetaan, ja työnantajien edustama PALTA ei suostu niitä maksamaan.

Ennenkuin enenmpää ruvetaan tämän alan liiton lakkoperseilyä kritisoimaan, niin voi huomioida, että tessi tosiaan umpeutui 30.4.2018 ja sen uusiutumattomuuden ainoa syy on ne sentit tuntipalkassa, joita yritetään saada hieman enemmän kuin muille. Ja sitten voi tarkastaa mikä se vartijan palkka on. Ja tämän jälkeen lisät, jotka ovat noin niinkuin surkuhupaisat.

Silti kesti näin kauan, että liitto itse alkoi työtaistelutoimenpiteisiin.

Niin no, jos puhutaan mitättömistä summista, niin eikö se PAM voi myös antaa asiassa periksi...? Nythän tilanne on se, että Paltan alusta asti tarjoamat korotukset ovat olleet pöydällä huhtikuusta saakka, eikä yksikään vartija vielä ole mitään korotuksia saanut. PAM:n saamattomuus on nyt kustantanut (tai kustantanut ja kustantanut, mutta jättänyt saamatta) jokaiselle vartijalle sen pyöreästi 300€ viimeisen puolen vuoden aikana. Aika perkeleenmoiset korotukset saa neuvotella, että noihin summiin pääsee töitä tekemällä tästä edespäin...
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
PAM:n saamattomuus on nyt kustantanut (tai kustantanut ja kustantanut, mutta jättänyt saamatta) jokaiselle vartijalle sen pyöreästi 300€ viimeisen puolen vuoden aikana. Aika perkeleenmoiset korotukset saa neuvotella, että noihin summiin pääsee töitä tekemällä tästä edespäin...
En tiedä näiden liittojen sopimusperinteistä, mutta ymmärtääkseni normaali käytäntö on neuvotella TES:t tulemaan voimaan takautuvasti siitä lukien, kun edellinen on loppunut. Palkankorotuksen alkupäivä on siis sopimuskysymys.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
@Noppa10 sanoisin kyllä, että molemmat (PAM & PALTA) ovat päässeet kiukuttelussa niin pitkälle, että tilanteen voi laskea ihan molempien perseilyksi. Vielä 10v sitten oli havaittavissa, että ala alkaa pikkuhiljaa nousta vähän uskottavaksi hommaksi. Ja taas kolmisen vuotta pelkkää alamäkeä.
 

teppana

Jäsen
En tiedä näiden liittojen sopimusperinteistä, mutta ymmärtääkseni normaali käytäntö on neuvotella TES:t tulemaan voimaan takautuvasti siitä lukien, kun edellinen on loppunut. Palkankorotuksen alkupäivä on siis sopimuskysymys.

Näin itsekkin muistelisin. Nyt menen kyllä vähän hataralla muistipohjalla, mutta muistaakseni joskus reilut kymmenen vuotta sitten sain jonkun prosenttikorotuksen osuuden muutamia kuukausia jälkikäteen könttäsummana.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Demarit saivat poliittisella lakolla hengen päälle, ja nyt on kohteena Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, jonka pään (eron) demarit haluavat vadille. Syitä on toki muitakin, mutta demarijuntan mitta täyttyi kun Fjäder sanoi, että kouluttamattomille maahanmuuttajille voitaisiin maksaa pienempiä palkkoja. Todennäköisesti painostuksen tuloksena Fjäder pyysi anteeksi ja korjasi lausuntoaan. Eihän siinä mitään korjattavaa olisi ollut, mutta demarit ja vassarit nyt vaan vastustavat humanitaaristen kouluttamattomien maahantulijoiden työllistämistä. Kyse on ideologisesta näkemyksestä, jonka mukaan halpatyövoima tulee torjua. Keinoksi demarit ja vassarit ovatkin keksineet sen, että annettaan kaikille Suomeen tulleille ja miksei tulevillekin oleskelulupa ja täysylöspito, niin ei tarvitse halvemmalla töitä tehdä. Kuvottavaa on, että tällainen ryhmä (SAK:laisen ay-liikkeen SDP) voi olla Suomessa gallupeissa ykkönen.

Ilta-Sanomista lisää Fjäderistä ja demareista:

Sdp:n puoluesihteeri vaatii Akavan puheenjohtaja Fjäderin eroa – näin liittopuheenjohtaja Rönnholm vastaa
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jännittävä näkemys demarijuntasta kun on kyse liitosta, jonka valtuuston jäsenistä 3/40 näyttäisi olevan demareita. Kokoomuksesta ja keskustasta tuttuja nimiä sitten reilusti enemmän ja vihreät isoin poliittinen ryhmä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Huomasin @DAF viestistä kokoonpanon, ja YKA:n valtuusto on lähinnä vihreä ja punavihreä. Akavan hallitus keskusteli Fjäderin luottamuksesta ja hallitus antoi äänin 15–5 luottamuksen Fjäderille, yksi äänesti tyhjää. Akavan hallitus päätti, että marraskuun liittokokouksessa ei äänestetä puheenjohtaja Fjäderin luottamuksesta.

Vedetään hieman takaisin demarien osuutta ja täytetään se vihreillä ja vihevassareilla. Nyt ymmärrän vielä paremmin sen, miksi Fjäderin talouspoliittisesti järkevä lausunto siitä, että kouluttamattomille maahanmuuttajille voitaisiin maksaa pienempiä palkkoja, ärsyttää varmaan suunnattomasti. Melkein koko poppoo kasassa, jotka vaativat Suomea antamaan oleskeluluvan niillekin, joiden osalta kaikki selvitykset näyttävät kielteistä päätöstä.

Hassua muuten se, että noinkin paljon vihreitä, vihervassareita ja naisia, mutta ovat silti onnistuneet valitsemaan demarimiehen hallituksen puheenjohtajaksi. Niillä kyvyillä juntata sopii kyllä demarien puoluesihteeriksi ja Rinne on hänet poiminutkin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Palaan osaltani illalla siihen, millaiset työllisyysvaikutukset matalampi palkka kouluttamattomille maahanmuuttajille voisi tuoda. Arvio määristä ja erilaisista toimenpiteistä. En odota suurta lukua, mutta kyse on periaatteesta kahdella eri tavalla. Työllistyminen (maahanmuuttajat) sekä vapaus tehdä yhteiskunnan kannalta järkeviä ehdotuksia (Akavan Fjäder) ilman vihervassarien vainoa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Keskustelin erään tutkijan kanssa yllä olevasta aiheesta. Työkseen hän tutkii mm. maahanmuuttajien työlllistymistä. Hänen näkemys oli se, että Fjäderin ehdotuksen toteuttaminen ei tuo juuri yhtään työpaikkaa ja siksi sen merkitys olisi todella vähäinen. Perusteluksi hän totesi, että ne työt joihin suomea taitamaton ja mitään ammattia osaamaton voidaan sijoittaa, on jo kadonneet joko automaatioon tai halvempiin maihin. Ainoastaan suomen (englanti, ruotsi) kielen koulutus ja ammatillinen koulutus voi auttaa maahanmuuttajia työllistymään. Ilman sitä mahdollisuudet ovat erittäin pienet.

Ehkä on paikallaan vetää vittuiluni vasemmiston ja vihreiden suuntaan pois. Fjäderin (ja sitä ennen hyvin vastaava näkemys Holmströmiltä) ehdotus ei ole ilmeisesti kansantaloudellisesti kovinkaan merkittävä. Jos ja kun näin on, ymmärrän paremmin vihervasemmiston reaktion alemmista palkoista.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Ehkä on paikallaan vetää vittuiluni vasemmiston ja vihreiden suuntaan pois. Fjäderin (ja sitä ennen hyvin vastaava näkemys Holmströmiltä) ehdotus ei ole ilmeisesti kansantaloudellisesti kovinkaan merkittävä. Jos ja kun näin on, ymmärrän paremmin vihervasemmiston reaktion alemmista palkoista.

No hyvä, sitten mää voi aloittaa vittuilun kokkareista, maajusseista, perseistä, sinisestä menneisyydestä ja hurreista.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Keskustelin erään tutkijan kanssa yllä olevasta aiheesta. Työkseen hän tutkii mm. maahanmuuttajien työlllistymistä. Hänen näkemys oli se, että Fjäderin ehdotuksen toteuttaminen ei tuo juuri yhtään työpaikkaa ja siksi sen merkitys olisi todella vähäinen. Perusteluksi hän totesi, että ne työt joihin suomea taitamaton ja mitään ammattia osaamaton voidaan sijoittaa, on jo kadonneet joko automaatioon tai halvempiin maihin. Ainoastaan suomen (englanti, ruotsi) kielen koulutus ja ammatillinen koulutus voi auttaa maahanmuuttajia työllistymään. Ilman sitä mahdollisuudet ovat erittäin pienet.

Koulutus, koulutus ja koulutus se kai se keino on - koulutukseen hakeutumisen parantaminen tietysti tässä merkittävä. Yksi iso asia kylläkin myös maahanmuuttajien työllistymisen esteenä on tämä Työnimi-kampanjan romaniväestön osalta aika karusti osoittama juttu. Varsinkin pienten työnantajien osalta ennakkoluuloisuus on usein valitettavan vahvaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Koulutus, koulutus ja koulutus se kai se keino on - koulutukseen hakeutumisen parantaminen tietysti tässä merkittävä. Yksi iso asia kylläkin myös maahanmuuttajien työllistymisen esteenä on tämä Työnimi-kampanjan romaniväestön osalta aika karusti osoittama juttu. Varsinkin pienten työnantajien osalta ennakkoluuloisuus on usein valitettavan vahvaa.

Koulutus ennen kaikkea suomen kielen osalta. Oppisopimus tai muu koulutus sitten työnsaantiin liittyen. Mulla on sellainen kuva, että ennakkoluulot työnantajilla ovat vähentymässä, mutta kenties näin ei ole. Kunnallinen puoli on tietääkseni hoitanut osuutensa kohtuullisesti tai paremmin. Yksityisellä puolella IT, pelit ja monet muut aina jotain isoa perinteistä vientifirmaa (kuten nyt vaikka Nokia, Metso tai Valmet Automotive) myöten eivät oman kokemukseni mukaan ole kovinkaan ennakkoluuloisia. Mutta pienissä firmoissa on varmasti epäluuloja tai syrjintää enemmän. Silti tuo Työnimi-kampanja oli tuloksiltaan niin erilainen, että oisko siinä ongelmia valitun työnimen & CV:n kanssa uskottavuuden osalta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Keskustelin erään tutkijan kanssa yllä olevasta aiheesta. Työkseen hän tutkii mm. maahanmuuttajien työlllistymistä. Hänen näkemys oli se, että Fjäderin ehdotuksen toteuttaminen ei tuo juuri yhtään työpaikkaa ja siksi sen merkitys olisi todella vähäinen. Perusteluksi hän totesi, että ne työt joihin suomea taitamaton ja mitään ammattia osaamaton voidaan sijoittaa, on jo kadonneet joko automaatioon tai halvempiin maihin. Ainoastaan suomen (englanti, ruotsi) kielen koulutus ja ammatillinen koulutus voi auttaa maahanmuuttajia työllistymään.
Haluaisin kyllä tältä tutkijalta jonkinlaista evidenssiä tälle väitteelle. Saksassa juuri tällaista minityötä tekee 7,5 miljoonaa ihmistä enkä näe, että yhteiskunta olisi siellä niin erilainen. Toki ihan kaikki tuosta joukosta ei mamuja ole, mutta vittuilen AY:lle edelleenkin kunnes asiaan on esitetty kattava perustelu. Muutenkin löydän aukon logiikasta, että halvalle työlle ei ole kysyntää koska se on viety halvempiin maihin. Tuodaan se takaisin.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/saksassa-75-miljoonaa-ihmista-tekee-minitoita/
 
Viimeksi muokattu:

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Haluaisin kyllä tältä tutkijalta jonkinlaista evidenssiä tälle väitteelle. Saksassa juuri tällaista minityötä tekee 7,5 miljoonaa ihmistä enkä että yhteiskunta olisi siellä niin erilainen. Toki ihan kaikki tuosta joukosta ei mamuja ole, mutta vittuilen AY:lle edelleenkin kunnes asiaan on esitetty kattava perustelu. Muutenkin löydän aukon logiikasta, että halvalle työlle ei old kysyntää koska se on viety halvempiin maihin. Tuodaan se takaisin.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/saksassa-75-miljoonaa-ihmista-tekee-minitoita/

No tässähän nyt on turhat kysymykset. Niinkuin lainattu nimimerkkini hyväksyisi ensinnäkään mitään "todisteita" mistään, joka on työnantajaa väheksyvää. On se nyt jo kymmenien kommenttien (jollei satojen) perusteella nähty, että palli on jossain eerolehden, eritysasiantuntijan ja johtoportaan jäsenen tienoilla. Koska suhtautuminen asioihin on nimenomaan tällainen. Joka tapauksessa työnantajan ja sen edustamien tahojen malli on joka asiassa parempi. Kapitalismi on joka tapauksessa parempi.

Ja ennekuin pyydät perusteluja ja debattia tästäkin aiheesta, niin sehän on aivan turhaa. Olet joka tapauksessa TA puolen puolesta oikeassa ja Kevin O'Leary järjestää joulujuhlat. Tämä on kuin toisessa ketjussa väittelisit Tosifaninin kanssa, vastapuoli on ikuisesti oikeassa, mutta silti jaksetaan vängätä.

Anteeksi avautumiseni. Olen vain seurannut tätä keskustelua niin kauan ja yksi nimimerkki on jaksanut niin sinnikkäästi olla kapitalismin suurin puolestapuhuja. Joo, saan varmasti jonkin nasevan ja poliittisesti korrektin vastapallon.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olen vain seurannut tätä keskustelua niin kauan ja yksi nimimerkki on jaksanut niin sinnikkäästi olla kapitalismin suurin puolestapuhuja.
Kiitos! Kapitalismi on tuonut valtavasti elämänlaatua miljardeille ihmisille ympäri maailmaan, joten otan tunnustuksen mielelläni vastaan.

Odotan vielä että ansioni myös demokratian, tasa-arvon ja tieteellisen ajattelun puolestapuhujana tunnustetaan. En minä Nobelia varsinaisesti nyt tarvi, mutta kai se tuohon takan päälle sopii.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Haluaisin kyllä tältä tutkijalta jonkinlaista evidenssiä tälle väitteelle. Saksassa juuri tällaista minityötä tekee 7,5 miljoonaa ihmistä enkä näe, että yhteiskunta olisi siellä niin erilainen. Toki ihan kaikki tuosta joukosta ei mamuja ole, mutta vittuilen AY:lle edelleenkin kunnes asiaan on esitetty kattava perustelu. Muutenkin löydän aukon logiikasta, että halvalle työlle ei old kysyntää koska se on viety halvempiin maihin. Tuodaan se takaisin.

Voin kysyäkin, jos vielä tapaamme. Suomessa kuka tahansa työtön voi tienata 300 euroa ilman vaikutusta työttömyysrahaan. Tämä koskee peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista. Jos palkassa ylittyy tuo 300 euroa, sen jälkeen 50 sentin leikkaus per euro johonkin rajaan asti, jota en muista. Hallitus on vienyt tätä eteenpäin ja tätä voisi kehittää edelleen siten, että se mahdollistaisi nykyistä paremmin halvan työn vastaanottamisen. Näin kouluja käymätön ja ammattitaidoton väki saataisiin kenties hieman paremmin työmarkkinoille. Itse näen myös oppisopimuskoulutuksen merkittävänä.

No tässähän nyt on turhat kysymykset. Niinkuin lainattu nimimerkkini hyväksyisi ensinnäkään mitään "todisteita" mistään, joka on työnantajaa väheksyvää. On se nyt jo kymmenien kommenttien (jollei satojen) perusteella nähty, että palli on jossain eerolehden, eritysasiantuntijan ja johtoportaan jäsenen tienoilla. Koska suhtautuminen asioihin on nimenomaan tällainen. Joka tapauksessa työnantajan ja sen edustamien tahojen malli on joka asiassa parempi. Kapitalismi on joka tapauksessa parempi..

Jos faktoja katsotaan, vaikea on kyseenalaista kapitalismin paremmuutta. Mutta on siinä ongelmansakin. Suomessa ne ongelmat ovat kuitenkin erilaisia kuin monissa muissa maissa. Meillä on liikaa säätelyä, josta ay-liike ja muut etujärjestöt kantavat vastuun. Nykyinen hallitus on sentään hieman onnistunut purkamaan markkinatalouden esteitä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Voin kysyäkin, jos vielä tapaamme. Suomessa kuka tahansa työtön voi tienata 300 euroa ilman vaikutusta työttömyysrahaan. Tämä koskee peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista. Jos palkassa ylittyy tuo 300 euroa, sen jälkeen 50 sentin leikkaus per euro johonkin rajaan asti, jota en muista. Hallitus on vienyt tätä eteenpäin ja tätä voisi kehittää edelleen siten, että se mahdollistaisi nykyistä paremmin halvan työn vastaanottamisen.
Olen toki samaa mieltä, että tätäkin pitää kehittää, mutta lisään vielä että yksinään se ei riitä. Myös TESien minimipalkoista luopumista vaaditaan jos halutaan matalamman tuottavuuden ihmiset & työt työllistää. Palkat määräytyy kuitenkin loppupelistä kysynnän ja tarjonnan mukaan eikä AY:n neuvottelemina ja TES kertoo vain hintatason minkä alle jäävät työt jätetään tekemättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös