Palkansaajajärjestöjen ensisijainen tavoite tulisi olla ajaa palkansaajan etua. Oman vallan ja palkansaajan etu ei ole missään määrin tuollainen symbioosi kuin pyrit esittämään. Ne eivät suinkaan ole toisiaan tukevia toimia vaikka varmasti niin kuvittelevatkin vaan usein vaikutus on päinvastainen. En ole missään esittänyt, että palkansaajajärjestöillä ei olisi oma tärkeä roolinsa kolmikannassa, päinvastoin. Ajamalla omaa valtaansa, siis ammentamalla valtapoolista itselleen yhä enemmän valtaa mm. kiristämällä lakkoaseellaan, ne heikentävät yritysten toimintaedellytyksiä. Valta on nollasummapeliä ja haalimalla lisää on se toiselta osapuolelta pois. Kun yritysten toimintaedellytykset heikenevät, niiden kyky investointeihin heikkenee, ne eivät pysty toimimaan markkinoilla kannattavasti, jolloin niiden työvoiman tarve vähenee. Palkansaajajärjestöjen etu olisi, jos olisivat mukana yhteistoiminnassa luomassa järjestelmää, jossa yritysten toimintaedellytyksiä kasvatettaisiin sen systemaattisen heikentämisen sijaan, tällöin yritykset voisivat siis kasvaa ja niillä olisi kyky luoda uusia työpaikkoja ja mm. yhteisesti sopimalla luoda sellaista tasapainoa joka on sekä yritykselle että työntekijälle tasapuolinen. Pitämällä kiinni saavutetuista eduista, jotka pääosin ovat 50 vuotta vanhoja ja jotka perustuvat pääosin aivan erilaiseen yhteiskuntaan työmarkkinoineen ollaan tilanteessa, jossa palkansaajajärjestöjen toiminnan tosiasiallinen vaikutus heikentää Suomen kilpailukykyä mm. lakkoaseen holtittomana käyttönä. Hallitus on demokraattisesti vaalein valittu toteuttamaan sellaista politiikka johon puolueohjelmassaan ovat sitoutuneet noudattamaan ja ovat saavuttaneet kansan enemmistön tuen mukaanlukien ne toimet, jota vastaan nyt ammattijärjestöt taistelevat.
Suomen taloudellinen tilanne on ajautumasta syöksykierteeseen ja sen oikaisemiseen tarvitaan kaikkia mikäli haluamme että seuraavakin sukupolvi pääsee nauttimaan niistä yhteiskunnan palveluista joita pidämme normina. Meillä on jo huoltosuhteen kanssa tekemätön paikka, meillä on kohta valtion velan korkojen kanssa tekemätön paikka, julkisyhteisöjen velka on 73% bkt:n ja sen vauhti kiihtyy vuosi vuodelta. Lisäksi Suomen taloutta nakertavat niin sote-menojen kasvu, heikentynyt maailmantalous kuin Venäjän käymän sodan vaikutukset. Suomi on tällä menolla ylivelkaantunut seuraavan kymmenen vuoden aikana, jolloin ollaan tilanteessa jossa uutta velkaa ei tipu tai jos tippuu niin varsin epäedullisin ehdoin. Tällöin pakkokeinoina voi olla, että valtionyhtiöt myydään, julkiset eläkkeet (jotka ei ole sidottu rahastoihin) puolittuvat, kuntien lukumäärä laskee, syntyy massatyöttömyyttä valtion ja kuntien irtisanoessa työntekijöitä ja tulonsiirrot puolittuvat. Siksi on poliitikkojen tehtävä tasapainottaa budjetti tai sitten sen tekevät velkojat. Ja siksi jokaisen on kannettava kortensa kekoon ja tingittävä sellaisista eduista, jotka perustuivat täysin toisenlaiseen valtiontalouden tilaan. Koska vain silloin luodaan kasvulle edellytyksiä sen sijaan että otetaan käyttöön patenttiratkaisu, liipaisinherkän lakkoaseen laukaisu josta lähtevä luoti lopulta osuu kaikkiiin osapuoliin.
